Sananlaskujen viisautta

Kuvassa tie Yaoundesta Bafousamiin.

Katso suoraan ja pälyilemättä,
suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin.
Laske harkiten jalkasi polulle,
niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet.
Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle,
pidä askeleesi kaukana pahasta.
(Sananlaskut 4:25-27)

Kerran nuorena korjasin heinää seipäiltä kärryille. Uskollinen hevosemme veti kuormaa ja odotti rauhallisesti jokaisen heinäseipään luona. Olimme takapellolla kaukana kotoa, ympärillämme kaunis luonto.

Etäämmältä metsän reunasta tuli hirvi. Se juoksi suoraa tietänsä poikkeamatta sen paremmin oikealle kuin vasemmallekaan. Jo hyvin kaukaa saattoi nähdä, että se tulee sivuuttamaan meidät noin parinkymmenen metrin päästä. Tiesin ettei hirvi muuta suuntaansa sen paremmin ihmisen kuin hevosenkaan takia. Niinpä jatkoin heinien kuormaamista kaikessa rauhassa. Hevonenkaan ei häiriintynyt, vaan jatkoi rauhallista oloaan. Lopulta hirvi pääsi kohdallemme ja sivuutti meidät juuri sieltä, mistä olin odottanutkin.

Luonnon jalo eläin antoi esimerkin siitä, miten meidän on pysyttävä suoralla reitillä eikä poiketa pois siltä tieltä, mihin meidät on pantu elämään.

Jumalan terveellinen sana on voimamme sekä ruumiille että hengellemme

Saamme rukoilla Jumalan johdatusta elämäämme. Häneen saamme turvata kaikissa olosuhteissa ja rohkeasti kulkea eteenpäin Jumalan tiellä.

Myös opillisesti saamme turvautua terveelliseen Raamatun opetukseen. Luterilaisen ortodoksian ajan suuret luterilaiset teologit puhuivat puhtaasta opista terveeksitekevänä oppina. Puhdas oppihan välittää Jeesuksen vapauttavan armon elämän voimaksi. Kun syntimme ovat anteeksi annetut ja mieli on vapaa, niin silloin luottamus ja turvallinen mieli täyttää sydämen ja olo on kevyempää kuin ilman lohduttavaa Vapahtajamme Jeesuksen suuren rakkauden kokemista. Jumalan armo ja rakkaus tuo siunauksen elämäämme.

Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke,
joka pitää koko ruumiisi terveenä.

Jumalan sana koko elämän ajan sekä sisäisesti

Saamme opetella Jumalan sanaa koko elämämme ajan. On hyvä opetella Raamattua ulkoa vähitellen sen mukaan kuin tilaisuutta siihen tulee.

Poikani, älä unohda sitä mitä opetan,
pidä kaikki käskyni mielessäsi,
2sillä ne kartuttavat päiviesi määrää,
antavat sinulle elinvuosia ja menestystä.
(Snl 3:1-2)

Mitä enemmän harjoitamme Jumalan sanaa, sitä enemmän saamme vastaanottaa Jumalan hyvyyden siunauksia. Hänen armonsa ja luotettavuutensa tukevat meitä kaikkina hetkinä.

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta –
kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun,
niin saat rakkautta ja kiitosta
sekä Jumalalta että ihmisiltä.

että näkyvästi ja ulkonaisesti

Jumalan hyvyyden ja uskollisuuden muistaminen on eri puolilla saanut myös hyvin näkyviä muotoja.

Meillä Suomessa monella on kaulassaan kaunis risti, joka kertoo kantajansa tunnustautuvan Kristukseen.

Myös muualla maailmassa käytetään ulkonaisia keinoja kertomassa Jumalan suuresta rakkaudesta ja voimasta.

Venäläisillä on vanhastaan ollut Ladanka, Ладанка, jota on voitu kantaa kaulassa. Se voi olla ristin muotoinen tai kotelo, jonka sisällä voi olla raamatunlause tai jokin pyhä esine, joka muistuttaa Jumalan varjeluksesta.

Juutalaisilla on ollut käytössä pieniä raamatunlausekoteloita, tefillim, jotka rukoiltaessa voidaan sitoa toinen otsaan ja toinen olkavarteen.

Sananlaskujen opetusta sisältyy pyhäpäivän lukukappaleeseen

Sunnuntai 18.08.2019
10. sunnuntai helluntaista
Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
1. lukukappale: Sananl. 3:3-8 tai 2. Aik. 1:7-12

47 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Hyvä kirjoitus, kiitos Matias. Ikivanhaa tietä, jota kaikki pyhät ovat kulkeneet, on hyvä kulkea. Tämä tie vie Isän kotiin Taivaisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Aikoinaan sumerin opettajani Ilmari Kärki piti eräässä oppineiden joukossa esitelmän sumerilaisista sananlaskuista. Sumerilaisen kulttuurin varsinainen elinaika oli kolmas vuosituhat eKr, sen jälkeen se oli lähinnä kuollut kulttuurikieli akkadilaisen oppineiston keskuudessa. Saattoi huomata miten sananlaskut ovat olleet jo ikiaikaisista ajoista lähtien ihmiskunnan kulttuuriin kuuluvia.

