Saako LHPK käyttää evlut kirkkorakennuksia?

Kirkkohallitus on kirjelmöinyt ministeriölle. Aihe ei suuresti yllätä: halutaan isompi siivu veroeuroista. En nyt kommentoi esimerkiksi sisäisen korkomenon osuutta hautaustoimen näennäisistä kuluista, vaan pohdin muuta. Tekstin mukaan

seurakunnilla tai seurakuntayhtymillä on velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita - - taloudellinen kokonaisvastuu kirkon mittavan kansallisen kulttuuriperinnön ylläpidosta on kirkolla ja sen seurakunnilla.

Siis hautausmaat ovat yleisiä, eivät vain kirkon jäsenille. Samaa ei todeta vanhojen kirkkojen ylläpidon osalta. Esimerkiksi Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan jäsenet maksavat veroja. Onko tämä perustelu sille, että heidänkin on saatava käyttää vanhoja kirkkoja omiin menoihinsa? Jos ei, miksi ei?

Tässä linkki tiedotteeseen, josta lausunto löytyy: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F05D636574F490ABC2257C15004272F2?OpenDocument&lang=FI

27 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Osmo Kauppinen, kuinka ja mitä evankeliumia julistat kastaessasi vauvaa??

    Minun Raamatussa ei evankeliumeissa kastettu yhtäkään vauvaa, siis Matt, Mark, Luuk ja Joh evankeliumeissa enkä muita evankeliumeita tiedä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Ari, ei varmaan kastetakaan evankeliuimeissa vauvoja. Se johtuu siitä, että Jeesus asetti kasteen vasta ylösnousemuksensa jälkeen. Ja tähän käskyyn saattaa kaikki kansat hänen opetuslapsikseen evankeliumit päättyvät. Vasta siitä alkaa kasteen aika. Ja evankeliumin saarnaamisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kimmo Jaatila, onko ymmärrettävä että Jeesuksen kastamat (tai Hänen opetuslasten) eivät olleet oikein kastettuja??

    Siis miksi evankeliumeissa kastetaan jos kerran määrittelemäsi “kasteen aika” ei ollut alkanut??

    Ettet vaan sekottaisi Pyhän Hengen vuodatukseen eli sen opetuslapset saivat vasta Jeesuksen kirkastumisen jälkeen ensimmäisenä helluntaina??

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>LHPK ei maksa veroja evl-kirkolle. Sen yksittäiset jäsenet kylläkin. Kuka tahansa kirkollisveromaksaja ei voi käyttää kirkkotiloja haluamiinsa tarkoituksiin. >>> Helena P.

    Kas vaan, en tiennytkään että pääkaupunkiseudun muslimiyhteisöt ovat ruvenneet maksamaan kirkollisveroa. Nyt minäkin ymmärrän miksi heidät on tniin rakkaasti toivotettu tervetulleeksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Ari taitaa puhua parannuksen kasteesta, johón Jeesus suostui kuuliaisuudesta. Kaste asetettiin vasta ylösnousemuksen jälkeen. Ennen ylösnousemusta kastetta ei olisi tarvittukaan, koskä Jeesus oli itse se mitä sakramentti edustaa. Hän oli sana, hän oli Jumala. Jokainen saattoi hänet nähdä, häntä koskea, häneen uskoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    jorma ojala

    Ari taitaa puhua parannuksen kasteesta, johón Jeesus suostui kuuliaisuudesta. Kaste asetettiin vasta ylösnousemuksen jälkeen. Ennen ylösnousemusta kastetta ei olisi tarvittukaan, koskä Jeesus oli itse se mitä sakramentti edustaa. Hän oli sana, hän oli Jumala. Jokainen saattoi hänet nähdä, häntä koskea, häneen uskoa

    Siis Jeesus otti kasteen kuuliaisuudesta, no eikö paljon ennemmin meidän tule niin tehdä eikä pelkästään kuuliaisuudesta vaan todellisen parannuksen tähden ja näin myös seurata Jeesusta??

    Mitä tarkoittaa kaste asetettiin ylösnousemuksen jälkeen, en ymmärrä??

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Jeesus rakastaa lapsia. Lukekaa vaikkapa Markus 10: 13-16.

    Ilmoita asiaton kommentti