Saisiko olla Ensitreffit kastemaljan äärellä, kirkkoherra Kari Kanala?

Karin arsenaalia

Ensitreffit alttarilla-tosi-tv-ohjelmasta tuttu asiantuntija, turkulainen pastori Kari Kanala, 49, lienee tällä hetkellä onnensa kukkuloilla. 1.3.2016 hän aloittaa uudessa virassaan Helsingin Paavalin seurakunnan kirkkoherrana. Pari kuukautta myöhemmin hänestä leipoutuu uunituore isä, ensikertalainen. Miehellä menee lujaa, hienoa, halleluja!

Tällaiselta onnelliselta mieheltä on ilman muuta saatava haastattelu Kotimaa24:ään!

RR: Edellä mainitusta syystä tuskin kukaan ihmettelee, että et enää ole mukana kolmannella kaudella Ensitreffeillä. Ruttopuiston rovasti hyrisee tyytyväisyyttään, kun ajattelee, mitä kaikkea jännää kirkkiskopla Teemu Laajasalo, Arto Antturi ja Kari Kanala voisikaan saada aikaan Helsingin hiippakunnassa. Nouseeko rima turhan korkealle tällaisista odotuksista?

KK: Ei toki, Juicehan lauloi aikanaan, että ’rima pysyy paikallaan, kun riman alittaa’. Mutta vakavasti puhuen; odotan kovasti työn aloitusta kirkkoherrana Paavalin seurakunnassa. Alussa on tarkoitus tutustua työntekijöihin, luottamushenkilöihin ja Paavalin alueen erilaisiin yhteisöihin. Samalla on hyvin tärkeää tutustua myös muihin kirkkoherroihin. Edeltäjäni Jorma Parviaisen kanssa olen osallistunut jo syksyllä kirkkoherrojen kokouksiin ja todennut: huippusakkia. Mainitsemasi Arto ja Teemu ovat siitä oiva otos, pyrin samaan intensiteettiin. Uskon, että minussa on sopivasti moottoripäätä ja toteuttajaa. Yhteistyön hengessä mennään. Kirkkoherran työmäärän - ja jos Luoja suo, että minusta tulee isä – myötä aika ei riitä kaikkeen. Tuntui siis luontevalta jäädä tässä vaiheessa pois Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta.

RR: Sanohan, Kari, onko tuollainen seurusteluajaton pika-avioliitto ihan aikuisten oikeasti vakavasti otettava vaihtoehto vai pelkkää koekaniinileikkiä? Eikö seurustelu- ja kihlausaikaa enää tarvita lainkaan?

KK: Lähdin mukaan sarjaan, koska vakuutuin, että kyseessä on sydämellinen ohjelma, jossa ollaan parien puolella. Lähtökohta on hurja, mutta se auttaa sitoutumaan ja etsimään yhteisiä ratkaisuja arjessa. Palaute mukana olleilta sinkuilta ja pareilta on ollut erittäin hyvää, riippumatta lopputuloksesta. Itse ajattelen, että pysyvään parisuhteeseen ja avioliittoon on niin monta erilaista tietä. Ohjelman myötä puhuimme parisuhteista; ja parisuhteissa alettiin puhumaan.

RR: Lempääläinen viiden lapsen Playboy-äiti Susanna Tanni, 41, on hiljattain avautunut blogissaan avioliitosta: Sairas ja kieroutunut kirkon luoma instituutio, jota häikäilemättä käytetään kontrolliin ja hallintaan. Mitä vastaat Susannalle?

KK: Rakkauden ydin on vapaus. Sana ’tahdon’ antaa paitsi luottamuksen, myös vapauden. Sillä vain vapaa voi rakastaa, vain vapaa voi sitoutua, vain vapaa voi sanoa ’tahdon’. Avioliitto tukee elämää ja pappina ajattelen, että tärkein jumalanpalvelus pidetään kotona.

RR: Lisäksi Tanni toteaa, että lasten saannin jälkeen ihmiset ovat olemassa vain lapsiaan varten. Kun uusi elämä syntyy, sinun on lakattava elämästä. Ja sinun on kärsittävä huonossa taikka keskinkertaisessa suhteessa. Päivittäisitkö hieman Susannan näkemystä?

KK: Lapsi syntyy perheeseen, perheen meininkiin. Vaikka paljon elämässä muuttuu lapsen myötä, niin toimiva, kunnioittava parisuhde on perheen ytimessä.

RR: Susanna on 41 ja hänellä on viisi lasta. Sinä olet 49 ja odottelet ensimmäistäsi. Onko näihin asti ollut kyse rimakauhusta vai mistä?

KK: Lapsi on lahja. Muistan, kun eräs tuttavani sanoi joskus, että lapsia ei tehdä, lapsia saadaan. Olen samaa mieltä. Olen iloinen, että se on nyt toteutumassa.

RR: Sinä olet innokas futaaja ja kenties vielä innokkaampi penkkiurheilija, Arsenal-fani. Tulevalle lapsellekin on jo kuulemma hankittu Arsenalin miniatyyrikokoinen pelipaita. Onko myös plääkät?

KK: Ei sentään, harjoitellaan helpommilla tossuilla ensin.

RR: Onko oikein opettaa pieni ihminen fanaattiseksi Arsenal-faniksi? Eikö lapsen pitäisi saada isommaksi kasvettuaan ihan itse valita oma joukkueensa? Entä jos hän ei ollenkaan ole kiinnostunut futiksesta vaan istuukin päivät ja illat nenä kiinni kirjassa tai tietsikan ääressä?

KK: Lapsi saa kasvaa juuri sellaiseksi ihmiseksi kuin hän on. Mutta kyllä innostus yleensä tarttuu. Ja jos hän haluaa kannattaa toista seuraa, harrastaa toista lajia tai olla urheilematta lainkaan, sekin sopii. Toivon, että hän kasvaa kuitenkin siihen ajatukseen, että on kiva liikkua; näin ’Liikkuva seurakunta’–hengessä.

RR: Minulla olisi muuten mielessäni mielestäni tosi makee tosi-TV-formaatti, johon voisit lähteä mukaan. Sen työnimi on Ensitreffit kastemaljan äärellä. Siinä seurattaisiin vastasyntyneen lapsen starttia ensiparkaisusta puhdistavalle pesulle, joka siis olisi yhtä kuin virallinen kaste. Ei odotettaisi 6-8 viikkoa hetkeä, jolloin koko suvun päivänpaiste tuodaan putsplank-kunnossa näytille, vaan lapsi otettaisiin Jumalan armon osallisuuteen ja Kristuksen kirkon yhteyteen ikään kuin au Naturel, ihan tuosta vaan, verisenä, limaisena, parkuvana, varttitunnin ikäisenä, valkopukuisen sairaalaväen, vanhempien, kummien ja mummien ympäröimänä.

Ja kyse olisi tässä siis oikein kunnollisesta upotuskasteesta. Jos Kristus kerran syntyi talliin, niin ei hän arkaile saapua sairaalaankaan. Mitäs tykkäisit?

KK: Lähinnä tuo kuulostaa hätäkasteelta. Eikös kaste ole kiva järjestää niin, että läheiset pääsevät rauhassa paikalle. Onhan kaste elämän ensimmäinen ja kenties tärkein juhla. Vaikka Kristus syntyi talliin, niin veiväthän vanhemmat hänet Luukkaan evankeliumin kertomuksen mukaan temppeliin. Ei huono tapa lainkaan.

RR: Niin, hätäkastehan tässä varmasti aivan ensimmäiseksi tulee mieleen. Sellaisen voi kuka tahansa kristitty toimittaa, jos näyttää siltä, että lapsen elämä on vaakalaudalla. Paitsi että tässä ei olisi kyse hätäkasteesta vaan ihan oikeasta, sillä pappi olisi varmasti paikalla. Mutta kiitoksia joka tapauksessa ihan ruton paljon, Kari, että vastasit Puistorovastin kysymyksiin. Siunausta, viisautta ja voimia työhösi ja perhe-elämääsi.

Niin, minun on pakko tunnustaa, että itselläni on tässä asiassa myös oma lehmä ojassa. Rovasti Yrjö Winter  näet kastoi minut sairaalassa ollessani kahden päivän ikäinen. Sanottiin, että jos tuolle lapselle ei muuta voi tehdä, niin kastetaan se edes. Mutta Jumala ohjasi professori Matti Sulamaan kättä, joka sulavasti käytteli kirurgin veistä. Nimekseni sain Hannu, joka tulee heprean sanasta hannon (Jumala on armollinen). Kaksi ensimmäistä kuukauttani vietin sairaalassa, jossa huvittelin vaipanvaihtajien kanssa pissaamalla heitä silmään. Suihku oli kuulemma komea ja osumisprosenttini pelottavan korkea.

 

Kuvassa Kari Kanalan arsenaalia.

 

Kirjoittaja

Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121