Runoa

Kirjoittelen runoja. Tässä yksi:

 

Tulin keskeneräisenä,

lähden keskeneräisenä,

minä haavoittunut lapsimies.

Olen täällä muukalainen.

 

Sinä tulet odottamatta

kuin näkisin aamun

yön pimeydessä.

 

Ryömin lapsuuteni

kuvien läpi

vanhuuteen.

Kuin koti olisi

jo lähempänä.

 

P.S. Minulle rakkaimmaksi on tullut Viljo Kojon runo Veet välkkyy taas. Tässä tuon runon viimeiset säkeet:

Siks salli, suven Jumala,

kun lähden täältä pois,

ett' alla paljaan jalkani

suviruoho lämmin ois.

Kun sitten taivaan salissa suot ilon iäisen,

niin muista pienen lapsesi yks toive pienoinen:

Hän joskus tahtois tavata

taas päivät kesäiset,

veen välkkeen, kentät kukkivat,

puut viherlehväiset.

 

6 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Luin ihan kateellinsena oman runosi . Tuollainen taivasikävä on kadehdittavaa. Me muut saame tyytyä siihen että vastuu maailmasta ja muut ponnistelut vihdoinkin loppuvat ja mitä sen jälkeen tapahtuu, tapahtukoon.

    Olen tarpeeksi lapsellinen tykätäkseni kovasti Kojon runosta. Hieno uusi tuttavauus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Kiva, että rohkenit laittaa tänne perin proosallisten juttujen lomaan ihan omankin runosi. Nämä tuovat inhimillisyyttä ja lämmintä tunnelmaa niin kovin kireiden köydenvetojen vastapainoksi.

    Itsellänikin on pieni ryöpsäys runoja. Ehkä joskus minäkin uskallan jonkun täällä julkaista, vaikka missään tapauksessa en mikään runoilija ole.

    Mitä Kojon runoon tulee, olen vakuuttunut, että emme asustele pelkissä taivaan saleissa tai kultakaupungeissa, vaan saamme kirmailla Luojan puhtaassa luonnossa ruohon, puiden, tuulen… keskellä. Miksi siellä olisi missään suhteessa köyhempää kuin täällä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauno Seppänen sanoo:

      Hienoa kuulla, että täällä on muitakin pöytälaatikkorunoilijoita kuin minä.

      Taivasta on mahdoton kuvitella, mutta ei siellä todellakaan voi olla missään suhteessa köyhempää kuin täällä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Paanpa minäkin yhden prunon, jonka pruuvasin 97 v. kuolleelle äidilleni syntymäpäivänään ja vein haudalleen:

    ÄIDILLE Kissan käpälän ja ruusun tuoksu keväästä kesään on elämäs juoksu: luonto ja puutarha molempain sylin tarjonnut sulle on Tarhuri ylin. Ja vuosia monta unohtumatonta: pimeät talvet, tuiskut ja jäät kauniit päivät kuin myrskyisät säät; tahtosi voimalla kohtalon ylitse päiväsi eletty on.

    Saapuissa syksyn loistoon ruskan hiljaa niin kätkit syömesi tuskan ja katseesi käänsit lähimpään toiseen ihmiseen ystävään kukan ojensit hymyilit: “Kaitselmus kullekin kuormaksi antaa sen verran vain min jaksaa kantaa. ”

    Syntymäpäivänäsi 12.10. Sydämellä, poikasi Seppo Juhani Heinola

    Ps. Hän oli viimeisen päälle luonto- ja puutarhaihminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Rauno Seppänen
    Rauno Seppänen

    Ikietsijä.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit