Seurakuntalainen/Aino Kanniainen 6.8.2015

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/median-luoma-kuva-lestadiolaisesta-naisesta-vieras-aino-kanniaiselle/

 

Aino Kanniainen sanoo, ettei tunnista itseään lestadiolaisena naisena median luomasta kuvasta. – Vanhoillislestadiolaisuutta on kuvattu usein jäykkänä patriarkaalisena yhteisönä, jossa miehet päättävät asioista ja naiset ovat heille alisteisessa asemassa.”

 

Minustakin vanhoillislestadiolaisuus on jäykkä patriarkaalinen yhteisö, jossa miehet päättävät asioista. Kautta liikkeen historian näin on todennettavissa lukuisten pidettyjen kokousten pohjalta, joissa miehet ovat kokoontuneet neuvottelemaan tai jopa kiistelemään milloin mistäkin liikkeen päivänpolttavista kysymyksistä. Eipä niissä ole naiset käyttäneet puheenvuoroja, kun eihän niissä naisia ole edes koskaan ollut. Nykyisinkin jotkut vallalla olevat säännöt (televisio, ehkäisykielto, naisten ulkonäkö) ja käytänteet ovat peräisin noista miesten järjestämistä ja osallistumista kokouksista.

Tuosta olen kuitenkin Kanniaisen kanssa samaa mieltä, että naiset eivät ole miehille alisteisessa asemassa suoranaisesti. Mielestäni kuitenkin kaikki liikkeen jäsenet, niin miehet kuin naisetkin, ovat alisteisia liikkeen opeille ja käytänteille, joita määrittelevät valtaapitävät miehet. Jos milloin jollakin paikkakunnalla tulee kysymystä jonkun asian tai käytänteen osalta, käännytään aina jonkun uskonasioita hyvin ymmärtävän mieshenkilön puoleen. Nämä ovat yleensä liikkeen piirissä luottamusta ja arvostusta nauttivia tunnettuja puhujia. Koetaan, että heille uskonasiat ”kirkastuvat” yleensä muita paremmin.

Minusta ei ole mikään ihme, että liikkeen ulkopuolisilla ja vaikkapa mediallakin, olisi vanhoillislestadiolaisista naisista alistuva kuva suhteessa liikkeen miehiin. Aina kun joku sanoo julkisuuteen päin jonkin kannanoton jonkun asian yhteydessä tai vaikkapa suviseurojen tiedostustilaisuudessa, kyseessä on mieshenkilö eikä nainen. Ainakin virallisen tiedottamisen hoitavat aina liikkeen miesjohtohahmot. Kanniainen taitaa olla lähes ainoana naisena jotain julkisuuteen kommentoinut. Harvinaista se on joka tapauksessa, että naiset selittelisivät liikkeen oppeja ja käytänteitä julkisuudessa. Eipä siis ihme, että liikettä pidetään niin patriarkaalisena, sehän taitaa jopa olla sitä, vai mitä?

Myös se antaa liikkeestä kovasti patriarkaalisen kuvan, kun SRK:n johtokunta koostuu yksinomaan miehistä.

 

”Aino Kanniaisen mukaan vanhoillislestadiolaisuus on kehittynyt avoimempaan suuntaan vaikeiden kysymysten kohtaamisessa.”

 

Tuota on moni muukin sanonut minulle. Minua on jopa kiitelty liikkeen sisältä, että olen ollut edesauttamassa avoimuuden kehittymisessä. Mutta edelleenkin joutuu ikäväkseen välillä kuulemaan liikkeen piiristä sellaisia ikäviä uutisia, että avoimuudestaan joutuu joskus kovastikin kärsimään. Pelkoa ja salailua on siis liikkeessä edelleenkin luvattoman paljon. On ihmisiä, jotka joutuvat elämään kaksoiselämää tai salaamaan ajatuksiaan ja tekemisiään seuraamusten pelossa.

 

”Julkisesti puhuttaneita seikkoja vanhoillislestadiolaisuudessa on esimerkiksi naisen asema seurakunnassa ja perheessä.”

 

On tehtäviä, joihin naista ei liikkeessä kelpuuteta ollenkaan, esimerkiksi puhujana toimiminen ja SRK:n johtokunnan jäsenenä oleminen. Seura- ja leiri-isäntänä toimii aina mies ja yleensä myös esilaulajana ja kolehdinkantajana. Muissa hommissa ei ole sukupuolella niin väliä.

Perheissä vallitsee mielestäni aika pitkälle tasa-arvo. Tietty poikkeuksiakin on, etenkin vanhemmalla väestöllä, jossa ajatellaan, että mies on perheenpää ja sitten onhan olemassaan aina yksittäistapauksia, joissa saattaa esiintyä alistamista miehen, mutta ehdottomasti myös naisen taholta, ihan samalla tavalla kuin liikkeen ulkopuolellakin. Liikkeen opetus ei mielestäni tähtää naisen alistamiseen perheen sisällä millään tavalla.

Kaikkien tulee olla kuuliaisia seurakunnalle, liikkeen vallalla olevalle opetukselle, se on se juttu.

 

"Lasten vastaanottamiseen liittyvät ratkaisut pohjautuvat vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä Kanniaisen mukaan ”uskon kautta avautuvaan näköalaan elämän pyhyydestä ja Jumalasta elämän antajana”.

 

Niinpä niin. Ensin sanotaan, että uskovainen ei ehkäise. Sitten jatketaan, että me emme mene makuuhuoneisiin vahtimaan asiaa, vaan jokainen pariskunta toimii asiassa omatuntonsa mukaisesti. Tästä on helppo päätellä ajatuskuvion pointti: ehkäisijä on epäuskoinen. Uskovaisen vanhemman uskosta nouseva ajatus ja hänen omantuntonsa ohje on, että kaikki lapset otetaan vastaan. Näin se menee, kunnes…

 

”– Minulta on kysytty, voiko uskovainen käyttää ehkäisyä äidin vakavaan väsymiseen, mielenterveyteen tai fyysiseen sairauteen liittyvien kysymysten vuoksi. Sairauden hoitaminen on tärkeää. Silti näin henkilökohtaiseen ja puolisoiden yksityiseen asiaan ei kukaan toinen voi antaa yksiselitteistä vastausta. Päätöstä ei voi ulkoistaa toisille tai uskonyhteisölle. Ratkaisut nousevat henkilökohtaisen uskon kautta, Kanniainen linjaa.

– Näin syvällisen kysymyksen esittäjää ei kuitenkaan saisi jättää yksin, vaan häntä on autettava löytämään sellainen ratkaisu, jonka kanssa hän voi hyvällä omallatunnolla elää Jumalan johdatukseen luottaen.”

 

On tämä sekavaa. Ensin puhuja ja liikkeen julkaisut tuomitsevat ehkäisyn, kehottavat vanhempia ottamaan kaikki Jumalan lahjoittamat lapset vastaan ja kieltävät väsymästä asiassa. Sitten kanssakeskusteluissa tai esimerkiksi tällaisissa Kanniaisen ulostuloissa saatetaan antaa myönnytyksiä ehkäisylle tietyissä tilanteissa. Seuraavaksi sanotaan, että ehkäisypäätöstä ei voi ulkoistaa yhteisölle tai toisille uskovaisille. Loppu viimeksi sanotaan, että kuitenkaan ei ole hyvä kenenkään antaa toimia asiassa omin päin, vaan uskonystävien opastamana.

Saa, ei saa, saa, ei saa…

Tuo, että esimerkiksi Kanniaiselta tullaan kysymään, voiko ehkäistä jossakin tilanteessa, kertoo kaiken koko asiasta. Ihmisillä ei ole oikeasti minkäänlaista omantunnon vapautta asiassa, vaan heidän on kysyttävä lupaa ehkäisylle toisilta liikkeen jäseniltä.

Periaatteessahan liikkeeseen valikoituu kaiken aikaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan suurenkin perheen. Ensimmäiseksi mahdollisesta suurperheellisten joukosta tippuvat ne, jotka jo lapsena tai nuorena päättävät aikuisena ”kieltää uskonsa” suurperhemahdollisuuden takia. Sitten porukasta tippuvat ne, jotka valitsevat yksinäisyyden suurperheen sijaan. Seuraavaksi putoavat ne, jotka valitsevat ehkäisyn ja joko jäävät liikkeeseen tai lähtevät siitä. Jäljelle jää siis joukko enempi ja vähempi mielellään suurperheen vanhemman saappaisiin astuvia liikkeen jäseniä.

Näistä sitten osa yltää suurperhemittelössä hyvin ihan ”palkintopalleille” saakka, jossa he pokottavat liikkeen sisä- ja ulkopuolisten ihasteltavana. Oikeasti heitä ihastellaan, olen itsekin tehnyt niin usein, heillä näyttää sujuvan kaikki niin mallikkaasti ja onnenkantamoiset oikein kasaantuvat heille monella eri tavalla.

Homma on kuin maratonjuoksu. Osa ei lähde alkujaankaan siihen mukaan, osa kestää homman hyvin, osa huonosti ja loput hyvin huonosti.

Pahinta on se, että sellaisen henkilön, jonka ei olisi toivonut ikinä kuulevankaan koko ehkäisykielto-opista mitään, on ottanut sen ihan täydestä. Ihan vasta eräs vl-henkilö kertoi minulle opastaneensa useita psykiatrisella osastolla olevia vl-äitejä ottamaan vaarin heitä hoitavan tahon neuvosta aloittaa ehkäisy. Näin rivipenkkiläiset neuvovat toisiaan ahdingoissa. Mitä tekevät puhujat ja mitä kirjoittavat liikkeen julkaisut: uskovainen ei ehkäise?!

Kysyn Aino Kanniaiselta ja muiltakin liikkeen jäseniltä: miksi edelleen ilmenee tilanteita, joissa suurperheen vanhempi kipuilee psykiatrisella osastolla sen asian kanssa, voiko hän aloittaa ehkäisyn? Jos ei pärjää edes itsensä kanssa eikä kykene hoitamaan jo olemassa olevia lapsiaan, on suorastaan huutava vääryys pakottaa itsensä ottamaan lisää lapsia vastaan. Huutava vääryys! Eikö liikkeen johto ja hoitoalan ammattilaiset välitä heikoista ja sairaista? Välitetäänkö vain siitä, minkälainen kuva liikkeestä ja sen jäsenistä on mediassa ja liikkeen ulkopuolella?

”Ei me olla alistusasemassa”, ”meille lasten vastaanottaminen on vapaaehtoinen ja iloinen asia”, ”olemme onnellisia elämäämme”. Niin, uskon sen ja se on totta kohdallanne, jotka ette löydä itseänne median antamasta kuvasta lestadiolaisnaisesta, media kun nostaa esiin sen ihmisen äänen, jonka ääni halutaan liikkeen sisällä olla kuulematta ja unohtaa. Hyvä media!

26 kommenttia

  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Mielestäni jokaisen, kuuluu sitten mihin liikkeeseen hyvänsä, tulee saada miettiä oma tilanteensa ja toteuttaa oma suunnitelmansa elämässä,:: Haluaako uran vai 15 lasta, haluaako tehdä esim. väitöskirjan itselleen tärkeästä ja yhteiskunnalle merkittävästä aiheesta ja hankkia 1-3 lasta vai hoitaa suurperhettä ja omistautua sille vanhuuteen asti. Minusta ihmiset ajattelevat liikaa mitä muut ihmiset ajattelevat ja muka määräävät. Ollaan vapaita ja ajatellaan omilla aivoillamme,

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Tavallaanhan vl-liikkeessäkin valinta nähdään vapaaehtoisena, jossa toisessa vaakakupissa on usko ja toisessa epäusko, kumman sitten valitset, valinta on tavallaan vapaaehtoinen. “Tavallaan” siksi, että jos valitsee “kirouksen”, sillä on seuraamuksia, joita moni haluaa elämässään välttää: puhuttelut, painostamiset, pelottelut, syrjäytyminen entisestä sosiaalisesta verkosta.

      Mutta sitä ei voi kukaan kiistää, etteikö moni avioon astuva etukäteen pelkäisi sitä, kuinka paljon niitä lapsia sitten mahdollisesti tulee ja miten hommassa pärjää. Samoin avioparin vanhemmat usein pelkäävät lastensa puolesta. Osa jopa kehottaa avioitumaan myöhemmin, ettei lapsirumba alkaisi kovin nuorena ja ettei lapsia ehtisi sitten tulla niin paljon.

