Silta kasteesta rippikouluun

Lukijani.

Varhaisin päätös, minkä rippikoulua koskien olen pappina tehnyt, liittyy kastekäskyyn: "Jos kastan, niin opetan." Oli pakko keskustella asia halki itseni kanssa, koska en halunnut lähteä Tanskan tielle. Siellä jotkut papit eivät suostuneet kastamaan, jos epäilivät lapsen jäävän vaille opetusta.

Päätös taata opetus johti siihen, että asiaan piti panostaa jo kastekeskustelussa. Silloin täytyy rakentaa silta, joka kantaa kastepäivästä rippikouluikään saakka. Opetusta ansaitsivat osakseen niin lapsen vanhemmat kuin kummit.

Sillan rakentaminen helpottui heti kun seurakunnat alkoivat lahjoittaa kastekynttilän. Kun kerron vanhemmille kastekynttilän merkityksestä, sanon samalla, että kynttilää on hyvä polttaa aina kasteen vuosipäivänä. Sitä tulee kuitenkin polttaa sen verran varovasti, että tapaa voidaan jatkaa ainakin rippikouluikään asti.

Kummeille painotan, että he ovat suostuneet virkaan, joka on latinaksi 'sponsor'. Heidän tehtävänään on taata, että kummilapsi oppii tietämään uskontunnustuksen merkityksen. Yhdessä vanhempien kanssa heidän tulee rukoilla lapsen puolesta, kasvattaa lasta kristillisesti ja vihdoin rohkaista lasta käymään rippikoulu.

Rippikoulu on välttämätöntä käydä, jos lapsena kastettu haluaa muutakin kuin oikeuden äänestää kirkollisissa vaaleissa. Välttämättömyys ärsyttää monia. Ärsyttää, kun on pakko tehdä jotain, vaikka se ei kiinnostaisi. Kun sen opettajana oivalsin, seurasi johtopäätös, että minun pitää panostaa kaikki osaamiseni rippikoulun laadukkaaseen toteutukseen. En saa leipääntyä, jotta en pahentaisi kaikkein vastakarvaisimpien rippilasten tilannetta. Heittäytyminen opetukseen koko kropallaan ja persoonallaan on kaiken A ja O.

Vastentahtoisten läsnäolo ei koskaan saa johtaa riman madaltamisen suhteessa osaamisvaatimuksiin. Siksi olen halunnut panostaa ulkolukujen tukemiseen, kuten parissa edellisessä blogissani olen kertonut. Opetusmateriaalin taas olen saattanut päivän tasalle kirkon jokaisen uuden rippikoulusuunnitelman myötä. Kurssia olen koko ajan korjannut myös oppilailta kerätyn palautteen avulla ennen kutakin rippikoulua.

Kuinka kestäviä silloista on tullut? Silta

Ei aavistusta! Mutta luotan, että johdonmukaisuus rakentajana on kantanut hedelmää.

Sinun

Harmaa rovasti

37 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tuota toimintamallia olen yrittänyt seurakuntiin istuttaa. Ei oikein ota tulta sekään. Miten mainiot mahdollisuudet olisi. Mut jotenkin vaan on kituliasta kirkossa. Ei työntekijöillä ole aikaa, eikä miehet lähde liikkeelle. Jotenkin nössöä porukkaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Nyt älähdän vastaan.

      Kenttäpiispa (sittemmin Lapuan hiippakunnan piispa) Jorma Laulaja sanoi Rovaniemellä 27.4.1988 Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen juhlan saarnassaan lauseen, jota olen sittemmin pitänyt arvokkaana ohjenuoranani: “Kirkko tarvitsee miestä ja mies kirkkoa.”

      Mies lähtee mukaan mielellään, mutta usein häntä pitää hiukan nykäistä hihasta. Aivan kuten itsekin kerroit Heinolassa tehneesi. Ja sama todetaan Vapaaehtoistyön tutkimuksessa, johon kommentissani 7.8. viittasin. Ja tarjotun tehtävän pitää mielellään olla passelisti rouhea.

      Myönteisenä esimerkkinä miesten aktiivisuudesta evankeliumin levittämisen saralla mainitsen Gideon-järjestön. Heissä löytyy potentiaalia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vanha polvi on kasvatettu passivisuuteen. Nuorissa on kirkon positiivisen tulevaisuuden toivo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miehiä kyllä lähtee toimintaan, kunhan niitä hakee jostain muualta, kuin seurakunnan miestenpiireistä .Aktiiviset miehet löytyy pk-sektorilta ja korkeakoulutetusta porukasta. Mikäli miestenpiirissä on aktiivinen joukko, niin se on jo työllistänyt itsensä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Luulenpa, että rauhanturvaajapapit ja -diakonit voisivat kertoa paljon laajemmasta osallistujien kirjosta.

      Ja jos vaikkapa seurakunnan leirikeskuksen ränsistynyt laituri pitäisi talkoilla korjata, niin siitä voisivat innostua ne, joille saha, laudat, naulat ja vasara ovat tuttuja työkaluja ja tarveaineita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Parviainen
    Jouni Parviainen

    Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.