Ruumiinluovutustestamentti ja hautaan siunaaminen

Viikolla huomasin MTV:n verkkosivuilla uutisen lääketieteen käyttöön testamentattujen ruumiiden pulasta. Asiaan en sen enempää kiinnittänyt huomiota, kunnes radiossa keskusteltiin samasta asiasta ja mielenkiintoni heräsi. Löysin YLEn sivuilta asiaa käsittelevän artikkelin heinäkuulta ja kieltämättä ajatukset ovat monenlaisia.

YLE kuvaa, miten ruumiinluovutustestamentteja ei omaisten vaatimuksesta laiteta täytäntöön, toisaalta artikkelissa haastateltu harmittelee, ettei testamenttia kunnioiteta. Haastatellun oma isä oli testamentannut ruumiinsa opetuskäyttöön.

Lyhyesti mistä on kyse: Ihmisellä on oikeus testamentata ruumiinsa lääketieteelliseen käyttöön. Tällöin ruumis balsamoidaan ja sitä käytetään anatomian opetuksessa. Ajan kuluttua, puolesta vuodesta puolentoista, ruumis tuhkataan ja uurna luovutetaan omaisille haudattavaksi.

Olen itse siunannut hautaan yhden vainajan, joka oli testamentannut oman ruumiinsa. Tilanne tuli hyvin nopeasti, päivän varoitusajalla. Hautaustoimisto soitti minulle ja kysyi aikaa hautaan siunaamiselle, koska asialla oli kiire - ruumis oli toimitettava yliopistolle balsamoitavaksi parin päivän sisällä. Sovimme ajan terveyskeskuksen kappeliin seuraavalle päivälle ja siitä "prosessi" alkoi. Tässä tilanteessa jouduttiin ohittamaan se normaalimpi reitti seurakunnan viraston kautta.

Mitä papin oli tehtävä?

Kaikki, mikä normaalistikin tehdään hautaan siunaamisen yhteydessä, tapahtui nyt todella nopeutetussa aikataulussa. Soitin samana iltana omaisille, ilmaisin osanottoni suruun ja kyselin hetken kuulumisia. Uskon, että näissä hetkissä, aina kuoleman äärellä, lähipiiri on järkyttynyt. Kun läheisen kuolemaa vielä prosessoidaan ja yritetään henkisesti saada tilanne haltuun, niin siinä ei paljoa omaisten olotilaa, vainajan elämänvaiheita tai toimituksen järjestelyitä käsitellä. Ollaan tukena mitä puhelimitse pystytään ja laitetaan hiljaista rukousta Jumalan suuntaan. Tässä tilanteessa koko toimitus jäi minun käsiini päätettäväksi ja koostettavaksi. Ja tilanne oli itsellenikin uusi.

Mutta terve rutinoituminen työhön on hyvästä! Pappi tietää, mitä tehdä. Kun hautaan siunaamisia on toimitettu useita kymmeniä, niin kaavan käyttöön rutinoituu ja sitä osaa soveltaa. Suunnittelin toimituksen yhdellä hyvällä periaatteella: Valitse sitä mikä yleisesti on tutuinta.

Toimitukseen osallistui vain muutama lähiomainen, jotka ennättivät päivän varoitusajalla tulla paikalle. Aistin selvästi omaisten järkytyksen edelleen, saman minkä jo puhelimessa. Keskustelimme lyhyesti ja olennaista oli säilyttää oma rauhallinen mielentila (en ole vieläkään sinut katsomaan vainajaa avoimen arkun äärellä). Omalla rauhallisuudella pystyin välittämään turvallista olotilaa omaisille ja vakuuttamaan, että tämä tilanne oli minulla hallussa.

Toimitus oli pituudeltaan lyhyt, mutta lyhyys ei koskaan hävitä arvokkuutta eikä kiireettömyyttä. Lauloimme kaksi tuttua helppoa virttä, jotka yleensä valtaosa kirkon jäsenistä on jossain tilanteissa laulanut. Luin tutumman raamatuntekstin ja pidin "yleispuheen", eli mitä pystyin hyvällä kokemuksella spontaanisti tilanteesta puhumaan ja tuomaan sanoman ylösnousemuksen toivosta. Noin 15 minuutin jälkeen päätimme hetken, jutustimme muutaman minuutin ja otimme valokuvia vielä arkun äärellä. Sen jälkeen hautaustoimiston työntekijät kuljettivat arkun autoon ja matka alkoi kohti yliopistoa Kuopioon.

Sovin omaisten kanssa jatkosta ja he lupasivat ottaa seurakuntaan yhteyttä ja sopia muistotilaisuudesta. Muutaman viikon kuluttua sitten kokoonnuttiin isommalla kymmenien ihmisten joukolla viettämään muistohetkeä, jossa olin myös kutsuttuna. Omaisten olossa oli selvästi erilainen kuin hautaan siunaamisessa. Läheisen kuolema oli nyt henkisesti jo tajuttu ja heidän oli helpompi olla. Nyt oli rauhoituttu. Olin nyt myöhemmin keskustellut omaisten kanssa uudelleen vainajan elämästä ja pidin uuden muistopuheen, josta saatoin kirjoittaa tällä kertaa enemmän "vainajannäköisen" kuin mitä oli toimituksessa.

Ruumin testamenttaaminen lääketieteelle ymmärrettävästi jakaa mielipiteitä niin omaisilla kuin ihmisillä henkilökohtaisesti. Pääsääntö on, että vainajan toivetta on kunnioitettava, mutta ymmärrettävää, että omaisille kuolleen läheisen leikkely, avaaminen tms. käsittely voi olla liian rankka hyväksyttäväksi. Silloin vainajan toive saatetaan ohittaa ja suorittaa ns. "normaali hautaus". Toisaalta omaiset voivat arvostaa suuresti vainajan toivetta ja ruumis palvelee arvokkaasti tulevien lääkäreiden koulutuksessa. Lahjoitus palvelee siten eläviä ihmisiä tulevaisuudessa. Radion keskustelussa toimittajille asia oli melko hankala - yksi ei missään tapauksessa halua, että hänen ruumistaan leikellään; toinen taasen suhtautui asiaan harkitsevammin. YLEn haastattelema piti niin isänsä kuin oman ruumiinsa testamenttausta sen sijaan erittäin positiivisena. Omalla kohdallani en ole ainakaan vielä valmis antamaan ruumistani lääketieteen käyttöön, vaan haluan jopa perinteisen arkkuhautauksen itselleni.

Kirkkoni suosittaa vainajan tahdon toteuttamista ruumiin viimeisen palvelun kohdalla. Seisomme, oli ratkaisu mikä hyvänsä, omaisten rinnalla rankassa hetkessä ja tarjoamme tukemme, ja välitämme Jumalan antaman toivon lupauksen.

YLEn artikkeli: http://yle.fi/uutiset/opetuksessa_kaytettavista_ruumiista_pulaa__vainajan_viimeinen_tahto_jaa_usein_toteutumatta_omaisten_takia/8145920

2 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Ville!

    Kiitos, että jaoit tämän kokemuksen. On epätodennäköistä, että eläkepappina itse koskaan joudun vastaavaan tilanteeseen, mutta on silti hyvää tietää malli, jota on joskus noudatettu.

    Erityistä soveltamista vaativia tilanteita ovat tietenkin myös ne, joissa joudutaan toimittamaan hautaansiunaus ilman vainajaa tai siunataan jäännökset vuosikymmeniä kuoleman jälkeen, kuten sodissamme kentälle jääneiden mutta sittemmin löydettyjen ja tunnistettujen kaatuneiden kohdalla yhä tapahtuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kiitos Ville hyvästä blogista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.