Se on syntiä!

Tunnettu herätyspuhuja ähisi saunassa ystäviensä kanssa. Siinä vilvoitteluvaiheessa juteltiin niitä näitä, mutta myös vakavia.

Puhuja tuumi:

-         On se oikeastaan kumma, että saunan kaltainen kerta kaikkiaan mahtava nautinnon lähde ei ole päässyt mihinkään syntiluetteloon.

Sitä ihmeteltiin pian yhdessä. Ulkomaan elävien epäiltiin pitävän alastomuutta arveluttavana, mutta Suomessa saunassa olon alastomuus ei ole mikään seksististen juttujen aihe.

Mutta millaisia ne syntilistat voisivat olla?

Ehkä joskus ne olivat lyhyitä. Vaikkapa viinan juonti, kortin lyönti ja vieraat naiset. Nautintoaineet kuten tupakka ja alkoholi.

Joillakin listat pitenivät hyvinkin yksityiskohtaisiksi, joillakin toisilla homma meni hälläväliksi. Ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Kai se on kristityilläkin ikiaikainen kiusaus ainakin epäillä synniksi sitä, mitä joku muu tekee, kun taas omaa toimintaa ja sen motiiveja selitetään parhain päin.

Viime vuosina olen hämmästellyt, miten paljon energiaa on haaskattu kiivailuun seksuaalisuuden eri muodoista. Erityisesti on muistettu kovistella homoja.

Olen rohjennut ääneen ihmetellä, eikö evankeliumin aarre sisällä muitakin vivahteita, varsinkin kun eräältä nasaretilaiselta ei ole tähän asiaan säilynyt minkäänlaista kannanottoa. No, sen ääneen sanominen nyt ainakin on synti, kuulin.

Mietiskelen, että nykyajan syntiluetteloista unohtuvat kovin usein mm. kaikki muut Roomalaiskirjeen 1. luvun lopussa mainitut.

Vääryys, halpamaisuus, ahneus, pahuus, kateus? Kuka niistä puhuu? Puhumattakaan rakkaudettomuudesta ja säälimättömyydestä.

Omat syntini eivät yhtään vähene sillä, että osoittelen muiden syntejä, todellisia tai kuviteltuja.

 

4 kommenttia

  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Minä olen kuullut vaikka kuinka monta saarnaa, joissa on käyty rakkaudettomuuden ja säälimättömyyden kimppuun. Myös ihmisarvon halveksimista, sortamista, musertamista ja mitätöimistä vastaan. Itse asiassa pidän sellaisia saarnoja itsekin melkein joka sunnuntai. Sen sijaan en ole koskaan puhunut homoudesta tai homoilusta, enkä muista kuulleenikaan sellaisia kuin yhden kerran kotiseuroissa maallikkomiehen suusta. Ja siinä puheessa oli monta muutakin ongelmaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Olen samaa mieltä kanssasi Marja-Sisko. On helppo osoitella sormella ja unohtaa ne kolme sormea, jotka osoittavat itseen päin. Voi kuulisittepa kuinka rumia sanoja, jotkut osaavat käyttää puhuessaan Jumalan luomista seksuaalivähemmistöihin kuuluvista. Ei uskoisi, että jumalisista suista sellaisia purskahtelee. Omahyväisyys, valheellisuus, säälimättömyys, kateus rehottaa meissä kirkkokansassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Minä en ole kuullut kertaakaan saarnapöntöstä homoutta koskevaa saarnaa. Ehkä en vain ole ollut paikalla tai sitten niitä ei saarnataan kuin ehkä joissain erityisissä paikoissa, joissa niitä kuulleet ovat käyneet.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    En puhunut saarnoista mitään vaan meistä “kristityistä” kirkonpenkin kuluttajista, jotka luulemme, arvelemme ja päättelemme, mutta emme tiedä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja-Sisko Aalto
    Marja-Sisko Aalto

    Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit