Sanoja reformaatiosta Suomessa 1500-luvulta 1900-luvulle

Reformaatioon (uskonpuhdistukseen) on liitetty erityisesti seuraavat iskulauseet: ”Vanhurskas on elävä uskosta” ja että pelastus on ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Tärkeitä toteamuksia ovat myös, että ”Raamattu on uskon ja opin korkein ohje” ja että kristitty on ”vanhurskas ja syntinen samanaikaisesti”. Objektiivisten armonvälineiden näkökulmasta tähän on kytketty ajatus sanasta ja sakramenteista sekä niitä palvelevasta virasta kirkon elämän perustavina elementteinä sekä luterilaisuuden liittyminen vanhan kirkon ekumeenisiin uskontunnustuksiin. Yhteiskunnallisesti kuvausta on täydennetty ajatuksella Jumalan kahdesta hallintavallasta, maallisesta ja hengellisestä, joita ei tule sekoittaa, mutta joita ei tule myöskään erottaa (vrt. Kristuksen kaksi luontoa).

Luterilaisuuteen on liitetty myös ajatus kansankielisestä Raamatusta, kansanopetuksesta ja yhteisestä pappeudesta esimerkiksi virsilaulun sekä arkisessa työssä ja kutsumuksessa Jumalaa palvelemisen kautta. Pohjoismaissa on alleviivattu luonnollista moraalilakia luterilaisena ajatuksena, innoittajana mm. hyvinvointivaltiolle, lainkuuliaisuudelle ja luottamukselle. Nyttemmin painotetaan, että luterilaisuus ja ekumeenisuus sekä luterilaisuus ja diakonisuus kuuluvat yhteen. Nämä seikat korostuivat Suomessa erityisesti arkkipiispojen Martti Simojoki ja John Vikström aikana. Vikström totesi 70-vuotishaastattelussaan v. 2001: ”Sain elää ekumenian aikaa, ja siitä tuli tärkein osa työtäni.”

Alla luon katsauksen joihinkin esimerkkeihin siitä, miten Suomessa on reformaation ja luterilaisen kirkon ydinasiat puettu sanoiksi ajan varrella. Jotakin tunnusomaista lainaukset eri vuosisadoilta voinevat tavoittaa, vaikka otos jääkin äärimmäisen kapeaksi. 1500-luvulla ja 1600-luvulla painottuvat reformaation perusasiat, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Välähtävätpä taustalla kuitenkin myös 30-vuotisen sodan kaiut. 1700-luvulla huomio kiinnittyy enemmän ihmiseen ja hänen kokemukseensa ”antropologisen käänteen” mukaisesti. 1800-luvulla maallistumisen edetessä nousevat esiin ”viettelykset” ja kansakuntien usein sotaisalta vaikuttava kanssakäyminen rauhan ja armon sanomasta huolimatta. 1900-luvulla yhtäältä pelkistetään herätyskristilliseen suuntaan, toisaalta laajennetaan näköpiiriä luomakunnan ja yhteiskunnan suuntaan. Kirkon kriisi nähdään mahdollisuutena pitää uudella tavalla huomio kirkon lähetystehtävässä – niin lähellä kuin kaukana. Tähän kokonaisuuteen liittyy ekumeeninen liike kirkon uudistusliikkeenä. Perimmäisistä arvoista muistutetaan – lopulta kumarrutaan armon lähteen äärellä Vapahtajan edessä.

1500-luku:
Mikael Agricola:
”Laki se sielun hirmuttaa / mut Kristus sen taas lohduttaa.”
(ABC-kiria 1543)

Paul Speratus, ruots. Olavus Petri, suom. Jaakko Finno:
”On hyvyydessään Jumala jo meitä armahtanut, verellä oman Poikansa synnistä puhdistanut. Ei auta oma ansio, kun uhkaa Herran tuomio. On armo ainut turva.”
(VK 262:1 1524, ruots. 1536, suom. 1583)

1600-luku:

Hemminki Maskulainen:
”Syntinen, jos tahdot päästä synnistäsi vapaaksi, luota yksin Herran sanaan, löydät armon turvaksi. Kuolemansa tähden antaa Jeesus synnit anteeksi.”
(1605, nykymuodossa VK 221:7)

Paul Gerhardt:
”Maailman ääriin kaikukoon riemuinen sanomamme! Kansojen suureen ahdinkoon se soikoon iloamme: Nyt Kristus nousi haudastaan, hän voitti kuolon ruhtinaan ja tuonen vallan mursi.”
(VK 86:1, 1653)

1700-luku:
Johan Kahl (suom. Elias Lagus):
”Käy sydämeni temppeliin, sen avaan Jeesukseni. Sanalla, esimerkillä käy opettajakseni. Sun ristiäsi kirkasta ja voimaa kuolemasi. Vain sinuun anna juurtua ja elää armostasi.”
(VK 203:1, 1745, suom. 1790)

Seppä Högman:
”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunteminen”
(1799)

1800-luku:

Frans Mikael Franzen, suom. Bengt Jakob Ignatius:
”Jeesus, anna armon koittaa, milloin eksyn tieltäsi. Viettelykset anna voittaa, muistaa kärsimystäsi. Auta, että ymmärtäisin miksi menit kuolemaan, sinua vain ylistäisin enkä sankareita maan.”
(VK 234:3, 1814, suom. 1824)

Johan Ludvig Runeberg, suom. Carl Gustaf von Essen:
”Kun kuolit kaikkein puolesta, oi Jeesus, ristin päällä, suo meidän nähdä rakkaina myös vihamiehet täällä. Ja alttiina suo palvella niin omia kuin vieraita mielellä lämpimällä.”
(VK 431:3, 1857, suom. uud. 1867)

1900-luku:
Simo Korpela:
”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan”
(VK 276:1 1913)

Anna-Maija Raittila:
”Kanssa luomakuntansa liiton solmi Jumala. Liikkumaan ja kasvamaan kaiken loi hän päälle maan. Itse Herra taivasten, lunastaja ihmisten, syntyi seimeen eläinten.”
(VK 463:1)

Osmo Tiililä:
”Meidän kirkkomme on ollut opin- ja muodonmuutoksistaan huolimatta yksi ja sama 1100-luvulta Ilmari Salomieheen.”
(Kirkon kriisi 1962)

”Mikäli kirkko on alkuperälleen ja tehtävälleen uskollinen, kriisi on sen normaalitila. … Kriisittömyys on siis osoitusta kirkon lankeemuksesta. Kirkko on oikea kirkko vain ainaisena lähetyskirkkona.”
(Kirkon kriisi 1962)

Seppo A. Teinonen:
”Kirkon missio on … seurausta Kristuksen omasta työstä, joka jatkuu kirkossa siinä mielessä, että kirkko osallistuu Kristuksen missioon. Pää tarvitsee ruumista työnsä suorittamiseen, eikä ruumis ole koskaan ilman Päätä.”
(Kriisin kirkko 1964)

”Kuluvalla vuosisadalla [1900-luvulla] nämä ekumeeniset pyrkimykset ovat muodostuneet niin voimakkaaksi tekijäksi ja ulottaneet vaikutuksensa kirkkojen koko elämään, että ekumeniaa on syystä pidetty koko tähänastisen kirkkohistorian huomattavimpana reformiliikkeenä.”
(Uudistuva kirkko 1972)

Martti Simojoki:
”Jos kielletään Luoja ja Herra, ihminen joutuu uhatuksi. Tästä kansankirkon on puhuttava koko kansalle. … terve kansanelämä, kansakunnan tapa hoitaa yhteisiä asioitaan ja kehittää voimiaan oman maan menestykseksi ja kansojen suuren perheen onnellisemman tulevaisuuden hyväksi riippuu olennaiselta osalta perimmäisistä arvoista, jotka kansan keskellä pidetään kunniassa. … kumartukaamme nöyrinä Herramme ja Vapahtajamme eteen tunnustamaan yksityiset ja yhteiset syntimme ja ylistäkäämme häntä, joka on vanhurskas ja joka vanhurskauttaa hänet, joka uskoo Jeesukseen Room. 3:26.”
(Kirkon tie 1966, pain. 1971)

3 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tomi Karttunen :””Mikäli kirkko on alkuperälleen ja tehtävälleen uskollinen, kriisi on sen normaalitila. … Kriisittömyys on siis osoitusta kirkon lankeemuksesta. Kirkko on oikea kirkko vain ainaisena lähetyskirkkona.”(Kirkon kriisi 1962)”

    Jos ajattelee Paavo Castrénin Antiikin uusi historia –kirjassa kuvattua alkuseurakunnan toimintaa ja periaatteita kirkon esikuvana, tuota näkemystä ei voi kieltää.

    Alkuseurakunta ei valinnut toimintansa valvojaksi ”valtion virkamiestä” lain voiman saadakseen, ja jo keisari Neron aikana sitä syytettiin vihasta ihmiskuntaa kohtaan. Seuraavalla vuosisadalla kristinusko oli ainoa vainottu uskonto, koska vain se kyseenalaisti Rooman keisarikunnan ikuisuuden ja ainutlaatuisuuden.

    Näiden periaatteiden mukaisesti kirkon tehtävä on läpi vuosisatojen jatkuneesta kulttuurien kehittymisestä huolimatta olla sitoutumatta maallisen vallan hallittavaksi ja ohjata ihmiset tielle, jonka päätepisteenä ei ole maallinen valta jossakin toisessa valtiossa, vaan ainutlaatuinen ja ikuinen aistihavaintojen ulkopuolella oleva näkymätön todellisuus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Aivan totta. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen oppilaiden tulevaa ahdinkoa ennakoidaan. Silti joskus on kyse myös itse haetusta marttyyriudesta, jolloin mennään harhaan. Olennaista on juuri mahdollisuuksien ja haasteiden näkeminen perustehtävän ja kulloistenkin olosuhteiden valossa. Tervettä itsekritiikkiä, rohkaisua ja uusiutumista sanan ja sakramenttien äärellä rukouksen ilmapiirissä tarvitaan aina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Oikea käännös: “Oikeudenmukainen uskollisuudesta elää.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.