    Toisaalla on tunnettua Raamatun sananlaskujen muutamien osien yhteys egyptiläiseen sananlaskuperinteeseen.

    Voimme siis sanoa että Lähi-Idän sanalaskuperinne oli jo muinoinkin hyvin kansainvälistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Yllykkeeksi Raamatun ulkoa opiskeluun otettakoon esimerkki islamin puolelta.

    Vuonna 1390 kuollutta Háfezia pidetään persialaisen lyriikan valovoimaisimpana runoilijana. Hänet on tunnettu Intiasta vanhan suuren Turkin alueille kaikkialla. Hänen varsinainen nimensä oli Muhammed Šemseddin, mutta hänelle annettiin lisänimi Háfezi siitä syystä, että hän osasi Koraanin ulkoa. Tämä Háfezi oli kunnianosoitus hänen pyhän tekstinsä osaamisesta. Nykyisin hänet muistetaan oikeastaan vain tällä arvonimellään. Monien hakemistojen luetteloissa tämä on selkein hakusana.

    Miten on meillä kristityillä

    Olemmeko me opetelleet Raamattua ulkoa

    Annammeko arvostusta sille joka osaa

    Raamattu on laajempi teos kuin Koraani, joten emme voi verrata osaamisia suoraan, mutta ihanaa olisi jos ainakin muutamia tärkeimpiä raamatunkohtia olisi kirkkaana mielessämme.

    Vanhat juutalaiset oppineet osasivat ulkoa ainakin muutaman juhlakirjan Vanhan testamentin puolelta. Eräskin rabbi kirjoitti yhdelle synagogalle yhden juhlakirjan suoraan päästään kirjoittaen, koska hän osasi kirjan ulkoa.

    Viisas ottaa vaarin elävän Jumalan sanasta ja painaa mieleensä aina sydämensä sopukoihin asti.

    Sananlaskut 9: 10-12

    Herran pelko on viisauden alku,

    Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.

    »Minä, viisaus, lisään elinpäiviäsi,

    kartutan elämäsi vuosia.

    Jos elät viisaasti, hyödyt viisaudestasi itse.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Matias, lukaisin päivän psalmin, joka lauletaan messussamme tulevana sunnuntaina. Se on erinomainen. Sopii hyvin sananlaskuihin.

      Ihmeelliset ovat sinun todistuksesi, sentähden minun sieluni ottaa niistä vaarin. Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä. Minä avaan suuni ja huohotan, sillä minä halajan sinun käskyjäsi. Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, niinkuin on oikein niitä kohtaan, jotka sinun nimeäsi rakastavat. Tee minun askeleeni vakaviksi sanallasi äläkä salli minkään vääryyden minua hallita. Päästä minut ihmisten sorrosta, niin minä noudatan sinun asetuksiasi. Kirkasta kasvosi palvelijallesi ja opeta minulle käskysi. Minun silmistäni vuotavat kyynelvirrat, kun sinun lakiasi ei noudateta. (Ps. 119: 129-136 / FB 38)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Juha

      Kiitos erittäin miellyttävästä puheenvuorostasi

      Se todellakin täydentää Sananlaskujen kirjan lukukappaleen sanomaa

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      “Herran pelko on viisauden alku,”

      Sitä herran- ja helvetinpelkoa on yritetty takoa suomalaistenkin kaaliin monta sataa vuotta pakolla ja heikolla menestyksellä. Onneksi tänä päivänä ihmiset saavat jo ajatella itse – ilman pelkoa.

      “Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot

      Kyllä se on frouvan pelko, joka on viisauden alku – ainakin meidän huushollissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      KImmo

      Sanonta “Herran pelko” tarkoittaa Jumalan kunnioitusta.

      Toisin kuin kuvittelet, niin kristillisen sanoman ydin ei ole helvetillä pelottelu, vaan sanoma siitä että meidä vapautetaan helvettiin johtavasta elämästä. Kristus on tuonut maailman pelastuksen ja siksi meillä on toivo ja tulevaisuus taivaan kirkkaudessa.

      Jumala on varannut helvetin sitä varten, että paha saa loppunsa, kun ihmiskunnan kaikkien vaivojen ja ongelmien alkusyy Saatana heitetään ikuiseen tuleen saamaan lopullisen tuomionsa, joten se ei enää voi vahingoittaa sen paremmin ihmistä kuin mitään muutakaan osaa koko luomakunnasta.

      Kastettuina Jumalan lapsina saamme panna turvallisen luottamuksemme Jumalan armoon ja Pyhän Hengen voimassa rohkeasti katsoa Jumalan antamaa tulevaisuutta kohti.

      Niinpä: Toisin kuin kuvittelet, niin helvetin pelko otettiin pois jo Golgatan ristin sovintotyössä, joten meillä on rauha Jumalan kanssa eikä enää ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa elävät. Joten ylösnousemuksen todellisuudessa elävä kirkko on elävänä osoituksena siitä, että Jeesuksen voitto kaikista kadotuksen valloista on tuonut todellisen avun ihmisten tulevaisuuteen. Kerran Kristuksen tullessa takaisin riemuitseva kirkko saa laulaa ylistystä meidän rakkaalle Jumalallemme taivaan ikuisessa ilossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “taivaan ikuisessa ilossa.”

