Runoja myytävänä

Tuossa nuo ovat : ajatukseni, tunteeni , elämykseni ja kokemukseni. Runoiksi rustattuna, kirjamarkkinoiden yhdellä myyntipöydällä.

Tuhansien käytettyjen kirjojen joukossa nämä minun kirjani hohtavat uutuuttaan. Melkein" uunituoreita", kuvakin kannessa todella herkkä ja kaunis akvarelli : Kukkakedolla. Luulisi jo monen uteliaisuuttaan poikkeavan minun myyntipöytäni luona.

Minun pitäisi kovaäänisesti mainostaa kirjaani, jotta saisin kauppoja syntymään, kuten moni näkyykin näillä Kirjapäivillä tekevän. Mutta en minä pysty sellaiseen.

Sitä vaan toivoo, että liikkeellä olisi myös runon ystäviä. Aitoja etsijöitä ihmisvirrassa.

Tuossa nuo ovat : runokirjani . Tiedän, että siellä on useita hyviäkin runoja. Avoimia ja puhuttelevia, lapsuudesta vanhuuteen. Punaisena lankana kirjassani on rakkaus. Rakkaus myös kahden vanhenevan ihmisen välillä.

Tämä oli ensimmäinen kokemus tulla kirjamarkkinoille ja hyvin opettavainen kaikin puolin. Oman runokirjan julkaiseminen on ollut todella mielenkiintoinen juttu. Tämä runokirjani " Kaikki tämä rakkaus" on vienyt minua muutamiin jännittäviin tilaisuuksiin ja esiintymisiin. Ja kun suvussa on merkkipäiviä, niin minulla on nyt tuliainen ihan omasta takaa.

Mediassa on vallalla jatkuva laulubuumi, jos jonkinlaista kilpailua jne.

Milloin on runon vuoro?

Olisipa kiva kun vaikka olisi joku ohjelma TV:ssä , missä luettaisiin  viikottain runoja.

Ja TV:ssä voisi olla myös Tarinankertojien piiri.

Pakkaan iltapäivällä kirjat takaisin kassiini ja poistun Kirjapäiviltä.

Olisihan se ollut mahtavaa, kun muutaman edes olisin saanut tänään kaupaksi.

Mutta yhden kirjan sain myytyä.

Olen onnellinen siitäkin. Varsinkin olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi!

Hyvän ystäväni toteamus : kirjan kirjoittaminen ja kaupitteleminen- ovat kaksi ihan eri asiaa.

Tällä reissulla se tulikin todistetuksi.

 

 

10 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tuo pitää, pitää mielessä, kun seuran kerran haaveilen kirjan kirjoittamista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Hei Pekka, kommentistasi päättelen, että olet kirjoittanut kirjoja? Tai jos se on vielä haaveiluasteella tuo kirjan kirjoittaminen, niin minkälaisesta kirjasta tällöin olisi kysymys?

    Haluan vielä lisätä tuohon omaan juttuuni maininnan, että tätä runokirjaani saa myös kirjakauppojenkin kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirjoitan joskus myös runoja. Pojan häissä lausuin yhden. Olen ilokseni lausunut jossain sopivissa tilanteissa muiden runoja. Runojen kautta kykenee kertomaan asioita, joita muuten ei voi. Niissä pääsee koskettelemaan kuulijoiden syvimpiä tuntoja ja hyviä muistoja. Runokirjaa en niinkään ole miettinyt. mielessäni on ollut vain erityinen tarinani siitä, miten surematon suru aiheutti yllättäviä vaikeuksia elämääni. Sitten yksi ammattiauttaja oivalsi tuon ongelmani. Sen jälkeen tein sen surutyön ja muutuin toiseksi ihmiseksi monessa mielessä. Jälkeenpäin olen voinut kokemuksellani auttaa joitakin muita, joiden surutyö on jäänyt kesken.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Juuri näin se on : runot koskettavat meidän tuntojamme!

    Tässä kovassa nykymaailmassa on hyvä puhua välillä tunteistamme. Tuo oli koskettava kohta kommentissasi : surematon suru aiheutti vaikeuksia…hienoa kun olet päässyt sitä työstämään ja voit nyt auttaa muita… Kiitos Pekka kommenteistasi!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Moni jättää surutyön kesken. Päättäen, että nyt riittää. Surun tulisi saada vapaasti tehdä työtään meissä. Niinkauan, kuin se itse haluaa. Sitten se loppuu aivan itsestään, kun on työnsä saanut valmiiksi. Silloin suru muuntuu iheellisellä tavalla elämän voimavaraksi ja jopa voiman lähteeksi. Jumala on tuon surun lahjan meihin luonut. Sen tulisi saada vaikuttaa, sen mitä varen se on meihin rakennettu.

    Surematon- tai kesken jäänyt surutyö muuntuu katkeruudeksi, itsesääliksi ja masennukseksi. Jopa vihaksi. kaikki tuo on elämää kuluttavaa ja raskasta taakaa, josta suru tahtoisi meitä vapauttaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Pekka puhut aivan oikein, juuri näin asia varmasti on!

    Minulla ei ole kokemusta suuresta surusta, mutta katkerasta vihan kohteena olemisesta on. Kun oma läheiseni teki rikoksen (kauan sitten), niin uhrien omaiset vuosikausia syyttivät minuakin. Vaikka minulla ja perheelläni ei ollut ko. rikoksen kanssa mitään tekemistä, niin uhrien omaiset ja muut ihmiset langettavat vihan ja katkeruuden tuomion myös rikoksen tekijän omaisille. Ymmärrän äärettömän hyvin uhrien omaisia, mutta vuosikausien ” vihanpito” ei ole rakentavaa kenellekään. Olen lukenut muutamia tosikertomuksia siitä, kun uhrin omainen ei saanut vihaltaan rauhaa ja lähti kohtaamaan vankilaan rikoksentekijää. Tutustuttuaan tähän ihmiseen paremmin ja saatuaan keskusteltua ja purkaa kaikki ajatuksensa ja tunteensa, niin viha hänen sisällään helpotti. Meillä täällä Suomessa on hyvin vaikeaa saada saman pöydän ääreen uhrien omaiset ja rikoksentekijän omaiset, puhumattakaan että uhri (jos on elossa) tai rikoksentekijä olisivat myös paikalla. Tarvittaisiin kolmas osapuoli “sovinnonvälittäjäksi” tai keskustelun vetäjäksi….uskon, että keskustelu eri osapuolten välillä helpottaisi kaikkia…vaikka anteeksiantamaan ei pystyisikään….

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Pekka, kirjoitin tuossa edellisessä kommentissani , ettei minulla ole kokemusta suuresta surusta.

    Mutta kun tarkemmin ajattelen, niin suuri suru, jos näin voisin asian määritellä, on tyttäreni alkoholisoituminen. Se on sellainen suuri murhe ja ongelma meille kaikille läheisille. Vaikka alan olla jo toisaalta sinut asian kanssa ja hyväksyä myös sen tosiasian, että en voi itse hänen puolestaan päättää mitään, niin kuitenkin äitinä toivoo, että joku ihme tapahtuisi tai käänne jne. Tyttäreni on myös mielenterveyskuntoutuja ja nämä kaksi asiaa limittyvät lujasti toisiinsa : alkoholista hän saa, kertomansa mukaan, rohkaisua kohdata muut ihmiset ja ulkomaailma.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Olen nähnyt mitä syvimmältä alkoholismista nousseen monen monen ihmisen toipumisen normaaliin elämään. Useimmiten on ollut kyse vertaistukiryhmien (enin AA:n) tarjoamasta tuesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Jatkan vielä tuosta rikoksentekijän ja uhrin omaisten kohtaamisesta. Uhrien omaiset eivät, kokemukseni mukaan, halua antaa anteeksi. Ymmärrän sen oikein hyvin.

    Mutta silti voisi yrittää jonkinlaista keskustelua eri osapuolten välillä. Kirkon kriminaaliasioihin perehtyneellä työntekijällä voisi olla tässä todella suuri ja tärkeä rooli ja mahdollisuus…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Rikosuhrisovittelu on jo keksitty. Siinä osapuolet voivat kohdata ja päästä purkamaan, myös niitä elämää kuormittavia tunteitaan. Joissakin lievemmissä rikoksissa sovittelu voi vaikuttaa jopa tuomioon.

    Valtavan suurta surahan sinä Marja olet joutunut kantamaan. Näissä tilanteissa surutyö jää herkästi tekemättä . Se työ kun mielletään tarpeelliseksi, vain kuoleman kohdatessa. Yhtä hyvin se voi olla mikä tahansa menetys. Vaikkapa avioero. Monen lapsen kohdalla tilanne on huono, koska heidän on vain sopeuduttava ja surulle ei ehkä anneta tilaa lainkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja Vilkama
    Marja Vilkama

    MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit