Saanko tunnustaa, että oppi aiheuttaa epätoivoa?

Aholansaaren teologiapäivien mielenkiintoisten alustusten joukossa oli myös Salla Rannan esitys aiheesta: Oppi - mitä se on? Ranta aloitti esityksen kertomalla Yle Areenan  neliosaisesta dokumentista, joka kertoo Kansantemppeli-lahkosta. 1960-luvulla Kaliforniassa alkunsa saanut kultti yhdisteli alun perin erittäin hyvän kuuloisia asioita: vapautta, tasa-arvoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kristinuskoa ja ihanneyhteisön, jossa rodulla ei ollut väliä. Homma kuitenkin päättyi siihen, että vuonna 1978 tehtiin yhteisön "ihannekaupungissa" Jonestownissa, Guyanan viidakossa, Yhdysvaltain historian suurin joukkoitsemurha. Holtittoman palvonnan kohteeksi noussut lahkon perustaja Jim Jones päätyi psykoottiseen tilaan ja julisti olevansa jumala. Yli 900 ihmistä menetti henkensä.

Ranta kertoo ajatelleensa dokumenttia katsoessaan: Onneksi meillä on oppi, jonka tarkoitus on estää totaalisekoilu ja väkivaltainen hengellinen diktatuuri. Toisaalta: Kristillisen oppimme ytimessä on kertomus miehestä, joka sanoi olevansa Jumalan poika, tie, totuus ja elämä. Jim Jonesin elämäntyö oli perverssi versio Jeesuksen ja hänen opetuslastensa elämäntarinasta.

Esimerkin jälkeen Ranta päätyi pohtimaan, keillä on oikeus tehdä teologiaa. Hän totesi, että muidenkin kuin dogmaatikkojen pitäisi voida puhua opista. Dogma on arkikielessä huonomaineinen sana. Se tuo mieleen joustamattomuuden, jäykkyyden ja taipumattomuuden.

Ranta esitteli amerikkalaisen teologin George Lindbeckin kolmijaon siitä, miten oppi voidaan ymmärtää. Ensinnä voidaan ajatella, että oppi on teologian tiedollinen ulottuvuus, tosien väitelauseiden kokoelma ja uskon kova ydin, jonka kirkko tietää todeksi. Toinen vaihtoehto on ajatella, että kristinoppi koostuu eri aikoina eläneiden ihmisten ilmaisuista, joilla he kuvaavat, miten ovat kokeneet ja ymmärtäneet uskonsa. Kolmas vaihtoehto nähdä oppi on kulttuuris-kielellinen. Sen mukaan opit ovat kulttuurinen viitekehys ja konteksti, elämänmuoto jonka sisällä toimimme ja uskomme. Rannan mukaan Lindbeck piti kolmatta määritelmää parhaana, koska se edistää kirkkojen välisiä ekumeenisia suhteita.

Itse hämmennyin jo tässä kohtaa. Tajusin, että olen jotenkin alitajuisesti kuvitellut, että opin voi ajatella vain tavalla yksi. Että se on muuttumaton, järkähtämätön möhkäle. Melkein kuin taivaasta annettu. Jotakin pyhää, josta ei voi keskustella, jota ei voi kyseenalaistaa, joka pitää "vain uskoa". Ja jos ei siihen kykene, on parempi ottaa etäisyyttä koko kristinuskoon. Tämä käsitys on toivottoman vanhanaikainen ja yksinkertaistava ja luotaantyöntävä. Mutta niin olen oppinut aikanaan rippikoulussa ajattelemaan. Ikään kuin oppi olisi jotakin, jonka voisi oppia ja sitten se pitää joko ottaa tai jättää. Opin ylin auktoriteetti on Raamattu ja 300-luvulla ja 1500-luvulla eläneet miehet ovat kirkkaasti osanneet tiivistää, mikä on oikea raamatunmukainen oppi. Sen jälkeen opista tuli valmis ja ikuinen.

Hetkinen: Millä perusteella tähän ovat kyenneet vain jotkut tietyt viisaat ja armoitetut joskus kaukana menneisyydessä? Miksi kaikesta siitä, mitä kristinoppi pitää sisällään, ei voisi keskustella yhä uudelleen ja uudelleen yhä uusista näkökulmista? Teologit ovat toki voineetkin näin tehdä, jo kauan. Mutta saarnapöntöstä papit eivät koskaan kerro meille tavallisille seurakuntalaisille tällaisesta mahdollisuudesta. Saarnatessaan he vahvistavat sitä rippikoulussa oppimaamme asetelmaa, että oppi on ja pysyy. Kehällisistä asioista kuten vaikka moraalista ja etiikasta voivat maallikotkin keskustella, mutta ei opista, ei ytimestä. Se on jotakin annettua. Ja kun et pysty opin ydinkohtia uskomaan ja niihin sitoutumaan, olet oikeastaan surkuteltavin kaikista, pelastuksen ulkopuolella.

Salla Ranta nosti esiin upean näkökulman siihen, mitä kaikkea voisi tarkoittaa se, että ihminen tunnustaa oppia. Entä jos kyse onkin tunnustuksesta, jossa paljastan itseni, kenties synkänkin  salaisuuden kanssa? Entä jos tunnustan kuuluvani tähän porukkaan, joka kutsuu itseään kristityiksi, mutta opissa on silti paljon sellaista, joka herättää minussa kysymyksiä ja epäuskoa, jopa epätoivoa, vihaa ja raivoa. Saanko olla, saanko tunnustaa tällaisena?

Vesa Hirvosen kommentti yleisön joukosta antoi minulle jonkinlaisen armollisen oivalluksen. Hirvonen totesi, että dogmit eivät ole itsessään uskonkappaleita, vaan niiden tehtävänä on suojella uskoa, salattua yhteyttä Jumalaan. Kalle Hiltunen jatkoi toteamalla, että kun joku opinkohta alkaa oikein kahlita ja ahdistaa, meidän olisi syytä muistaa, että yleensä opinkohtien alkuperäinen idea on ollut vapauttaa. Ahdistavan opinkohdan äärellä voimme kysellä, olemmeko ymmärtäneet sen oikein - ja myös: pitäisikö tehdä sitä koskien ihan uusi oivallus, nähdä asia jotenkin ihan toisin?

21 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kommenttipuheenvuorot blogissa ovat ja tarkoittavat katsomista opin puolesta harkinnalla tai ajan kanssa niiden huomaamista betonoituina kirkon statukseen.

    Yhden esitemöitsijän katsominen armollisesti kyselijöiden puoleen ja myös heidän uskoonsa hyvästä tavalla kulkea elämässään on hyvä. Tämä oli se kolmas malli.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Saa tunnustaa että oppi aiheuttaa epätoivoa. Juuri opinkappaleita tutkiessa itse kukin joutuu kysymään itseltään sitä, että missä määrin niihin voi sydämestään uskoa. Pelko , että epäusko joidenkin yksityiskohtien kohdalla ajaa kyselijän kristinopin ulkopuolelle , on myöskin tosi. Seurauksena voi olla että lopettaa kyselemästä sitä , että mihin itse asiassa uskon? Onko itsensä pakottaminen lojaalisuuteen kiveen kirjoitettuun uskoon tärkeämpää ,kun selvittää itselleen sen mihin totuudellisesti voi pitäytyä?

    Opin myönteinen puoli on se, että yhteisöllä on jotakin yhdessäpitävää niinkuin lippu jonka ympärille kokoonnutaan.

    Paavi Franciskus on keksinyt mainion keinon kiertää oppi siitä saako uudelleen avioituneet mennä ehtoolliselle. Kun he ripittäytyvät sielunhoitajalle, niin sen jälkeen ehtoollinen on avoin heille. Oppia ei ole muutettu ,mutta sielunhoidollinen ulottuvuus armahtaa opin tuomiosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Johannes Lehman: Ei ollut Jeeuksen vika että Jeesuksen opista kirkko teki opinJeesuksesta…(Raportti rabbi J:stä, erään väärennöksen pöytäkirja)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Markku: “Pelko , että epäusko joidenkin yksityiskohtien kohdalla ajaa kyselijän kristinopin ulkopuolelle , on myöskin tosi.”

