Selkeyttä julistukseen 9: Kärsimyksen kohtaaminen

Mennyt kevät on ollut havahduttava esimerkki elämän arvaamattomuudesta ja haavoittuvuudesta. Yleensä murheet kohtaavat yksittäistä ihmistä tai pientä joukkoa. Nyt ahdinko on ollut kollektiivista, ja siksi siitä on myös puhuttu ja kirjoitettu paljon. Olemme olleet samassa veneessä, vaikka osa meistä on joutunut kokemaan pandemian vaikutukset toisia kipeämmin. Korona on tuonut kuolemaa, työttömyyttä, paineita koteihin ja ammattijärjestöjen neuvottelupöytiin. Erossa olo läheisistä on koetellut enemmän tai vähemmän useimpia meistä.

Tässä kirjoitussarjassa julistuksellisia kysymyksiä on peilattu herännäisjohtaja Jonas Laguksen ajatuksiin. Myös kärsimys on usein esillä Laguksen teksteissä, ja tähän on ymmärrettävä syy: hänen elämäänsä mahtui monenlaista murhetta. Lagus menetti useita lapsia ja jäi kahdesti leskeksi. Sairaudet vaikeuttivat hänen työtänsä, minkä lisäksi herännäisyyden hajaannus toi surua. Laguksella on paljon sanottavaa niin julistajille kuin sanankuulijoille, jotka kamppailevat oman ristinsä kanssa.

Lagus kirjoittaa syyskuussa 1856, n. 9 kuukautta ennen kuolemaansa:

Huomasin, että kaikkivaltias Armahtaja täydellä todella kuljettaa sinua. Köyhyys, vaino ja kaikenlainen risti ovat Jumalan valtakunnan runsaimmat eväät ja kunniamerkit, jotka kasvattavat ihmisiä iäiseen iloon. Minä olen niistä osallinen sinun kanssasi. Jo kauan ne ovat olleet salattuna tienäni, eikä niistä jää osattomaksi yksikään Kristuksen seuraaja. Vaikka hyvin ymmärrät tämän asian, sanon kuitenkin: älä näänny, kun Kaikkivaltias sinua kurittaa, ikään kuin tämä kuritus olisi ihmeteltävää tai tapahtuisi sattumalta. Ei, vaan tämä kuorma pannaan kannettavaksemme järjettömyytemme vuoksi, lihan kuolettamiseksi. Ja suola on hyvä, jotta ei Kristus, elämän leipä, tulisi mauttomaksi. Äkkipikaiset suuttuvat tähän ja riistäytyvät irti vaivoista, jotka ovat meille kaikille kauhistus, mutta he kadottavat siten sen valkeuden ja lohdutuksen, minkä risti tuo.  

Laguksen mukaan Kristuksen seuraaja joutuu väistämättä kantamaan ristiä. Se on annettu syntiinlankeemuksen takia, lihan kuolettamiseksi. Ilman ristiä höyhenenkevyt luonto lähtee omille teilleen. Toisaalta risti on Jumalan laupeuden merkki: jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa. Ristin tehtävänä on harjoittaa ja koetella uskoa. Se opettaa peräänantamattomuutta ja taivuttaa kovan tahdon. Kristus opitaan tuntemaan ristin koulussa.

Laguksen elämänkoulussa kypsynyt ajattelu sopii hyvin yhteen apostoli Paavalin kokemuksen kanssa: ”Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.” Tämä raamatunkohta on tarkoitettu  rohkaisuksi meille kaikille omissa kamppailuissamme. Kukapa meistä ei haluaisi irti rististä, ja kuitenkin siihen voi kätkeytyä ja usein kätkeytyykin Jumalan siunaus. Se vasta olisi traagista, jos ulkonainen ihmisemme uudistuisi, mutta sisäinen ihmisemme kuihtuisi päivä päivältä!

Mikä minua on auttanut kärsimyksen kohdatessa? Hyvän teologian, esim. Jonas Laguksen kirjeiden, lisäksi mainitsen avun ja rohkaisun lähteen, joka saattaa tuntua itsestään selvältä. Raamattu on lohdutuksen lähde, jonka äärelle kristitty saa etsiytyä aina uudelleen. ”Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.” Ehkä on niin, että vasta elämän vaivat opettavat meitä etsimään apua Jumalan sanasta.

Itse olen palannut samojen tuttujen kohtien ääreen kerta toisensa jälkeen. Mikä verraton lupaus onkaan esimerkiksi Paavalin toteamus, että ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen (Room. 8:28)”. Vanhan testamentin kertomus Joosefista puolestaan on elämänmakuinen ja rohkaiseva esimerkki siitä, miten tämä käytännössä tapahtuu. Monien raskaiden vaiheiden jälkeen Joosef pääsee näkemään jumalallisen johdatuksen elämässään. Sen ymmärrettyään hän sanoo veljilleen kuin Paavalin opetusta ennakoiden: ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin” (1.Moos. 50: 20). Tätä näköalaa on syytä pitää esillä yhtä lailla rippikoulussa kuin kultaisen iän kerhossa.

Kolmantena minua elämän kamppailuissa auttaneena asiana mainitsen ripin ja sielunhoidon. Sielunhoitoa on joskus luonnehdittu julistuksen jatkeeksi. Siinä sanaa voidaan soveltaa kunkin ihmisen tilanteeseen tavalla, joka saarnatessa ei ole mahdollista. Kun ajattelen sitä, miten helpottunein mielin olen useita kertoja saanut lähteä sielunhoitajan luota, suren sitä, että niin harvat ovat löytäneet tämän lääkkeen vaivoihinsa. Kuinka voisimme tuoda tämän seurakunnalle uskotun lahjan luontevammin ihmisten ulottuville? Jo pelkkä kuulluksi tuleminen auttaa usein, ja silloin kun on kyseessä syyllisyyden tuoma omantunnon hätä, voi julistettu synninpäästö vapauttaa taakoista. Tässä yhteydessä haluan vielä mainita työnohjauksen, jonka kautta olen saanut tukea elämänkysymysteni pohdintaan. Näistä mahdollisuuksista tulisi ainakin muistaa tiedottaa riittävän usein.

Martti Lutherin mukaan rukous (oratio), mietiskely (meditatio) ja koetus (tentatio) tekevät teologin. Nämä sanat sopivat varmaan keneen tahansa, joka on kristillisessä kasvatus- ja julistustyössä. Tuo kolmas reformaattorin mainitsema kohta voi avata meille rakentavia näkökulmia kärsimyksen ongelmaan. Paavalin tavoin voimme lohduttaa muita ahdingossa olevia, kun saamme ensin itse kokea Jumalalta tulevaa lohdutusta. Kun siis kärsimys kohtaa ja joudumme elämässämme erilaisiin koetuksiin, on hyvä muistaa, että näin meistä tehdään koulutuksestamme riippumatta ”teologeja”. Ja rohkenen ajatella – myös julistajia, jotka tavoittavat sydämiä.

5 kommenttia

  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Ristin koulu. Vaikein koko elämän kestävä läksy, kun joutuu vähän väliä kertaamaan, että aivan “kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.” Tämäkö umpikujaan johtava tie? Tämäkö helvetillinen tentatio, kun Jumala on “mykkä” ja kuolema on silmien edessä päivästä toiseen ja rukous kuivuu huulille ja sydän on kuin raastinrauta, jota sana ei virvoita? Ja sitten välähtää lapsen katse.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      ……kuten Jumala sanoo: “Minä koettelen sinua murheen ahjossa” (Jes48:10). Luther viittaa tähän todeten selityksessään (1.Piet4:12): “Jumalan viisaus on kaikkea väkevämpi. Tässä on syy, minkätähden Jumala panee ristin kaikkien uskovien kannettavaksi, että he saisivat maistaa ja kokea Jumalan voimaa, jonka he uskolla ovat vastaanottaneet.”

      Eihän voi olla niin, että kun meidät viedään uskoessamme Kristukseen kukin osaltamme ristin pimeyteen, niin Jumalako jättäisi meidät sinne ilman lohdutusta. Se olisi hänen Pyhän sanansa ja Hänen lupauksiensa vastaista. Me saamme lohdutuksen kaikkissa ahdingoissamme Hänen tahtonsa mukaan ja tavalla, jota emme osaa aavistaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Kaksi on tietä, tiedon tie ja kärsimyksen tie.

    Jos ei opi tiedon kautta, tai ei halua oppia, oppii sitten kärsimyksen kautta.

    Mutta kärsimystä ei ole pakko valita.

    Jeesuksesta sanotaan,” Hän oppi siitä mitä kärsi, kuuliaisuuden ”

    Tieto on ennaltaehkäisyä. Kun tietää tiedon kautta mitä kannattaa välttää, välttyy kärsimykseltä. Kärsimys on jotakin, mikä ei ole hyväksi ihmiselle, ja ilo jotakin, mikä on hyväksi ihmiselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Siteeran Tommy Hellstenin uusimman kirjan alkua. “… voimme inhimillisen kokemuksen perusteella sanoa, että kärsimys ei tule tuhoamaan, särkemään eikä kiusaaman meitä. Sen tehtävä on opettaa meitä. Vastoinkäymiset, vaikeudet ja kipu opettavat enemmän kuin menestys ja pinnallinen onni… Onko niin, että kärsimyksellä on lopulta rakkaudellinen intentio? Voisiko jopa olla niin, että kärsimyksemme on meille rakkaudella räätälöity?”

    En tiedä, olenko aivan samaa mieltä Hellstenin kanssa – tästä tai kaikesta muusta, mitä hän kirjoittaa. Mutta miettimisen arvoisia näkökohtia kuitenkin.

    On hyvä, että ajankohtaisten kiistakysymysten ohella blogataan myös syvemmistä hengellisistä kysymyksistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Jatkan vielä siteeraamista. “… kärsimys näyttää olevan se insrumentti, jota elämä käyttää luodessaan uutta. Ehkä jonkin minussa pitää kuolla ennen kuin uusi voi syntyä. Ja kun tämä jokin minussa tekee kuolemaa, minä kärsin.”

    Jos kiinnostus heräsi, lisää Hellstenin ajatuksia löytyy kirjasta “Ihmisen näköinen elämä”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jorma Pitkänen
    Jorma Pitkänen

    Olen Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.