Romanien kansallispäivä 8.4.2018 ja pitkä matka tasa-arvoisuuteen

Olen saanut tehdä työtä monien ihmisryhmien kanssa elämäni aikana. Näiden ihmisten ystävyys on saanut arvostamaan erilaisuutta ja ihmisen ainutlaatuisuutta; hienoja ja sydämellisiä ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kulkea pätkän elämää; niin Afrikassa, Aasiassa, Lähi-idässä, Etelä- Amerikassa kuin Euroopassa. Olen syvästi kiitollinen heille siitä rikkaudesta mitä he ovat ammentaneet omasta elämästään, joka usein on ankaraa selviytymistä päivästä toiseen.

Valitettavasti monet näistä ystävistäni kokevat ylenkatsontaa, sortoa ja rasismia kohdallaan arkipäiväisessä elämässä. Eikä vain jossain kaukana maailmalla, vaan myös täällä meidän ns. hyvinvointivaltiossa. Voisi kuvitella, että olemme jo saavuttaneet sellaisen sivistystason ja tasa-arvon ettei rasismi enää kuuluu meille ja historia olisi opettanut arvostamaan toinen toistamme.

Tänään vietetään romanien vuosipäivää. Voisi kuvitella, että romanit ovat jo saavuttaneet tasa-arvoisen aseman suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta käytäntö ei valitettavasti ole niin. Ja se on suuri häpeä. Niin kauan kuin yhteiskuntamme ja sen kansalaiset eivät kohtele kaikkia sen kansalaisia tasavertaisesti, elämme maassa, joka on kaukana sivistysvaltion ihanteesta.

Olen itse kokenut suurta etuoikeutta tuntea ja tehdä työtä monien romanien kanssa niin Suomessa ja ulkomailla; ne ystävyyssuhteet ovat kullan arvoisia. Silti suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen tahoja ja yksilöitä, jotka näkyvästi tai näkymättä tahtovat estää romanien pääsemistä esim. työmarkkinoille. Onneksi asiasta edes puhutaan, mutta silti tie tasa-arvoisuuteen on pitkä.

Se on suuri häpeä!

Hyvä ystäväni Rainer vaihtoi sukunimensä vastikään, kun huomasi ettei hänen poikansa pysty saamaan työtä romaninimensä takia. Jo pelkkä nimi riitti, ettei satojen hakemuksien pohjalta päässyt haastatteluihin, vaikka koulutus ja kokemus olisi riittänyt. Samaan aikaan hänen ystävät pääsivät haastatteluihin ja saivat töitä. Työnantajien oli helppo tehdä päätökset perustelematta niitä. Romaninimisen hakijan paperit oli helppo siirtää hyljättyjen hakemusten nippuun.

Joku viisas on sanonut, että pahinta elämässä ei ole, kun joku tekee pahaa, vaan se kun hyvät miehet ovat hiljaa pahuuden edessä. Jonkun pitäisi nousta barrikadeille ja tehdä asialle jotain. Ja kun minä paasaan tässä blogissa niin sormi osoittaa myös itseeni. Meidän kaikkien pitäisi nousta barrikadeille tasa-arvon puolesta. Se, että joku on romani, ei voi olla syy hyvinvointivaltiossamme työpaikan saamisen estymiseen, koulutukseen eikä minkäänlaisen ylenkatsonnan sallimiseen.

Jotakin on pahasti rikki yhteiskunnassamme, jos sen jokainen henkilö ei saa tasavertaista kohtelua ja mahdollisuutta – todella pahasti rikki.

Romanit ovat osa suomalaista yhteiskuntaa – niin kuin sinä ja minä! Mikään ei anna oikeutta eriarvoisuuden edistämiseen. Se on lähtökohta ja sitä meidän jokaisen tulisi kunnioittaa. Muuten meidän on turha kutsua yhteiskuntaamme demokraattiseksi.

Rainer ja muut romaniystäväni – periksi ei anneta, sillä Jumalakaan ei anna periksi!

Onnea monitaustainen Suomi ja kiitos romaneille, jotka tekevät Suomesta omalta osaltaan Suomen.

  1. Olisiko yksi ajan hengen vaikutus, että puhdasverisyyttä oudoksutaan. Siinä täytyy olla jotain suurempaa takana, kun he ovat säilyttäneen mionaiset tunnuspiirteensä kaiken keskellä.

    Itselläni on kokemusta sikäli, että lapsuuden aikana pienessä mökissämme yöpyi joskus sellainen Palmrothin perhe. He sanoivat, että pienimmät mökit ovat heille paremmin auki.

    Työelämän alussa ajelin semmosta huonekaluautoa ja minulla oli romanimies myyntimiehenä. Tampereella asuin heidän kodissaan ja muistan sen hienona aikana. Kun sitten tulin pienesti hengelliseen työhön mukaan, niin rukouspalvelussa ensimmäinen rukousta tarvitseva oli romaninainen. Näen asioissa johdatusta.

    • Kun toisen ihmisen kohtaa ihmisenä, erilaisuudesta huolimatta, niin eihän siitä seuraa kuin hyvää ja siunauksia.

Kirjoittaja

Pitkänen Olli
Pitkänen Olli
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.