Silta kasteesta rippikouluun

Lukijani.

Varhaisin päätös, minkä rippikoulua koskien olen pappina tehnyt, liittyy kastekäskyyn: "Jos kastan, niin opetan." Oli pakko keskustella asia halki itseni kanssa, koska en halunnut lähteä Tanskan tielle. Siellä jotkut papit eivät suostuneet kastamaan, jos epäilivät lapsen jäävän vaille opetusta.

Päätös taata opetus johti siihen, että asiaan piti panostaa jo kastekeskustelussa. Silloin täytyy rakentaa silta, joka kantaa kastepäivästä rippikouluikään saakka. Opetusta ansaitsivat osakseen niin lapsen vanhemmat kuin kummit.

Sillan rakentaminen helpottui heti kun seurakunnat alkoivat lahjoittaa kastekynttilän. Kun kerron vanhemmille kastekynttilän merkityksestä, sanon samalla, että kynttilää on hyvä polttaa aina kasteen vuosipäivänä. Sitä tulee kuitenkin polttaa sen verran varovasti, että tapaa voidaan jatkaa ainakin rippikouluikään asti.

Kummeille painotan, että he ovat suostuneet virkaan, joka on latinaksi 'sponsor'. Heidän tehtävänään on taata, että kummilapsi oppii tietämään uskontunnustuksen merkityksen. Yhdessä vanhempien kanssa heidän tulee rukoilla lapsen puolesta, kasvattaa lasta kristillisesti ja vihdoin rohkaista lasta käymään rippikoulu.

Rippikoulu on välttämätöntä käydä, jos lapsena kastettu haluaa muutakin kuin oikeuden äänestää kirkollisissa vaaleissa. Välttämättömyys ärsyttää monia. Ärsyttää, kun on pakko tehdä jotain, vaikka se ei kiinnostaisi. Kun sen opettajana oivalsin, seurasi johtopäätös, että minun pitää panostaa kaikki osaamiseni rippikoulun laadukkaaseen toteutukseen. En saa leipääntyä, jotta en pahentaisi kaikkein vastakarvaisimpien rippilasten tilannetta. Heittäytyminen opetukseen koko kropallaan ja persoonallaan on kaiken A ja O.

Vastentahtoisten läsnäolo ei koskaan saa johtaa riman madaltamisen suhteessa osaamisvaatimuksiin. Siksi olen halunnut panostaa ulkolukujen tukemiseen, kuten parissa edellisessä blogissani olen kertonut. Opetusmateriaalin taas olen saattanut päivän tasalle kirkon jokaisen uuden rippikoulusuunnitelman myötä. Kurssia olen koko ajan korjannut myös oppilailta kerätyn palautteen avulla ennen kutakin rippikoulua.

Kuinka kestäviä silloista on tullut? Silta

Ei aavistusta! Mutta luotan, että johdonmukaisuus rakentajana on kantanut hedelmää.

Sinun

Harmaa rovasti

37 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Jouni

    Kiitos tekstistä josta käy ilmi kuinka perusteellisesti paneudut saamaasi tehtävään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Ihanteiden rima on kuin korkeushypyssä: Se voidaan vähä vähältä nostaa yhä korkeammalle ja päätyä lopulta tilanteeseen, jossa sen ylittäminen ei enää onnistu. Silti pidän mielekkäämpänä asettaa rima kaikissa olosuhteissa riittävän korkealle kuin pelon tähden ennakkoon pudottaa rima niin alas että epäonnistuminen on mahdotonta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kertokaa mulle miksi rakennetaan viidentoista vuoden pituinen silta, muuta jätetään tuo pieni loppupätkä tekemättä ? Jolloin nuoret putoavat sillalta virran vietäväksi. Johtuuko se eri työalojen kyvyttömyydestä tehdä saumatonta yhteistyötä, vai mistä? Miksi nuorista ei huolehdita sen jälkeen kun, heitä ei enää isosena olo kiinnosta?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Sama tilanne on jo ennen rippikoulua: monet ovat kerhoissa ja leireillä vielä 7- 10 – vuotiaina, mutta tippuvat johonkin moratoriovaiheeseen 10-15 -vuotiaiksi. ;(

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Pekka ja Elias. Tilastojen mukaan havaintonne pitänevät keskimäärin paikkansa. Pienissä seurakunnissa on toki toisensuuntaisiakin esimerkkejä.

      Mutta voisimmeko tehdä “miksi” kysymysten sijaan “entäpä jos” -ajatusleikin? Entäpä jos Kotimaa-konsernin 360 asteen kirkkosegmentointityökalun (ks. https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kirkkosegmentoinnista-kasvanut-uusi-yritys-aloitti-toimintansa/ ) avulla luotaisiin applikaatio, joka liikeyritysten jäsenkorttien tavoin kerää käyttäjästään profiilitietoja ja ohjaa hänet jokaisella mahdollisella paikkakunnalla löytämään siellä tarjolla olevat profiilinsa mukaiset tuotteet? Muuttuisiko jokin?

      Irtoaminen seurakuntayhteydestä kun monen (nuorenkin) kohdalla ajoittuu muuttoon uudelle paikkakunnalle. Täytyy olla aikamoisen aktiivinen seurakuntalainen, joka kaivaa tyyliinsä sopivat “menomestat” esiin kirjavasta kirkollisesta tarjonnastamme. Seurakunnat/kappelialueet tms. ovat (toki rajallisten) havaintojeni mukaan niin kovin kirkkoherrojensa/aluekappalaistensa ja/tai nuorisotyöntekijöidensä näköisiä. Profiililistauksen avulla sovelluksen haltija voisi päästä kiinni edes likimain toivomaansa tarjontaan…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      jotain tuollaista pitäisi olla joo. Kymppiplussa- ryhmässä vaan ei ole kyse kovinkaan usein muuttamisesta, vaan sisäisen maailman muuttumisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Onko oikein ajatella, että esiteini-ikäinen poika tai tyttö ei tarvitsisi niinkään kristillistä kerhotoimintaa kuin kristittyjä aikuisen esikuvia niihin mitä erilaisimpiin harrastuksiinsa, joista hän kulloisessakin mielentilassaan sattuu olemaan kiinnostunut?

      Olen elämässäni tavannut joitakin urheiluun hurahtaneita pappeja, jotka ovat harrastuksensa kautta verkostoineet kokonaisia perheitä pitämään kirkkoa luonnollisena osana elämää. Tai myöhemmällä iällä: moottoripyöriin hurahtaneet papit ovat koonneet lajitovereitaan motoristikirkkoihin.

      Mutta ollakseen kelpo kristityn esikuva ei todellakaan tarvitse olla pappi. Usko rippikoulussa opittuna elämää kantavana voimana on aivan nokko.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Minusta jotenkin se Paav alin ajatus “kun olin lapsi…” pitäisi päivittää. Ainakin sellainen hengellinen lässytys 10-14 – vuotiaille pitäisi kieltää laissa.

      Ja tuo on myös erittäin tärkeä pointti, että seurakunnan ei suinkaan pidä pyrkiä itse järjestämään kaikkea, vaan olemaan mukana niissä, joita muutenkin järjestetään. Sitäpaitsi myös sielunhoitotyötä tuon ikäisten kanssa pitäisi pyrkiä kehittämään. Tarve olisi valtava.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Elias. Kiitos esi- ja varhaisteinien sielunhoitotarpeen esille nostamisesta.

      Etänä apua kristilliseltä taustalta tarjoaa tuhansia kertoja vuodessa mm. Tekstaritupu (http://www.tekstaritupu.net/) ja Nettitupu (http://www.nettitupu.net/). Mutta toiminta ei kata koko maata. Listalta puuttuu isojakin seurakuntia. Ja auttavan kanavan tunnettuus (tai sen puute) on tietenkin oma lukunsa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Eikä nettiapu koskaan, vaikka muuten korvaamatonta onkin, voi korvata kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Entäpä jos pyrkimyksenä olisi rakentaa silta rippikoulusta aikuisuuteen. Pirkkalassa katselin tuota siltaa ihmeissäni. Tosin siellä on monia etuja, joita ei kaikilla ole. Opiskelupaikat on lähellä. Ei tarvitse lähteä kotoa opiskelupaikkakunnille. Varojakin on ja nuorisotyö on ollut pitkäjännitteistä. Silti tomintamalli toimisi toisaallakin. Mikäli siihen olisi innostusta. Pirkkalassa on hienosti otettu huomioon nuorten näkökulma. Niinpä siellä ei ole mitenkään outoa, että seurakunnan nuorisotyöhön lähdetään mukaan ja siinä pysytään aikuisuuteen asti.

    Nuorten illat alkavat heti konfirmaatio -iltana ja jatkuvat viikoittain. Joten leirifiilis ei ehdi kadota. Porukka ryhmäytyy, eikä kiusaamista hyvässä porukassa hyväksytä. Monessa paikassa nuorten illat alkavat joskus parin kuukauden päästä, jolloin hyväkin fiilis on jo kadonnut. Eikä toiminta enää vedä.

    . Välillä ottaa niin päähän ja välillä suren, sitä että, miksi tähän ei pyritä koko maassa. Asian esiin nostaminen aiheuttaa jatkuvasti pelkkää puolustelua ja rippikoulutyön ylistämistä.

    Kuinka toisin voisikaan suomen kirkon asiat olla, mikäli tämä pieni ja yksinkertainen asia voisi olla totta; rippikoulun jälkeen isoseksi, isosten isoseksi ja sitten vielä apuohjaajiksi. Eli otettaisiin huomioon nuorten kasvun näköala ja tuettaisiin kasvua

    Kirkko voisi järjestää mielekästä tekemistä, myös rippikoulutoiminnan ulkopuolella esim. diakoniassa ja lähetysrintamilla. Mahdollisuuksia olisi paljon. Nyt viranhaltiat tekevät kaiken, eikä nuorille jää tilaa. Valtava helpotus olisi viranhaltioille, mikäli nuoret saisivat kasvaa itsenäiseen vastuuseen ja löytäisivät oman mielekkään tehtävänsä kirkon toiminnassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Pekka: “Välillä ottaa niin päähän ja välillä suren, sitä että, miksi tähän [Pirkkalan toimntamalliin] ei pyritä koko maassa. Asian esiin nostaminen aiheuttaa jatkuvasti pelkkää puolustelua ja rippikoulutyön ylistämistä.”

      Sydämenasioiden edistäminen vaatii sinnikkyyttä.

      Esimerkkejä:

      Roomalainen kensori Marcus Porcius Cato vanhempi toisti “Ceterum censeo” -hokemaansa Rooman kanssa kilpailevan Karthagon hävittämisen tarpeellisuudesta joka käänteessä niin kauan, että sai tahtonsa läpi.

      Suomalainen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth toisti lausetta “Suomi on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen maa.” Hän piti sanoillaan yllä myönteistä maanpuolustustahtoa.

      Jälkimmäinen malli on minusta kannatettavampi, mutta ensimmäinen antaa pelottavan esimerkin siitä, että toistoa voidaan käyttää myös pahan edistämiseen.

      Rohkaisen siis Sinua, Pekka, sinnikkäästi edistämään Pirkkalan toimintamallia.

      Jeesuskin muuten oli toiston ja sitkeyden kannattaja. Vai miten tulkitset hänen kertomuksensa leskestä ja väärästä tuomarista (Luuk. 18:1-8)? (Sattumoisin päivän evankeliumia [12. sunnuntai helluntaista] edeltävä perikopppi).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tuettaisiin kasvua antamalla vastuullisia tehtäviä, sitä mukaa kuin ikää ja kokemusta karttuu. Yhteiskunnassa riittäisi palvelutehtäviä vaikka kuinka.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Pekka: “Kirkko voisi järjestää mielekästä tekemistä, myös rippikoulutoiminnan ulkopuolella esim. diakoniassa ja lähetysrintamilla. Mahdollisuuksia olisi paljon.”

      Ja “Tuettaisiin kasvua antamalla vastuullisia tehtäviä, sitä mukaa kuin ikää ja kokemusta karttuu. Yhteiskunnassa riittäisi palvelutehtäviä vaikka kuinka.”

      Kannatan lämmöllä näkemystäsi.

      Muistan omia myönteisiä kokemuksia vuosikymmenien takaa. Johonkin valtakunnalliseen tempaukseen liittyen Rovaniemen seurakunnassa aktivoitiin (seurakunta)nuoria mukaan diakoniatyöhön. Kävin siis diakoniatyöntekijän seurassa eräässä kodissa ja kokemus oli hieman hämmentävä mutta myönteinen. Sain siitä sen verran kipinää ihmisten kohtaamiseen, että aktiivisesti hankkiuduin tekemään samaa myös opiskelupaikkakunnalle muutettuani. Lämmöllä muistan niitä ihmisiä, jotka pikku askarten ohessa samalla jakoivat elämänkokemustaan minulle!

      Diakoniatyö on mielestäni se seurakunnallinen toimintamuoto, joka parhaiten tukee itsenäistä aikuista kristillistä elämänasennetta. Ehkä rippikoulussa voisi siis panostaa lisää diakoniatyön opetukseen, jotta diakoniset silmämme avautuisivat?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Pirkkala on huippuesimerkki. Olen iloinen siitä, että olen saanut aloittaa oman rippikoulu-urani isosena Pirkkalan nuorisotyönohjaaja Taru Lossin (silloin vielä Rakkolainen) vetämällä leirillä Aitolahden Vanhassa Pappilassa 1985.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Hienoa, Elias! Kiitos Pirkkalan konseptin arvon vahvistamisesta.

      Asian nopeaksi edistämiseksi tehtäköön seuraavaa:

      1) Pirkkalan malli kuvataan yksityiskohtaisesti (ellei niin ole jo tehtykin!)

      2) Kloonataan konsepti muualle Suomeen. Aloittaisin itse niistä seurakunnista, jotka ovat maakuntien keskuskaupungissa tai niiden lähettyvilä ja joissa lisäksi on (ammatti)korkeakoulu ja varuskunta.

      3) Tehdään aiheesta juttu. Kotimaa-lehti voisi jo tämän keskustelun perusteella käydä Pirkkalassa paikan päällä ja selvittää lisää aiheesta muillekin iloksi. En nopean verkkohaun perusteella löytänyt aiempaa uutista aiheesta. Jos Pirkkalassa on joskus jo käyty, niin lienee aika käydä uudelleen päivityksen nimissä.

      Malliksi kuitenkin heti aiheeseen sopivasti liittyvä verkkolöytö:

      “Tervetuloa nuortenilloista ulos kasvaneet, sinkut ja lapsiperheet, yksinhuoltajat ja isovanhemmat! Jos kaipaat seurakuntayhteyttä, mutta et ole vielä löytänyt omaa paikkaasi seurakunnassa, tule Veräjämessuun katsomaan, kokemaan ja tekemään yhdessä.” (http://www.pirkkalanseurakunta.fi/jmp Kirkkoveräjän seurakuntatalon toiminnan kuvauksessa sivun alalaidassa 7.8.2016 selattuna)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pirkkalan toimintamalli on Arto Köykän kehittelemä. Hän on oivaltanut nuorisotyöstä jotain aivan olennaista. Peilaan sitä Englannissa kohtaamaani seurakuntaan. Siellä pääsin näkemään jotain uskomattoman ripeää aktiivisuutta seurakuntalaisissa. Kirkko purususi juuri nuorten aikuisten ikäluokkaa. Siellä oli monia toimintatiimejä, jotka hyvin itsenäisesti olivat ottaneet tietyn osa-alueen hoitaakseen. Samalla pitäen seurakunnan johdon jatkuvasti tietoisena kaikesta. Kirkko antoi heille kaiken tukensa. Seurakunta myös kasvoi vauhdilla.

    Heidän mallinsa ei sovellu meille. Oman kirkkomme rakenne ei taivu samaan akrobatiaan. Meidän olisi mahdollista aktivoida nuoremme moniin palvelutehtäviin jos vain alkaisimme rakentaa siltaa rippikoulusta eteenpäin. Sellainen mullistaisi koko kirkon toimintarakeneen. Nuorista kasvaisi viranhaltioiden tueksi valtava reservi luotettavia toimijoita. Syntyisi innostava imu kirkon toimintaan osallistumiseen. Nuorten vaikutuksesta koko kirkon toiminta kääntyisi rohkeasti ulospäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Pekka!

      Silmissäsi on hyvin onnistunut toteutus. Sekä vertailupohjaa jostain vielä paremmasta.

      Kuten blogistin taustani paljastaa, minä olen palvellut pääosan pappisurastani sotilaiden pappina. Sotilasseurakunnassa jouduin luottamaan siihen, että mukana olevasta joukosta löytyy aina riittävä osaaminen kirkon rakentamiseen, pyhyyden, juhlan ja hartauden kokemuksen luomiseen sekä muuhun hengellisessä toiminnassa tarpeelliseen. Koskaan en pettynyt.

      Kyllä suomalainenkin systeemi voi taipua vaikka mihin kun on luottamusta ja mielikuvitusta!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Jep, Arto Köykän merkitystä toiminnan kehittämisessä ei sovi väheksyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Entäpä jos kyseessä on vaikkapa ruokajakelun organisointi ja toteutus, täysin ilman viranhaltioita? Taikka vaikka kodittomien inhimillisten olojen järjestäminen. En ole kuulut, että kirkossamme olisi vastaavaa. Jos on, niin huomenna lähtisin tutustumaan siihen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Aivan ilman viranhaltijoita mikään ei ehkä toimi. Mutta jos katsotte vaikka Rovaniemellä – Lapin maakuntakeskuksessa, yliopisto- ja varuskuntakaupungissa – toimivaa vapaaehtoispankkia Tilkkutäkkiä (http://www.vapaaehtoispankki.fi/rovaniemi/ ) niin ehkä lähestytään kaipaamaanne totuutta.

      Ellen aivan väärin ole hahmottanut, niin tämä toiminta sai aikanaan alkusysäyksensä juuri ruokapankkitoiminnasta. Joku rovaniemeläinen lukija voisi täsmentää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      “Aivan ilman viranhaltijoita mikään ei ehkä toimi”. Arviosi on epäilemättä realistinen, mutta onko se toivottava tila?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Kuta vähemmän viranhaltijatyötä, sen parempi, tietenkin.

      Seurakunnan viranhaltijoiden osuuden määrittely vapaaehtoistoiminnassa on kuitenkin veteen piirretty viiva. Jos diakoniatyöntekijä pyytää paikalliset martat keittämään jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit, niin onko marttojen palvelustyö viranhaltijavetoista vai ei?

      Jos kylätoimikunta ilmoittaa kerran vuodessa kirkkoherralle, että he huolehtivat siitä, että kaikissa kyseisellä kylällä pidettävissä kirkonmenoissa on kirkkokahvit, niin onko toiminta viranhaltijavetoista vai ei?

      Vain tätä ajoin takaa. Lisäksi sitä, että toimiessaan partiotyön, diakoniatyön tms. taustayhteisönä seurakunta ainakin toimintaan rahaa käyttäessään on tilinpitovelvollinen ja se taas vaatii viranhaltijatyötä.

      Muuten. Monen osaajan/osapuolen taidot ja panokset yhteen koordinoimalla saadaan hienoja lopputulemia. Senkin sotilaiden pappina opin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Niin, ajattelen, että viranhaltijan on syytä olla tietoinen oman alansa tapahtumista; jos joku pitää kerhoa niin on kohtuullista, että siitä nuorisotyöntekijä tietää. Jos kyläkirkolla on kyläyhdistyksen pullakahvit kesäasukkaiden kirkkopyhän, niin jumalanpalveluksen toimittajien on hyvä olla siitä tietoisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Tietoisuutta vapaaehtoisten määrästä on lisännyt tämä keskustelukin. Yhteisen pohdintamme herättämänä katsoin nimittäin Suomen ev.lut. kirkon diakoniatyön toimintatilastoja osoitteesta http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/E64CAA2B17A67F51C225770A00396219/$FILE/Diakonia%20tilastoanalyysi%20%202015.pdf

      Tilastoanalyysissa kerrotaan, että vuonna 2015 diakoniatyössä toimi 31.900 vapaaehtoista seurakuntalaista.

      Luku on nelinkertainen, kun tarkastellaan laajempaa tutkimusta Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa vuodelta 2015. Taloustutkimukselta tilatun runsaan 1000 hengen vastauksiin perustuvan raportin on kirjoittanut Juho Rahkonen. Teettäjinä olivat Kansalaisareena, HelsinkiMissio ja kirkkohallitus.

      http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/47CCE174E74CA087C2257E6C0025F29D/$FILE/Vapaaehtoisty%F6tutkimus_maaliskuu%202015.pptx

      Evlut kirkon vapaaehtoistyöhön kertoo osallistuneensa 121.000 henkeä.

      Raportista selviää myös, missä määrin toiminta on ollut itseohjautuvaa tai työntekijävetoista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mikäli oikein käsitin, niin homma toimi siellä siten, että jokin porukka toi ehdotuksensa seurakunnan johdolle ja lähti toteuttamaan sen jälkeen toimintaa itsenäisesti. Tiedottaen kaikesta kuitenkin tarkasti. Jolloin toiminta oli seurakunnan mission mukaista. Ristiriitoja kyettiin näin estämään tehokkaasti.

    Meillä tarvitaan ensin kirkkoherran, diakoniatyön johtokunnan ja neuvoston hyväksyntä. Sitten vasta voidaan ryhtyä johonkin. Mikäli ryhdytään. Budjettiin on määrärahat saatava jo vuotta ennen ym. Tilanne on jo saattanut ajat sitten mennä ohi. Joten se ei toimi meillä.

    Silta projekti voisi sen sijaan toimia hienosti. Sitä voisi rakentaa pikkuhiljaa Vuosi vuodelta. Moni nuorten vanhemmista tulisi mielellään mukaan. He saisivat tukea seurakunnasta nuoren kasvun vaikeina vuosina ja seurakunta monenlaista juttua vanhemmilta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Pekka. Olet oikeassa siinä, että sitouttavaa toimintaa pitää rakentaa vähitellen.

      Kun on tahtoa, löytyy tapa. Myös tuon seurakunnallinen byrokratian selättämiseen.

      Kirkkoon haluavan vanhuksen mukaan ottaminen ei vaadi erityisiä lupia. Ja on taatusti hyvää arjen diakoniaa, jota ei kuitenkaan tilastoida missään.

      Ja olen entistä vakuuttuneempi myös siitä, että Rovaniemen Tilkkutäkistä olisi hyvä kuulla kokemuksia, vaikka konsepti onkin julkistettu vasta kolme kuukautta sitten.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    “Englannin” syteemissä vapaaehtoiset kertovat seurakunnan johdolle mitä aikovat tehdä. Johto kysyy tarvitaanko rahallista, tai muuta tukea seurakuunalta. jos ei, niin siitä vain toteuttamaan. Vapaaehtoisten johtajat käyvät parin viikon välein kertomassa toiminnan etenemisestä ja toimintatavoista.

    Oma huonoin kokemus kirkon byrokratiasta oli nuorisotyössä. Tarvitsin 300 erääseen projektiin. Anoin sitä neuvostolta. 3:n kuukauden päästä tuli päätös: ei myönnetä.

    Kokonaan vapaaehtoisten varassa oltaessa, ei vastaan tule tällaisia toiminnan esteitä. Maksetaan kulut omasta pussista porukalla. Ei tarvitse odotella seuraavia kokouksia, vaan voidaan toimia heti, kun tilanne tulee eteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Totta haastat! Omasta pussista kun maksaa niin ottajia löytyy.

      Aikoinaan pikku bändin kanssa saimme kyllä tilaisuuksia esiintyä kirkossa kun siitä ei tullut kuluja “isännälle”. Eihän sellainen innon palo loputtomiin kestänyt. Mutta enemmän siitä touhusta silti hyvä mieli jäi kuin pettynyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jokseenkin 10 vuotta sitten organisoin Heinolaan Isoveli toiminnan. Hankittiin miehiä kaveriksi pojille joiden lähipiiristä isähahmo puuttui syystä, tai toisesta. En silloin tiennyt Helsingissä toimivasta mieskaveri toiminnasta. Menin vain paikallisradioon ja tehtiin juttu. Kutsuin miehiä mukaan. Varasin Kymijoen rannalta saunan ja kerroin miehille aikeistani. Siitä se sitten lähti. Vein sen sitten MLL:n toiminnaksi. Ettei tarvinnut perustaa yhdistystä. Siellä se toiminta pyörii vielä tänäkin päivänä. Tällä viikolla on pidetään synttärit.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Onneksi olkoon! Hyvä, että löysit toiminnalle sopivan sateenvarjon.

      Yleisesti ottaen: Mustasukkainen reviirirajojen vartiointi tuottaa mielestäni tuhoa enemmän kuin hyötyä.

      Käytännön askeleena muuallakin kuin kirkon nimissä toteutettavan lähimmäisenrakkaudesta kumpuavan työn arvostamiseen voisi olla, että yhteisiin esirukouksiin otettaisiin ainakin muutaman kerran vuodessa kiitos vapaaehtoistyöstä sekä lähimmäisiä palvelevasta järjestötoiminnasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Parviainen
    Jouni Parviainen

    Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.