Rohkeaa rukousta

Rovaniemen seurakunnassa on jo muutaman vuoden koulutettu vapaaehtoisia rukouspalvelijoita, jotka messun jälkeen tarjoavat rukouspalvelua. Mitään ei rukouspalvelussa luvata, esim. sairaudesta paranemista. Siinä vain kannetaan asiat Jumalan eteen ja rukoillaan Jumalan tahdon toteutumista. Jumalahan antaa sen, mitä me ihmislapset eniten tarvitsemme, vaikka me pyytäisimme muuta. Jos ankara sairaus ei tunnu paranevan millään, aina voi rukoilla voimia sen kestämiseen.

Nämä rukouspalvelijat tulevat palvelemaan vapaaehtoisesti, ilman korvausta. He sitoutuvat vaitioloon, täydellisen luottamuksen varjelemiseen. Samalla he sitoutuvat nöyryyteen. Uskomme mukaan Pyhä Henki saa ihmisen rukoilemaan. Yksikään rukouspalvelija ei voi kuitenkaan hallita Pyhää Henkeä. Pyhä Henki valtaa esirukoilijan ja hänen luokseen tulleen milloin tahtoo. Kontrolloimaan pyrkivälle ihmiselle se on vaikea pala.

On mahdotonta sanoa, jos jokin rukous ei liity millään tavalla Pyhään Henkeen, vaan on pelkkää ihmisen sanahelinää. Yhä lailla täysin vaikeneva ihminen saattaa hyvinkin parhaillaan kuunnella, mitä Pyhä Henki kertoo hänen sydämensä kautta.

Joka tapauksessa Luoja on luonut meidät rukoilemaan. Pyhän Hengen vaikuttama rukous tahtoo avata ihmisen syvimmätkin sopukat. Siksi todellinen rukous on aina rohkeaa rukousta. Se paljastaa ihmisen sisimmän. Se tahtoo vallata koko ihmisen. Se nostaa mieleen haaveet ja haavat. Se etsii ympäriltä lähimmäistä, joka olisi täydellisen luottamuksen arvoinen.

Jos ihminen ei voi luottaa perheeseensä, ystäviinsä, työyhteisöönsä tai edes jumalanpalvelusyhteisöönsä, syvimmätkin haaveet paljastava ja syvimmätkin haavat parantava rukous helposti mykistyy - jää rintaan kaihertamaan. Silloin myös ihmisen kasvu jää puolitiehen - hyvässä ja pahassa.

Vastaavasti jos avioliitossa, lätkäjoukkueessa, työyhteisössä tai kotiseurakunnassa halutaan kohdata keskinäiseen yhteyteen eniten vaikuttavia voimia, kannattaa kuunnella Pyhän Hengen vaikutusta sydämessä ja jos mahdollista, rukoilla – ääneen tai hiljaa mielessään.

Rovaniemen seurakunnan työyhteisöllä on viikoittain yhteinen rukoushetki. Vaikka itse käyn siinä harvoin, pidän sitä ehdottomasti yhtenä viikon tärkeimmistä hetkistä. Siellä asenteidenkin mannerlaatat liikkuvat. Sieltä tiedän saavani luotettavaa taustatukea. Siellä kannetaan koko seurakunta Jumalan huolenpidon suojaan.

8 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Kiitän Sinua, Sari, tästä kirjoituksesta. Tuntui hyvältä, että siellä koulutetaan seurakuntalaisia muuhunkin kuin kummin roolissa toteutettavaan iltarukoukseen kummilapsen puolesta.

    Rukous on kaiken kaikkiaan hyvin arka ja herkkä aihe silloin kun haavoilla oleva ihminen sitä tarvitsee.

    En aivan käsittänyt kirjoituksesi perusteella, miten kauan tuo rukouspalvelu kestää kunkin ihmisen kohdalla. Vain sen ainokaisen kerran kun palvelija kohtaa tukea pyytävän vai niin kauan kunnes jokin ratkaisu tai vastaus tulee?Esirukoushan saattaa olla jopa vuosikymmenten mittainen projekti.

    Teemaa laajentaen: Itse asiassa me tarvitsisimme tässä ajassa kahdenkeskisen rukouspalvelun oheen myös julkista rohkaisevaa rukousta. Viittaan tällä apostoli Paavaliin hänen haaksirikkoon päättyneen laivamatkansa viimeisenä aamuna, kun hän kiitti Jumalaa, mursi leivän ja söi. Ja sai muutkin rohkeasti vahvistamaan itseään syömällä. (Apt 27:33-36) Nyt kun julkista kristillistä uskonnonharjoitusta pyritään yhä voimakkaammin sysäämään marginaaliin, me tarvitsisimme rohkeutta vaikkapa yhteisen ruokasiunauksen laulamiseen käydessämme aterialle esimerkiksi työporukalla lounasravintolassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Kuirinlahti sanoo:

    Kiitos, Jouni, rohkaisevista kommenteista. Meillä on joitakin kymmeniä rukouspalvelijoita, jotka vuorotellen palvelevat. He toimivat työpareittain. Joskus sama rukouspalvelijapari osuu seurakuntalaisen kohdalle useita kertoja ja näin periaatteessa mahdollistaa jatkamisen siitä, mihin viimeksi jäätiin. Suunniteltua se ei ole. Emme tiedota etukäteen, ketkä ovat milloinkin palveluvuorossa.

    Meillä tarjotaan rukouspalvelua su klo 10 messun jälkeen, mutta myös mm. nuoria aikuisia runsaasti kokoavissa OMA-illoissa sekä kaupungilla erilaisten tapahtumien yhteydessä.

    Kuten toteat, esirukous voi joskus olla pitkä prosessi. Tarvetta pitkäjänteiseen rinnallakulkemiseen on. Rukoustyöstä vastaava työntekijä ohjaa rukouspalvelijoita säännöllisesti, mm. neuvoo, millaisen avun ääreen seurakuntalaisia kannattaa ohjata. Rukouspalvelijoiden ei tule alkaa omin päin terapeuteiksi tms.

    Jotenkin minusta näyttää siltä, että mitä enemmän julkista kristillistä uskonnonharjoitusta estetään, sitä enemmän kansa alkaa rukoilla. Ehdottomasti kirkon työntekijöiden kannattaa kuulostella erilaisia sosiaalisia tilauksia. Ne eivät aina liity henkilökohtaisiin tai yleisiin katastrofeihin. Nuorten lätkän MM-finaalissa varmasti monet sellaisetkin henkilöt rukoilivat, jotka eivät muutoin rukoile.

    Esirukoilijan – rukouspalvelijan, kirkon työntekijän, puolison tai ystävän – suurimpia haasteita on voittaa toisen luottamus. Kukapa pyytäisi esirukousta ihmiseltä, johon ei luota?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Maallikoita on koulutettu jo kauan aikaa sitten, ainakin täällä etelässä, toimimaan rukouspalvelijoina seurakunnan tilaisuuksissa, kuten Tuomasmessussa ja Sanan ja rukouksen illoissa.

    Jouni Parviainen kysyi, miten kauan palvelu kestää kunkin ihmisen kohdalla. Siihen ei ole määriteltyä aikaa, koska itse kunkin rukousaihe on erilainen. Mutta tilaisuuksien luonteet huomioonottaen kyse ei ole sielunhoidollisesta sessiosta vaan rukouspalvelusta. Tokihan rukoiltava voi kokea myös sielunsa tulleen hoidetuksi Jumalan Pyhän Hengen läsnäolossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Kuirinlahti sanoo:

    Kiitos kommenteista, Salme! Näin on – rukouspalvelua löytyy eri puolilta maata, maanrajojen ulkopuoleltakin.

    Minusta juuri vapaaehtoisissa Pyhän Hengen johdatus tulee erityisen herkästi esille. Heillähän ei ole minkäänlaista virkavelvollisuutta ryhtyä tähän vaativaan tehtävään. Ehdottomasti soisin rukouspalvelun lisääntyvän kirkossamme – silti jalat maassa pysyen. Kun seurakunta tarjoaa rukouspalvelua, seurakunta on myös vastuussa siitä. Rukouspalvelijakoulutukseen on syytä olla tarkka soveltuvuusarviointi. Kaikkia ei voi siihen tehtävään kutsua seurakunnan edustajana. Ja kuitenkin – aivan jokaista kristittyä kutsutaan rukoilemaan toisten puolesta. Seurakuntalaisten onkin hyvä erottaa, ketkä tarjoavat esirukousta omin päin ilman seurakunnan työntekijöiden ohjausta. Seurakuntalaisen spontaani esirukouskin voi toki olla parhaimmillaan turvallista yhteyttä, Jumalan tahdon mukaistakin. Mutta – jos siihen kätkeytyy riski, seurakunta ei kanna siitä samanlaista vastuuta kuin koordinoimastaan toiminnasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Olen samaa mieltä Sarin kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sakari Pöyhönen sanoo:

    Aktiivityön aikana pysähdyin aina joskus kysymyksen eteen: miksi minulla ei tietyissä tilanteissa ollut “valmiutta” aivan tavallisena arkipäivänä tavatessani seurakuntalaisia tai minulle aikaisemmin tuntemattomia ihmisiä, miksei ollut valmiutta vaikkapa “pieneen” rukoushetkeen tapaamani ihmisen kanssa. Toisen kanssa rukoillessa – vaikkapa kahvion nurkkauksessa, kesällä puiston penkillä istuessani- ei ole mitään tarvetta joihinkin manöövereihin, käsien nosteluun, äänen muuttamiseen “liturgisemmaksi”. Arkipäivän “rukoushetkissä” voi puhua aivan normaalilla äänellä, ei tarvise käyttää välttämättä uskonnollista sanastoa: kun sanot Jumalaa tarkoittaen voit sanoa vain “Isä”, “Rukoilla” sanaa voi käyttää muodossa ” pyytää” : pyydetään nyt yhdessä, että Isä tuo avun tähän tilanteeseen. Kiitos Sinulle, että sain Sinulta apua jne. Näin voimme koettaa välttää tilanteita, joista Vapahtajamme meitä varoittaa: varokaa pitkiä, monisanaisia ( normaalista kielenkäytöstä ? ) erottuvia, jotka vain “rasittavat” toista rukoilijaa ( ja mahdollisista muita ympärillä olevia ).

    Johanneksen evankeliumin luku 4 erinomaista opetusta lähimmäisen kohtaamisesta ja rukouksen merkityksestä arkipäivän toimintojen keskellä. P.S. Jos kyt olisin nyt aloittelemassa seurakuntatyötä saattaisin kiinnittää enemmän huomiota arkipäivän ihmisten kohtaamisiin ja “pieniin” rukoushetkiim normaalin puhekielen tavoin. Toki aktiivista työelämästä “irrotettuna” voin yrittää toteuttaa tällaista ” metodia” sana ei aivan paras mahdollinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sakari Pöyhönen sanoo:

    Tuo mitä edellä kirjoitin ei millään muotoa tarkoita Jeesus-nimen tietoista välttämistä, hänen nimensä “häpeämistä” ihmisten edessä. Yritän vain sanoaettä monet aikamme ihmiset ovat lopen uupuneita tiettyyn jumaliseen “kielenkäyttöön”, jumalisiin eleisiin ja siihen että joku yrittää etsiä sinun sisimmästäsi “sielua” ja on kovin kuuro kaikelle sille, minkä Hyvä Luoja on ihmiselle antanut. “Kokonaisvaltainen” toisen ihmisen kuuntelu – aasin korvin ja pienellä suulla puhuttuna – voi olla miljoona kertaa ” tehokkaampaa” sielun voittamista kuin “pelkkään” toisen “sieluun” tuijottaminen!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Kuirinlahti sanoo:

    Kiitos kommenteista! Sakari vei kyllä nyt sanat suustani. Enemmänkin voisi ihmisten arkeen nivoutua luontevaa, yksinkertaista rukousta sekä ihan vain kuuntelevaa läsnäoloa.

    Olen myös sitä mieltä, että joka sunnuntaiaamu ei pitäisi toimittaa pitkää, raskasta, enemmistölle käsittämättömällä kielellä laadittua ehtoollisliturgiaa. Liian helposti saarnakin suunnitellaan toisille teologeille.

    Sukupolvien välisen yhteyden kannalta on tietenkin hienoa, jos rukouksesta ym. liturgiasta löytyy joka sunnuntai jokin yhtymäkohta ensimmäisten kristittyjen jp-elämään. Täytyy kuitenkin erottaa metsä puilta, vastata nälkään ja janoon. Vai mitä mieltä olette?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Sari Kuirinlahti
    Sari Kuirinlahti

    Äiti. Vaimo. Salpausselän seurakunnan kirkkoherra. Mottoni on: Joka kirkossa nauraa, se parhaiten nauraa! Kristinuskon päämääränä oleva ikuinen ilo saa näkyä ja kuulua jo ajallisen elämämme aikana. Aika ajoin jokin kolahtaa minuun niin, että sielussa lyö kipinää. Olen siis Jumalan armosta myös kipinöitsijä ja bloggaan näistä uskon kipinöistä.