Kuinka tehdä seurakunnan messu tuoreeksi?

Puhumme usein uudistamisesta ja kehittämisestä, kun tarkoitamme sitä, miten voisimme tehdä messusta tuoreemman, läheisemmän ja puhuttelevamman. Uudistaminen ja kehittäminen eivät sanoina kerro vielä siitä, minkä toivotaan olevan olevan muutoksen suunta.  

 

Kuluneella viikolla olin kouluttajana jumalanpalveluskurssilla ja siellä opin kokeneelta työtoveriltani Juhani Holmalta hyvän käytännön, miten messua voi seurakunnassa tuoreuttaa. Juhani ehdotti, että messuun voisi tehdä jonkin harkitun uudistuksen aina uuden kirkkovuoden alkaessa: uusi vuosi, uusi käytäntö.

Ensimmäisen adventin messuun tulee usein keskimääräistä enemmän porukkaa. Silloin olisi hyvä tilanne opettaa laajalle joukolle yhtaikaa jokin uusi käytäntö. 

Uutta käyttöön otettavaa tapaa valitessa ehdottaisin valittavaksi sellaista, joka lisää seurakunnan yhteisöllisyyden kokemusta. Se voisi olla esirukouksen välilause, jonka kaikki sanovat yhteen ääneen, seurakuntalaisten vahvempi rooli joka sunnuntai esirukouksen toteuttamisessa ja jopa tekemisessä tai vaikka tervetulotiimi, jossa seurakuntalaiset olisivat joka sunnuntai toivottamassa kirkkoon tulija tervetulleeksi. 

Uusi käytäntö voisi olla psalmien käyttö joka sunnuntai. Itse pidän siitä, että se luetaan vuorolukuna seurakuntalaisten voimin. Entä joko teidän seurakunnassa lauletaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa ehtoollisrukouksen keskellä oleva muistorukous
S  Me julistamme hänen kuolemaansa.
Me todistamme hänen ylösnousemustaan. 
Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa.? 

Vai olisiko aika ottaa käyttöö rauhan tervehdys joka sunnuntai? 

Messun tuoreeksi tekeminen voi loppujen lopuksi olla melko pienen vaivan takana. Riittää, kun tehdään yksi asia kerrallaan. 

 

54 kommenttia

  • Niilo Johansson sanoo:

    Hannu Kilpeläinen.

    Todella kristillinen puheenvuoro tämä viimeisesi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terhi Paananen sanoo:

    Kiitos vilkkaasta keskustelusta. Olette herättäneet monia isoja kysymyksiä. Lupaan blogata messun musiikista, kunhan saan siitä asiasta ajatukseni kasaan. Musiikki on tärkeä asia, mutta ei sen tarvitse olla niin yksiselitteisesti vain joko sitä tai tätä.

    Ja muuten, messu on ehkä kaikkein eniten dialogia Jumalan ja seurakunnan välillä. Monet asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, jos se muistetaan. Tästäkin teemasta voisin joskus blogata lisää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Virta sanoo:

    Asenneilmastosta: Uppoavasta laivasta hypätään vasta silloin, kun on viimeinen mahdollinen hetki. Tosin laiva on menossa jo pohjaan. (synekhdokee) Muutosvastarinta on juuri tätä.

    Onko meidän ammattitaitoa se, että puolustaudumme sillä mitä kaikkea jo osaamme, ja jota pitääkin arvostaa? Vai onko ammattitaitoa nähdä laajempi kuva yhteisöllisyyden ja yhdessätekemisen tuomasta haasteesta käsin, jossa kaikki ei ole laadultaan ammattipriimaa tai oman mieltymyksen mukaista? Onneksi on messuja joissa ammatillisuus ja harrastuneisuus kohtaavat ja toimivat hienosti ja toisiaan kunnioittaen. Yhdessä tehdään ja toisilta opitaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markus Asunta sanoo:

    Ketjun alkuvaiheessa esitettiin kysymys siit, miksi luterilaista messua pitää olla jatkuvasti muuttamassa. Ymmärtäisin, että toisaalta on kyse eräänlaisesta restauraatioprojektista. Siitä, että se “peinteinen luterilainen jumalanpalvelus” jonka moni tuntee, onkin itse asiassa valistuksenaikaisen ikonoklastian tulos ja viimeisen vuosikymmenen mukanaan tuomat muutokset ovat luterilaisen messun restauraatiota – samaan suuntaan katsoen muiden läntistä liturgista perinnettä edustavien kirkkojen kanssa ja samoista lähteistä ammentaen.

    Tämän restauraation ohella toinen muutokseen kutsuva asia on se, että ajat ja ihmiset ovat muuttuneet ja jotkut asiat tulisi ehkäpä ajanmukaistaa. Tällaiset paineet kohdistuvat ehkä kaikkein näkyvimmin musiikkiin, toisaalta yleiseen tapaan olla messussa ja ehkä myös liturgiseen kieleen. Jumalanpalveluksen kehittäminen näyttäisi saavan vaikutteita ja joutuvan hetkittäin jonkinlaiseen puristukseen restauraatio- ja uudistamispaineiden väliin. Itse olen sitä mieltä, että kaikkein eniten tulisi uudistaa tapaa, jolla ihmiset messussa kohdataan ja palveluksessa vallitsevaa ilmapiiriä niin, että vaikka kuinka oltaisiin traditionaalisia ja suurieleisiä, messussa voi myös hengittää ja olla itsensä. Tämä on kai jollakin lailla esim. ortodoksisen jumalanpalvelusperinteen valtti. Toissijaisesti muotoa, kuten musiikkiasiat, voisi tarkistaa ja monimuotoistaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Terhi Paananen
    Terhi Paananen

    Työskentelee jumalanpalveluselämän asiantuntijana yrityksessä Kirkkohallitus. Entinen seurakuntapappi, rippikoulupappi ja sosiaalisen median koulutussuunnittelija.