      Kiitos vaan, mutta ei kiitos. Mieluummin tyhjiinraukeaminen minulle, jos saa valita.

      Kuka semmoista iloa ja riemua iankaikkisesti jaksaa? En tiedä, mutta olen ymmärtänyt, että ikuisuus on pitkä aika.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Kirjoitat humoristisesti elämässämme erittäin tärkeän tekijän: Oman vaimonsa rakastaminen ja hänen hyvinvoinnistaan huolehtimisen sanoessasi: “Kyllä se on frouvan pelko, joka on viisauden alku – ainakin meidän huushollissa.”

      Minäkin omalta puoleltani yritän tehdä parhaani että rakas prinsessani Colette voi niin hyvin kuin mahdollista. Arvostan häntä erittäin paljon ja olen onnellinen hänestä.

      Liittyäksemme tämän blogin teemaan Sananlaskujen sanomaan, voin sanoa Jumalan kiitokseksi siitä mitä Hän on minulle antanut:

      Sananlaskut: 18:22 Joka vaimon löysi, se onnen löysi, sai Herralta mielisuosion.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Kirjoitat: “Kuka semmoista iloa ja riemua iankaikkisesti jaksaa?”

      Taivaan suuremmoisen suloinen hyvän olon kokeminen on valtaisaa autuutta, ettei siinä edes milloinkaan väsy eikä siihen kyllästy vaan se huipentuu koko ajan aina vaan ihanammaksi, täydelliseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Taivaan suuremmoisen suloinen hyvän olon kokeminen on valtaisaa autuutta, ettei siinä edes milloinkaan väsy eikä siihen kyllästy vaan se huipentuu koko ajan aina vaan ihanammaksi, täydelliseksi.”

      Oletkos jo ennakkoon päässyt kurkkaamaan taivaallisia menoja, hankkimaan ikäänkuin etukäteismaistiaisia – vai? Kukaan muu elävä ihminen ei noista rajantakaisista vielä tiedäkään. Taidat olla maailmansensaatio siinä suhteessa.

      Minusta tuntuu, että jos tyhjiinraukeaminen ei onnistu, niin menen mieluummin vaikka helvettiin, siellä ne kaveritkin kuitenkin ovat, tai ainakin jossain vaiheessa sinne tulevat. Olisipa ainakin hyvää juttudeuraa. Satutko muuten tietämään voiko helvetissä pelata golfia?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    “On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.” — Juice Leskinen

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Kiitos puheenvuorostasi.

      Suomessa metsää on suhteessa eniten koko Euroopassa, noin 3/4 koko pinta-alasta. Metsä on meille sekä taloudellinen että virkistyksellinen juttu. Siksi suomalaiset metsää käsittelevät runot ja tekstit liikkuvat aivan eri sarjassa kuin muualla eurooppalaisessa kulttuurissa.

      Sananlaskuissa opetetaan oikeaa viisautta, jumalanpelkoa. Sen sijaan jumalattomuus on tyhmyyttä, josta varotetaan.

      Sananlaskut:

      Viisaudesta sanotaan:

      9:10 Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä. –

      1:5 Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjetta

      1:6 ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän ongelmiansa.

      1:7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

      2:6 Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito.

      2:10 sillä viisaus tulee sydämeesi, ja tieto tulee sielullesi suloiseksi,

      3:13 Autuas se ihminen, joka on löytänyt viisauden, ihminen, joka on saanut taidon.

      3:19 Herra on viisaudella perustanut maan, taivaat taidolla vahvistanut.

      3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.

      4:7 Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.

      4:11 Minä neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille.

      Tyhmyydestä varoitetaan:

      1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

      1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

      3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

      8:5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.

      13:20 Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.

      14:16 Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on huoleton ja suruton.

      14:24 Viisasten kruunu on heidän rikkautensa, mutta tyhmäin hulluus hulluudeksi jää.

      15:2 Viisasten kieli puhuu tietoa taitavasti, mutta tyhmäin suu purkaa hulluutta.

      15:7 Viisasten huulet kylvävät tietoa, mutta tyhmäin sydän ei ole vakaa.

      15:20 Viisas poika on isällensä iloksi, mutta tyhmä ihminen halveksii äitiänsä.

      17:12 Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty poikaset, mutta älköön tyhmä hulluudessansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    “Tyhmyydestä varoitetaan”

    Todettakoon nyt tässä yhteydessä, että “tyhmän” vastakohta ei ole “viisas”. Tyhmän vastakohta on “älykäs”.

    “Ihmisaivoissa on 12 miljardia solua. Ja millainen työttömyys siellä usein vallitseekaan.” — Biologi Jean Rostand

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Vastakohtaa miettiessäsi käytät sellaista jaottelua, joka nousee nykysuomen ilmauksesta tavallisessa suomalaisessa arkielämässä.

      Sananlaskujen todellinen kokonaisvaltainen ilmaus ottaa tarkastelun kohteeksi koko elämän kokonaisuuden. On täysin mieletöntä elää jumalattomasti, koska silloin on luopunut koko olemassaolomme ratkaisevasta perusteesta. Koko maailmankaikkeudun ainoa peruste on Jumalan työ niin hänen luomisessaan kuin hänen armollisessa huolenpidossaan. Jos Hän edes mikrosekunniksi jättäisi huolenpitonsa koko maailmankaikkeuden kaikkien ulottuvuuksien tarkasta ylläpitämisestään, koko koko luomakunta häviäisi omaan mahdottomuuteensa, koska Jumalassa me elämme ja liikumme, ei vain ihmiskuntana maan päällä vaan joisen kvarkin liikahduksena joka ikisessä atomiytimessä kaikkien avaruuksien yli ulottuvana Jumalan sormenpään rakkaana huolenpitona.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: ” On täysin mieletöntä elää jumalattomasti”

      Oikein hyvin on mennyt tähän asti (73 vuotta). Miksikä se siitä enää muuttuisi, ennen kuin loppuu kokonaan?

      Roto: ” koko koko luomakunta häviäisi omaan mahdottomuuteensa”

      Oisko tuo nyt sitten niin kovin suuri vahinko?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Vastakohtaa miettiessäsi”

      Ei se minun miettimisistäni ole kiinni. Kyllä se on ihan semanttinen suomen kielen tosiasia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Kielen käytössä on omat lainalaisuutensa. Hyvän ja selkeän ilmaisun varmistamiseksi annetaan semanttisia ohjeita sanojen käytöstä ja niiden merkityksistä.

      On kuitenkin hyvä muistaa aikoinaan munkiksi haaveilleen, mutta lopulta professoriksi tyytyneen Ludwig Josef Johann Wittgensteinin, 26.4.1889 – 29.4.1951 eläneen, sanat: “Don’t ask for the meaning, ask for the use.”

      Sananlaskujen asettaa jumalanpelko ja tyhmyys vastakohdikseen antaa selkeän ja hyvin käytännöllisen elämän perustavan viisauden: Elämän kokonaisvaltaiseen viisauteen kuuluu kunnian antaminen Luojallemme, jonka tekoa me kaikki olemme ja joka myös huolehtii meistä kaiken aikaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Kirjoitat koko luomakunnan häviämisestä: “Oisko tuo nyt sitten niin kovin suuri vahinko?”

      Omalta puoleltani on niin täynnä uteliasta elämänhalua, että alati kiitän Jumalaa hänen valtaisasta huolenpidostaan kaikessa luomakunnassa, niin henkilökohtaisesti, ihmiskuntana, maapallomme yhteisenä elämänä kuin koko universumina, kaikkineen niin näkyväisenä kuin näkymättömänä luomakuntana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Omalta puoleltani on niin täynnä uteliasta elämänhalua, että alati kiitän Jumalaa ”

      Elämänhalua minäkin olen vielä täynnä, mutta minulle riittää varsin mainiosti se vajaa sata vuotta Telluksella tallustelua, joka tänä päivänä on ihmiselämälle mahdollinen. Kiitoksen kohteesta meillä vain on poikkeava näkemys. Minä ollen kiitollinen jo edesmenneille vanhemmilleni, joiden toimesta olen tätä maailmaa saanut tulla ihmettelemään ja jo näinkin pitkään täällä terveenä saanut palloilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Kielen käytössä on omat lainalaisuutensa. Hyvän ja selkeän ilmaisun varmistamiseksi annetaan semanttisia ohjeita sanojen käytöstä ja niiden merkityksistä.”

      Tuon olen sisäistänyt jo kauan sitten. Minulla on korkeakoulututkinto kauniista äidinkielestämme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Sananlaskujen asettaa jumalanpelko ja tyhmyys vastakohdikseen”

      Ensinnäkin, esittämissäsi sananlaskuissa ei aseteta jumalanpelkoa ja tyhmyyttä vastakohdiksi, vaan “viisaus” ja “tyhmyys”.

      Toiseksi, “Tyhmä” ei edelleenkään ole “viisaan” vastakohta. “Tyhmän” vastakohta on “älykäs”.

      Viisaus on kykyä käyttää tietoa ja kokemusta hyvien päätösten ja arviointien tekemiseksi. Viisaus muodostuu monipuolisten elämänkokemusten ja elämän varrella hankitun tiedon myötä ja on arvostettua syvällistä tietämystä, jota katsotaan olevan vain harvoilla. Suht. tyhmäkin voi olla viisas.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tyhjiin raukeamisesta ei Kimmo ole mitään takeita, vaikka monet sitä toivovat, Jumalan on luonut kaikki ja myös sinut. Apostolien teoissa 24:15 mainitaan myös asiasta, kaikki ihmiset nousevat ylös, myös ne jotka eivät usko. Myös Jeesuksen lävistäjät saavat nähdä kerran Herran. (Ilm.1:7)

    Eli tuo tyhjiin raukeaminen on enemmänkin filosofisista toiveajattelua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Ismo: “Tyhjiin raukeamisesta ei Kimmo ole mitään takeita, vaikka monet sitä toivovat”

      Ans katto nyt. Eipä ole kummoisia takeita taivaan iankaikkisista iloistakaan, eikä kukaan oikein kehtaa enää pelotella helvetilläkään. Ei kai siinä sitten enää paljon muita vaihtoehtoja ole, kuin paluu syntymää edeltäneeseen olotilaan.

      Sittenpähän tuo nähdään kun valot vinttikamarista viimeisen kerran sammuvat. Kukaan elävä ihminen ei rajantakaisista tiedä, eikä kukaan kuollut ole tullut kertomaan. Jos nyt sattuisi niin, että minulle tulee lähtö ennen sinua, niin lupaan tulla tänne kertomaan, miltä tuonpuoleisessa näyttää, jos vain suinkin kummittelemaan kykenen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Ismo: “Jumalan on luonut kaikki ja myös sinut.”

      Muista en tiedä, mutta kyllä minut on luonut äitini kohtu isäni hedelmöittämästä äitini munasolusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Tulevaisuudesta kertoo Jumala itse sanassaan.

      Sen sijaan vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Jeesus kertoo ettei kuolleiden ilmestyminen eläville ihmisille saa aikaan parannusta vaan ainoastaan usko Jumalan sanaan.

      Luukkaan evankeliumi:

      16:30 Niin hän sanoi: ‘Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.’

      16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: ‘Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Jumalan toiminta tässä maailmassa on niin säännönmukaista että voimme tutkia sitä luonnon lainalaisuuksien avulla.

      Niinpä isästä ja äidistä syntyminen on vain Jumalan omaa luomistyötä, kun Hän loi sellaista, mitä ei aikaisemmin ollut olemassakaan – siis sinut arvoisa keskustelutoverimme – , ja kaiken lisäksi tähän päivään asti armollisesti pitänyt sinusta huolta, niin että saatamme tässä rupatella mukavia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Tulevaisuudesta kerkoo Jumala itse sanassaan. ”

      Vetoaminen Raamatun sanaan ei merkitse minulle mitään. Tai sanotaan niin, että evidenssinä Jumalan tai muiden henkiolentojen olemassaolosta ja “luomistyöstä” rinnastan Raamatun “totuuden” lähinnä samankaltaisiin, sinänsä runollisiin ja arvokkaisiin tariuihin ja tarinoihin Kalevalan kanssa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Niinpä isästä ja äidistä syntyminen on vain Jumalan omaa luomistyötä”

      Kyllä se on vain ihan puhdasta biologiaa. Ei mitään sen kummallisempaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Biologia on kokonaisuudessaan Jumalan suurten tekojen tutkimista elämiseemme kuuluvissa tapahtumissa.

      Kun koko elämä ja kaikki sen lainalaisuudet nähdään Jumalan luomisena, niin juuttuminen joihinkin biologiaan luonnollisesti kuuluviin ilmiöihin ja omassa epäjohdonmukaisuudessaan tehtä kategoriahyppy näkökulmaan joka ei nouse premisseistä vaan omista oikosuluista, esimerkiksi sellaisessa väitteessä, että koska Jumalan luomalla ihmisellä on häntäluu, niin hän ei voi olla Jumalan luoma.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Kalevalaa ei ole kirjoitettu pyhäksi kirjaksi vaan suomalaiseksi kansalliseeppokseksi.

      Sen sijaan Raamattu on ja pysyy pyhänä kirjana siksi että se on Jumalan ilmoitusta ja myöskin koska juuri sen välityksellä Jumala yhä edelleen puhuttelee ihmiskuntaa ja välittää meille kaikille Jumalan suuren rakkauden. Jumalan sana ei tyhjänä palaa, vaan saa aikaan sen, mitä varten se on lähetetty.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Kalevalaa ei ole kirjoitettu pyhäksi kirjaksi vaan suomalaiseksi kansalliseeppokseksi. Sen sijaan Raamattu on ja pysyy pyhänä kirjana siksi että se on Jumalan ilmoitusta ja myöskin koska juuri sen välityksellä Jumala yhä edelleen puhuttelee ihmiskuntaa ”

      Sinänsä aika paksu ja täysin perusteeton väite, että ihmisten joskus pari tuhatta vuotta sitten runoilema Raamattu olisi jotenkin erikoislaatuisuudessaan “pyhä kirja”.

      Miksi Raamattu olisi muka oikeampi tai jollain tavalla pätevämpi tai pyhempi “pyhä kirja” kuin vaikkapa muslimien Koraani, hindulaisten Veda-kirjat, buddhalaisten Tripitaka, shintolaisten Nihonshoki ja Kojiki tai sikhien Adi Granth?

      Mitä Kalevalaan tulee, tunnen sen paremmin kuin omat taskuni. Sinun on turha valistaa minua siitä mitä Kalevala on ja mitä se ei ole. En väittänyt Kalevalan olevan ns. “pyhä kirja” (mitä sitten tarkoittaneekaan). Ilmaisin ainoastaan oman suhteeni Raamattuun rinnastamalla Kalevalan tarut, tarinat ja runot Raamatun kirjoituksiin. Luokittelen molemmat samaan kategoriaan – kansojen vaiheista kertoviin satuihin – kuuluviksi.

      Sinä voit tietysti tehdä ihan millaisen luokituksen itse haluat, mutta perusteettomat väitteet jonkin ihmisten kirjoittaman kirjan “pyhyydestä” mystisen henkiolennon ilmoituksena ja kommunikointivälineenä ovat minun mielestäni lähinnä vain lapsellisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Biologia on kokonaisuudessaan Jumalan suurten tekojen tutkimista elämiseemme kuuluvissa tapahtumissa.”

      Jos Jumala on suuressa viisaudessaan luonut minut omaksi kuvakseen, niin täytyy vain todeta, että eivätpä olleet Jumalalla ainakaan minua luodessaan kovin korkealla tasolla usko ja luottamus omaan itseensä.

      Toisin sanoen jos minä olen Jumalan kuva, niin eihän Jumala silloin usko eikä luota edes itse itseensä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Raamatun pyhyyden takeena on itse Jumala. Hän on pyhä siksi myös hänen ilmoituksensa ja työvälineensä on pyhä.

      Jumala tekee pelastavaa työtä uskon synnyttämiseksi pyhän Raamatun sanan välityksellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Me olemme Jumalan kuva hänen luomistyönsä perusteella. Se miten itse arvioimme omaa olemustamme ei tee tyhjäksi tätä hänen tekoansa.

      Esimerkiksi kun taidenäyttelyssä esitellään jotain teosta sen ja sen työksi, niin se pysyy taideteoksena, vaikka joku taidetta ymmärtämätön sanoisi sen olevan vain palanen kangasta ja väriainetta levitettynä tuolle kankaalle eikä yhtään mitään muuta. Pelkkä materiaalisen näkökulman ei tee oikeutta taideteoksen todelliselle arvolle etevänä taiteen tuotteena.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Raamatun pyhyyden takeena on itse Jumala. Hän on pyhä siksi myös hänen ilmoituksensa ja työvälineensä on pyhä.”

      Hauska kehäpäätelmä. Raamattu on siis “pyhä” koska Jumala, josta Raamattu kertoo takaa, että Raamattu on “pyhä”. Peruste Raamatun pyhyydelle on siis se, että Raamattu itse kertoo olevansa “pyhä”. Eipä ole kovin hääppöinen perustelu. Ihan yhtä hyvä kuin jos minä perustelisin olevani Suomen presidentti kertomalla olevani Suomen presidentti.

      Roto: “Jumala tekee pelastavaa työtä uskon synnyttämiseksi pyhän Raamatun sanan välityksellä.”

      Ilmeisesti kuitenkin varsin heikolla menestyksellä, koska väki jättää kirkon yhä kiihtyvällä vauhdilla. Kas kun se Jumala ei ole kaikkitietävänä ja fiksuna olentona hoksannut vaihtaa modernimpiin ja tehokkaampiin kommunikointivälineisiin. Valinnanvaraa ei tänä päivänä totisesti luulisi puuttuvan.

      Enpä ole minäkään herralta kutsua, enkä minkään sorttista yhteydenottoa saanut ainakaan vielä 73 vuoteen. Lieneekö sitten vika kommunikointivälineissä.

      Et muuten vastannut lainkaan kysymykseeni: Miksi Raamattu olisi muka oikeampi tai jollain tavalla pätevämpi tai pyhempi “pyhä kirja” kuin vaikkapa muslimien Koraani, hindulaisten Veda-kirjat, buddhalaisten Tripitaka, shintolaisten Nihonshoki ja Kojiki tai sikhien Adi Granth?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Me olemme Jumalan kuva hänen luomistyönsä perusteella.”

      Totesinpa vain, että jos minä olen Jumalan kuva, enkä usko enkä luota mihinkään jumaliin, niin eihän Jumalakaan voi siinä tapauksessa luottaa eikä uskoa itseensä. Taideteosvertauksesi ontuu koska ei ole kysymys mistään materiaalisesta näkökulmasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Jätin puuttumatta noiden toisten uskontojen kirjoihin siitä syystä että keskustelumme varsinainen keskus on siinä että keskustelemme Raamatun sanomasta. Minä uskon Jumalaan ja tiedän että hän elää ja vaikuttaa, Aivan erityisesti hän käyttää pyhää Raamattua armovälineenä meidän ihmisten vapauttamiseksi synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta.

      Mutta koska kerran kysyt noista toisista uskonnoista, niin voinen kertoa, että olen pitänyt esitelmiä mm sellaisista aiheista kuin Kristinusko ja islam, Kristinusko ja buddhalaisuus, Kristinusko ja hindulaisuus jne.

      Voinen edelleen kertoa, että olen käyttänyt Koraania niin, että olen muutamassa ratkaisukohdassa mennyt sen arabiankielisen tekstin taakse kreikkalaisten kirkkoisien lauseisiin ja verrannut, miten nuo lauseet ovat muuttuneet matkalla ja viimeisenä Muhammedin runoudessa Koraanin säkeissä.

      Intialainen teologinen kirjallisuus on valtavan laaja sekä hindulaisuudessa että buddhalaisuudessa. Niinpä esitelmien pitämisessä ei useinkaan tarvitse alkukieltä. Mutta sattuipa kerran eräässä nettikeskustelussa etten ollut tyytyväinen erään tekstin kohdan suomennokseen. Tein oman käännökseni, jossa nostin esiin näkökohdan, johon halusin viitata.

      Erään toisen keskustelun kuluessa minulla ei oleet erään buddhalaisen tekstin suomennosta kotona, mutta sattuipa olemaan hyvä kommentaari, jossa oli myös alkukielinen teksti mukana. En vaivautunut menemään moisen asian takia kirjastoon teosta hakemaan, vaan tein oman käännöksen paalista.

      Toki voin sanoa, ettei kielitaitoni koskaan ole ollut mitenkään hyvä noissa kielissä, joten jos joku tarvitsee jotain asiansa hyvin osaavaa, niin kääntyköön jonkun nuoremman spesialistin puoleen. Itse en enää paljoa jaksa noihin paneutua. Ne alkavat olla jo menneen talven lumia minun omassa maallisessa elämässäni.

      Kalevalasta puheen ollen, niin erään sukulaiseni miehen suvussa on ollut mies, joka osasi Kalevalan ulkoa. Tuo sukulaiseni mies on ahkera seurakunnan tilaisuuksissa kävijä.

      Suosittelen sitä sinullekin. Muistathan miten Elias Lönnrot oli monen muun tehtävänsä lisäksi myös ahkera virsirunoilija, joten suomen kielen tuntijana voit eläkevuosinasi paneutua vaikkapa hänen virsituotantoonsa. Minä puolestani olen nostanut esille hänen noin 900 sivua käsittävän ruotsinkielisen tuotonsa luentosarjassani “Gudsbilden och det religiösa i den finlandssvenska litteraturen”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Verrataanpa tuota Jumalan kuvana olemista siihen, että jollekin on perinnön kautta tullut kiinteää omaisuutta. Tuo omaisuus pysyy hänen omaisuutenaan myös siinä tapauksessa, ettei tuo perillinen usko omistavansa tuota perintöä.

      Vielä vähemmän ihminen lakkaa olemasta Jumalan kuva, vaikka hän ajattelisi asiasta mitä tahansa. Jumalan työ pysyy voimassa.

      Valitettavasti vain kummassakin tapauksessa sekä vertauksen perillinen että epäuskoisen Jumalan kuvana olemisessa halu tuo tilanteen todellisuuden kieltämiseen jättää kyseisen henkilön omistamansa edun tuoman edun passivoitumiseen, joten se jää hyödyttömäksi niin kauaksi aikaa, kunnes tämä havahtuu todellisuudelle ja ottaa etunsa käyttöönsä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Minua eivät sinun esitelmäsi hetkauta puoleen eikä toiseen. Väistit sujuvasti yksinkertaisen kysymykseni kehuskelemalla laajalla kielitieteellisellä osaamisellasi, joka ei minua kiinnosta pätkääkään. Kysyin ainoastaan yhden kysymyksen, johon et vieläkään vastannut:

      “Miksi Raamattu olisi muka oikeampi tai jollain tavalla pätevämpi tai pyhempi “pyhä kirja” kuin vaikkapa muslimien Koraani, hindulaisten Veda-kirjat, buddhalaisten Tripitaka, shintolaisten Nihonshoki ja Kojiki tai sikhien Adi Granth?”

      Entä millä perusteella kristinuskon Jumala on pätevämpi, pyhempi tai oikeampi Jumala, kuin vaikkapa Karhun kansan suomalaiset maailmanluojajumalat Väinämöinen, Joukahainen ja Ilmarinen. Tai Karhun kansan tunnustamat muut suomalaisjumalat, esimerkiksi Tapio, Lemminkäinen, Vellamo, Jumi, Louhi ja Päivätär.

      Roto: “Kalevalasta puheen ollen, niin erään sukulaiseni miehen suvussa on ollut mies, joka osasi Kalevalan ulkoa. Tuo sukulaiseni mies on ahkera seurakunnan tilaisuuksissa kävijä.”

      So what? Miten erään sukulaisesi miehen suvussa olleen miehen kalevalaosaaminen liittyy tähän keskusteluun, siis siihen onko Raamattu, ja jos on, niin millä perusteella “pyhempi” kirja kuin vaikkapa kotoinen Kalevalamme.

      Roto: “Tuo sukulaiseni mies on ahkera seurakunnan tilaisuuksissa kävijä.”

      Mitenkäs tämä seurakunnan tilaisuuksissa ahkerasti käyvä mies sitten liiittyy senkään vertaa koko tarinaan? Eihän tämä ollut se mies, joka osasi Kalevalan ulkoa. Sehän oli tämän kirkossakävijämiehen suvussa ollut mies, joka osasi Kalevalan ulkoa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: ” Tuo omaisuus pysyy hänen omaisuutenaan myös siinä tapauksessa, ettei tuo perillinen usko omistavansa tuota perintöä.”

      Eikä pysy. Perillinen voi aina kieltäytyä ottamasta perintöä vastaan ja luopua siitä vaikkapa hyväntekeväisyyteen.

      Roto: “Valitettavasti vain kummassakin tapauksessa sekä vertauksen perillinen että epäuskoisen Jumalan kuvana olemisessa halu tuo tilanteen todellisuuden kieltämiseen jättää kyseisen henkilön omistamansa edun tuoman edun passivoitumiseen”

      Etkös yhtään vaikeaselkoisemmin enää pystynyt asiaasi ilmaisemaan? Minkä ihmeen omistamansa edun tuoman edun???

