Seurakunnan idea on keskeinen kysymys rakennemallissa

Kirkolliskokous käsittelee pian istunnossaan kirkkohallituksen valmistelemaa uutta rakennemallia. Se julkistettiin nimellä Uusi seurakuntayhtymä 2015. Toivon todella vahvasti, että malli saadaan päätökseen ja että kirkossamme voidaan keskittyä myös toiminnan uudistamiseen.

Rakennemalliin liittyvä ennakkokeskustelu on mielestäni tuonut esille, että keskeinen kysymys asiassa ja mallissa on näkemys seurakunnan ideasta. Esityksen keskeinen pointti lähtee siitä, että seurakunta on kuulumis- ja jumalanpalvelusyhteisö ja että isompi yksikkö taustalla on seurakuntayhtymä. Tätä on myös perusteltu teologisesti ja nuo perustelut ovat mielestäni painavat.

Teologisiin ja myös käytännöllisiin tai sosiologisiin perusteluihin kuuluvat myös jäsenyyden ja osallisuuden kysymykset. Kirkkohallituksen rakennemalli tähtää juuri siihen, että siinä esitetty seurakunnan ”muoto” ja idea vahvistaa osallisuuden syntymistä ja siten myös sitä, että kirkon jäsenet pysyvät jäseninä paremmin. Seurakunnan tulee olla sellainen, että sen voi hahmottaa ja tunnistaa omakseen.

Oikeastaan rakennemallista ja kirkkomme tilanteesta nousee ajatus, että mallin hahmottelemia seurakuntia ei pitäisi olla vähemmän vaan enemmän. Siten monet luontaiset ihmisten yhteisöt voisivat ihanteellisimmillaan olla seurakuntia yhtymässä. Tämä koskee erityisesti suuria kaupunkeja, joissa ihmisiä on paljon ja joissa jäsenyyden vahvistumiseen on erityistä tarvetta.

Ajattelen, että omassa tilanteessamme seurakunta voisi olla 2000-5000 jäsenen tai 2000-10.000 jäsenen yhteisö. Kuulumisyhteisönä 10.000 jäsenen seurakunta on suuri ja taas seurakunnan työntekijöiden ”kohdentamisen” kannalta 2000 jäsenen seurakunta hieman pieni. Uuden yhtymän seurakunnassa voisi olla esimerkiksi 2-4 pappia, muita toiminnan virkoja 1-2, pari toimistoihmistä ja pari tukitehtävien muuta työntekijää - tai jotakin tämän suuntaista. Toiminnan junailun kannalta ja haavoittuvuuden vähentämiseksi olisi hyvä, että kussakin tehtävässä olisi vähintään kaksi työntekijää.

Ennakkokeskustelussa on nyt tehtyjen suurten seurakuntien organisaatiomallien pohjalta nähty peikkoina hallinnon portaiden kasvu ja työvoiman jäykkä liikuteltavuus. Nämä voidaan kyllä ehkäistä järkevällä toimintamallilla. Samalla pitää nähdä ne vahvuudet, mitä omaan, paikalliseen seurakuntayksikköön sisältyy. Yksi niistä on vaikuttamisen turvaaminen. Se pitää tehdä hyvin ketterän hallinnon kautta. Isossa seurakuntayksikössä alueiden ihmisten vaikuttamismahdollisuudet jäävät usein ohuiksi tai jopa olemattomiksi.

Aivan yhtä ja samanlaista sovellusta ei saada koko ”Siioniimme”. Toisaalta kirkon edun mukaista olisi, jos löytäisimme yhteisen vision siitä, mikä ja mitä seurakunta on. Teologiamme ja jopa Uusi testamentti antavat siihen vahvoja eväitä. Seurakuntayhteisön ja seurakunnan uusi tuleminen ihmisten yhteisönä ja jumalanpalvelusyhteisönä on keskeinen avain kirkkomme tulevaisuuteen!

Toivo Loikkanen

36 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos Toivo hyvästä kirjoituksesta. Vielä puuttuu esityksestä henkilöseurakunnat, joihin voisi kuulua riippumatta asuinpaikasta. Tosin onhan meillä jo luterilaisia henkilöseurakuntia ja lisää syntyy, jos se on Jumalan tahto.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Seurakuntayhtymämallin yhteydessä voisi tosiaan teteuttaa myös henkilöseurakuntamallin. Tällöin seurakuntayhtymän sisällä toimivat seurakunnat voisivat olla luonteeltaan messuyhteisöjä, joiden jäsenyys ei olisi tarkkaan sidottu siihen kaupunginosaan, jossa henkilö asuu. Jokainen henkilöseurakunta kuitenkin kuuluisi juuri toimintapaikkakuntansa seurakuntayhtymään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka, tuossa voisi olla ideaa!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha, Henkilöseurakunnista on kirkossamme keskusteltu paljon. Niistä on toistaiseksi luovuttu ja ymmärtääkseni sekä historiallisista että teologisista syistä. Niissä on vaarana syntyä “uskovien seurakuntamallin” mukaisia seurakuntia, joka ei ole luterilaisen kirkkokäsityksen mukainen. Parokiaalinen järjestelmä on katsottu olevan sen puutteista tai rasitteista huolimatta paras malli. Näin ajattelen itsekin. Nuo mainitsemasi luterilaisey henkilöeurakunnat eivät ole oman kirkkomme seurakuntia vaan jonkin muun kirkon – minkä, on hieman epäselvää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Onko Parokiaaliseta seurakuntamallista luopumisessa ainoana uhkana se, että henkilöseurakunnan jäsenet tahtovat toeuttaa uskoaan myös käytännössä?

    Nykyinen mallihan suosii niitä, joille kirkko on vain rakennus keskellä kylää. Heille kirkko esittäytyy sisäänlämpiävänä ja tekopyhänä laitoksena. He eivät koe tarpeelliseksi osallistua kirkon hengelliseen toimintaan millään tavalla. Heille riittää se mitä työntekijät tekevät. Tuskin tulee edes mielleen, että uskon tulisi myös näkyä ja vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä.

    Tälläistä helppoa kristillisyyttä mallimme on tukemassa. Mikä uhka uskovien seurakunnista olisi kirkolle?

    Henkilöseurakuntamalli kuitenkin toimii jo käytännössä. Kukin voi osallistua sen seurakunnan toimintaan, jonka kokee omakseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka: Tarkkaan ottaen uskovien seurakunta ei ole uhka kirkolle vaan sellainen seurakuntamall tai seurakuntanäkemysi on ongelmallinen, jossa vain tietyllä tavalla uskovat voivat kuulua seurakuntaan. Nytkin meillä luterilaisessa seurakuntaideassa kaikkia kutsutaan uskomaan mutta tietynlainen uskon ilmaisu ei ole edellytys seurakunnan täysivaltaiselle jäsenyydelle vaan kaste riittää siihen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    On tosi vaikea uskoa, että esim. Tampereella toimiva Varikkosurakunta voisi muuntua joksinkin muuksi. Millähän perusteella tuo väite on voitu nostaa yleistykseksi.Ihan varmasti sielläkin kaste riittää. Eikä sitäkään vaadita mukaan tuloon. Tuossa seurakunnassa palvellessani näen siellä valtavasti nuoria aikuisia. Missä muualla samaa voisi nähdä? Taitaa paikat olla tosi harvassa. Näissä messuissa kirkko on täynnä nuoria aikuisia. Ainakaan minä en vastaavaa ole muissa kirkoissa päässyt näkemään. Yleensä muissa messuissa olen itse nuorimmasta päästä. Kysehän on vain siitä haluammeko saavuttaa nuoret aikuiset. Vanhat systeemit ei heitä vedä. Nuori viini tarvitsee uudet leilit.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pelkäännpä, että pysyminen tiukasti parokiamallissa ajaa kirkkoa lopulta umpikujaan. Parinkymmenen vuoden päästä tilanne tulee olemaan aivan toinen. Nyt olisi tehtävä ne ratkaisut, joiden avulla noista ajoista selvitään kunnialla. Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, ettei mitään tulla asian eteen tekemään. Koko yhteiskunta on valtaisan rakennemuutoksen kynsissä. Kirkossa uskotaan vahvasti siihen, ettei muutos koske kirkkoa.Vaikka muutoksen tuulet rymistelee jo kirkkojen kattoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka, kyllä kirkossa muutokset on huomattu. Olen kuitenkin samaa mieltä, että jäsenyyden kannalta asiaan ei ole herätty riittävästi. Pitäisi “laittaa uusi vaihde päälle” ja tehdä uudistuksia. Jäsenyyteen sitouttaminen ja toisaalta jäseniksi kutsuminen pitäisivät olla vahvasti toiminnan painopisteinä. Pelkkä nykyinen sinällään hyvä toiminta ei riitä tulevaisuudessa!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tottakai muutokset on huomattu. En sitä tarkoita tietenkään. Muutoksia vain tehdään vasta pakon edessä. Niitä ei osata tehdä ennaltaehkäisevästi. Kirkosta puuttuu näköalaa siihen, mihin ollaan menossa ja millaista kirkollinen elämä on verotusoikeuden menettämisen jälkeen. Mielestäni on selvää, että näin ennenpitkää tulee käymään. Parokiaaalinen systeemi nojaa verotusoikeuteen. Sen menetyksen jälkeen jostain on kannatus silloinkin revittävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Voi olla, että vero-eurojen menetyksen uhka tekee varoivaiseksi. Mitkä päätökset auttavat pitämään verokirstun pulleana, mutta entä uskovaiset, jäävätkö he jalkoihin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • On melko yksioikoista ja vähän ilkeämielistäkin syyttää kirkkoa siitä, että se laskelmoi toimiaan verotulojen näkökulmasta. Kyllä kirkossamme on aitoa missionaarista näkyä ja huolta ihmisistä ja evankeliumin lahjan välittymisestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “…entä uskovaiset, jäävätkö he jalkoihin?” On ongelmallista puhua uskovista ikään kuin seurakunnan jäsenistön syrjäytyvänä vähemmistönä. Onko taustalla pyrkimys mitata kastettujen uskoa, jakaa heidät nimikristittyihin ja tosiuskoviin? Seurakunnan tulisi tukea haparoivaa uskoa ja pientä uskon kipinääkin eikä keskittyä palvelemaan oikeaoppisten ydinjoukkoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Komppaan Marttia. Toki meillä kansankirkollisuuden jatkumossa ja sisällä pitää rohkaista myös uskon erilaiseen ilmaisemiseen ja uskossa kasvamiseen tai paremminkin kristittynä kasvamiseen. Se ei saa kuitenkaan tarkoittaa seurakuntalaisten jakoa vahvemmin ja heikommin uskoviin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Seurakunnan pappien ei ole hyvä horjua ja saarnata ties mitä oppia. Tosiasia on, että lähes puolet evl-kirkon papeista ei usko luterilaisen tunnustuksen mukaisesti. Pitäisi olla turvallista käydä seurakunnan messussa, ilman että tarvitsisi poisoppia mitä kuuli kirkossa, kotiin tallustaessa. Vaatii tosiuskoa pappien oppiin, jos voi sitä kuunnella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kirkossa ei saisi saarnassa tulla muuta kuin Kristuksen oppia. Onneksi on luterilaisia henkilöseurakuntia, joissa voi turvallisesti käydä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Pitäisi olla turvallista käydä seurakunnan messussa, ilman että tarvitsisi poisoppia mitä kuuli kirkossa, kotiin tallustaessa.” Silloinhan saarna on onnistunut koskettamaan kuulijaa, kun hän joutuu pohtimaan kuulemaansa matkalla kotiin. Ei kai saarnan ole tarkoitus olla turvallinen?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha, mistä sinä tempaiset tällaisen väitteen: “Seurakunnan pappien ei ole hyvä horjua ja saarnata ties mitä oppia. Tosiasia on, että lähes puolet evl-kirkon papeista ei usko luterilaisen tunnustuksen mukaisesti.” Itse en tiedä tuollaisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha, tunnut inttävän, että vain luterilaisissa henkilöseurakunnissa on (opillisesti, ja muutenkin?) turvallista käydä. On satoja tuhansia kristittyjä, jotka pitävät turvallisena käydä meidän kirkkomme seurakuntien messuissa. Niissä ja meillä on oikea virka, on sana ja sakramentit. Jumala toimii seurakunnissamme sanan, sakramenttien ja Pyhän Henkensä kautta. Kommenttiesi johtopäätös voisi olla se, ettei näin ole. Toivon, ettet ajattele niin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Luterilaiseksi tunnustuksellisuudeksi lasketaan nähtävästi toisinaan mukaan paljonkin sellaista, mikä ei siihen oikeastaan kuulu. Kreationismi taitaa olla eräs sellainen oppi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kerroin, että lähes puolet papeista ei usko luterilaisen tunnustuksen mukaisesti.

      Kirkon kyselyn mukaan:

      Miespapit (46 %) olivat taipuvaisempia pitämään uskontunnustusta kirjaimellisesti totena kuin naispapit (24 %).

      Kirkon tutkimuskeskuksen uskontunnustus kysely 15.-28.2.2013.

      .

      Minulla on huonoja kokemuksia, kun saarnan jälkeen olen kysellyt saarnaajalta uskon perusteita. Eräs pappi suuttui niin, että lähes kävi käsiksi, vaikka olen yli 20 senttiä pitempi ja vähintään 20 kiloa painavampi kuin hän. Eipä tarvinnut sen jälkeen sitä pappia mennä kuuntelemaan. Alkoi käydä seurakunnassa vähäiseksi papit, joita voi mennä turvallisesti kuuntelemaan ja etsin uuden seurakunnan, jossa aloin käymään. Aluksi netistä saarnoja kuunnellen ja sitten rohkenin astua itse seurakuntaan. Nyt asia on kunnossa.

      Alueelliset erot evl-kirkossa ovat varmaan suuret. Pohjoisessa uskotaan vielä aika perinteisesti, eikä ”uudet tuulet” niin paljoa vaikuta kuin etelässä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha, tuon yhden omakohtaisen ja ikävän kokemuksen pohjalta ei pidä leimata koko kirkkoa ja kaikkia pappeja. Tuon kyselyn tulos ei taas kerro paljoakaan siitä, sitoutuvatko papit luterilaiseen tunnustukseen vai eivät. Kun kysytään uskotko uskontunnustukseen kirjaimellisesti tai vähemmän kirjaimellisesti voi moni vastata jälkimmäisen mukaan olematta mitenkään epäluterilaisia. esim. kohta “istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella” voidaan ajatella kirjaimellisena kuvana tai sitten kuvana. Siinähän on kysymys Pojan suhteesta Isään tai päinvastoin, ei siitä istuuko jollakin taivaan jakkaralla vai ei.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mitä tarkoittaa uskontunnustuksen pitäminen kirjaimellisesti totena? Esimerkiksi Apostolisessa tunnustuksessa on joitakin sanontoja, joita on vaikea pitää muina kuin runollisinia kielikuvina, joilla sanoitetaan sanoittamatonta. Tarkoitan ‘alas tuonelaan’, ‘ylös taivaisiin’ tai ‘kaikkivaltiaan oikealla puolella’ -tyyppisiä kielikuvia. Olisiko nämä suunnatkin ymmärrettävä yksiselitteisesti tosina?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      ”Kohta “istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella” voidaan ajatella kirjaimellisena kuvana tai sitten kuvana. Siinähän on kysymys Pojan suhteesta Isään tai päinvastoin, ei siitä istuuko jollakin taivaan jakkaralla vai ei.”

      Toivo, kiitos vastauksesta. Yleistykset ja leimaamiset menevät helposti vikaan ja niitä kannattaa välttää. Lainasin kirjoittamasi kohdan ja kysyn sinulta, minkälainen luterilaisen tunnustuksen mukainen käsitys on Jeesuksen Kristuksen suhteesta Isään Jumalaan ja päinvastoin: a) ennen Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi syntymistä – b) maanpäällinen vaelluksen aikana – c) ylösnousemisen jälkeen?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Martti Pentti, jokainen sana uskontunnustuksissamme ovat sanasta sanaan totta, eikä niissä ole mitään joka ei olisi totta. Luterilaisessa kirkossa käytössä olevat uskontunnustukset ovat selkeitä, ja ne ovat hyviä mittareita meille itselle, että olemme uskossa vai ei. Jos ne tuntuvat vieraalta, niin olemme harhassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Voitko osoittaa sormellasi, missä suunnassa on ‘ylös taivaisiin’ tai ‘alas tuonelaan’? Muista, että maa on planeetta, joka pyörii kerran vuorokaudessa täyden kierroksen akselinsa ympäri. Suomen leveyspiirillä se tarkoittaa noin 700 km/h. Sormesi piirtää siis aikamoista viivaa, osoitat sitten mihin tahansa. Uskontunnustuksen pitäminen ‘sanasta sanaan’ totena on mielestäni tyhmyyttä. Runokuvina se on ilmoitusta Jumalasta ja Hänen armonsa ja vanhurskautensa ylistystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Seisemänkymentäluvun puolivälistä Verohallintoa palvelleena ja sen kehitystä sislätäpäin seuranneena en näe mitään syytä miksi kirkko voisi jatkossa säilyttää verotusoikeutensa.

    Asetun tuohon tulevaan tilanteeseen ja katsenlen siitä kirkkoa ja sen toimintoja.

    Tänään kirkkoon kuuluvat lähes kaikki. Silloin vain vähemmistö. Tuon vähemmistön sitoutumisen taso täytyy olla paljon nykyistä vankemmalla pohjalla.

    Kaupungistuminen muuttaa yhteisöllisyyden käsitettä yhteisen toiminnan suuntaa. Paikkakunta ei enää sitten luo yhteisyyden kokemusta. Saman harrasteen parissa toimivat luovat jo nyt yhteisyyden kokemuksen. Tähän mahdollisuuteen henkilöseurakunnat olisivat mainio juttu. Torjutaanko ne siksi, että kirkossa pelätään muutosta, jota ei kyetä hallitsemaan? Onko kyse pohjimiltaan muutoksen pelosta vai aidosta huolesta joidenkin ulkopuolelle jäämisestä.

    Suuri osa kirkon väestähän juuri nyt kokee olevansa ulkopuolisia. Ei heitä kirkossa, eikä missän muussakaan kirkon toiminnassa koskaan näe. Eikä kirkko näitä yleensä pyri edes tavoittamaan.

    Surullista kun kirkon toiminta pyörii oman oravanpyöränsä ympärillä. Samat aktiivit ovat mukana ja työllistävät viranhaltiat.Ei ihme jos tehottomassa työympäristössä moni lopulta uupuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.