Seurakunnan idea ja suuruuden ekonomia

Piispa Jukka Keskitalo nosti hiljattain esille kysymyksen pienistä ja suurista seurakunnista. Aihe on ajankohtainen, kun mietimme muiden muassa kirkolliskokousvaalien myötä kirkon tulevaisuutta!

Itse nostin – omiin osin hankaliinkin kokemuksiin liittyen – samaa asiaa esille vuosia sitten blogikirjoituksissani. Pohdiskelin muiden muassa seurakuntakäsitystämme, kirkkokäsitystämme ja sopivaa seurakuntamallia. Asia liittyi myös aikaan, jolloin kirkkohallituksen valmistelema uusi seurakuntarakennemalli kaatui niukalla äänten erolla kirkolliskokouksessa.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon seurakuntaliitoksia. Iso osa näistä on tapahtunut toimintaympäristön muutosten eli kuntaliitosten pakottamina, osa muusta syystä. Monessa tilanteessa on  muodostettu suuri seurakunta ja siihen on liitetty kappeliseurakuntamalli. On myös muodostettu joitakin seurakuntayhtymiä.

Suuri seurakunta on talouden ja hallinnon yksikkö sekä työnantajaorganisaatio. Se ei voi olla seurakunta siinä mielessä, minkä ajattelemme olevan seurakunnan idea. Seurakunnan idea puolestaan on olla sen kastettujen jäsenten muodostama yhteisö, joka on myös jumalanpalvelusyhteisö. Parokiaalisessa mallissa seurakunnan tulee olla myös kohtuullisen kokoisella alueella oleva yhteisö.

Suurten seurakuntien perustamiselle on ollut perusteltuja syitä. Samalla niiden muodostamiseen on liittynyt tietoisesti tai tiedostamatta tavoitteita vallankäyttöön ja resurssien jakamiseen ja hallintaan liittyen. Seurakunnalla julkisyhteisön yksikkönä on niin paljon virallisia velvoitteita, että pienillä seurakunnilla on vaikea täyttää niitä. Suuri seurakunta on muodostettu myös siksi, että talouden, hallinnon ja tukitehtävien hoito olisi taloudellisempaa ja tehokkaampaa. Samalla suuressa yksikössä voi olla erikoistunutta henkilöstöä esimerkiksi viestinnässä ja vastaavissa tehtävissä.

Seurakunnan kokoa ja muotoa pitää tarkastella myös siitä näkökulmasta, miten seurakunta sitouttaa ihmisiä kirkon jäsenyyteen. Selvää lienee se, että pienempi seurakunta toimii tässä paremmin kuin suurempi.

Suurempia yksiköitä tarvitaan kirkossa – mutta nimenomaan talouden, hallinnon ja henkilöstön yksikköinä. Sen sijaan seurakuntia tarvitsemme enemmän ja pienempiä kuin nykyiset suuret seurakunnat. Suurilla seurakunnilla tarkoitan tässä yhteydessä yli 10.000 jäsenen seurakuntia.

Jatkossa voisi toimia malli, jossa seurakuntia muodostetaan ihmisten luontaisten elinyhteisöjen pohjalta ja niiden ideana on toimia jäsentensä yhteisöinä, jumalanpalvelusyhteisöinä ja paikallisina kirkon toimintayhteisöinä. Seurakunnalle tulee määritellä rajat ja sillä tulee olla sopiva rakenne, joka kuitenkin voi joustaa alueen ja tarpeiden mukaan. Seurakunnan tulee saada riittävästi resursseja ja sen tulee voida hankkia niitä myös itse toiminnallaan. Ja kunkin seurakunnan on voitava päättää riittävän paljon oman toimintansa ja henkilöstönsä asioista.

Erikseen pitää selvittää sekä teologisesti että käytännöllisesti, voisiko parokiaalisen mallin pohjalta muodostettujen seurakuntien ohella olla muita seurakuntia. Ja jos voisi, miten niiden kytkös suurempaan yksikköön ja koko kirkkoon rakentuisi. Itse toivoisin tämän olevan mahdollista, mutta samalla näen isoja ongelmia toteuttaa tällainen malli.

Suuruuden ekonomia ja seurakunnan idea ovat siis kaksi eri asiaa. Kumpaakin tarvitaan kirkossa, mutta niille pitää antaa niille kuuluva paikka!

Toivo Loikkanen

  1. Hieno, monipuolinen pohdinta!

    Teologisesti yhteisöseurakuntien (itsenäinen, ns. henkilöseurakunta) perustaminen ei ole ongelma, koska tunnustuksemme mukaan srk on sanan ja sakramenttien äärelle kokoontuva ”pyhien yhteisö”. Lutherin esittelemät seurakunnan seitsemän tuntomerkkiä eivät sisällä tiettyä organisaatiomallia eikä verotusoikeutta jne. Teologian sijaan ongelmat ovat enemmän kirkon kulttuurissa ja talous-teknisissä seikoissa, joista jälkimmäiset on mahdollista ratkaista. Kulttuurimuutos onkin sitten asteen visaisempi pulma. Johtajuutta tarvittaisiin.

    • Kiitos, Timo! Aika nopeasti kirjoitin tämän, mutta näitä teemoja olen pureskellut jo vuosia. Olen samaa mieltä siitä, että yhteisöseurakuntien tai vastaavien perustaminen ei välttämättä ole teologinen ongelma vaan käytännöllinen ja toimintakulttuurin ongelma. Toki henkilöseurakuntiin voi liittyä myös ongelmallisuutta siinä mielessä, jos ne valikoivat jäseniä tietyin hengellisin kriteerein tai muilla kriteereillä.

    • Ajattelen, että seurakunnan tulisi olla jollain tapaa totuusyhteisö. Jäsenet ajattelisivat suurista kysymyksistä suurin piirtein samansuuntaisesti ja pastoreita voisi pitää hengellisinä johtajina. Nykyisessä parokiaalijärjestelmässä näin en voi ajatella. Ovatko edes kaikki työntekijät sitoutuneet vähintään uskontunnustukseen?

  2. Hyvää pohdintaa. Toteutuisipa vielä edes osa.

    Jotenkin omat vastaavat pohdinnat alkaa kyllästyttämään ja jopa masentamaan. Kirkolla olisi kiire ryhtyä päättäväisesti rakentamaan uutta toimintamallia, mutta ei hyvältä näytä. Minusta alkaa näyttää siltä, ettei mihinkään korjaaviin toimenpiteisiin olla laaja-alaisesti ryhtymässä. Todelliset muutokset näyttävät jäävän joidenkin rohkeiden kirkkoherrojen varaan. Kiva on havaita , että meillä on niistä yksi.

    • Pekka: Kiitos positiivisesta palautteestasi! Itsekin ajattelen, että muutos voi lähteä nopeimmin ja vahvimmin seurakuntatasolta ja paikallistasolta. Silti myös kirkon muilla tasoilla tarvitaan muutosta. Siihen ei vain ole päästy, koska kirkostamme on muotoutunut taloudellisesti hyvinä aikoina tällainen monimutkainen ja julkishallinnollinen organisaatio. Tarvitaan vahvaa visiota, johtajuutta ja yhteistä tahtoa olemassa olevan purkamiseen ja muuttamiseen.
      Itse olen ollut noin 20 vuotta kirkkoherra, mutta seurakuntaliitoksen ja yhden ”mammuttiseurakunnan” syntymisen jälkeen olen aluekappalainen.

  3. Hups, kun tuli taas kerran huono sananvalinta. Tuo ” meillä”. Siitä kun voi saada käsityksen, että tarkoitin sillä Toivoa, mikä sekin olisi ihan totta. Paitsi, että oletin ettei Toivo ole kirkkoherra. ”Meillä” sana olisi pitänyt korvata sanalla : ”kotiseurakunnassanikin.” Sekin olisi voinut antaa kuvan, että olemme samassa seurakunnassa. No kylläpä tämä asioiden pyörittely on joskus vaikeaa. Varsinkin kun kirjoittaa pelkkää ajatusten virtaa.

    • Kiitos, Pekka! Luulin tosiaan, että viittasit minuun. No, turha luulo! 🙂 Siitä olen samaa mieltä, että muutamat kirkkoherrat ovat ottaneet hyvän otteen seurakunnan uudistamiseen. Näin muutamassa Helsingin seurakunnassa ja myös muutamassa muussa.

Kirjoittaja

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.