      Jos jokin opinkappale ajaa ulkopuolella, niin se on hyvä kehityssuunta. Otetaan esimerkki. Tuhoa tarkoittava sana on systemaattisen käännetty kadotukseksi. Väärennys huipentuu Mark.16:16, johon on lisätty sana kadotus, vaikka jakeessa puhutaan vain tuomitsemisesta. Ihmiset tuomitaan tekojen mukaan, Oikeamielisille tuomio on iloksi ja riemuksi, kuten kansojen tuomiossa, Mat.25.

      Mark.16:16 ahdisti minua 40 vuotta sitten. Kun olin muutaman kerran lukenut lävitse Raamatun, niin päättelin, ettei jakeessa voi olla sanaa kadotus, koska se on kokonaisilmoituksen vastainen. Vasta myöhemmin pystyin tarkistamaan, että olin päätellyt oikein. Mitä teologista edistystä kirkossa on tapahtunut saman 40 vuoden aikana? Ei mitään, kun on jääty Lutherin takomiin kahleisiin.

      Tai ehkä patavanhoilliset lutheristit rakastavat helvettiä ja kadotusta, kun katsovat pelastuneensa. Ja mikä kadotuksessa on parasta, niin toisin uskovat ja ateistit ja muhamettilaiset joutuvat kärisemään ikuisessa tulessa. Kärjistänkö? Tuskin, sillä jos totuus kiinnostaisi, niin etsittäisiin ensin Jumalan oikeudenmukaisuutta.

      Blogistia lainaten: saanko tunnustaa, ettei oppi ahdista, vaan vapauttaa. Terve, apostolinen vapauttava oppi, jonka mukaan kaikki ihmiset armahdetaan ja pääsevät taivaaseen sen marssijärjestyksen mukaan, minkä Jumala on säätänyt. Tämä on ilosanoma maailmalle. Miksi kirkko ei sitä kerro? Jos se on Kristuksen kirkko, niin kertoo.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Jim Jones päätyi psykoottiseen tilaan ja julisti olevansa jumala. Yli 900 ihmistä menetti henkensä.”

    Lutherin uskonpuhdistus loi Saksassa pohjan ihmisten tasa-arvolle. Maaorjat ja talonpojat ryhtyivät vaatimaan oikeuksiaan. Luther kannatti aluksi talonpoikia, mutta kääntyi sittemmin heitä vastaan. 100000 talonpoikaa teloitettiin kapinan kukistuttua. Miksi Luther vaihtoi puolta. Epäilen, että kun eli aateliston suojeluksessa, niin pelkäsi joutuvansa itse teloitetuksi. Väkivaltakoneisto oli aatelisten hallussa.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Talonpoikaissota

    Lutherin kirja Juutalaisista ja heidän valheistaan oli natseille oivallinen propagandan lähde juutalaisvihan lietsomisessa. Varmasti Hitler oli sen lukenut, mutta on vaikea tietää, oliko Luther tässä asiassa Hitlerin oppi-isä. Jälki ainakin oli Lutherin opetuksen mukaista.

    Erikseen on katolisen kirkon historia. Sanan miekka vaihtui rautaiseen.

    En ymmärrä, miksi katolisesta arvopohjasta on tullut kristillinen standardi? He ovat väkivaltaisia taivasten valtakunnan ryöstäjiä, joista Jeesus varoitti. Tästä johtuen Luther katolisen opin perijänä oli täysin pihalla evankeliumista ja jälki oli sen mukaista.

    Vt:ssa ryöstetyn Jerusalemin temppelin aarteet vietiin Baabeliin. Baabelilaiset eivät ymmärtäneet temppelin esineiden merkitystä. Koska kaikki kirjoitettu on esikuvallista, niin tämä tarkoittaisi hengellisesti sitä, että pyhät kirjoitukset päätyivät matkalla Jerusalemista Baabeliin katoliselle kirkolle, joka ryhtyi käyttämään niitä oman valtakuntansa mahdin kasvattamiseen.