      Sitten kun on niitäkin vanhempia olemassa, joille koulutus, ammatti ja työura on VAIN järjestelykysymys siinä lapsirumban keskellä, niin edelleenkin homma nähdään pitkälle omana valintana ja vapaaehtoisena asiana.

      Mutta kyllä itse ajattelen, sanokoon kuka tahansa mitä lystää, että jos vl-liikkeen lapsiasiassa ei olisi kytkettynä elämä ja kuolema, taivas ja helvetti, tuskin kovinkaan moni sitoisi itseänsä vuosikymmeniksi niin isoon työmaahan kuin mitä suurperhe on. Vaikka kuinka ne lapset ovat ihania ja rakkaita.

      Että sillä tavalla koko juttu pohjautuu kyllä jokaisen henkilökohtaiseen uskoon ja omatuntoon, että kun siitä on taivaspaikka kiinni. Sama kuin esimerkiksi Jehovan Todistajien verensiirtokielto; kun se on heillä sidottu pelastukseen, he tottelevat siitä. Ei muuten kukaan ihminen antautuisi kuolemalle ehdoin tahdoin, ellei ole itsemurha aikomuksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Kotila sanoo:

    Tämä muistuttaa aivan toista kysymystä. Omassa rippikoulussani opetettiin, että joko tulet uskoon vbapaantahdonratkaisulla tai et. Jeesus ei pakolla pelasta. Vaihtoehtoja jäi kuitenkin vähän: ellet tule-uskoon-vapaantahdonratkaisulla-ja-nykäise-isosta-hihasta-ja-sano-tahtovasi-tulla-uskoon, mitä ihmettä se sitten olikaan, palat siellä Helvetin tulessa iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen.

    Eipä vanhemmat todella tienneet mitä tekivät lähettäessään hyvässä uskossa jälkikasvunsa oman seurakunnan riparille.

    Suuri merkitys näkyy olevan opetuksella, ja paljon vaati tuosta rauhallinen irtisanoutuminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tuohon isoon uskonratkaisuun on usein tapana koplata näitä muita liitännäisvalintoja. Joillakin se on sapatin vietto lauantaisin, joillakin kieltäytyminen verensiirrosta, joillakin luomiskertomuksen nieleminen luonnontieteelisenä totuutena ja joillakin ehkäisykielto. Niiden avulla voidaan muka tarkistaa, onko se uskonratkaisukaan aito ja oikea.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Leena Kotila :”Eipä vanhemmat todella tienneet mitä tekivät lähettäessään hyvässä uskossa jälkikasvunsa oman seurakunnan riparille.”

      Ripari-ikäiset lapset uskovat, mitä hyvänsä heille kerrotaan, mutta että aikuiset naisetkin. Yksi omista jälkeläisistämme, jolle kotona olimme opettaneet, että Jumala on rakkaus, oli jollakin riparitunnilla kertonut tämän, jolloin tunnin vetäjänä toiminut oli sanonut, että “täällä puhuu paha henki”. Myös konfirmaatiosaarnassa hän sanoi, että tuollaista Rakkautta ei ole olemassakaan, mikä sai aikaan sen, että jotkut läheisistämme ilmoittivat eroavansa kirkosta. Riparin jälkeen jälkeläisemme ja hänen bestiksensä itkivät kaulakkain, kun “taivaaseen menevä” bestis oli tullut uskoon, mutta “helvetin valinnut” jälkeläisemme ei.

      Sama tianne oli, kun ala-asteella olleet olivat saaneet “puhdasoppista” opetusta, ja heidän makuuhuoneestaan alkoi illalla kuulua hillitön itku. Kun menimme makuuhuoneeseen, he kertoivat itkevänsä sitä, että opettajan mukaan me joudumme helvettiin, koska emme ole uudestisyntyneitä.

      Tilanteista mentiin eteenpäin siten, että he itse lukivat Raamattua ja sen jälkeen keskustelimme asioista heidän kanssaan. Emme hetkeäkään uskoneet, että “uudestisyntyminen” olisi ainoa tie taivaaseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit