Selkeyttä julistukseen 8: Maallinen ja hengellinen

Kirjoitin kuukausi sitten, että herännäisjohtaja Jonas Laguksen mukaan kristityn ei pidä vaatia itseltään sellaista, mihin hän ei pysty. Lagus sanoo: ”Lain ies painaa vielä hartioitasi, ja kuinka evankeliumi voisi kirkkaalla, yksinkertaisella valollaan johdattaa sinua, niin kauan kuin sinä vaadit hiuskarvankaan verran itseltäsi.” Saamani palautteen pohjalta näyttää siltä, että tällainen opetus voi herättää kysymyksen, miten yhteiskunnan lakeihin tulee suhtautua. Ei kai kristitty sentään voi vapauttaa itseään niistä?

Menneen sunnuntain (3.5.) evankeliumissa puhutaan siitä, että kristityt eivät kuulu maailmaan, vaikka he vielä elävätkin siinä. Jeesus rukoilee, että Jumala varjelisi heitä pahalta, mutta ei pyydä Jumalaa ottamaan heitä pois maailmasta. Ajallinenkin elämä on tarkoitettu elettäväksi ja se on arvokasta. Kristitty onkin kahden maan kansalainen. Yhtäältä hän on jonkun tietyn valtion kansalainen, toisaalta uskoessaan Kristukseen hän kuuluu myös Jumalan valtakuntaan. Viimeksi mainittu ylittää kansalliset rajat ja on olemukseltaan salattu uskon yhteisö.

Yhteiskunnassa tulee tietenkin noudattaa yhteiskunnan lakeja, esim. liikennesääntöjä. Kristityllä on muiden tavoin oikeuksia ja velvollisuuksia, kuten oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa ja velvollisuus maksaa veroja. Apostoli Paavali opettaa näistä asioista Roomalaiskirjeen luvussa 13. Esivallalle tulee olla kuuliainen – ellei se toimi selvästi vastoin Jumalan tahtoa. Se on Jumalan palvelija edellyttäessään lain noudattamista ja rangaistessaan lain rikkojia. Kristityn ei tulisi kuitenkaan noudattaa yhteiskunnan sääntöjä pelkästään rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Kristityiltä jos joiltakin pitäisi voida odottaa luotettavuutta ja rehellisyyttä – vaikka kunnon kansalaisia voivat olla muutkin vakaumuksestaan riippumatta.

­Lainkuuliaisuus on yhteiskunnan näkökulmasta arvokasta ja tavoittelemisen arvoista. Jumalan valtakunnassa ovat kuitenkin voimassa toiset periaatteet kuin maallisessa yhteiskunnassa. Sen kansalaisena eläminen perustuu Jumalan ansaitsemattomaan armoon. Siksi sinne voi päästä sellainenkin, joka ei ole kunnon kansalainen. Evankeliumeissa tämä näkyy esim. siinä, että Jeesus seurusteli publikaanien ja syntisten kanssa. ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.”

Se, että Jumalan valtakunta on nimenomaan armon valtakunta, sulkee toisaalta pois ihmisen omaan arvollisuuteen perustuvan kansalaisuuden. Tässäkin pätee: kukaan ei tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta. Tämä oli loukkaus fariseuksille ja lainopettajille, jotka eivät katsoneet tarvitsevansa Kristuksessa olevaa syntien anteeksiantamusta. Tähän aikaan sovellettuna tämä merkitsee sitä, että pelkkä kansalaiskunto ja nuhteeton elämä eivät vielä liitä ihmistä Jumalan valtakuntaan. Tässä on edelleen loukkaantumisen vaara. Jaloimmankin ihmisen hurskaus on kuitenkin Jumalan pyhyyden valossa kuin likainen vaate. Siksi tarvitaan jotakin puhtaampaa ja parempaa:  Jumalalta lahjana saatava vanhurskaus.

Jumalan edessä riittävä ja täydellinen vanhurskaus saadaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko liittää ihmisen Jumalan valtakuntaan ja tekee hänestä sen kansalaisen. Ja vielä enemmänkin: Jumalan lapsen. Samoin kuin lapsi saa olla turvallisin mielin ja hyväksytty kodissaan sellaisena kuin on, välillä kilttinä, välillä kiukuttelevan, samoin saa kristittykin saa elää turvattuna ja taivaallisen Isän huolenpidon kohteena.

Tähän lapsen asemaan liittyy ymmärryksen yli käyvä salaisuus: kristitty on vapaa Jumalan lain vaatimuksista. ”Kristus on lain loppu.” Olennaista on ymmärtää, mitä tämä vapaus on ja mitä se ei ole.  Kristityn vapaus on olemukseltaan omantunnon vapautta -  ei vapautta tehdä mitä lystää. Luther käsittelee tätä tematiikkaa kirjoituksessaan ”Kristityn vapaudesta”. Siinä hän opettaa, että kristitty on yhtäältä täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Toisaalta hän on taas kaikkien palvelija ja alamainen.

Kristitty saa olla omassatunnossaan, Jumalan edessä, vapaa kaikista vaatimuksista. Tästä Paavalikin kirjoittaa: ”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet” (Gal.5:13). Jos laki pääsee hallitsemaan omaatuntoa, silloin kristitty joutuu hengelliseen orjuuteen, mikä johtaa lopulta uskon ja rakkauden kadottamiseen. Toisaalta sitten Luther opettaa, että kristitty on kaikkien ihmisten palvelija. Suhteessa lähimmäisiinsä kristitty ei saa olla välinpitämätön. Lähimmäisen hyvän pitää saada ohjata hänen toimintaansa. Tähän liittyy edellisen Paavalin sanan jatko: ” Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.”

Vastaavasti kun Lagus kehottaa kilvoittelijaa torjumaan itseltään lain vaatimukset, hän ei puhu yhteiskunnallisen lain noudattamisesta, vaan vaarasta tulla omassatunnossaan orjuutetuksi. Hän pelkää, että kilvoittelijat kadottavat elämää antavan yhteyden Vapahtajaan, jos he pyrkivät Jumalan käskyjä tarkkaamalla ja noudattamalla voittamaan itsessään olevan synnin. Lagus ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi olla luotettavia ja rehellisiä suhteessa toisiin ihmisiin ja täyttää maallisia velvollisuuksiamme.

Vapaan armon julistamista saatetaan joskus välttää siksi, että sellaisen ajatellaan voivan johtaa holtittomuuteen. Apostoli Paavalikin tunsi tämän tematiikan. Hän kysyy, pitääkö meidän tehdä pahaa, jotta siitä hyvää tulisi (Room. 3:8). Vastaus on selkeä: ei. Tarkoitus ei toki ole se, että kristityt vähät välittäisivät Jumalan tahdosta. Lain noudattamisen pitäisi kuitenkin lähteä vapaasta tahdosta ja puhtaasta sydämestä.

Tällainen mieli voi syntyä vain siitä, että itsessään syntinen ihminen saa tulla armahdetuksi ja saa hyvän omantunnon. Tämän ihmeen seurausta on se, että hän tekee hyvää mielellään – ei vain ulkoisesta pakosta. Sekin on kuitenkin myönnettävä, että tässä ajassa tämä muutos on usein verraten vähäinen, eikä uusi elämä pääse aina esiin sillä tavalla kuin pitäisi. Lankeemuksiltakaan ei vältytä. Lähellä Kristusta elettäessä uusi elämä ja sen myötä rakkaus voivat kuitenkin myös alati uudistua.

 

 

 

 

 

10 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Hyväntekeväisyys vai lakisääteinen oikeus.

    Meidän pitää rakentaa yhteiskuntaa niin, kuten se meillä tavallaan suuntana onkin, että leipä ja asunto ovat lakissääteinen oikeus jokaiselle. Silloin, kun se on lakisääteinen, se on oikeus, ei mikään armopala. Ja jokainen voi kulkea pää pystyssä, ei halveksittuna hyväntekeväisyyden kohteena, jonka pitää odottaa, että jossakin heräisi hyvä mieli hänen kurjuuttansa kohtaan, ja vosi saada pienen murun jotakin.

    Kenenkään osalle ei pitäisi langeta armopalojen kerjääminen, tai hyväntekeväisyyden kohteena oleminen, vaan ihmisarvoinen elämä. Siihen meidät on asetettu, että oikeus virtaisi kuin vesi ja oikeamielisyys niinkuin ehtymätön puro. Vapaaehtoisuuden varaan sitä ei voi jättää, se tarvitsee järeämmät työkalut, ja sitä on laki.

    Laki ei ole hyvän mielen asia, eikä pahan mielen asia, laki ei rakasta ketään, se ei myöskään vihaa ketään, se ei edes saa tehdä niin, sen tulee olla puolueeton, sen tehtävä on hoitaa asiat niinkuin oikein on. Ihmisten kautta. Laki tietysti riippuu aina säätäjistä, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa.

    Mitään kiertoteitä tai mystifiointia siihen ei tarvita, leipä kuuluu jokaiselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Monet uskon ystävät kipuilevat juuri tuon lain täyttämisen kanssa. He ovat unohtaneet sen että ovat pelkästä armosta saaneet anteeksi ja heidät on vapautettu kokonaan lain orjuudesta. Joten Jumalan laki ei heitä ole omassatunnossa tuomitsemassa siitä, ettei heillä ole rakkautta Jumalaan. Ei intoa rukoukseen ja sana tutkimiseen. Sillä sitähän he ennen muuta itseltään odottavat, kun ovat nyt unohtaneet tärkeimmän. He ovat unohtaneet sen ettei heistä itsestään löydy voimaa mihinkään niistä odotuksista, mitä uskonelämälleen ovat asettaneet. Näinhän vihollinen meidät jatkuvasti pettää luottamaan omaan kykyyn täyttää Jumalan tahtoa ja sen avulla saa meidät lyötyä aivan maahan. Vihollisen ei tarvitse muuta kuin näyttää meille sanasta Jumalan lakia ja sanoa:” sinähän olet hyvä kristitty, niinpä käy täyttämään Jumalan tahtoa.” Näin meidät rehelliset kristityt jatkuvasti ja uudelleen ja uudelleen saadaan helposti petetyiksi. Mekun emme koskaan oikein opi sitä että meidät on pelastettu yksin Jumalan armosta. Sitä kun ei meidän järkikultamme koskaan voi käsittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    ” Lain orjuus ”

    Laki ei ole orjuus, orjia on pidetty tekemässä ilmaista työtä monille valtakunnille, kunnes on saatu orjuuden kieltäviä lakeja, eli…. laki on kieltänyt orjuuden.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Kun Suomeen muuttaa ulkomaalaisia, ei enää sanota, teidän tulee kääntyä kristityiksi muuten ette saa tehdä täällä mitään. Ette saa ostaa, ettekä myydä, jos ette käänny.

    Vaan sanotaan; – Teidän tulee noudattaa Suomen lakia. Ovatko he silloin ” ” Lain orjia ” täällä ?

    Monet sanovat huolestuneina; – jos meillä ei ole kristinusko, meistä tulee muslimeja, koska heitä muuttaa niin paljon tänne.

    Se riippuu Laista, eli onko meillä Suomen laki, vai vaihtuuko se uskonnolliseksi sharia laiksi. Meitä ei siis pelasta uskonto, vaan laki. Kun pidämme meidän oman lain. Minulle naisena, tämä on hyvin tärkeä asia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    “Meitä ei siis pelasta uskonto, vaan laki”

    1. Joka lain täyttää on siitä elävä (Room10). 2. Yhteiskunnallisen “lain täyttämisestä” tosin saa “kunnon kansalaisen nimen.” Tosin taitaa olla niin, että ensimmäinen kohta ei meiltä onnistu ollenkaan ja toisenkin kanssa on vähän niin ja näin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Yksin uskosta vaikko sitä työn kautta.

    Kun Ihminen sairauden, vajavuuden, tai muun vastaavan syyn kautta on vajavainen katsomaan lähimmäisiään yhdyskuntansa jäseninä, toki kirkkomme julistus menee yksin uskosta menetelmän kautta.

    Haikeampaa on huomata asiassa olevan kaiken moraalisuuden kuin eettisyyden puuttuminen. Jostain syystä kirkossamme ansaitsematon armon asia myy hyvin.

    Onko kyse konformoinnista, vai jostakin pahemmasta Ihmismielen saavutettavista olevista indoktrinaattion pisteistä jolloin Ihminen kadottaa itseytensä, samalla kuin inhimillisyytensä Ihmisenä.

    Oliko juuri Zwingli jota Luther katsoi huomiossa tämän menettäneen pelastuksen asian kun hän katsoi käytännön elämän valintojen vaikuttavan pelastuksen asiaan. Saattoi olla kyllä Calvinkin kun ei tässä kaikkea muista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ei suinkaan ansaitsematon armo kirkkoon porukkaa vedä. Jos kirkossa oikeasti tajuttaisiin mitä ansaitsematon armo tarkoittaa, niin porukat ei pysyisi nahoisaan ja hyppelisivät pitkin kirkon käytäviä, kuin syöttövasikat. Ehtoollis-liturgia sanat : “me riemuitsemme”, muuttuisi heti todellisuudeksi. Ansaitsematon armo kun on vain niin hieno juttu, ettei paremmasta tiedä. Mikähän siinä on, että tätä kun tuomassa esiin, niin heti joku on tuomassa siihen tekojen tärkeyttä. Syynä täytyy olla vain se, ettei tajuta mistä tässä on kyse.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kiitos Pekka! On ilo kanssasi olla samaa mieltä. Ilo ja Rauha Pyhässä Hengessä. Tuo Ilo on on tosiaan erillaista, kuin maailman ilo ja Rauha on tosiaan eriallaista kuin maailman rauha. On hienoa lukea, että olet löytänyt Aarteen, älä ikinä luovu siitä ja taistele hyvä Uskon taistelu.

    Jos ihmiset, kuten hyvin kirjoitit tajuaisivat mistä todella on kysymys, niin he hyppisivät ilosta ja tanssisvat kaduilla, eikä heidä suustaan tulisi kuin ylistystä ja Kiitosta Jumalalle. (Näin siis voi Hengellisestii voi ajatella) Tuo ilo ja Rauha, kun on sydämmessä, niin juuri sydän se tanssii kaiket päivät Jumalan antamassa rytmissä, huolet ja murheet ovat Kristuksen harteilla. Hänen tuskansa ja kärsimisensä on minun Vapauteni lunnaat. Ylistys Jumalalle, Pyhä Kaikki Valtias on näin hyväksi nähnyt Pelastaa lapsensa.

    Miksi ihmisiltä on Armo kadoksissa? Koska he suorittavat elämää lain orjina, koska ovat luonnostaan oppineet, kun teet oikein, niin saat palkan. He pitävät omastaan kiinni. Heidän pelkonsa on samaa tasoa, kuin, jos he menettäisivät rahansa, jolleivat kaiken aikaa huolehdi, ettei heidän omaisuutensa vain katoa. On tosiaan oikein sanottu: “Missä on ihmisen aarre, sillä on myös hänen sydämmensä.” Ihmisen on mahdotonta luopua omastaan. Jumalalle kaikki on kuitenkin mahdollista ja joskus Hän riisuu ihmisen alasti ja kuolettaa hänet. Kun Herra näin vetää ihmiseltä verhon silmiltä, niin ihmisen syvin synti paljastuu. Ihmisen avuttomuus ja heikkous aukeaa.

    Ansaitsematon Armo on tosiaan sellainen Aarre, että ihminen sen löytäessään hellii sitä ja luopuu kaikesta omasta, sillä joka saa Armon kohdalleen, ei enää koskaan siitä luovu. Sen ihmisen, jonka Jumala on näin Armahtanut ja valinnut on pelastunut ja autuas, hän elää Jumalan lupauksissa ja luottamuksessa kaiken elämänsä.

    Siellä missä tälläinen luottamus on syntynyt Jumalaan, siellä on myös saatana kaiken aikaa läsnä, sillä ampuu palavia nuolia ja sanoo: ” Et kyllä nyt ole ymmärtänyt ihan oiken mitä Kristityltä vaaditaan”. Saatana on Kristittyjen syyttäjä ja häntä vastaan ei auta, kuin oikea Puolustaja, joka vahvistaa Jumalan lupaukset. Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: “Herra tuntee omansa”, ja: “Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.”

    Vääryydestä luopuminen on valheesta luopumista. Jumalan halajaa Totuutta salatuimpaan saakka. Kaikki alkaa oma heikkoutensa tunnustamisesta.

    Ei ihme, että Paavali sanoi itsestään: “Minä kuolin”

    “Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.” (Room.7)

    “Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.”

    Mitä Pekka luulet, kun ihminen saa syntinsä anteeksi, tuleeko hän yhtä iloiseksi kuin sokea, joka saa näkönsä? Tai kun rullatuolissa ikänsä istunut saa jalkansa alleen? Tai kuuro, kuinka hän voisi kätkeä ilonsa, kun saa kuulonsa? Miten on meidän Ilomme laita?

    Ja Henki ja morsian sanovat: “Tule!” Ja joka kuulee, sanokoon: “Tule!” Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Näinhän se menee Ismo. Olemme löytäneet aarteen. Uskova joka on lain alle joutunut ja ryhtynyt murehtimaan uudelleen , sitä miten heikkoa on hänen vaelluksena, siiten kun saa lukea tätä ja tajuaa mistä on langennut ja uudelleen tarttuu yksin Jumalan ansaitsemattomaan armoon, niin sama vasikan riemu palaa takaisin. Ehkä meidät on kutsuttu rohkaisemaan veljiä juuri näin. Vai mitä luulet Ismo?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Näin juuri, toivotaan, että Pelastuksen sanoma ja riemu (Evankeliumi) leviää kaikkialle maailmaan ja saa ihmisissä aikaan kyselyjä; mistä teidän toivonne on peräisin? On ilo jakaa tämä riemu sinun kanssasi Pekka ja samalla jatkaa pohtimista yhdessä Paavalin kanssa, joka oli hämillään, kuinka helposti ja nopeasti ihminen palaa takaisin suorittavaan uskoon. (omavoimaisuuteen) ja synergiaan, joka ei ole Kristillistä uskoa lainkaan. (Luottamista yksin Jumalaan.)

    “Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Gal.1:6-7

    Moni puhuu Kristuksen nimissä, mutta ei oikeasti itse tarvitse Häntä mihinkään. Jeesus sanoi näille itseriittoisille: “Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ‘Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.” Matt.15:7-9

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jorma Pitkänen
    Jorma Pitkänen

    Olen Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.