Sateenvarjokirkko (villiä visiointia)

Arkkipiispa Mäkisellä oli visio moniäänisestä ja -arvoisesta kirkosta. Vaikkei hän itse visiotaan aivan pilkulleen noudattanut, oli näky, jos ei maailmaa valloittava, niin vähintäänkin realistinen. Mäkinen taisi ymmärtää, että hajanaisessa ja moniarvoisessa maailmassa myös kansankirkon täytyy kellua virran mukana. Vääjäämätöntä kehitystä vastaan hangoittelu koituu lähinnä kirkon tappioksi.

Aluksi en oikein innostunut Mäkisen ideasta. Minusta se näytti periksi antamiselta; kuolleen kalan strategialta. Mutta ajan kanssa aloin sopeutua. Ehkä moniäänisyyden salliminen ja jopa suosiminen on kirkkomme kaltaiselle organismille ainoa toimiva strategia? Jos näin löyhää ja massiivista ihmislaumaa haluaa suitsia, seurauksena lienee yhä enemmän repeytymiä. Ehkä nykyinen  kristikansa ei enää suostu piispojen talutusnuoraan.

Ehdotankin, että Mäkisen visio viedään vielä muutaman askeleen pitemmälle ja kirkosta muodostetaan sateenvarjokirkko. Eli siis jonkinlainen alusta (platform), joka mahdollistaa monenlaisten pienempien alayhteisöjen varsin vapaan syntymisen (ja kuolemisen), ja joka yhdessä muodostaa modernin, joustavan ja elinvoimaisen verkostomaisen rakenteen. Uskon, että tämän tyylinen joustava rakenne voisi luoda tilan, jossa kirkko luo itseään uudestaan ja uudestaan sopeutuen ketterästi alati muuttuvaan toimintaympäristöön.

Alayhteisöjen syntyperiaate voisi olla hyvin monimuotoinen. Jotkin näistä yhteisöistä syntyisivät esimerkiksi jonkin kohderyhmän tai alakulttuurin tavoittamiseksi (esim. opiskelijat, hipsterit), toiset yhteisöt voisivat syntyä rohkean idean tai toimintamuodon ympärille, ja vielä jotkin voisivat löytää identiteettinsä teologis-hengellisestä linjasta (esim. konsut, sateenkaari-ihmiset, ekoteologia) jne. Näiden uudenlaisten yhteisöjen rinnalla ja osittain sisäkkäin niiden kanssa olisi sitten perinteinen aluepohjainen seurakuntarakenne mutta se ei rajoittaisi tai kontrolloisi alayhteisöjä vaan ne olisivat suoraan esimerkiksi tuomiokapitulien ja piispojen (+ tarvittaessa apulaispiispojen) kaitsennassa ja valmennuksessa. Taloudellisesti alayhteisöt olisivat itse itsensä kustantamia mutta verotuloja voitaisiin niihin myös ohjata erikseen sovittavalla periaatteella.

Sateenvarjokirkko edellyttäisi henkilöseurakunta-mallin käyttöön ottoa, sillä ainakin osa alayhteisöistä voisi halutessaan muodostua seurakunniksi. Alayhteisöjen synnyttäminen nykyisten alueseurakuntien sisään olisi periaatteessa mahdollista mutta käytännössä se johtaisi isoihin teologisiin ja teknisiin ristiriitoihin, ja siksi laittaisin ne suoraan kapitulien alle. Teologisesti eri tavoin ajattelevien yhteisöjen pitäisi suostua sitoutumaan jonkinlaiseen minimiin. Sellainen voisi olla Augsburgin tunnustuksen määrittelemä yksimielisyys evankeliumista ja armonvälineiden oikeasta toimittamisesta (pl. virkakysymys).

Mitäs sanotte; onko liian villiä? Voisiko tällainen verkosto pysyä kasassa? Auttaisiko se kirkon elinvoiman palauttamisessa?
Miten itse jatkokehittelisit ajatusta?

12 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Hyvää pohdintaa.

    Blogisti: “Eli siis jonkinlainen alusta (platform), joka mahdollistaa monenlaisten pienempien alayhteisöjen varsin vapaan syntymisen (ja kuolemisen), ja joka yhdessä muodostaa modernin, joustavan ja elinvoimaisen verkostomaisen rakenteen.”

    Näin alkuseurakunnat toimivat. Apostolit niitä yhdistivät.

    Blogisti: “Teologisesti eri tavoin ajattelevien yhteisöjen pitäisi suostua sitoutumaan jonkinlaiseen minimiin. Sellainen voisi olla Augsburgin tunnustuksen määrittelemä yksimielisyys evankeliumista ja armonvälineiden oikeasta toimittamisesta (pl. virkakysymys).”

    Mikäli epäilijä lähtee etsimään totuutta Raamatusta, hänen on vaikea niellä virkakysymyksiä ja Augsburgin tunnustusta. Minimissä nämä asiat olisi hyvä ohittaa. Pitäisi riittää se, mikä minimissä riitti apostoleille.

    Roomalaisille: “Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.”

    “Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.”

    Kaikkien niiden pitäisi kelvata, jotka huutavat avuksi Herran nimeä. Tavallaan kirkko onkin jo sateenvarjo näille ihmisille, kuten minulle. Meitä “hiljaa hyväksyttyjä” lienee melkoinen joukko. Kirkon tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää moniäänisyys. Silloin kirkko etsii tietään muuttuvassa maailmassa, kuten joutui alkuseurakuntakin etsimään tietään monien riitojen ja väittelyiden kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mahdottomuuksien mahdollisuus! Eihän voi olla sellaista “pelastuslaitosta” olemassa, jossa on kaksi standaaria avioliitosta Jossa on Sana ja tasa-arvo tukkanuottasilla päivittäin. Joku osa menee väärin ja tappelu vie kaikki metsään.

    Jokainen ihminen uskoo tavallaan tai on uskomatta, mitään sielujen hallitsemisjärjestelmää ei voi olla olemassa. Yhdistäviä tekijöitä voi olla ja se olisi nyt vain tunnustettava, että toisen uskonharjoituksen normittaminen on ikävää hommaa ja tuottaa ikävää jälkeä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Vihdoinkin rakentava vaihtoehto suurseurakunnille. Olenkin ihmetellyt miksi tällaisia vaihtiehtoja ei ole aikaisemmpin syntynyt.

    Suurseurakunnat, joita rakennellaan taloudellisten pakotteiden johdosta , ovat vieraannuttamassa ihmisiä kirkosta. Kyllä seurakuntaelämäkin vaatii jonkinlaista kotipaikkatunnetta ja mielestäni bloggistin kuvaama malli loisi sellaisia yhteyksiä.

    Jos tilastoihin on luottamista, niin kirkon jäsenkato on huippuluokan ongelma samoinkuin seurakuntien toimintaan osallistumisen jatkuva väheneminen. Tällaisessa tilanteessa on kaikki hyvät keinot tarpeen. Sellaisten keinojen syntyminen edellyttää rakenteiden uudelleen ajattelua . Tässä bloggisti onnistuu ja toivottavasti arvovaltaiset tahot tarttuvat näihin ideoihin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Hirvonen sanoo:

    Villit visiot ovat hyvä juttu! Mielikuvitusta kirkossamme tarvitaankin. Henkilöseurakunnilla on kannattajansa. On hyvä, että he saavat julki visionsa, ja niistä voidaan keskustella. Samalla kannattaa kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka ovat hyviä parokiaali- eli alueseurakuntamallissa.

    Parokiaaliseurakuntamallissa yhden alueen ihmiset kuuluvat virallisesti yhteen seurakuntaan ja maksavat sinne kirkollisveronsa – riippumatta siitä, mitä ajattelevat toisistaan ja papeistaan.

    Luulenpa, että tämä seurakuntamalli on omiaan tukemaan yhdessä pysymistämme edelleen. Huoleni on, että henkilöseurakuntamalli hajottaisi kirkon ja aitaisi sen osiin sisältäpäin, mikä olisi vaarallisempaa kuin lohkeilu ulospäin.

    Epäviralliset jumalanpalvelusyhteisöt eivät hajota kirkkoa samalla tavalla. Ihmiset ovat aina liikkuneet siellä sun täällä, ryhmittyneet eri perustein, mutta sillä on suuri merkitys, että oma seurakunta silti on se paikallisjoukko syntisineen kaikkineen eikä itsevalittu samanmielisten yhteisö.

    On syytä muistaa, että seurakunta ei ole vain sitä varten, että sen jäsenet siellä hoidattavat itseään. Seurakunnan tehtävä on mennä maailmaan, oman paikkakunnan kaduille ja teille kutsumaan ihmisiä.

    Eikä samanmielisten pyhien yhteisö välttämättä ole yhtään sen lokoisampi paikka olla kuin avara kansankirkko. Usein päin vastoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Timo Pöyhönen sanoo:

      Hyvä näkökulma! Tämä on yksi omistakin kysymyksistäni.

      Mutta toisaalta nykymenossa ihmiset osallistuvat tavattoman vähän eivätkä koe omistajuutta seurakuntaan, eivätkä oikein yhteisöllisyyttäkään. Siksi mietin, että olisiko parempi rakentaa monimuotoinen yhteisöverkosto, joka auttaisi ihmisiä sitoutumaan ja kokemaan kirkon omakseen. Nimittäin jos seurakunta on vain teoreettinen yhteisö niin eihän se silloinkaan todellisuudessa kokoa erilaisia ihmisiä yhteen.

      Messuyhteisöverkosto on hyvä malli edetä myös. Olen itsekin vetänyt kolmea jp-yhteisöä. Kuitenkin kirkossa on tilanteita, joissa eroavaisuudet teologiassa tai toimintatavoissa alkavat olla niin suuria, että pelkät jp-yhteisöt ovat riskialtis rakenne – ne on niin helppo talloa hengiltä. Joskus jo pelkkä kateus voi johtaa yhteisön ongelmiin. Seurakuntastatus antaisi suojan tällaiselta ja samalla piispallinen kaitsenta suojaisi ylilyönneiltä – siksi pohdiskelen henkilöseurakuntamallin mahdollistamista. Se voisi olla nykyisessä kireässä kirkkotilanteessa oiva varaventtiili.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Timon ajatukset ovat kovasti kannattamisen arvoisia. Kirko pirstoutuminen on vältettävissä vain siten, että sallitaan suuri määrä erilaisuutta. Yhteiseen kirkkoon tulisi mahtua kaikkien, jotka voivat yhtyä ekumeenisiin uskontunnustuksiin. Nämähän eivät mainitse mitään virkakelpoisuudesta, etiikan säännöistä eikä jumalanpalvelusjärjestyksestä. Niinpä uskontunnustus voisi olla eräänlainen uskonyhteyden minimi, jonka puitteissa toisinajattelijatkin tunnustettaisiin oikeiksi kristityiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Varhaiset Jeesuksen seuraajat tunnistivat toisensa symbolien avulla ja tällehän oli syynsä. Näistä muodostui sitten useamman sanan yhtymiä, sitten lauseita ja lauselmia, ja viimein tunnustuksia joissa oli lyhennettynä keskeiset uskomisen asian sisällöt. Näitä nimitettiin dokmeiksi. Uskonyhteyden minimi on hiukka vaikea hahmottaa, tarkoittaakohan se tällä hetkellä kirkkomme rivijäsentä joka ei jäsenyytensä lisäksi muuta kirkoltaan osaa odottaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vesa H :”On syytä muistaa, että seurakunta ei ole vain sitä varten, että sen jäsenet siellä hoidattavat itseään. Seurakunnan tehtävä on mennä maailmaan, oman paikkakunnan kaduille ja teille kutsumaan ihmisiä.”

    Miten asuinalueeseen perustuva seurakuntarakenne ajaa tuota asiaa? Nyt on seurakuntia, joiden johto pitää huolen siitä, ettei sen jäsenet mene kutsumaan ketään kaduille. Sitten on toisia kirkon sisällä toimivia yhteisöjä, jotka aktiivisesti vetävät, kuin hunaja uusia mukaan. Joten eiköhän parokiaalinen systeemi voi olla jopa esteenä kirkon kasvulle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Hirvonen sanoo:

      Alueelliset seurakunnat ovat vastuussa alueensa ihmisistä, kurjimmistakin, joista kukaan ei välitä. Kansankirkon isät sanoivat viisaasti, että kansa voi erota kirkosta, mutta kirkko ei voi erota kansasta. Jumalan seurakunta ei ole niin kuin muut yhteisöt, jotka valitaan itse. Tämä on minusta upeaa vastakulttuurisuutta, joka tekee meille kaikille hyvää. Kun vain kestäisimme kaikki mukana ja tekisimme toisillemme tilaa yhteisessä joukossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomio alkaa Jumalan huoneesta! Siksi pitää hoitaa ensin oma piiri kuntoon. Kaikenlainen pakottaminen ja Suomen Lakiin vetoaminen kirkon piirissä tekee siitä vastenmielisen. Herätystä tarvitaan nimenomaan uskovien keskuuteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vesa H. Millä tavalla alueeseen perustuva kirkko huolehtii siitä osasta, joka ei kirkkoon kuulu? Meillä vielä 73% kuuluu, mutta kun on seurakuntia, joissa puolet asujaimistosta ei. Eihän kirkko muutoinkaan paneudu edes omien jäsentensä kutsumiseen. Vain aktiiviset tulevat ja se riittää kirkolle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Hirvonen sanoo:

      Kirkko palvelee myös muita kuin jäseniään esimerkiksi diakoniatyöllä ja perheneuvonnalla. Samalla ihmisiä kutsutaan muuhun yhteyteen seurakunnan kanssa. Kirkko pitää esillä ennättävää armoa, siunaa ja hautaa, rukoilee ihmisten puolesta, raivaa evankeliumin esteitä. Me emme tiedä, mitä ihmisten sydämessä tapahtuu. Jospa kaipauskin on jo uskoa? Minusta tuntuu erityisen pahalta jos sanotaan, että “löyhästi” kirkkoon kuuluvat joutavatkin mennä. Eikö meitä ole kehotettu huolehtimaan juuri heistä (ja jättämään 99 vanhurskasta)? Minusta koko kansaa (johon tietysti luen maahanmuuttajatkin) varten oleva kirkko on suuri aarre meille kaikille. Pienyhteisöjä kaivataan, jotkut löytävät paikkansa tunnelmallisemmista naapurikirkoista. Minä olen iloinen luterilainen. – Jos olet sitä mieltä, että seurakunnassasi ei ole paneuduttu ihmisten kutsumiseen, paneudu Sinä. Jospa Sinulla on kutsumus ja lahja kutsua ihmisiä? Ehkä on niin, että jos jokainen täyttää kutsumuksensa, silloin Jumalan suunnitelma toteutuu.

      Ilmoita asiaton kommentti