Selkeyttä julistukseen 10: Näkökulmia kirkon sisäisten jännitteiden kohtaamiseen

Tämän kirjoitussarjan viimeisessä jaksossa pohdiskellaan, miten julistajana olisi viisasta suhtautua kirkon sisällä oleviin jännitteisiin. Tällä kertaa en niinkään etsi vastausta herännäisjohtaja Jonas Lagukselta. Lagus oli nimittäin itse yksi osapuoli herännäisyyden piirissä 1840-luvulla syntyneessä kiistassa, jossa toisella puolella oli evankelisuuden isä F.G. Hedberg. Vastauksia kysymyksiin, sikäli kuin sellaisia on, on ensi sijaisesti haettava muualta kuin Laguksen teksteistä. Laguksen kiistakirjoitukset ovat kuitenkin olleet minulle pontimena aiheen käsittelyyn.

Kirkollisten kiistojen yhtenä merkittävänä syynä on se, että uskonasiat koskettavat ihmistä hyvin syvältä. On kyse mitä henkilökohtaisimmista asioista, jotka määrittävät koko identiteettiämme. Sinne kun sohaistaan, se tekee kipeää. On luonnollista, että ihminen puolustautuu ja käy helposti vastahyökkäykseen. Kun joku näyttää kaivavan maata elämämme perustan alta, otetaan helposti järeät aseet esiin. Laguksen ja Hedbergin kiista on tästä havainnollinen esimerkki. Kiistan puhjettua kaikki entiset siteet repeytyivät ja kovia sanoja lausuttiin puolin ja toisin. Olisi arvokasta, jos kirkossa voitaisiin erilaisista näkemyksistä huolimatta kulkea toisia kunnioittaen - jos ei nyt aina samassa tahdissa.
Selkeä kristillinen vakaumus on myönteinen asia. Paavalikin sanoi tietävänsä keneen uskoo.

Efesolaiskirjeessä sanotaan, että kristityn ei pitäisi heilua kaikissa opintuulissa. Oman uskonnäkemyksen absolutisoiminen on kuitenkin ongelmallista. Tapamme katsoa asioita nousee omasta historiastamme, useassa tapauksessa jonkun hengellisen liikkeen opetuksen pohjalta. Vuosien myötä sielumme jäykistyy johonkin tiettyyn katsantokantaan, jota pidetään ainoana oikeana. Ja kuitenkin niin yksittäisillä kristityillä kuin herätysliikkeilläkin voi olla sokea pisteensä, jota ei itse huomata.
Kristityt voivat nähdä asioita perustellustikin eri tavalla. Tietty toleranssi on siis paikallaan, vaikka itse ei voisikaan yhtyä toisen näkemykseen. Jos kuuntelu on meille muutenkin vaikeaa, niin hengellisistä elämäämme koskevissa kysymyksissä tämä vasta vaikeaa onkin. Vähintäänkin olisi kohtuullista tutustua eri mieltä olevan ajattelun perusteisiin. Tärkeää on myös se, millä tavalla eri tavoin ajattelevista puhutaan. Yhteyden säilyttämisen tai rikkoutumisen kannalta puhumisen tapa voi nousta merkittävämmäksi kuin itse asia, josta ollaan eri mieltä.

Yksi syy moniin kirkollisiin kiistoihin nousee kirkon olemuksesta: kirkko on maailmassa, mutta ei maailmasta. Kirkko elää vuorovaikutuksessa sitä ympäröivän yhteiskunnan kanssa tietyssä ajassa ja paikassa. Yhtäältä kirkon tulisi olla ”juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen”, mukauttaa toimintaansa kulloiseenkin ympäristöön. Toisaalta kirkon ulkopuolelta tulee paineita mukautua väärällä tavalla tämän maailman menoon. Tämä kiusaus ei ole vähäinen myöskään omassa maassamme, jossa kirkon jäsenluku ja sitoutuminen kirkon opetukseen jatkuvasti vähenee. Ympäröivän yhteiskunnan kanssa ei ole helppo olla eri mieltä. Kirkossa tulisi kuitenkin pitää mielessä Paavalin opetus kristityille: tähän maailmaan ei pidä mukautua, vaan sen sijaan on pyrittävä mielen uudistukseen ja Jumalan tahdon arvioimiseen.

Miten tämän jännitteen kanssa olisi viisasta elää, kuinka voisin julistajana asettaa sanani oikein? Yhtäältä tulee viitoittaa oikeaa väylää, toisaalta välttää yläpuolelle asettumista. Raamattu varoittaa meitä tuomitsemasta toisiamme. Kenenkään ei pidä asettua tuomarin osaan – tehtävä on jätettävä yksin Jumalalle. Tuomion sanat karkottavat ihmiset kauas, hyväksytyksi tulemisen kokemus taas saa heidät hakeutumaan lähelle. On hyvä muistaa tämäkin Paavalin sana roomalaiskirjeestä: ”Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät.” Hän on tietoinen siitä, että kristityillä on erilaisia käsityksiä asioista. Uskossaan heikotkin tulisi sulkea seurakunta yhteyteen sen sijaan, että aletaan kiistellä mielipiteistä.

Edellä mainittu apostolin opetus liittyy ehdonvallan asioihin. Niissä joustavuus on paikallaan, mielipiteistä ei pidä kiistellä. Mutta Paavali saattoi olla joustava merkittävissäkin teologisissa kysymyksissä. Esimerkkinä voidaan mainita kysymys ympärileikkauksesta. Galatalaiskirjeessä kerrotaan, kuinka Paavali torjui jyrkästi ympärileikkauksen pelastuksen kannalta merkittävänä asiana. Galatalaisten ei pitänyt antaa ympärileikkauttaa itseään. Se olisi merkinnyt evankeliumin totuudesta poikkeamista ja siirtymistä takaisin lain tielle – eroon Kristuksesta. Toisaalta Paavali ympärileikkautti puoliksi kreikkalaisen Timoteuksen, jotta tämän ympärileikkaamattomuus ei olisi ollut pahennukseksi juutalaisille. Heidän olisi ollut vaikea kuunnella ympärileikkaamatonta. Voidaan sanoa, että Paavali toimi tilanteen mukaan ja jousti isommissakin kysymyksissä, jotta evankeliumi voisi tulla vastaanotetuksi. Meidänkin on syytä nähdä metsä puilta.

Myös Korintin seurakunnan vaiheista lukiessa käy ilmi, ettei ensimmäisten kristittyjen elämä ollut jännitteetöntä. Syntyi riitoja ja ryhmittymiä. Tässä tilanteessa Paavali kehottaa seurakuntaa pitämään yhtä ja välttämään hajaannusta. Yhtä pitäminen voisi olla käytännössä ainakin sitä, että eri tavalla ajattelevat kristityt tulevat yhteen ja kohtaavat toisensa. Ihmisen tunne- ja asennepuolella olevat vakiintuneet rakenteet eivät juuri muutu, vaikka hän lukisi toisella tavalla ajattelevien hyviäkin argumentteja. Siksi tarvitaan kohtaamista, uskaltautumista vuorovaikutukseen. Tämä on käsitykseni mukaan ainoa tapa päästä eteenpäin kirkkoa jakavissa vaikeissa kysymyksissä. Kristillistä opetusta ja julistusta koskevista merkittävistä kysymyksistä on keskusteltava kasvotusten.

Olisiko Laguksen ja Hedbergin kiista ollut vältettävissä, mikäli papit olisivat keskustelleet kasvotusten jännitteitä aiheuttaneista kysymyksistä? Hedberg oli itse sitä mieltä, että heränneiden keskuudessa syntynyt hajaannus ei johtunut ensi sijassa väärinkäsityksistä, vaan pelastusopin erilaisuudesta. On kuitenkin ilmeistä, että huhupuheet ja keskusteluyhteyden puute vaikuttivat osaltaan kiistan syntyyn. Niiden johdosta erilaiset painotukset pääsivät kasvamaan ylittämättömäksi muuriksi.

