Sielunhoito vaan mistä kirkkomme lupaa ja puhuu

Uutena Vuonna on hyvä katsoa muutamalla ajatuksella keskustelun mahdollisuuksia antaa Meille toivon hetkiä silloin kun Taivas hetkellisesti näyttää pilviseltä. Tarkoitus ei myöskään ole unohtaa rukouksen merkitystä, mikä konkreettisena usein antaa Itsellekin selvän ja hyvän käsityksen esillä olevasta haasteesta tai ongelmasta.

Uskonpuhdistus ei poistanut rippiä vaan rippipakon. Siksi jokunen sanasisältö, mistä jokunen sana.

Hoitosuhteen syntyminen ja uskonnon harjoittaminen ovat sielunhoidossa käsitteitä, joihin on suhtauduttava lähtökohtaisesti suurella varauksella. Ensinnäkään sielunhoidossa ei pyritä hoitosuhteen syntymiseen ja sen säilyttämiseen vaan luottamukseen ja uudelleen orientaatioon, minkä kautta seurakuntalainen tai yleensä toinen Ihminen voi huomata tavan ja oman kyvyn päästä asiassa eteenpäin ja löytää uusia vastauksia tai kysymyksiä. Uskonnon harjoittaminen ei saa eikä voi olla lähtökohtaisesti sielunhoidon keskiössä ennen kuin pappi, diakoni tai toinen Ihminen ovat yhteisesti tulleet asiasta tietoisiksi. Papin omasta viitekehyksestä johtuu sitten se, että papilla on hyvä mahdollisuus selventää hengellisen orientaation mahdollisuutta ja sisältöä. Se, että sielunhoidossa aina olisi läsnä uskonnonharjoittamisen aspekti, ei tietysti voi pitää paikkaansa. Edelleen se, että pappi ja terapeutti lähtökohtaisesti puhuisivat eri asioista, ei myöskään pidä paikkaansa. Yleensä sitten voi sanoa, että sielunhoidon yleinen päämäärä on yhtenevä kirkon kanssa. Mutta sitten voi kysyä, miksi kirkkomme ei anna jäsenilleen sielun hoito-opetusta.

Sitten on hyvä muistaa, että papin puheille tuleva Ihminen ei ole kuvaannollisesti lammas vaan yksilö. Enemmän kuin akateeminen psykologia tai psykiatria, pappi haluaa ja kykenee ymmärtämään sen, että Ihmisen elämänkysymyksissä sopeutumattomuus elämänolosuhteisiin ei useinkaan riitä tyhjentäväksi vastaukseksi elämän vaikeuksiin vaan osa vastauksesta löytyy Meille ja erityisesti papille annetusta kaksoiskäskyn toisesta puolesta hoitaa sairaita.

Ylipäänsä papin ja yhden seurakuntalaisen väliset keskustelut ovat kahdenkeskisisiä ja muille kuulumattomia riippumatta siitä, montako sanaa ne sisältävät. Asiatkaan eivät vaikuta olivat ne sitten iloisempia tai ikävämpiä. Yksityisrippiä kuitenkin herätysliikkeiden ulkopuolella käytetään ymmärtääkseni vähän. Ei ole ihme, että kirkkomme ei sielunhoitoa halua avata niin, että Ihmiset osaisivat sitä kysyä kun eräässä väitöksessäkin todetaan pappien suupielet kovin herkiksi aukeamaan. Asiassa olisi ilmeisesti syytä katsoa sitä, että Luther hyväksyi maallikon antaman ripin. Näin riippumatta siitä onko kyseessä varsinainen päästöön johtava sielunhoidollinen keskustelu vaiko luottamuksellinen vuorovaikutus, missä toinen Ihminen on kuuntelijan paikalla, olisi asia hyvä ymmärtää niin, että kyse on luottamuksellisesta asiasta.

Missä määrin asiassa sitten ajatellaan olevan kyse hengellisen substanssin olemassaolosta tai sen käyttämisestä synninpäästöön, on toissijainen asia.

5 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Olen ymmärtänyt papin tehtävän sielunhoidossa siltä pohjalta, että aloite keskusteluun on seurakuntalaisella, ei papilla, ja että seurakuntalainen kääntyessään papin eikä psykoterapeutin puoleen toivoo saavansa mahdollisuutta pohtia elämäntilannettaan Jumalan eteen asettuen. Näin ollen kirkolliseen sielunhoitoon kuuluu myös hengellisyyden ottaminen huomioon, kun taas sekulaariterapiassa tukeudutaan yksinomaan tiedeperustaiseen psykologiaan ja pysytään neutraalina arvokysymyksiin nähden.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kyllä, mutta Ihmisen usein heikosti tiedostamattomiin kysymyksiin arvot liitttyvät useasti.

      Näin riittämättömyyden, oman vajavaisuuden, läheisten liian harvan kohtaamisen, ja kaiken lisäksi kysymys ottaako puolisoni minua vakavasti, asiat hyvin voivat olla keskiössä kun seurakuntainen pappia haluaa lähestyä.

      Näin kysymykset ovat arkisessa elämässä, ja kun Ihmisellä sydämessään on tuntoa uskossa, on asia papeillemme haastava.

      Kiitän Teitä, Yrjö Sahama, osallistumisestanne tähän monin tavoin vajavaiseen blogiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Toki saa muistan pappien harjoittavan psykoterapian asiaa. Yleisyyttä Suomessa en tosin tiedä. Uskoisin asiaa löytyvän kun diakonitkin asiaa katsovat. Tosin sitten lisäopintona.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Olen samaa mieltä Yrjö Sahaman kanssa siitä että juuri hengellisyyden huomioonottaminen on sielunhoitaja papin asenne. Hyvin koulutettu sielunhoitaja pappi käyttää hyväkseen psykologista ymmärrystä. Se auttaa ymmärtämään myös ihmisten hengellisiä vaikeuksia , sellaisia jotka löytyvät muiden elämänongelmien sisään leivottuina.

      Väittäisin jopa niin ,että seurakuntalainen , joka kääntyy papin puoleen ja alkaa puhumaan maallisista vaikeuksistaan vaikka hyvin tietää kenen kanssa puhuu, tekee niin saadakseen selville sen, että onko papilla on edellytyksiä ymmärtää häntä myös jos hän ottaa esiin hengelliset pohdiskelunsa.

      Toisaalta, niinkuin maailma on nyt, niin kun keskustellaan näennäisesti maallisista ongelmista , niin samalla keskustellaan hengellisistä ongelmista. On papin asia tunnistaa se mistä oikeastaan on kyse. Seurakuntalainen tulee pettyneeksi jos keskustelu jää vain maallisia ongelmia koskettelevaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Ei sielunhoidossa voida erottaa toisistaan maalllisia ja hengellisiä. Ihminen on kokonaisuus ja ongelmallisessa elämäntilanteessa on mielessä monenlaisia kysymyksiä. Ihan kaikkea voi pohtia joko uskon viitekehyksessä(kin) tai kokonnaan irrallaan siitä. Ratkaisut on kunkin ihmisen tehtävä itse, niitä ei voi sanella sen enempää pappi kuin terapeuttikaan. Pappi voi tuoda pohdiskeluun esim. armon näkökulman, jolloin syyllisyydentunteita ei tarvitse kieltää, vaan armon kokemus parhaassa tapauksessa saa löytämään uuden tavan elää elämäänsä vapaana menneisyyden kahleista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Väisänen
    Pekka Väisänen

    Soossi ja joltisen pyöriät perunat. Olen nuoruudessa hiukan soittanut ja lukenut.