    Mitä tapahtui alkuseurakunnalle, joka odotti ja joudutti Jeesuksen paluuta? Tuhoutuiko hengellinen temppeli, silläJeesus ei tullut takaisin? Se oli varmasti valtava pettymys apostoleille, kuten Paavalille, joka kirjoitti kaikki kirjeensä Jeesuksen paluun odotuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Ensin uskoa elettiin todeksi, kukin tavallaan. Sitten se kehitettiin opiksi, kukin tavallaan. Sitten siitä tehtiin tiedettä, kukin tavallaan. Tieteen voi aina haastaa ja kyseenalaistaa. Tieteen tulisi korjata ja täydentää itseään.

    Miehet ovat kirjoittaneet oppia vähemmän viisaasti. Se on tehty, jotta ihmisiä voisi hallita ja siinä sivussa rahastaa. Aikuisista ihmisistä puhutaan kirkossa edelleen opetuslapsina. Mutta lapset kasvavat ja rupeavat ajattelemaan itse. He kyseenalaistavat ylhäältä (!) annetun opin.

    Miehet ovat kirjoittaneet ne lähteet, joista miehet (jälleen) ovat koonneet raamatun. Se näkyy raamatussa, joka on kokoelma eri aikoina kirjoitettuja väkivaltaisia sankari-luuseritarinoita. Miehet ovat myös tulkinneet tätä “jumalan sanana” pitämäänsä teosta. Se näkyy edelleen sekä opissa, että kirkossa. Nyt kun patriarkaatti vetelee viimeisiä kuolinkouristuksiaan, kirkko on vaikeuksissa. Kirkko “uskontovirastona” on tullut tiensä päähän. Se on riitaantunut itsensä kanssa.

    Raaamattu kertoo ihmisten kokemuksista “jumalasta”. Siellä on monenlaisia kokemuksia. Niinpä raamattu kertoo enemmän ihmisestä kuin jumalasta. Jos se olisi “jumalan” kirjoittama, se olisi parempi, eikä jättäisi tulkinnanvaraa, joka on johtanut hajoamisiin ja riitoihin.

    Kirkossa pappien saarnoja kuunnellessa voi käydä niin, että yksi sanoo yhtä, toinen kumoaa sen. Oppiin, jos sitä edes on, ei kannata hirttäytyä. Sillä usko lienee ihan muuta kuin kiveen hakattu oppi. Jeesuksen tarkoitus ei ollut perustaa uskontoa. Sen tekivät hänen seuraajansa, jotka halusivat valtaa (ja rahaa). Hänen sanomansa ydin oli rakkaudessa. Se ei toteudu siellä, missä valtaa käytetään ihmisten erotteluun.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Halme sanoo:

      Teologiaa ei kannata lukea riviäkään siksi, että tuntisi jumalan tai luojan paremmin. Päinvastoin, teologian tarkoitus on tehdä luojasta mitätön. Teologia on tarina suuresta puhalluksesta ja vallanhimoisesta ja ahneesta ihmisestä, joka halusi tulla kalifiksi Kalifin paikalle. Aivan oikein, Raamattu kertoo paljon enemmän ihmisestä, kuin mistään muusta. Sitä täytyy vaan osata tulkita oikein…siinä kirjassa ei ole yhtäkään sanaa jumalan suusta. Sokea reettakin sen näkee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Kiitos Charlotta!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    “Onko itsensä pakottaminen lojaalisuuteen kiveen kirjoitettuun uskoon tärkeämpää ,kun selvittää itselleen sen mihin totuudellisesti voi pitäytyä?”

    Tämä on Markku Hirn mielestäni aivan olennainen, huikean hyvä ja tärkeä kysymys! Jo kauan olen ollut varma, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin vastata, että jälkimmäinen on tärkeämpää. Mutta tavallaan on traagista, että olen nuorena sisäistänyt myös sen ajatuksen, että tämä sisäinen pakkoni olla ehdottoman rehellinen olisi jotenkin vaarallinen tie, jopa väärä tai epäilyttävä. Ja luulen, etten ole ainoa, joka on tämän kanssa painiskellut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Käsitän keskeisten oppien merkityksen siltä pojalta, että evankeliumin sanomaa: Yksin uskosta Kristuksen tähden on aina jouduttu puolustamaan, niitä vastaa, jotka tämän perusasian tahtovat mitätöidä. Näin on opit syntyneet evk.n suojaksi. Uskomme kohde on Vapahtajamme sovitustyö ja sen omistaminen itselle. Ei ne kehälliset opit joita kirkossa lausumme.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pekka.” Uskomme kohde on Vapahtajamme sovitustyö ja sen omistaminen itselle. Ei ne kehälliset opit joita kirkossa lausumme”. Aivan, ja elävä suhde elävään persoonaan, Kristukseen Pyhän Hengen kautta on kaikille tärkeintä. Muuten maistellaan loputtomioin vahaomenaa oikean omenan sijaan. Sitten me ihmiset tarvitsemme oppia ja ohjausta, mutta vapautta, ei orjuutta varten.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Nyt on käynyt niin, että uskontunnustuksen uskomista on tehty pelastusteko. Jos uskot tuon kaiken niin pelastut. Näin opinkappaleen uskomisesta on tehty tärkeämpi kuin Jumalan pojan sovitustyö.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauno Seppänen sanoo:

    Nykyisessä Siionin virressä 110 kuudes eli viimeinen säkeistö kuuluu: “Näin olkoon tästä lähin / uskoni, oppini: / myös viimeinen ja vähin / saa olla omasi. / Henkesi jatkuvasti / ohjatkoon loppuun asti /armosta elämään.”

    Vanhemmassa Siionin virressä numero 53 viiides säkeistö menee seuraavasti: “Näin olkoon tästä lähin Jumaluusoppini: Myös viimeinen ja vähin Saa olla omasi. Tiet toiset vievät vaivaan. Perilliseksi taivaan Myös minut lunastit.”

    Nuo vanhemman virren säkeet luovat minusta väkevämpää ja jykevämpää kontrastia opin ja viimeisimmän ja vähimmän välille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Ei oppien epäilyssä ole mitään vikaa. Ylpeyteen voi kuitenkin sortua, jos kuvittelee itse ymmärtävänsä oppia paremmin kuin Pyhän Hengen johdattamat yleiset kirkolliskokoukset.

    Dogmeja voi tarkastella kirjoitettuina ikoneina, jota viittaavat sellaiseen jota ei sanoin voida täysin kuvata. Ei niihin uskota vaan ne kuvaavat kuvaamatonta totuutta. Kristukseen uskotaan.

    http://www.ortodoksi.net/index.php/Ekumeeniset_kirkolliskokoukset

    Kirkko tuntee oikeastaan vain kolme teologia: Johannes Teologin, Gregorios Teologin, ja Simeon Uusi Teologin.

    http://www.ortodoksi.net/index.php/Johannes_Teologi

    http://www.ortodoksi.net/index.php/Gregorios_Teologi

    http://www.ortodoksi.net/index.php/Simeon_Uusi_Teologi#Arvonimi_.22Uusi_Teologi.22

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Kovin ovat vain oikeauskoisetkin hajallaan näiden ’oikeiden oppiensa’ kanssa. Menepäs Venäjälle (jossa ’oikea oppi’ myydään halvimmalla kulloisellekin valtaapitävälle tyrannille) tai Kreikkaan, jossa ’oikea oppi’ on niin vankasti kytköksissä sikäläiseen korruptioon, että siitä itse sielunvihollinenkin mahtaa iloita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauno Seppänen sanoo:

    Opista puheen ollen: Eräs ihminen avautui minulle kerran näin: “Kaikki opit ovat minusta tukalia, uuvuttavia, myös kristinoppi, joka on hirvittävän moninivelinen ja monivaiheinen. Ja herättää paljon kysymyksiä.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Kristinoppia pitäää tutkia Kristuksessa, niinkuin vaikka kymmentä käskyäkin. Silloin oppi ja käskyt ovat eläviä, ja on maahdotonta, että ne olisivat tukalia tai tylsiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Emilia Karhu
    Emilia Karhu

    Olen opintovapaalla oleva Kotimaan toimittaja.