Seurakunnan olemus puntarissa

Luterilaisen seurakunnan perusolemus on olla uskovien yhteisö. Tämä ei tarkoita niinkään jokaisen jäsenen omakohtaista kokemusta, vaan yhteisöllistä ymmärrystä siitä, mistä yhteisössä on kyse.

Kirkollinen verkkosanakirja Aamenesta öylattiin kuvaa Kristuksen seurakuntaa näin: Seurakunta on pyhä, erikseen ”Herralle erotettu” yhteisö ja ”pyhäin yhteys” erotuksena maallisista järjestöistä ja yhteenliittymistä. Seurakunta on kristillisen uskon mukaan Jumalasta lähtöisin oleva yhteisö. Seurakunta on pelastukseen johdattava yhteisö, koska se on pohjimmiltaan yliluonnollinen eli Pyhän Hengen kokoama, johtama ja elävöittämä.

Edellä kuvattu käsitys seurakunnasta on universaali ja kulloinkin jumalanpalveluksissa tai kirkollisissa toimituksissa läsnä oleva joukko on olemukseltaan osa tätä laajempaa Kristuksen seurakuntaa. Luterilaisten tunnustuskirjojemme mukaan tässä joukossa voi olla mukana myös teeskentelijöitä, joita nykytermein kutsutaan lähinnä kulttuurikristityiksi sekä salaisesti Jumalan kieltäviä. Kaikista jäsenistä toki uskotaan hyvää eli että he ovat elävässä uskossa.

Käsitettä seurakunta käytetään myös siitä hallinnollisesta organisaatiosta, jonka tehtävänä on huolehtia keskuudessaan vaikuttavan Kristuksen seurakunnan tarpeista. Kirkkojärjestyksen 4 luvun 1 § mukaan seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.

Esimerkiksi seurakunnan jäsenpiirin ulkopuolelle ulottuva diakonia ja lähetystyö perustuvat kumpikin Kristuksen itse seurakunnalleen asettamiin tehtäviin siten niitä edistäessään hallinnollinen seurakunta toteuttaa jäsenistössään vaikuttavan Kristuksen seurakunnan tarpeita.

Kirkkojärjestyksen mukaan jumalanpalvelukset, sakramentit ja kirkolliset toimitukset tulee toimittaa kirkkokäsikirjan mukaisesti jonka puolestaan on oltava kirkon tunnustuksen mukainen.

Kirkkojärjestyksen mukaan jumalanpalveluset tulee järjestää ja sakramentit sekä kirkollisista toimitukset tulee toimittaa kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan mukaisesti ja että kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.

Näin ollen kirkon koko toiminta on sidottu kirkkojärjestyksen 1 luvussa todettuun tunnustukseen johon sisältyy tunnustuskirjojen mukainen käsitys kirkon olemuksesta.

Jokainen voi omalla tahollaan arvioida, vastaako käynnissä olevien seurakuntavaalien markkinoinnissa käytetty aineisto edellä kuvaamani kirkon ja seurakuntien olemusta, vai aineistosta jokin toisenlainen mielikuva kirkosta.

Jo keväällä käytiin keskustelua siitä, onko lähimmäisen auttaminen ja hyvän tekeminen kristillisen uskon seurausta vai sen varsinainen sisältö. Kirkon virallisen kanna mukaan nämä asiat ovat uskon seurausta. Evankeliumin varsinainen sisältö on pelastushistoriallinen.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelun viimeisimpinä päivinä nousu esiin kysymys vaalikelpoisuudesta ja siitä voiko kristinuskon kokonaan kieltävä asettua vaaleissa ehdokkaaksi.

Ehkä tuoreimpana seurakunnan olemukseen liittyvänä aiheena on noussut esiin seurakuntavaalien ero verrattuna kuntavaaleihin ja valtiollisiin vaaleihin suhteessa puoluepoliittisten teemojen esille nostoon.

Asiassa voidaan pohtia toisaalta sitä, onko asioiden hoito kunnissa ja seurakunnissa samanlaista ja toisaalta sitä, kuvaavatko puoluepoliittiset tunnukset ehdokkaiden kantoja nimenoman seurakunnan asioiden hoitamiseksi.

Itse kallistun sille kannalle että puoluepoliittiset tunnukset voivan näkyä ja niiden oikeastaan tuleekin näkyä jos kyseinen ehdokaslista on koottu nimenomaan puoluepoliittisin perustein. Jos listaa ei ole koottu puoluepoliittisin perustein, ei myöskään yksittäisten ehdokkaiden puoluekantojen esittely ole välttämätöntä. Koska seurakuntavaalien olemus poikkeaa kuntavaaleista, samojen puolueiden jäseniä voi olla useillakin eri listoilla.

 

14 kommenttia

  • Juhani Heinonen sanoo:

    Olen itse ollut puoluelistoja vastaan, mutta toistaalta jos niissäkin on ehdokkaina ihmisiä, jotka sitoutuvat kristinuskoon ja luterilaisen kirkon oppeihin, niin mikä ettei. Vaarana on, että seurakuntavaaleissa puolueiden agendalla ei ole oikeasti seurakunnan paras, vaan kunnallispoliitiikka.

    Nykyisillä vaaliperiaatteilla ei voida estää etteikö ehdokkaina olisi henkilöitä, joiden ensisijaiset intressit seurakuntaneuvostossa olisivat muualla kuin seurakunnassa tai kristinuskossa.Asialle tuskin voi mitään, mutta häviäjänä on seurakunta kristillisenä yhteisönä..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Jukka Kivimäki :”Itse kallistun sille kannalle että puoluepoliittiset tunnukset voivat näkyä ja niiden oikeastaan tuleekin näkyä jos kyseinen ehdokaslista on koottu nimenomaan puoluepoliittisin perustein.”

    Olen asiasta samaa mieltä. On rehellistä äänestäjiä kohtaan “näyttää väriä” jo ennen vaaleja, jos sellainen on. Puolueiden historiaan jääneet aina arvovalintoihin perustuvat ratkaisut antavat osviittaa siitä, mihin suuntaan puoluepolitiikkaa kannattavat ehdokkaat mahdollisesti haluavat äänestyspäätöksissään kallistua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Tässä teen siis voimakkaan eron seurakunnan ja kuntavaalin välillä. Kuntavaaleissa kokoomuslaisena ja kommunistina esiintyneet voivat seurakuntavaaleissa olla samalla listalla, jos seurakunnan näkökulmasta katsoen edustavat samoja arvoja. Kuntavaaleissa samalla listalla olleiden puolestaan tulisi olla seurakuntavaaleissa eri listoilla, jos seurakunnan asioiden hoidon näkökulmasta edustavat kokonaan vastakaisia arvoja.

      Jo julkisuudessa puitu Savonlinnan ehdokasasettelutilanne ratkesi siten, ettei lista edes ottanut ehdokkaakseen sellaista, jonka arvot poikkesivat liiaksi listan yhteisistä arvoista. Näin asia varmaan menee yleisemminkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Aitouskovia Jesuksen Vapahtajana vastaanottaneita krsitittyjä on tutlimuksen mukan Suomessa noin 6-7 porosenttia väestöstä. Muut ovat mukana lähinnä tavan ja etenkin ns. siirtymäriittirituaalien vuoksi, joihin kirkolla on ollut pitkään monopoli ja joka kykenee tarjoaman ko rituaaleille aivan ylivertaiset valtavan isolla rahalla rakennetut puitteet.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Mikäli Seppo Heinolan kuvaus pitää paikkaansa, niin seurakunnillamme on valtavasti työtä omien jäsentensä keskuudessa ja kirkon lakisääteisten tehtävien turvaamiseksi seurakuntien toiminnan painopistettä tulee siirtää evankelioivaan suuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Virtanen sanoo:

    Uskovien yhteisö on sanamuotonsa mukaan joukko kantansa lukkoon lyöneitä ihmisiä. Ei ainakaan ikuisuutta tässä maailmassa etsivien avoin foorumi.

    Noin henkilökohtaisesti en voi kuulua ensimmäiseen. Mutta kirkko tietysti on oman luontonsa mukainen ja minä puolestani etsin paikkani sieltä, mistä löydän itseni kaltaisen yhteisön.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Näin asian juuri täytyykin olla.

      Kuka tuntee vetoa idän filosofiaan, etsii paikkansa sieltä, kuka kokee omakseen scaintologian valitsee sen. Teosofian löytää teosofien parista, gnostilaisuuden gnostilaisten parista jne. Jos olet panteisti tai deisti, niin et löydä sitä kristillisestä kirkosta. New age liikettä tai shamanismia ei niin ikään harjoiteta kristillisessä kirkossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Nuorva sanoo:

    “Luterilaisten tunnustuskirjojemme mukaan tässä joukossa voi olla mukana myös teeskentelijöitä, joita nykytermein kutsutaan lähinnä kulttuurikristityiksi sekä salaisesti Jumalan kieltäviä.” En menisi rinnastamaan nykyisiä kulttuurikristityiksi itseään luonnehtivia reformaatioajan “teeskentelijöihin”. Se, että joku luonnehtii itseään kulttuurikristityksi, kertoo vakavasta pyrkimyksestä pitää itseään kristittynä. On mielenkiintoissta, että kulttuurikristityiksi luonnehitvat ihmiset itse itseään (mm. prof. Heikki Räisänen ja prof. Antti Eskola), mutta “liberaaliteologi”, “fundamentlisti”, “teeskentelijä” ym. ovat enimmäkseen toisten antamia leimoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Tässä asiassa vedenjakaja on aivan selvä. Joko uskot Jeesus nasaretilaisen olevan Kristus, yhä elävä Jumalan Poika tai sitten vain teeskentelet uskovasi. Ei siinä mitään välimuotoja ole.

      Mitä viittaamaasi prof. Heikki Räisäseen tulee niin toki hän uskoo Jeesukseen ylösnouseena kolmiyhteisen Jumalan persoonana, muutoinhan eiu enää olisi kirkkomme pappisvirassa. Tai sitten hän vain teeskentelee olevansa pappisvirassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Seppo Heinola heitti mielenkiintoisen väitteen: “Aitouskovia Jesuksen Vapahtajana vastaanottaneita krsitittyjä on tutlimuksen mukan Suomessa noin 6-7 porosenttia väestöstä.”

    Vapaiden suuntien tavalle “ottaa vastaan” ei oikein löydy vahvistusta Ut:sta. Pietarin ensimmäinen kristillinen saarna kertoo asiasta: “Jotka nyt ottivat HÄNEN SANANSA vastaan, ne kastettiin”. Sama teema toistuu Vt:n esikuvissa. Sana otetaan vastaa ja ojentaudutaan sen mukaan.

    Ei Jeesusta voi ottaa vastaan vapahtajana, koska hänet on asetettu kaikkien ihmisten Vapahtajaksi. Kaikkivaltiaan kuninkaan alaisuuteen synnytään.

    “…olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.”

    On uskovienkin Vapahtaja, mutta uskovat ovat jostain syystä ryhtyneet rakentamaan aitoja ja erottelemaan toinen toisiaan erilaisten uskontunnustusten mukaan. Touhuilu on tyypillistä reviiriuskollisille vuohille.

    Paras esimerkki on katolisuus ja kotoinen esikoislestadiolaisuus, joiden mukaan vain heidän lahkoonsa kuuluneet voivat pelastua. On siinä etsijän, mikäli tuntee kristillisten lahkojen opin, vaikea valita pelastuksensa kirkko/herätysliike.

    Luterilainen tapa uskoa on ainakin yhtä raamatullinen kuin vapaiden suuntien, koska siinä on vähemmän vuohiajattelua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Minusta kristittynä olemiseen vähimmillään riittä eksistentiaalinen metakäsitus siitä että apostolinen uskontunnustus on totta eikä sepitettä. Tarkoitan sitä, että ihminen itse kokee että asiat todella ovat kuten uskontunnustuksessa lausutaan, vaikkei hän välttämättä kykene asiaa opillisesti selittämään. Tämä ei toki ole tavoitetila, vaan jonkinlainen perusta josta kristittynä kasvu voi alkaa.

      Jotkut kasvavat kirstittynä jo lapsesta alkaen vieraantumatta emämänsa aikana Jumalasta. Toiset kokevat voimakkaan kääntymiskokemuksen jossain elämänsä vaiheessa. Kolmansille usko kasvaa askelittain ilman yhtä merkittävää uskoontulokokemusta tai sitten näitä kokemuksia on vaiheittain useampia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki
    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.