Sammeli Juntunen: Joutuiko kirkolliskokousedustajien sateenkaaripappeja koskeva vetoomus ö-mappiin?

Marraskuun kirkolliskokouksessa jätettiin kirkkohallitukselle ja piispainkokoukselle vetoomus, jotta ne ryhtyisivät toimiin Sateenkaaripappien yhteisön sellaista toimintaa vastaan, jossa organisoidaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä tai annetaan sitä koskevaa virheellistä viestintää (ks. https://sateenkaaripapit.wordpress.com/).

Vielä tällaisista toimista ei ole kuultu mitään. Ehkä vetoomus on hylätty ö-mappiin. Jos niin on käynyt, siihen voi olla kolme syytä:

  1. Hallinnollisen muotoseikan vuoksi. Ö-mappiin sujauttaminen lienee luvallista, sillä hallinnossa tällaisilla vetoomuksilla ei ole mitään virallista asemaa.
  2. Sateenkaripappien vastaisista toimenpiteistä voisi olla kirkolle mainehaittaa. Jonkinlainen eropiikki saattaisi seurata ja suhde yhteiskuntaan voisi vaarantua.
  3. Kirkkohallituksessa ja piispainkokouksessa istuu väkeä, jotka kannattavat Sateenkaaripappien toimintaa eli samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.

Mikään noista syistä ei ole pätevä.

1.

Vaikka vetoomuksella ei ole virallista asemaa, ei kai mikään estä sen huomioon ottamista. Päinvastoin, huomiotta jättäminen voi olla virkavirhe; ehkä jopa vakava sellainen. Sillä on päivänselvää, että Sateenkaaripappien yhteisö rikkoo kirkon säädöksiä. Korkeimman hallinto-oikeuden syksyllä tekemän päätöksen perusteella myös valtion hallinto on tätä mieltä. Jos ehdoin tahdoin ja yhteistuumin tehty virkavirhe ja siihen yllyttäminen tulee lakien ja säädösten toimeenpanosta vastaavien virkamiesten tietoon, eikö heidän tule ryhtyä omatoimisesti tekemään asialle jotain? Mielestäni vetoomuksessa on kyse tästä: epävirallisesta kehotuksesta toimeenpanevalla elimelle hoitaa hommansa kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanossa.

Kirkkohallituksen ja piispainkokouksen olisi pitänyt viimeistään KHO:n syksyisen päätöksen jälkeen ihan omatoimisesti ottaa Sateenkaaripappien toimintaa organisoivat henkilöt puhutteluun. Kun KHO:n päätöstä viimeistä edellisessä kirkolliskokouksen istunnossa vielä odotettiin, lainoppinut avustaja Esko käytti isossa salissa puheenvuoron, jonka pääsisältö oli: ”KHO:n tulevaa päätöstä on sitten kirkossa kaikkien noudatettava.”

Mutta eipä ole noudatettu, eikä kirkkohallitus tai piispainkokous tunnu siitä välittävän, vaan Sateenkaaripapit puuhaavat entiseen malliin. Miten ihmeessä? Heidän toimissaan ei nimittäin ole kyse vain yksittäisistä virkavirheistä, joita voisi pastoraalisen harkinnan nimissä katsoa läpi sormien. Kyse on organisoidusta kapinasta kirkkomme opetusta ja kirkolliskokouksen päätöstä vastaan. Jos siihen ei puututa, kirkolliskokous menettää uskottavuutensa ja sen päätökset merkityksensä.

Luullakseni viimeksi mainitusta syystä vetoomuksen alle saatiin kirkolliskokouksen täysistuntojen tauoilla parissa tunnissa 31 nimeä. Useammatkin edustajat olisivat halunneet allekirjoittaa, mutta vetoomuksen laajempaan kierrättämiseen ei ollut aikaa.

Luulisi, että kirkkohallitus ja piispainkokous arvostaisivat kirkolliskokousedustajien lähes kolmasosan epävirallistakin vetoomusta sen verran, että eivät jättäisi sitä käsittelemättä muotoseikkaan vedoten. Vetoomuksen sisältämä asia on nimittäin painava. Se kuuluu asioihin, joista päätetään ¾ enemmistöllä ja lisäksi siitä on puhuttu kirkolliskokouksessa jo lähes 20 vuotta. Ei tämän painoluokan asiassa järjestelmällistä säädösten rikkomista pidä katsoa läpi sormien, ei ainakaan muotoseikkoihin vedoten. Vaikka muotoseikoissa olisi jotain huomauttamista, on vielä suurempi virhe vedota niihin ja lakaista maton alle vakava virkavirhe.

2.

Sateenkaaripappien toimintaan puuttumisesta tosiaankin voisi olla kirkolle mainehaittaa. Se ei kuitenkaan saa olla peruste sille, että he saavat kaikessa rauhassa jatkaa virkavirheiden organisoimista. Hyvää hallintoa ei ole sellainen, jota lehtien toimittajat ja tai Facebook ohjailee. Jos kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanossa on mainehaitan riski, Kirkon viestintä on pantava asialle riskiä torjumaan.

Toisaalta kirkosta eroamisia seuraa siitäkin, että kirkko ei pidä omasta opetuksestaan käytännössä kiinni. Uskottavuus menee. Harva haluaa olla jäsen avoimen opportunistisessa yhteisössä. Tästä olen lukenut jo pari kolumnia.

Uskottavuuden menetys voi tapahtua myös suhteessa valtiovaltaan. Kirkkohan on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on verotusoikeus. Siitä seuraa, että kirkon on hoidettava hallintonsa hyvin. Jos se ei sitä tee, se ei enää ansaitse julkisoikeudellisen yhteisön asemaa. On hyvän hallinnon irvikuva, jos ylemmät virkamiehet tai instanssit eivät edes yritä toimeenpanna virallisia päätöksiä, esim. vetoamalla siihen, että ”Pakottamalla emme pääse eteenpäin”.

En minäkään pakottamisesta tai rankaisemisesta pidä. Se on viimeinen vaihtoehto, jos keveämmät keinot eivät auta.

Mutta tässä asiassa keveämpiä keinoja ei ole haluttu edes koettaa. Kun ed. Niiranen kysyi kirkolliskokouksen kyselytunnilla Kirkon viestinnältä, mihin toimenpiteisiin siellä aiotaan ryhtyä Sateenkaaripappien levittämää disinformaatiota vastaan, kohtelias vastaus oli sisällöltään: ”Ei mihinkään”. Perustelu meni kai jotenkin niin, että kirkon sisällä on selvää, että avioliitto on kirkolle miehen ja naisen välinen liitto, mutta yhteiskunnassa tämä ei ole lainkaan selvää. Siksi on sallittava ”kunnioittava keskustelu” eikä Sateenkaaripappien tiedotusta aiota oikaista.

Hämmentävää. Yleensä kai on niin, että jos julkisella sanalla on epäselvä kuva jonkin organisaation toiminnasta ja sen perusteissa, niin silloin kyseinen organisaatio tiedottaa entistä enemmän ja paremmin saadakseen julkisen kuvansa selkenemään. Kirkossa asia näyttää olevan päinvastoin. Se alkaa syödä uskottavuuttamme.

Pahimpana uhkana pidän kuitenkin sitä minkä, dos. Arto Luukkanen nosti esiin terävänäköisessä mutta turhankin provosoivassa blogissaan (suomipuhe.com): ”Mutta miten se [kirkko] voi olla julkisoikeudellinen yhteisö, jos se ei pyri toimeenpanemaan omia julkisoikeudellisia säädöksiään? Miten voi kerätä fyrkkaa jäseniltä, jos ei itse noudata lakia? Kun joku valtion juristi äkkää tämän, kirkon nykyinen yhteiskunnallinen asema saattaa joutua puntariin ja keveäksi havaituksi. Hallintoa koskevassa lainsäädännössä sanottaneen jotain siitä, että virkamiehet porukassa ja ehdoin tahdoin rikkovat säädöksiä ja heidän esimiehensä toteavat vaan, että ’ei heitä voi pakottaa’. Sellainen kuulostaa Hermannin nuorisoseuran vaan ei julkisoikeudellisen yhteisön hallintomenettelyltä.”

Kirkkolakia ollaan parhaillaan uudistamisessa. Eräs paljon puhetta aiheuttanut kysymys on se, kuuluuko kirkon tunnustuksen sisältöä koskeva pykälä kirkkolakiin vai kirkkojärjestykseen.

Minusta se on samantekevää. Pääasia molemmissa tapauksissa on huolehtia siitä, että jatkossakin kirkon tunnustus saa määrittää sen, mitä kirkko on ja mitä se uskoo ja tekee. Tästä kirkon autonomiasta ja sen tärkeydestä käsittääkseni vallitseekin kirkolliskokouksessa yksimielisyys. Mielipide-erot koskevat sitä, kummassa kokoelmassa, kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä tunnustuspykälän tulisi olla, jotta kirkon autonomia suhteessa valtioon toteutuisi eli tunnustus saisi määritellä identiteettimme.

Inhorealistinen ajatus nousee mieleeni: Sateenkaaripappien rikkeiden maton alle lakaiseminen osoittaa, että puhe kirkon tunnustuksen suuresta merkityksestä kirkolle on tyhjää lätinää. Jos kirkko uskoo ja opettaa jotain sellaista, joka voisi aiheuttaa mainehaittoja, se unohdetaan vaivihkaa eikä tunnustuksella ole minkäänlaista ”sijaa majatalossa”.

Jos Sateenkaaripappien annetaan huseerata vapaasti, miksi valtion pitäisi uskoa, että kirkolle sen tunnustus on oikeasti merkittävää?

3.

Vaikka kirkkohallituksessa istuu väkeä, jotka henkilökohtaisesti kannattavat samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä, ei se saa vaikuttaa siihen, kuinka he toimeenpanevat säädöksiä tai valvovat niiden noudattamista.  Päätökset tekee kirkolliskokous, kirkkohallitus; piispat ja tuomiokapitulit huolehtivat niiden täytäntöönpanosta; aivan riippumatta siitä, mitä mieltä virkamiehet asioista henkilökohtaisesti ovat.

Eli kirkkohallituksen, Kirkon viestinnän, tuomikapitulien tai seurakuntien viranhaltijoiden ei ole luvallista toimia seuraavan ajattelun mukaisesti: ”Samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen ei ole luvallista, mutta annan sen jatkua, koska kannatan sitä. Kunhan se jatkuu vielä jonkin aikaa, siitä tulee uusi normaali, ja sitten se on helppo saada läpi myös virallisesti ja kirkolliskokouksessa. Samasta syystä suosin virantäytöissä niitä, jotka eivät ole ’perinteisen avioliittokäsityksen’ kannalla.”

Sille, että Sateenkaaripappien toimintaa ei tule sallia, on paljon teologisiakin syitä. Ne ovat mielestäni painavampia kuin tässä esitetyt kirkon hallintoon liittyvät syyt. Jätän ne tietoisesti tässä käsittelemättä. Tietenkin teologisia perusteluja on myös sellaiselle kannalle, että kirkon tulee vihkiä myös samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Näiden kahden kannan välistä keskustelua jatketaan kirkossa vielä pitkään. Toivottavasti se tapahtuu kunnioittavan keskustelun pelisääntöjä noudattaen. Jotta sellainen olisi mahdollista, eräs perustava edellytys on se, että keskusteleva yhteisö kunnioittaa rehdisti myös yhteistä päätöksentekoaan ja sen toimeenpanoa.

Sammeli Juntunen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Todennäköiseltä näyttää, että seksuaalivähemmistöt tavalla tai toisella tulevat olemaan yhä näkyvämpi osa ev.lut. kirkkoamme. Nyt, kun samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen ei ole kielletty, on selvää, että yhä useammat parit uskaltautuvat alttarille. Ja jo monet papit tulevat vihkimisen suorittamaan. Näin se menee.

    Minulla ja vaimollani ei ole asian suhteen huolta ei murhetta. Yhteistä elämää on takana kohta 40 vuotta ja kirkollisesti siunattua liittoakin jo kohta kaksikymmentä vuotta.
    Jumala siunaa, jos Jumalalta siunausta pyytää.

    • Taitaa olla niin, että seurakunnat surkastuvat. Sateenkaariväki perustaa omia seurakuntia. Ja kristiryt omia. Moskeijoiden määrä moninkertaistuu.

      Aika on lyhyt. Kukkaset kuihtuvat ja ruoho kuivuu. Eikä ihmistäkään ole kukaan muistelemassa.

    • Ehkä me nyt Ei-werneriläiset rupeamme postauksessa toiseen ja vuosi vuoden perästä toistamaan tällä palstalla, että werneriläisten pitäisi perustaa oma herätysliike ja seurakunta, johon werneriläiset voisivat vähin äänin, matalalla profiililla kokoontua, jos joku puolue tai tms. järjestö omiin tiloihinsa sellaisen kokoontumisen sallii.

    • Seija tuo 40 vuotta on varsin lyhyt aika, kun siunaus voisi jatkua 14 sukupolvea + 14 sukupolvea + 14 sukupolvea.

      Seija jos lesbo parilla on jo kaikki kahdestaan. Niin miksi he tarvitsevat siihen alttarikaiteelle heteroparin. Miksevät lesboparit pärjää keskenään?

    • En ymmärrä kommenttiasi Werner.

      Arveletko ehkä, että lesbopareilla ei ole lapsia? Tai että homot ja lesbot ovat lisääntymiskyvyttömiä?

      Voi Werner, onhan meillä lapsia ja lapsenlapsia ja vaikka miten monenteen polveen. Mitenkäs itselläsi?

    • Sicher, Richtik. Arvelen, että kahdella naisella ei voi olla keskenään lapsia ja ovat kahdestaan lisääntymiskyvyttömiä.

      Arvelen kuitenkin, että voivat olla jonkun lapsen yhteishuoltajia. Onko silloin lapsella oikeus isään? Entä onko isällä oikeus pitää yhteyttä lapseen?

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...