Sauli Niinistö ja Jumalan paluu

Historia odottaa Suomen suorittavan tehtävän, jolla jokainen elinkykyinen kansa oikeuttaa olemassaolonsa. Menestyksemme viittaa tähän, visioi Pehr Evind Svinhufvud ensimmäisessä presidentin uudenvuodenpuheessa vuonna 1935. Siinä tasavallan päämies tai -nainen käsittelee kuluneen vuoden tärkeimpiä tapahtumia ja tähyilee tulevaa. Useimpien puheiden kantava teema on ollut sovinnollisuus. Uutta vuotta kohti on hyvä lähteä yhtenäisenä.

Toisinaan esitetään, että presidentin virka voitaisiin lakkauttaa, koska presidentti ei ole poliittisten kiistojen yläpuolella eikä moniarvoisessa yhteiskunnassa voi olla yhtä arvojohtajaa. Retoriikan näkökulmasta on kuitenkin kiintoisaa, miten presidentti pyrkii selviytymään melkeinpä mahdottomasta tehtävästään olla ”koko kansan presidentti”. Puheenvuorojen merkitys on kasvanut entisestään, koska presidentin valtaoikeuksia on karsittu jatkuvasti ja hän tekee painavia retorisia ulostuloja verrattain harvoin. Presidentti siis tuottaa poliittista todellisuutta: hän luo yhteisöllisyyttä, jonka osa hän itsekin on.

Tässä puheen päätäntö on tärkeä. Yleensä siihen kuuluu esitetyn argumentoinnin kokoaminen tai yleisön tunteisiin vetoaminen. Esimerkiksi Cicero painottaa kuulijoiden mielten tyynnyttelyä ja kiihdyttämistä puhetaidon kulmakivenä. Yleisön saattamiseen haluttuun mielentilaan on syytä kiinnittää huomiota, koska ihmiset tekevät ratkaisujaan useasti juuri tunteiden pohjalta. Hyvin valitun lopetuksen avulla puheesta jää oikeanlainen ”tuntuma”. Tunteet eivät valehtele.

Uudenvuodenpuheiden päätännöt ovat Suomessa noudattaneet varsin tiukasti kahta tapaa: presidentti on toivottanut joko kaikille hyvää alkanutta vuotta tai Jumalan siunausta, joskus molempia. Presidentin oman arvomaailman lisäksi päätännöt kertovat siitä, minkälaiseen yleisöön hän pyrkii vetoamaan – minkälaiselle yleisölle puheesta halutaan jäävän erityisen hyvä tuntuma?

Nykyisen presidenttimme uudenvuodenpuheissa eräs merkittävä elementti on ollut Jumalan paluu. Myös nyt Sauli Niinistö toivottaa yleisölleen lopuksi Jumalan siunausta. Samoin tekivät aikanaan muun muassa Kyösti Kallio, Risto Ryti ja Martti Ahtisaari, kun taas esimerkiksi Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Tarja Halonen käyttivät maallisempia lopetuksia.

Jumala tunnetusti on voimakas retorinen jumaltermi. Sen avulla voidaan saada vahva tuki mitä erilaisimmille asioille ja pyrkimyksille. Erityisen tärkeä Jumala on kuitenkin puhujan uskottavuudelle eli eetokselle. Aikanaan Quintilianus korosti, että yhteisen hyvän ja kuulijoiden kunnian lisäksi reetorin on suotavaa vedota päätännössään jumaliin, koska se kertoo puhtaasta omatunnosta.

Lisäksi Jumala symboloi totuudellisuutta. Jumalan sana on tosi ja Jumala on sana, aamen, totisesti. Valhe puolestaan on Saatanasta. Toisin kuin Niccolò Machiavelli opettaa, esimerkiksi Raamatun mukaan ”valhe ei sovi ruhtinaan huulille”. Martti Lutherin mukaan hallitsijat ovat kuitenkin yleensä suurimpia narreja tai pahimpia konnia. Sen tähden heidän suhteensa on varauduttava pahimpaan!

Tästä näkökulmasta Niinistön valinta toivottaa Jumalan siunausta on tehokas retorinen keino pyrkiä erottautumaan arkipäivän politiikasta. Niinistö korostaa vaikutelmaa, että hän ei ole poliittisen pelin tahrima, hän ei ole sortunut esimerkiksi jakovarasyntiin lupaillen mahdottomia. Tästä ”synnistä” Sauli Niinistö, entinen valtiovarainministeri, nuhtelee puheessaan erityisesti Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen hallituksia.

Näin ”Jumala” on osa Niinistön niin sanottua presidentillistä transsendenssia. Hän luo itsestään mielikuvaa tavallisten poliitikkojen yläpuolella olevasta ”puhtaasta” ja totuudellisesta johtajasta. Toisesta näkökulmasta katsottuna presidenttimme myös seurailee Machiavellin ohjetta käyttää uskontoa valtion sisäisen sovinnollisuuden ja yhtenäisyyden ylläpitämiseen. Uskonnollisia tapoja vahvistava hallitsija edistää arvovaltaansa ja legitimoi omaa asemaansa monella tasolla.

Toisaalta Sauli Niinistö samalla jättää kohdeyleisönsä ulkopuolelle esimerkiksi ateistit sekä tällaiseen politiikan ja uskonnon yhdistämiseen kriittisesti suhtautuvat, yleensä punavihreää väriä tunnustavat kansalaiset. Ahtisaarta lukuun ottamatta Jumalaan vetoaminen onkin ollut osa porvaripuolueiden presidenttien retorista arsenaalia.

Siinä, missä puheensa keskiosassa Niinistö esittää itsensä pääosin onnistuneesti poliittisten kamppailujen yläpuolisena sovittelijana, päätännössään presidentti palaa varsin tukevasti ideologiseen kotiinsa. Retoriikan näkökulmasta ongelma ei ole kuitenkaan kovin suuri, koska ainakin kirkkoonkuulumisprosentin perusteella suurin osa suomalaisista majailee edelleen presidentin kanssa samoilla seuduilla.

Historiallisessa katsannossa Jumalan siunauksen toivottaminen tarkoittaa paluuta menneisyyteen. Niinistön myötä presidenttiys palaa niin sanottuun luterilais-runebergiläiseen retoriseen perinteeseen. Uudenvuodenpuheen perusteella hänen poliittisessa todellisuudessaan suomalaisuus perustuu kohtuuteen, yrittäjyyteen ja uskoon Korkeimman johdatukseen. Tämän kolminaisuusopin siunauksellisuutta presidentin puolestaan tulee isällisesti kansalaisilleen opettaa. Niinistön kansansuosio kertoo siitä, että tätä presidentiltä odotetaan 2010-luvun Suomessa ja siitä, että Niinistö on ollut retorisesti uskottava.

7 kommenttia

  • Timo Juntunen sanoo:

    Blogistilta hyvä analyysi. Vain harvat ihmiset eivät usko Jumalaan – ja useimmat heistäkin sydämessään haluaisivat uskoa, mutta eivät pysty, koska he nojaavat voimakkaasti kokemus- ja evidenssipohjaiseen rationalismiin. Vahingoittaako heitä se, että presidentti toivottaa Jumalan siunausta? En oikein usko.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Millaisia ovat nämä maallisia lopetuksia käyttäneet presidentit uskonnolliselta laadultaan? Kekkosen hengellinen viiteryhmä, joskaan eivät elämäntavat, oli (vanhoillis)lestadiolaisuus, Halonen identifioitui blumhardt (nuorempi)-sireniuslaiseen tämänpuoleisen jumalan valtakunnan etsintään ja setlementtiliikkeeseen ja tuskin löytyy montaa, joka ei pitäisi Koivistoa Jumalaa pelkäävänä miehenä par excellence. Entä kuulostaisiko Alex Stubbin toivottama “Jumalan siunaus” hiukan makaaberilta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Hyvä kirjoitus Jouni Tilliltä, jälleen kerran.

    Esim. seuraava pätkä on asiaa:

    “…”Jumala” on osa Niinistön niin sanottua presidentillistä transsendenssia. Hän luo itsestään mielikuvaa tavallisten poliitikkojen yläpuolella olevasta ”puhtaasta” ja totuudellisesta johtajasta. Toisesta näkökulmasta katsottuna presidenttimme myös seurailee Machiavellin ohjetta käyttää uskontoa valtion sisäisen sovinnollisuuden ja yhtenäisyyden ylläpitämiseen. Uskonnollisia tapoja vahvistava hallitsija edistää arvovaltaansa ja legitimoi omaa asemaansa monella tasolla.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Minä uskon, että presidentti Niinistö toivottaa kansalaisille Jumalan siunausta ilman minkäänlaisia machiavellimaisia ohjeita tai taka-ajatuksia. Hän on aito ihminen, joka on itse kokenut elämässään mm. kuolemaa (oman puolison traaginen onnettomuus) ja “läheltä piti” tapahtumaa roikkuessaan lyhtypylväässä tsunamin vaahdotessa alapuolella. Noissa tilanteissa ihminen ymmärtää, että elämä ja siunaus on Jumalan kädessä.

    Suomessa kristinusko on toistaiseksi pääuskonto ja ei ole väärin toivottaa Jumalan siunausta heille, jotka ovat presidentin valinneet. Kaikki on korkeammassa kuin presidentin kädessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Olen samaa mieltä kuin Salme Kaikusalo. Niinistö sanoi joskus aikoja sitten että hänen suhteensa kirkkoon on lämmin ja läheinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Salme: “ei ole väärin toivottaa Jumalan siunausta heille, jotka ovat presidentin valinneet.”

      Tuskin siitä mitään haittaakaan on, eikä se estä Saulin uudelleenvalintaa. Tuo “Jumalan siunauksen” toivottaminen kuuluu mielestäni samaan perinteeseen kuin Suvivirsi, ei haittaa ketään ja häipyy vähitellen katoavana kansanperinteenä historian hämärään.

      Salme: “Kaikki on korkeammassa kuin presidentin kädessä.”

      Tästä voi olla samaa mieltä siitä näkökulmasta katsottuna, että presidentin maan hallintoon liittyvä toimeenpanovalta on nyky-Suomessa perin vähäinen. lähes olematon. Kun tuolla väitteellä viitataan Jumalaan, niin Sauli kyllä pärjäisi presidenttinä mainiosti ilman Häntäkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Kimmo

    Toisin kuin kuvittelet että uskonto muka jäisi vähitellen pimentoon voimme todeta että maailmanlaajat tilastot puhuvat juuri päinvastaisesta.

    Ateistien määrä on tämän vuosituhannen aikana vähentynyt noin 2,5 prosentista noin kahteen prosenttiin ja uskonnottomien määrä noin 12 prosentista noin 10 prosenttiin.

    Tämä vastaa aika lailla vanhojen historiallisten kausien kehityksien kaaria. Ateismia on esiintynyt eri kulttuureissa erilaisina murrosaikoina siellä täällä. Kun olot ovat tasaantuneet niin ateismi on noissa ympyröissä lähes hävinnyt-

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Tilli
    Jouni Tilli

    Tutkin työkseni poliittista ja uskonnollista vallankäyttöä. Blogissani pohdiskelen tähän liittyviä aiheita erityisesti retoriikan näkökulmasta.