Selkeyttä julistukseen 7: Valvominen ja siitä puhuminen

Hiljaisen viikon raamatuntekstit kertovat Jeesuksen opetuslasten heikkoudesta. Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti. Getsemanessa koko opetuslasten joukko jätti Herran ja pakeni paikalta. Juudaksen historia on traagisin. Jeesuksen lähipiirissä elänyt mies vieraantuu Mestarista, kavaltaa hänet ja päätyy lopulta itsetuhoon.

Opetuslasten vaiheet antavat julistajalle aiheen puhua valvomisen tärkeydestä. Tähän kehottaa myös Herra itse: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.” Vanha viisaus sanoo, että jos antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden. Kristityn ei auta olla välinpitämätön pieneltäkään tuntuvissa asioissa. Kaltevalle pinnalle voidaan luisua huomaamatta. Ei ole kysymys vain siitä, että ihminen voi langeta ilmeisiin synteihin. Vaarana on joutua tielle, jossa yhteys Vapahtajaan katkeaa.

Herännäisjohtaja Jonas Laguksen julistuksessa kuuluu ennen muuta hoitava evankeliumin ääni. Hänen opetuksensa kokonaisuuteen eivät kuitenkaan kuulu ainoastaan lämpimät sanat Kristuksesta ja alas tulevasta armosta. Hän varoittaa myös niistä vaaroista, joita taivaan tiellä kohdataan - paimenen viran hoitoa tämäkin.

Lagus korostaa kerta toisensa jälkeen valvomisen ja rukoilemisen tärkeyttä. Kilvoittelijan myötäsyntyinen penseys johtaa helposti siihen, että laiskuus ja huolimattomuus voivat päästä hallitsemaan häntä. Elävä usko on vaarassa vaihtua vääräksi varmuudeksi, petolliseksi aivouskoksi. Joka pitää tällaisia varoituksia väärinä hälytyksinä ja sopimattomina parannussaarnoina, ei Laguksen mukaan vielä tunne Aadamin lankeemuksen syvyyttä elävällä tavalla.

Minkälaisen painoarvon Raamatussa olevat varoitukset, nuhteet ja kehotukset saavat julistajan puheissa? Mikäli hän pitää kaikkia sanankuulijoita ilman muuta todellisina kristittyinä, hän on ainakin eri linjoilla kuin Lagus. Ennen muuta julistajan on valvottava itseään ja omaa opetustaan.

Laguksen mukaan oikeaa valvomista on jatkuva Kristuksen yhteydessä eläminen. Tässä on varottava ajautumista lain alle. Se on huolimattomuuden ohella toinen syy uskonharjoituksen loppumiseen:

Tämän elävän leivän alituisen nauttimisen laiminlyöminen johtuu toisinaan huolimattomuudesta, toisinaan siitä, että ihminen nähdessään usein itsessään syntiä ja pahoja haluja antautuu uudelleen lain alaiseksi ja alkaa omaan ymmärrykseensä ja voimiinsa luottaen vastustaa syntiä. Samalla hän luopuu sisäisestä, lapsellisesta seurustelusta Kristuksen kanssa ja joutuu näin synnin voitettavaksi ja epäuskon orjuuteen. Älä sen vuoksi syntien kiusatessa herkeä alinomaa kerjäämästä äläkä koeta niistä vapautua muulla tavoin, vaan pidä tärkeimpänä Kristusta ja hänessä pysymistä, niin pääset voitolle.

Tätä Laguksen uskonkäsitykselle keskeistä piirrettä on syytä korostaa. Valvova kristitty ei vuosien myötä voine tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että juuri hänen valvomisensa on puutteellista. Oman luonteen heikkoudet tulevat tutuiksi. Tällaisessa tilanteessa ihminen on taipuvainen katselemaan liiaksi omaa tilaansa sen sijaan, että hän kääntäisi katseensa sinne, mistä apu on löydettävissä. Koska asia on tärkeä, otan esille vielä toisen sitaatin herännäisjohtajan kirjeistä:

Useimmat vastukset, jotka nykyään vaivaavat sinua, eivät johdu valvomattomuudesta, vaan ylenpalttisesta, vahingollisen ylenpalttisesta itsesi tutkimisesta ja katselemisesta. Mikäli sisäiset tuntomerkit ovat mielesi mukaiset, sikäli olet tyytyväinen, mutta et ole vielä välittänyt vilpillisenä, kavalana, petollisena ja kaikin puolin kadotettuna syntisenä nostaa katsettasi omasta viheliäisyydestäsi yksin Kristukseen ja pyytää joka hetki uudelleen, että hän antaisi sinulle halua ja voimaa elämään hänen yhteydessään. Lain ies painaa vielä hartioitasi, ja kuinka evankeliumi voisi kirkkaalla, yksinkertaisella valollaan johdattaa sinua, niin kauan kuin sinä vaadit hiuskarvankaan verran itseltäsi. Kristus ei vaadi sinulta pysyväisyyttä, rehellisyyttä tai muuta. Hän tahtoo, että sinä aina uudelleen pyydät kaikkea, mitä olet vailla. Ja sinä olet kaikkea vailla.

Kristitty ei voi ehkä olla liiaksi varuillaan, mutta hän voi kyllä valvoa väärällä tavalla, mistä edellä oleva lainaus on yhtenä esimerkkinä. Jos valvomisesta tulee jotakin hyvin raskasta ja kouristuksenomaista, kilvoittelijalle voi käydä kuin liikaa valvoneelle sairaanhoitajalle: hän nukahtaa silkasta ylirasituksesta.

Käytännön kristillisessä elämässä - niin kuin elämässä muutenkin - on pyrittävä löytämään eräänlainen pyhä tasapaino. On opittava lepäämään Kristuksen täytetyn työn varassa. Samalla on nähtävä realistisesti oma heikkous ja opittava ottamaan se huomioon. Säännöllinen käyminen sanankuulossa ja ehtoollisella sekä itsenäinen raamatunlukeminen pitävät kilvoittelijan hereillä. Ja samoin kuin välillä tarvitaan lääkärin vastaanotolle menoa, samoin on aikansa sielunhoidolla ja ripillä. Mahtaisinko itsekään olla kirjoittamassa näitä rivejä, jos minulla ei olisi ollut ihmisiä, joiden kanssa jakaa kuormia.

Apostoli Paavali kehottaa kristittyä harjoittamaan itseään oikeaan uskoon. Esimerkiksi hän ottaa urheilijat, jotka noudattavat lujaa itsekuria päästäkseen tavoitteeseensa. Tästä kontekstista nousee myös kristilliseen kielenkäyttöön vakiintunut sana ”kilvoitella”. Se merkitsee kilpailemista, ja näinhän vanhahtava ilmaisu nykyään käännetäänkin. Julistajan on siis syytä opetella itsekuria, eikä siitä puhumista myös seurakuntalaisille pitäisi väärällä tavalla arkailla. Mitä pitäisi ajatella valmentajasta, joka ei aseta valmennettavalleen minkäänlaisia tavoitteita eikä laadi hänelle ensimmäistäkään harjoitusohjelmaa?

Varhaisnuoruudessani olin erään kristillisen järjestön leirillä, josta jäi mieleeni seuraava kehotus: ”Pidä rautaisella kädellä kiinni aamuvartiostasi.” Myönnettävä on, ettei Raamatun lukemiseni tuon leirinkään jälkeen ole ollut päivittäistä. Opiskeluaikoina aloin kuitenkin vähitellen oppia säännöllisempään Sanan tutkimiseen. Sittemmin on aamuisesta hetkestä Raamatun tekstien tai hartauskirjan äärellä tullut itselleni tärkeä virkistyksen lähde.

Laivaristeilyillä tai hotellissa aamiaiselle meno on yksi reissun kohokohdista. Sitä emme jätä väliin, ellei ole pakko. Säännöllistä rukouselämää voi verrata tällaiselle aterialle käymiseen. Sekin ravitsee ja tuo energiaa edessä olevaan päivään. Ilman ravintoa taas kaikki elämä, uskokin, kuolee. Siksi hengellisen elämän säännöllistä hoitamista ei pidä jättää sattuman varaan.  Rukoushetkistä kiinni pitäminen on oikeaa valvomista.

Omalla kohdallani rohkenisin luonnehtia aamurukousta ”päivän tärkeimmäksi ateriaksi”. Toisen kohdalla jokin muu ajankohta on parempi. Vapaus vallitkoon. Jokainen sananjulistaja löytänee itselleen sopivimman tavan hiljentymiseen ja rohkaisee myös seurakuntalaisiaan tähän. Pääasia on se, että tällainen tapa löydetään!

 

11 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    ” Lain ies painaa vielä hartioitasi, ja kuinka evankeliumi voisi kirkkaalla, yksinkertaisella valollaan johdattaa sinua, niin kauan kuin sinä vaadit hiuskarvankaan verran itseltäsi. ”

    Kysyn yhden tyhmän kysymyksen: Noudatatteko te liikennensääntöjä, vai ovatko ne liian raskaita?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Tarja

    Kukaan meistä ei liikennesääntöjä täytä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Ei niitä pidäkkään täyttää vaan noudatttaa. Jos niihin tehdään lisäyksiä sen hoitavat lainsäätäjät. Valtioilla on myös Perustuslaki ja paljon muita lakeja. Siviililaki, rikoslaki, etc.

    Normaali ihminen on oikeushenkilö, juridinen henkilö. Oikeustoimikelpoinen. Hänellä on oikeuksia ja velvollisuuksia. Hän voi päättää asioistaan.

    Vajaavaltaisia ovat sitten alaikäiset, holhouksenalaisiksi julistetut, ja eläimet.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Ei se ole näin. Jokainen ihminen on luonnollinen henkilö. Aikuiset ovat oikeustoimikelpoisia paitsi alaikäiset ja edunvalvonnassa olevat (ent. holhouksenalainen)Juridisia eli oikeushenkilöitä ovat yhteisöt kuten vaikkapa osakeyhtiö tai kirkko. Eläimet eivät ole missään mielessä henkilöitä vaan ne ovat juridisesti irtaimia esineitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    ” Kristus ei vaadi sinulta pysyväisyyttä, rehellisyyttä tai muuta. ”

    Sen olen totisesti huomannut, että ei vaadi rehellisyyttä. Mitä hullumpi valhe, sitä uskottavampi se on.

    Rehellisyys synnyttää luottamuksen ja elämän hienoimpia asioita on tietysti luotettavuus, joka syntyy rehellisyydestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Pitkänen sanoo:

      Kiitos Tarja Parkkila kommenteistasi. Nostat esille tärkeitä kysymyksiä, joihin yritän vastata. Luterilaisen uskontulkinnan mukaan kristitty on kahden maan kansalainen. Yhtäältä hän on jonkun tietyn valtion kansalainen, toisaalta uskoessaan Kristukseen hän kuuluu myös Jumalan valtakuntaan. Viimeksi mainittu ylittää kansalliset rajat ja on olemukseltaan salattu uskon yhteisö.

      Silloin kun puhutaan siitä, miten meidän tulee elää tässä maassa, tulee tietenkin noudattaa yhteiskunnan lakeja, esim. liikennesääntöjä. Kristityllä on muiden tavoin oikeuksia ja velvollisuuuksia, kuten esim. oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa ja velvollisuus maksaa veroja. Apostoli Paavali opettaa näistä asioista Roomalaiskirjeen luvussa 13. Esivallalle tulee olla kuuliainen. Eikä ainoastaan rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Esivalta on Jumalan palvelija, joka toimii parhaaksemme – ellei se sitten tietoisesti pyri irti Jumalan käskyjen ja lähimmäisen rakastamisen vaatimuksesta. Luotettavuus ja rehellisyys on niin ikään kaikin puolin tavoiteltavaa ja oikein. Sana kehottaa meitä olemaan pienissäkin asioissa luotettavia. Kristityiltä jos joiltakin pitäisi voida odottaa luotettavuutta ja rehellisyyttä – vaikka kunnon kansalaisia voivat olla muutkin vakaumuksestaan riippumatta. Olet siis aivan oikealla asialla Tarja!

      Se mistä itse kirjoitin, liittyy nyt enemmän asian toiseen puoleen. Siihen, että kristitty on myös Jumalan valtakunnan kansalainen. Ja vielä enemmänkin, hän on Jumalan lapsi. Samoin kuin lapsi saa olla turvallisin mielin ja hyväksytty kodissaan sellaisena kuin on – välillä kilttinä, välillä kiukuttelevan – , samoin saa kristittykin saa elää turvattuna ja taivaallisen Isän huolenpidon kohteena. Tähän liittyy syvä salaisuus: kristitty on myös vapaa lain vaatimuksista – nyt tulee olennainen asia – OMASSATUNNOSSAAN. Luther vertaa kristityn omaatuntoa morsiushuoneeseen, jossa saa olla vain morsiamen (kristitty) lisäksi ainoastaan sulhanen (Kristus). Laki pitää ajaa pois omastatunnosta. Jos laki pääsee hallitsemaan omaatuntoa, silloin kristitty joutuu hengelliseen orjuuteen, mikä johtaa lopulta uskon ja rakkauden kadottamiseen. Tätä Paavali tarkoittaa sanoessaan, että me tulemme vanhurskaaksi ilman lain tekoja ja ettei meidän pidä antaa sitoa itseämme orjuuden ikeeseen. Laguksen huolena noissa kirjoituksissa on se, että kilvoittelijat kadottavat elämää antavan yhteyden Vapahtajaan, jos he pyrkivät omin ponnisteluin, se on lakia tarkkaamalla ja sen noudattamiseen pyrkimällä, voittamaan itsessään olevan synnin. Lagus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän ei pitäisi olla luotettavia ja rehellisiä suhteessa toisiin ihmisiin, täyttää maallisia velvollisuuuksiamme ja olla lainkuuliaisia.

      Apostoli Paavalikin tuntee tuon problematiikan, jonka nostat kommenteillasi esiin. Hän kysyy, pitääkö meidän tehdä pahaa, jotta siitä hyvää tulisi (Room. 3:8). Vastaus on selkeä EI. Tarkoitus ei toki ole se, että kristityt vähät välittäisivät laista. Lain noudattamisen pitäisi kuitenkin lähteä vapaasta tahdosta ja puhtaasta sydämestä. Tällainen mieli voi syntyä vain siitä, että itsessään syntinen ihminen saa tulla armahdetuksi ja saa hyvän omantunnon. Tämän ihmeen seurausta on se, että hän tekee hyvää mielellään – ei vain ulkoisesta pakosta. Sekin on kuitenkin myönnettävä, että tässä ajassa tämä muutos on usein verraten vähäinen, eikä uusi elämä pääse aina esiin sillä tavalla kuin pitäisi. Tässäkin on yksi syy siihen, että meidän tulee valvoa. Lähellä Kristusta elettäessä uusi elämä ja sítten myös rakkaus voi vahvistua. Vielä kerran kiitos kommenteistasi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Kiitos ajatuksista, Jorma Pitkäselle. Monia hyviä ajatuksia tuli tässä esille. Muutamia jäin kaipaamaan. Luterilaisena joudumme sen tosi-asian eteen, että kirkostamme uupuu ohjaustraditio. Kohtamme sitä jossakin muodossa herätyskliikeiden tiiviiden yhteisöjen parissa. Kokonaiskirkosta se uupuu. Joissakin hiippakunnissa kapitulien toimesta on käynistetty hengellisen ohjaankoulutus, itsekin olen sellaisen käynyt. Sitten on tietysti retriittiliike joka Suomessa ottaa virikkeet pääsääntöisesti katolisesta teologiasta.

    Vanhoissa kirkoissa ohjaustraditio näkyy ohjaajavanhusten läsnäololla ja rippi-isissä, tämä traditio on pitkä ja ammentaa laajasta taistelukokemusten “kirjastosta”. Itse ajattelen niin, että luterilaisuus alkumetreiltä hukkasi tämän kollektiiisen kokemuksen joka kirkossa oli ja on edelleen läsnä. Luulen myös, että kirkkona emme tavoita enään tätä hukattua traditiota. Jos näin ihmeellisesti tapahtuisi täysyisi tulla uusi uskonpuhdistus joka puhdistaisi ensimmäisen uskonpuhdistuksen vinoutumat. Onneksi nämä ovat vain minun ajatuksia – saatan olla väärässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Nyt hyvää asiaa esillä.

      Edellisen huomaan antamattomana kirkossamme sielun hoito·opetuksena.

      Kyllä toisiamme voimme huomata ja löytää yllättävästikin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Laguksen hyvin voi ottaa kirkollemme tiennäyttäjäksi.

      Entheos on hyvää asiaa Jumalasuhteen hoitamisessa mitä “nyt” tilanteessa toin esille vaihtoehtoisessa ja pakon ehtoollistilanteessa.

      En liitehän on kreikankielestä inessiivi, ja Jumala sanan kanssa hyvin kuvaa aina tarpeellista, persoonallista, suhdetta Herraamme vuoropuhelussa kun ja jos kirkkomme asiaa voisi ymmärtää saati hyväksyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kun luetaan taas Kotimaan uutisia ei sielläkään pätevistä todistuksista huolimatta päästä eteenpäin kirkon substanssien varjelemisista etteivät kirkon jäsenet vaan huomaisi mahdollisuutta toisin toimimisessa olla yhteydessä Herransa kanssa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Niin,Pietari kilesi kolmesti ja kolmesti lauloi kukko. Tuo luku kolme exiteeraa läpi koko Jeesus narraation: Golgatalla kolme ristä, haudalla kolme Mariaa, Kolmea edustava kirjain G (Gimel) aloittaa kolme tärkeää paikannimeä, Getsemanen, Gabbatan, Golgatan, kansa oli nähnyt nälkää kolme päivää, vuorella haluttiin kolme majaa ja Jeesus oli vienyt kirkastusvuorelle kolme opetuslasta jne. Miksi näin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jorma Pitkänen
    Jorma Pitkänen

    Olen Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.