Seurakunta työn tekijänä

Vuoden 2006 syksyllä aloitin työni Riihimäen seurakunnan kappalaisena ja lähetystyön pappina. Olin varovaisen innostunut, ja suunnittelin tietenkin tekeväni jotain suurta seurakunnan lähetystyössä, olinhan edeltävät lähes 15 vuotta johtanut kirkon lähetystyön keskuksen toimintaa, ja ajattelin hallitsevani aiheen. Se oli aikaa jolloin strategioiden tekeminen alkoi olla tärkeää, ja niinpä ajattelin että ensimmäiseksi teemme mallikelpoisen strategian seurakunnan lähetystyölle. Pidin lähetystyön työryhmän kanssa kokouksia, joissa hahmottelimme mitä kaikkea sellaisessa pitää olla. Vähitellen ilmassa oli enemmän epätietoisutta ja kysymyksiä kuin järkevän tuntuisia sisältöjä. Siinä meni noin kaksi vuotta aikaa, minkä jälkeen luovuimme koko asiasta. Näin miten samoihin aikoihin valmisteltiin toisaalla koko seurakunnalle ensimmäistä toimintastrategiaa, ja minulle kävi selväksi, että seurakunnan yhdelle tehtäväalueelle oli turha rakentaa omaa vastaavaa. Jos yhteisessä strategiassa ei tällaiselle ”seurakunnan perustehtävälle” ei ole tilaa, ei erillisellä suunnitelmalla ole merkitystä tai menestymisen mahdollisuutta. Päädyimme siihen että pyrimme jatkossa osallistumaan ja vaikuttamaan kokonaisstretegian kehittämisessä.

Pohtiessani Riihimäellä seurakunnan roolia lähetystehtävässä ylipäätään, jouduin käymään läpi monenlaisia ajatuksia. Jossain vaiheessa tulin siihen johtopäätökseen, että se on yksinkertaisesti varojen kerääminen lähetystyölle. Pelkästään koska kirkkomme ja seurakuntamme vain on niin rikas verrattuna ns. kolmannen maailman kirkkoihin. Toisin sanoen näin tiettyä järkeä jo pitkään vanhanaikaisena pitämälleni asetelmalle, jossa lähetysjärjestöt tekevät työn ja seurakunnat rahoittavat sen. Tämä käsitys ei kuitenkaan tyydyttänyt pitemmän päälle. Olihan jo pitkään puhuttu siitä, että seurakunnat ovat varsinaisesti ”lähetystyön subjekteja”, ja järjestöt ovat seurakuntien palvelijoita ja niiden käytössä ulkomaisessa toiminnassa. Mitä se työn subjektina oleminen sitten käytännössä tarkoitti, vai oliko kyse vain kauniista sanoista?

Yhdessä saarnassani sitten muotoilin oman käsitykseni asiasta. Ei siitä sen enempää puhuttu, enkä vieläkään ole nähnyt että seurakunnan rooli tai tehtävä tällä tavalla ymmärrettäisiin. Se on vain jäänyt itselleni eräänlaiseksi luonnokseksi tai lähtökohdaksi silloin kun puhutaan paikallisseurakunnan roolista kirkon lähetystehtävässä. Nyt olen sitä mieltä, että se toimii myös silloin kun puhutaan yleensäkin seurakunnan tehtävästä, missiosta.

Seurakunnallamme oli nimikkosopimus Suomen Lähetysseuran kanssa työntekijöistä Ranskan Marseillesissa. Kuin luin heidän kirjeitään ajattelin, mitä kaikkea se siellä tekivät, ja huomasin että suurinpiirtein samoja asioita tehdään Riihimäen saurakunnassa. Yksinkertaistaen ajattelin, että tilanne on sama missä tahansa mihin suomalainen lähetystyöntekijä menee, tai missä joku lähetysjärjestö aloittaa työn. Tiedän että nykyisin lähetystyöntekijät toimivat asiantuntijoina yhä erikoistuneemmissa tehtävissä, mutta mielessäni tässä yhteydessä on lähetystyön tilanne jossa tehdään kokonaisvaltaisesti kaikkea; diakoniaa, työtä lasten ja vanhusten parissa, opetusta ja koulutusta, saarnaamista ja sakramentteja, heikoista huolehtimista. Niinpä sanoin että Riihimäen seurakunnan tehtävä on toimia ”lähetystyöntekijänä” Riihimäen alueella.

Kun siitä ottaa tuon monimerkityksisen ja epäraamatullisen lähetys-sanan (tutkikaa vaikka, Raamatussa ei ole sanaa lähetys:) pois, jää jäljelle sen työn tekeminen minkä Jeesus jätti seuraajilleen (Matt. 28, Luuk. 4, Joh. 17). Siinä se seurakunta on työn subjektina eli tekijänä. Tehtävä muodostuu suurinpiirtein seurakunnan nykyisistä tehtäväalueista, mutta siihen ei kuulu yhtään omarajaista ”työaluetta” tai ”työmuotoa”. Ja niin kauan kuin seurakunnalla on vara pitää palkattuja työntekijöitä, näiden kannattaisi keskittyä varustamaan ja tukemaan seurakuntalaisia tässä työssä.

10 kommenttia

  • Hannu Paavola sanoo:

    Pitää sen verran lisätä, että tämän näkemyksen tarkoitus ei ole korvata sitä mitä seurakunta jo tekee lähetystyössään, siis ulkomaisessa toiminnassa, vaan täydentää seurakunnan roolia. Ostaisiko joku? Mitä muita kokemuksia on tästä seurakunnan olemisesta subjektina lähetystyössäään?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Muistatko Hannu sitä, mitä strategian avulla uskoit saavuttavasi? Eli miksi ryhdyit siihen puuhaan alun perin?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Joo asia oli niin että siihen aikaan termit ei olleet aivan niin hyvin selvillä kuin nyt. Strategiaa ajateltiin jonkun verran yleissuunnitelmana, ja minulla oli mielessä että sellainen voisi antaa ihmisille jopa kiinnostavan ja innostavan kokonaiiskuvan siitä mitä seurakunnan lähetystyössä tehdään. Siis avata “suurelle yleisölle” toiminnan laajuuden nimikkokohteiden kirkoista ja oloista kaikkeen siihen mitä seurakunnan alueella tehtiin. Tietenkin myös sitä mikä siinä on tärkeintä eli Jumalan työhön osallistuminen. LOppuvaiheessa tähtäimessä oli kattavan esitteen tekeminen toiminnasta. Olin kirkkohallituksessa viimeisinä asioina saanut kirkon lähetysstrategian valmistelun käyntiin, mitä SLS oli onnistunut vastustamaan parikymmentä vuotta (“ei strategiaa voi tehdä taho joka sitä ei tee ko. työtä”). Se valmistui jossain 2012 paikkeilla… Kyllä tässäkin seuraisin Patrik Hagmanin neuvoa keskittyä vain tekemään asioita entistä paremmin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Juu. Eipä tosiaan Raamatussa puhuta mitään lähetyksestä. Hieno havainto.

    2007 vuoden olin lähetyssihteerinä Asikkalassa ja havaitsin, miten monenlaisia mahdollisuuksia olisi, jos näitä työmuotojen välisiä raja-aitoja ei olisi. Jospa eri toimialojen työntekijöitä voisi käyttää yli rajojen, niin toimintamahdollisuudet monikertaistuisivat heti. Nyt kukin työala jyystää omaa sarkaansa ja voivottelee mahdollisuuksien niukkuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Eiks voisi ottaa oppia Marseillen ja muiden sen tapaisten toimintapisteiden hommista? Kristillisen maan ison kaupungin johonkin nurkkaan luodaan työpiste. Kun sana leviää ja siellä on oikea henkilö paikalla niin sinne alkaa vähitellen valua väkeä. Ensiksi ehkä vain kahville . Sitten pyydetään apua kahvin keittoon ja muihin pikkuhommiin. Syntyy ensiksi naisten avustajaporukka . Sitten aletaan pitämään aivan luonnollisesti ja reilusti ilmoittaen hartauksia. Paljon niinkuin Merimieslähetys on onnistunut luomaan työtään.

    Pieniä työpisteitä pikku kappeleineen esikaupunkialueille vastaavalla tavalla ; Aloitetaan kahvilana mutta ei peitellä sitä, että tämä on seurakunnan paikka.Kahvilan on oltava hyvin näkyvissä eikä m issään kellarissa.

    Työntekijä jatkuvasti paikalla hoitamassa ja auttamassa kahvilaa. Jonkun ajan kuluttua ihmiset tulevat tapaamaan toisiaan ja muuten vaan juttelemaan ,jos seurakunnan henkilö osaa olla sopivasti sosiaalinen. Hartaustoiminta avoimesti tiettyinä aikoina päivittäin. Olen nähnyt tällaisen toiminnan aivan läheltä ja se toimii. Suomi ja kaikki muutkin Pohjoismaat ovat lähetysaluetta. Toivoisi että kirkon tahot lähtisivät enemmän käytännöstä ja vähemmän suurista näyistä jotka eivät toimi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    LOppuvaiheessa tähtäimessä oli kattavan esitteen tekeminen toiminnasta. ”

    Olisi kiva jos pääsisin näkemään sen rungon. Voisin alkaa puuhamaan vastaavaa tänne. Tilanne täälläkin on se, ettei toiminnan koko sisällöstä taida tietää muut kuin lähetyssihteeri ja pappi. Jolloin toimintakin jää vain suppean uskollisten joukon harteille, kun sen mission pitäisi olla koko seurakunnan ykkösjuttu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Markku Hirniltä hyvä kommentti.

    Kyllähän minä sen ymmärrän että kuvaamani kaltainen seurakunta olisi missionaarinen sellainen, ja vielä jonka missionaarisuutta ei mitata lähetyskannatuksen määrällä vaan jollakin muulla. Millä? Vapaaehtoisten määärällä? MEssuun osallistumismäärällä? Herätyksen määrällä/koolla? Pitäisikö sellaisen seurakunnan tehtäväkuvaus tai “strategia” kirjoittaa hienovaraisen varovaisesti, että jösenet eivät saikähtäisi? Ai niin strategiaa ei tarvi tehdä ollenkaan, tekee vain työtään hyvin. En tiedä.

    Pekalle sen verran että taitaa olla niin että vaikka kuinka hieno esite on niin ei siitä tule seurakunnan ykkösjuttua – siis ainakaan lähetystyöstä. Se sana on tullut niin heikoksi ja rasitetuksi että ennakkoluulot torjuvat sen kaukaan. Tai sitten esite pitäisi osata kirjoittaa/tehdä niin hyvin ja uusilla sanoilla ja sisällöillä, eikä esitteellä sittenkään muuteta asioita.

    Kai niitä muutetaan vain alkamalla tekemään niitä toisella tavalla. MILLÄ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kai sinä Hannu olet jo havainnut, että kyselen sitä samaa asiaa täältä vapaehtoisen näkökulmasta. Voisiko vapaehtoisena toimia itseohjautuvasti. Sellaisella tavalla, etten lankea missionäärisyyttä estäviin ansoihin. Samalla palvellen kirkkoa.

    Vapaaehtoisena voin hyvin helposti joutua samaan oravanpyörään työntekijöiden kanssa. Jolloin oma panokseni käpristyy sisäänpäin, niin kuin höylän lastu. Siinäkin voi kokea tekevänsä tärkeää työtä. Eikä näe nokkaansa pitemmälle. Jos muutosta haluaa, niin olisi nähtävä laajempi sektori. Lähetyssihteerinä kaipaisin juuri sitä runkoa. Vaikka nyt en ole siinä puuhassa. Kiinnostaisi vain löytää alalle uusia näkökulmia.

    Kävin Pirkkalassa asuessani pitämässä nelosluokalle tunnin lähetyksestä. Vein siinä lapset mielikuvituksen värittämälle elämysmatkalle eri lähetyskohteisiin. Opettaja seurasi tuntia luokan perällä ja sanoi seuranneen esitystäni suu auki ja ihmetelleensä, että voiko uskontotunnin noinkin pitää. Kerron tämän vain siksi että kaipaan juuri niitä uusia ideoita. Ehkä niitä ei ole kovin vaikea löytää, jos heittäytyy täysillä mukaan. Omat jarrut pitää saada vain pois päältä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Hannu kysyy MILLÄ uudella tavalla? Ajattelen,että tapoja on tuhat ja sata. Seurakunnat on erilaisia, ja ihmiset. Mutta yhteisiä asioita on. Ensin on löydettävä toisemme, siis yhteys. Ja sitten kutsumus, jokaisella omansa, Jumalan antama. Ja sitten toinen toisiamme tukien töihin.

    Mutta kun me yritetään olla viisaita. Hengellisellä kentällä ei ihmisen viisaudella ja ymmärtämisellä saada mitään aikaan. Jumala tulee mukaan tekemiseen ja rakastamiseen (mikä on tekemistä) ja vasta silloin tapahtuu jotain uutta ja asiat alkavat muuttua. Itseasiassa tekijä on Jumala. Kutsumus on tässä avain. Se on jokaiseen kristittyyn asetettu. Yhteys on toinen avain. ” Missä kaksi tahi kolme…siellä minä olen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Eipä se asioiden ymmärtämättömyyskään taida olla oikein hyvä juttu. Jollei seurakuntatyössä ymmärrä työalojen tiukkoja raja-aitoja kunnioittaa, niin varmasti joutuu itse siitä maksamaan kaliin hinnan. Vapaaehtoisen ei tarvitse niistä mitään tietää, mutta työntekijä voi olla äkkiä pahassa pulassa, jos hyppii aitojen yli.

      Ilmoita asiaton kommentti