Kristillistä opetusta ja julistusta koskevat näkemyserot herättävät yhä uudelleen intohimoja. Sen vuoksi julistuksellisista kysymyksistä pitäisi keskustella avoimesti ja saman pöydän ääressä. Ekumeeninen työskentely on tärkeää sekä suuremmassa että pienemmässä mittakaavassa. Näin voidaan välttyä repiviltä riidoilta ja kunnioittaa vastapuolta silloinkin, kun ollaan eri mieltä.

4 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    ” Esimerkkinä voidaan mainita kysymys ympärileikkauksesta. Galatalaiskirjeessä kerrotaan, kuinka Paavali torjui jyrkästi ympärileikkauksen pelastuksen kannalta merkittävänä asiana.”

    Ympärileikkaus on jo Aabrahamin liitossa säädetty. Ja ymprileikkaus on todennäköisesti ollut myös yksi juutalaisvainojen syy, vaikka kristityt sanovat, että heillä on Aabrahamin usko. Juutalaisten olisi pitänyt luopua ympärileikkauksesta kristillisen ajattelun mukaan. Eikä vain kristillisen vaan jo Antiokhus Epifanoksen vaatimusten mukaan, koska kreikkalaiset vaativat, että kaikilla tulee olla samanlaiset tavat.

    Jos mennään tähän päivään, ja ajatellaan vainojen seurauksena tapahtuvaa juutalaisen kansan paluuta Israelin maalle, niin uskotko, että heidän olisi ollut helpompi palata ilman ympärileikkausta, vai ympärileikkauksen pitäneinä, ympärileikattujen muslimien keskuuteen?

    He ovat paljon joutuneet pilkkaa kantamaan ympärileikkauksen takia, mutta ehkä sillä on merkitystä, kun ei tulkita asioita liian aikaisin. Minä en tiedä mitä pelastusta sinä tarkoitat, mutta ainakin ympärileikkaus yhdistää Aabrahamin uskoisia Idän- mailla, ja islamin mielestä ympärileikkaamattomat ovat saastaisia ja vääräuskoisia.

    Mitä mahtasisvat muslimit siihen sanoa, jos juutalaiset nyt päättäisivät luopua ympärileikkauksesta. Ehkä siitä syntyisi sota. Kaikessa ei ole kysymys vain kristityistä, ja heidän mielipiteistään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tarvitseeko oikeasti kohdata niitä jännitteitä. Parempi on olla ottamatta niitä esille. Silloin voidaan toimia yhdessä ilman mitään yhteyttä häiritseviä intohimoja. Hoidetaan asiat asioina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Pekan esittämä “allianssi” kristillisyys, jossa erillaiset toimijat voivat saavuttaa yhteisen päämäärän erillaisista mielipiteistä huolimatta on joskus toimiva, kun puhutaan selkeästä reaalitavoitteesta, mutta isompaan konsesukseen pääseminen vaatii, että kaikkien mielipiteet saavuttavat yhteisymmärryksen, vähäisimmätkin mielipiteet otetaan siis huomioon.

    Blogin aiheen Kirkon sisäisten jänniteiden kohtaamiseen taas ainoa keino on sietää ja kärsiä erilaisuutta. Kaikki Kristityt ovat samalla matkalla, mutta toiset taipaleen alussa kun toiset jo matkansa loppusuoralla. On suorastaan hämentävää, miten monet inhimilliset ongelmat ovat hyvin kirjattuina Evankliumeissa ja Uudentestamentin kirjeissä. Teologiset oppikiistat eivät juurikaan tavallista kansaa kiinnosta, sen sijaan yksittäisen kristityn kannalta suurin ongelma on lain ja evankeliumin sekottaminen. Suomessa on menossa postkristillinen aika, joka ilmeneen siinä, että Kristinuskon perusteetkin ovat kansalta hukassa.

    Luther taisi jossain sanoa; On turhaa keskustella ihmisen kanssa Paavalin teologiasta, jos ihminen pohdiskelee vielä, onko Jumala edes olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Joissain asioissa yhteisymmärrystä vain ei kerta kaikkiaan voi syntyä. Jos asian ottaa puheeksi silti, vaikka tämän tietää, niin ei siitä mitään hyvää seuraa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jorma Pitkänen
    Jorma Pitkänen

    Olen Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.