      Jos tuolla viittaat taas siihen iänikuiseen “taivaallisen ilon” jargoniin, niin anna olla. Olen jo aikaisemmin tehnyt mielestäni täysin selväksi, ettei minulla ole kuoltuani mitään hinkua minkään sorttiseen taivaalliseen autuuteen ja iankaikkiseen riemuun osallistua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Kimmo

    Koko maailma on Jumalan kädessä. Siksi myös tulevaisuus on Jumalan kädessä. Hän on ollut kaikki kaikessa jo ennen maailman luomista. Hänen käsissään maailma on tälläkin hetkellä ja kerran tämän maailmankauden päätyttyä myös tulevaisuus aukeaa hänen määräämänään aikana ja määräämällään tavalla.

    Kukaan ei voi päästä hänen maailmanherruuttaan kohtaamatta. Kysymys on vain siitä milloin.

    Usko antaa elävän yhteyden meidän Herraamme. Siksi katsomme tulevaisuuteen luottavasti. Tulevaisuus on meistä huolta pitävissä käsissä. Siksi olemme rohkealla mielellä ja nostamme päämme tulevaisuutta kohti rohkein ja iloisin mielin, toivoa ja luottamusta täynnä tietäessämme että hän joka meitä rakastaa tulee takaisin kirkkaudessa ja tulee meitä vastaan meille auteensa antamaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kommenttisi on harvinaisen tyylipuhdasta uskontojargonia, jolla ei ole minkään sorttisia väitteittesi todenperäisyyttä tukevia perusteita. Kukaan elävä ihminen ei lopullista totuutta tiedä, eikä kukaan kuollut ole tullut kertomaan.

      Roto: “Hän on ollut kaikki kaikessa jo ennen maailman luomista.”

      Kun nyt tuonkin tunnut niin varmasti tietävän, niin kerropa kuka tai mikä loi Jumalan jos kerran Jumala on kaiken luonut – myös itsensäkö? Jos Jumala on tyhjästä syntynyt kaikkitietävä ja kaikkivoipa olento, niin voiko Jumala siinä tapauksessa luoda itseään älykkäämmän ja viisaamman olennon. Ellei voi, ei sellainen olento mikään kaikkivoipa Jumala ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kimmo

      Uskon todellinen syvyys tulee esille siinä kuka on uskon sisältö. Ihmisten itsekeksimät jutut erilaisina epäjumalina auta enempää kuin hänen oman mielikuvituksensa rajaamalle alueelle. Jumala on kaikkialla, koska kaikki on hänen kättensä tekoa.

      Jumalaa ei ole kukaan luonut, koska kaiken luomisenkin alkuperä on Jumala. Jumala luo, saatana yrittää tuhota luomakuntaa. Jumala on elämän puolella, saatana kuoleman.

      Jumala on kaikki kaikessa koko meidän olemassaolomme kaikilla ulottuvuuksilla. Hän on luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman ja hän sen myös ylläpitää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Roto: “Uskon todellinen syvyys tulee esille siinä…”

      Uskon ja tiedon todellinen syvyys eivät ilmeisesti tule samasta paikasta.

      https://www.hs.fi/tiede/art-2000006049065.html

      Roto: ” Ihmisten itsekeksimät jutut erilaisina epäjumalina auta enempää kuin hänen oman mielikuvituksensa rajaamalle alueelle.”

      Ihan kuten kristittyjen Jumalan vaikutusalue rajoittuu kristittyjen mielikuvituksen alueelle. Väitätkö siis, että kaikkien muiden uskontojen jumalat ovat epäjumalia tai vääriä jumalia. Jos väität, niin millä perusteilla. (Raamatulla perustelu ei ole mikään pätevä perustelu, se on ainoastaan oman uskon tunnustus).

      Roto: “koska kaiken luomisenkin alkuperä on Jumala. Jumala luo, saatana yrittää tuhota luomakuntaa. Jumala on elämän puolella, saatana kuoleman.”

      Metka juttu. Se sinun Jumalasi on siis luonut myös herra Saatanan tuhoamaan luomakuntaa. Omaksi ilokseenko Jumala Saatanan vihollisekseen loi? Turha yrittää väittää, että Saatana olisi ollut joku langennut enkeli. Kyllähän kaikkitietävän kaikkivaltiaan olisi pitänyt jo etukäteen tietää miten siinä tulee käymään, jos moisia luopioenkeleitä rupeaa luomaan.

      Roto: “Jumala on kaikki kaikessa koko meidän olemassaolomme kaikilla ulottuvuuksilla.”

      Kumma kun kellään ei ole mitään havaintoa koko äijästä. Uskovaiset vain toistavat mantraansa, että kyllä se siellä on – salattu Jumala – vaikkei itsestään ääntä pidäkään.

      Jotkut tosin väittävät ihan tosissaan Jumalan puhuneen heille. Kannattaisi kuitenkin ensin käydä tutkituttamassa lanttunsa päälääkärillä, ennen kuin rupeaa isommin huutelemaan jumalallisista jutusteluista. Sen sorttiset oireet viittaavat vahvasti skitsofreniaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto
    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Somerolla. Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuutettu. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen sekä Tampereen hiippakuntavaltuuston jäsen ja Kirkolliskokouksen 3. varajäsen. Vanhemmat lapset ovat jo aikuisia, kotona vielä prinsessat Hilary ja Elvira.