Selviäisikö kirkko ilman ei-uskovaisten rahoja?

Suomen kirkko on valtava kolossi. Runsaat parikymmentätuhatta työntekijää. Tosin suurimmat ryhmät ovat logistiikkaan kuuluvia niinkuin hautausmaatyöntekijät ja vastaavat, mutta kuitenkin.

Kirkoon kuuluvien määrä on radikaalisti laskenut viime vuosikymmeninä . Vain viime vuonna putosi n 55 000 henkeä,ja sitä myöten kirkon tulot.

Eri tutkimukset kertovat ,että kirkoa kohtaan ollaan lojaaleja eri tasoilla. Noin 1-2 % on todellisia aktivisteja, sellaisia jotka käyvät verraten säännöllisesti kirkossa ja osallistuvat kirkon muuhun toimintaan. Tähän joukkoon voi myöskin kuulua eri herätysliikkeisiin kuuluvat.

Sitten tulevat ne noin 3-15 % jotka ovat laimeasti mutta kutenkin selvästi lojaaleja kirkolle ja sen toiminnalle , käyvät joskus kirkossa ja äänestävät kirkollisvaaleissa.

Yksityishengellisiä, siis sellaisia jotka ajattelevat hengellisiä kysymyksiä, on paljon, mutta he tuntevat vierautta järjestyneeseen uskonnonharjoitukseen ja kirkoon ,mutta ovat passivisesti mukana. Parasta sanoa että toistaiseksi.

Sitten on koko joukko täysin sekulaareja, sellaisia jotka syntymästään ovat kirkon jäseniä ja ovat täysin välinpitämättömiä kunnes jotakin kuohuttavaa tapahtuu ja aiheuttaa lopullisen välienrikon kirkon kanssa ja he eroavat krkosta.

Mikä minua ihmetyttää kirkollisessa keskustelussa on kirkon elinten reaktiot valtavaan jäsenkatoon. Reaktio on huoli taloudesta ja ehdotukset sen parantamiseksi ovat huonoja. Standardireaktio on yrittää säilyttää mahdollisiman paljon palkatuista työntekijöistä rationalisomalla kirkon struktuureja. Lyödään seurakuntia yhteen, luoden suunnattomia taloudellisia yksiköitä. Mikäpä siinä , niin talouselämäkin toimii ja antaa malleja.

Ongelma on siinä, että kirkko ei ole taloudellinen konserni, vaan jotain aivan muuta. Voi kuitenkin leikkiä ajatuksella ja kysyä sitä mikä kirkollisen konsernin tuottama produkti on? Tai mitä konserni pyrkii tuottamaan?

Työn kohteena on ihmismieli. Kirkko tarjoa jäsenilleen mahdollisuuden työstää mieltänsä. Sitä työstetään , tankataan, jumalanpalveluksilla ja niihin kuuluvilla saarnoilla.Tuotteen pitäisi olla syventynyt, käänöksen tehnyt , syntiä katuva ja anteeksiantoa kokenut ihmisen mieli. Näin se varmasti toimiikin kirkon aktivistelille ja lojalisteille mutta entä nuo 90% jotka eivät tule työstettäväksi?

 

Niin, he ovat kirkolle elintärkeitä veronmaksajia joita ilman kolossia ei voisi pitää nykjymuodossaan,kaikista rationalisoimista huolimatta, pystyssä. He ovat massallaan nykyisen kirkon tärkeimmät jäsenet. Ilman tuota suurta massaa aktivistien kaarti ei voisi elättää kuin murtoosan kirkon nykyisistä työntekijöistä.

Tällaisen tilanteen pitäisi huolestuttaa konsernin johtoa. Yksi kysymys pitäisi olla se että onko viranhaltioiden asema konsernin suurin ongelma ? Vai voisiko tehdä radikaalisen uudelleen arvion ja lähteä siitä miten ja missä muodossa palvella konsernin ydinjoukkoa, niitä jotka tuntuvat tarvitsevan konsernin palveluksia?

Mitä jos lopettaisi kirkollisveron keruun ja elettäisi vapaaehtoisista jäsenmaksuista? Niinhän melkein kaikki muutikin kirkkokunnat tekevät. "löysä liha" puotoaisi pois ja jäljelle jäisi kova ydin.En ole varma siitä että kirkon ydin työntekijä katoaisivat , siis papit, diakonit ja pedagoogit. Koska syntyisi satoja uusia pienseurakuntia niin työntekijä tarve mielumminkin kasvaisi kun putoaisi.

No vastaväiteen tiedän jo. Myytin mukaan kirkko ei ole hengellisen eliitin kirkko, vaan sen on oltava avoin kaikille. Niinpä, mutta millä lailla aktivistesta koostuva seurakunta olisi sulkemassa ovia halukkailta ,kun uusien jäsenten tulo on sen toiminnan edellytys?

 

Luulen että kirkkokonsrenia puolustavilta puuttuu uskoa. Ei uskalleta panna uskoaan koetukselle ja lähteä kävelemään vetten päällä myrkyisillä järvillä. Turvallisuudesta kiinnipitämisen takia voidaan menettä koko konsernin sielu.Jäsenkadon sanoma on että turvallisuus on suhteellista ja ilman readikaalista uudelleenarviota se on myöskin illusio.

 

24 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Lauri osui oikeaan, jos ei ole nälkää ja janoa, niin ei maistu. Synti on sellainen asia joka on meidän sisäpuolella ja aiheuttaa joskus aikamoisen sekasotkuun ihmisen elämään ja silloin on apu tarpeen. Harmittaa monesti, että syntiä ei saa sanoa enää synniksi (vaikka sanottavahan se on, jos meinaa syntistä auttaa )ja syntinen jää ilman apua. Synnin seuraus on kuolema, mutta se ei huoleta enää juuri ketään, kunhan saa kuolla rauhassa… Jos pimeys on valkeutta, niin kuinka suuri onkaan pimeys… Onko meidän länsimaisen kulttuurin aika vaipua hiljalleen pois, Kristuksesta luopumisen mukana?

    Luin hetki sitten jutun joka sykähdytti, sillä Islamilaisessa maailmassa on alkanut voimakkaita paikallisia herätyksiä, esim. Afganistanissa. Muslimit ovat monin paikoin heränneet Kristuksen Evankeliumiin. Vuosia ovat kuulleet, että Kristityt ovat pahimpia kaikista Juutalaisten jälkeen, mutta ovat törmänneet siihen todellisuuteen, mitä Kristityt oikeasti ovat kuulopuheiden sijaan. Samaa on tapahtunut monelle Suomalaiselle ateistille, joka ottaa Raamatun käsiinsä, että osaisi sen luettuaan väkevästi kumota Jeesukseen uskovien harhat…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Henrik Sawela sanoo:

      “Samaa on tapahtunut monelle Suomalaiselle ateistille, joka ottaa Raamatun käsiinsä, että osaisi sen luettuaan väkevästi kumota Jeesukseen uskovien harhat…”

      Tuo ei varmaaan ole mitään kuulopuhetta…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Salme”.Taannoin oli esillä uutinen, että erään srkn luotamushenkilöksi pyrki ihminen, joka kertoi avoimesti olevansa ateisti kirkon jäsen.” Minun edelliset ajatukset eivät oikeastaan olleet vastaus sinulle, vaikka käytännössä niin kävi.Puhumme silti samasta asiasta. Minäkin samaistun uskovien yhteisöön, enkä ole tällaisista ateistijäsenistä kiinnostunut ainakaan yhteistyökumppaneina. Sitten uskon, että sellaisia voi olla paljonkin. Ev.lut. kirkko on mitä se on. Koko rakennelmahan sortuisi, jos oppi lapsikasteen uudestisynnyttävästä voimasta muutettaisiin vähän “lievemmäksi” tai lapsen siunnamista merkitsemän niinkuin vapaakristityt uskovat . Sitten kirkon sisällä, suojissa tai ytimessä on kuitenkin oikea hengellinen, uudestisyntyneiden Kristuksen ruumis, siis varsinainen kirkko. Minä ajattelen tästä asiasta ihan käytännöllisenä tosiasiana joka on hyväksyttävä. On siis helpompi suoraan perusta uusi vapaakristillinen liike kuin koettaa muuttaa tämän ev.lut. kirkon perustoja jollain strategisilla toimenpiteillä. Sitten, en ihmettelisi, jos Jumala antaisi muidenkin vanhojen kirkkojen romahtaa samoista syistä, sii että puhdas kulta niisstä seuloutuisi esiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Itse ajattelin joskus samoin, mutta sitten huomasin, että jos lähden johonkin ns. Varsinaisten Kristittyjen joukkoon, niin syntisenä en sinne kelpaa… Tyydyin siis jäämään varsinaisten syntisten Kirkkoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ismo. Et varmasti ole ainoa, jolle on käynyt näin. Meillä on erilaisia vapaakristillisiä kirkkokuntia, yhdistyksiä, fellowshipejä ja muunlaisia ryhmittymiä. Sitten on tämä kirkko. Näistä on valittava se, missä viihtyy parhaiten. Useimmilla suomalaisilla vapaakristityillä on ns. kaksoisjäsenyys. Jo ennen 2 Ms:aa helluntailaiset päättivät olla vaatimatta jäseniltään kirkosta eroamista, koska he ymmärsivät, että seuraukset olisivat olleet katastrofaaliset. Siksi kaksoisjäsenyys. Se on oikein hyvä ratkaisu kun saa synergiaetuja joka puolelta. Pyhän Hengen voimaa helluntailiikkeestä ja hyvän hautapaikan luterilasilta. Tämä onnistuu niin kauan kuin vapaaseurakunnat ovat yhdistyspohjalla. Sitten kaiken keskellä on myös viisasta selvittää, mikä on Jumalan valtakunnan ja jonkun seurakunnan ero. Kun tämä ero on selkeä, ei ole vaikeaa olla erilaisissa seurakunnissa ja erilaisten kristittyjen joukoissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.Olen nykyisin kveekari yhteisön jäsen, mikä antaa minulle vapauden koetella kaikkea ja pitää se mikä hyvää on.