Sinullakin on suhde Jumalaan...

Uskonnottomia ihmisiä ei ole olemassakaan; eikä filosofia ole oma itsenäinen tieteenalansa, vaan edustaa parhaimmillaankin vain johdanto-opillisia kysymyksenasetteluja kuin teologian renkinä!

 

Tämä on monille liian kovaa puhetta. Moni haluaisi olla neutraali ja uskonnoton. Tämä on kuitenkin mahdotonta. Meitä länsimaisia ihmisiä vaivaa kreikkalaisilta peritty eksistenssiongelma. Luulemme, että voimme vain olla ja filosofoida kuin katsomosta käsin, mutta siinä petämme itseämme.

 

Juutalaiset ovat meitä viisaampia; - ainakin kielensä suhteen. Heprean kielessä vain Jumala eksistoi, eli on olemassa riippumattomana subjektina. - Me kaikki luodun todellisuuden edustajat toimimme suhteessa häneen… emme siis varsinaisesti koskaan vain “ole”. Sen sijaan me joko aina palvelemme tai vastustamme Luojaamme… ajatuksin, sanoin ja teoin… jopa nukkuessamme mielenliikkeemme suuntautuvat kauniilla tai rumalla tavalla!

 

Tästä johtuu se, että kaikki katsomuksellisuutemmekin kiertyy aina tavalla tai toisella uskonnollisuuteen (kuten edellisessä blogissani rohkeasti väitin).

 

Tätä vastaan voidaan toki väittää, sillä uskonnon määritelmiä on lukuisia...

 

Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.

(Pohjanheimo, Outi: "Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä", Uskontotieteen perusteet, s. 5. Helsingin yliopisto.)

 

Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus.

 

https://apowiki.fi/wiki/Uskonnon_m%C3%A4%C3%A4ritelm%C3%A4

 

Toisinaan uskonnottomuuden utopiasta haaveilevat filosofit väittävät, ettei kaikkien tarvitse ottaa kantaa perimmäisten asioiden syvimpään olemukseen (fundamentteihin). - Ehkä tältä voi joskus tuntua, mutta tämä on kuitenkin vain haihtuvaa päiväunta...Vaikka on toki mahdollista, että jopa ihmiskunnan enemmistö pyrkii väistämään elämän peruskysymyksiä, se ei kuitenkaan tee meistä kenestäkään uskonnollisesti/maailmankatsomuksellisesti puolueetonta… välinpitämättömyys, pakeneminen ja torjuntakin ovat aina kannanottoja. - Lisäksi  on huomioitava myös tiedostamattomat katsomuksemme. Ne ovat usein niitä vaarallisimpia!

Emme pääse Jumala-kysymystä pakoon.

Osa filosofeista on silti pyrkinyt rakentamaan teorioita, joiden mukaan kaikki fundamentaalinen olisikin tulkinnallista ja suhteellista. Joku puhuu kielipeleistä, joku merkityksen katoamisesta, joku postmodernismista. - Näin jotkut kuvittelevat perustelevansa itsensä vapaaksi siitä, että jokaisella meistä on tietyt uskonvaraiset fundamentit (kestävät tai kestämättömät).

 

Harva em. teorioita kyhäilevä taitaa kuitenkaan huomata, että kaiken määritteleminen suhteelliseksi on sekin varsin perustavanlaatuinen uskonvarainen väite (fundamentaalinen yritys). - Niinpä siis nämäkin “näppärät” kaverit päätyvät tietynlaiseen usko-suhteeseen todellisuuteen nähden… He vain yrittävät piirtää kuvaa absoluutista, joka näyttää ei-absoluuttiselta. Lopputuloksena on vain filosofia, joka tekee itsensä älyllisesti impotentiksi!

 

Tähtäyspisteeni ei ole kuitenkaan huokailla kuin merkkinä varhaisesta vanhuudesta. Sen sijaan minun kysymykseni kuuluu:

Millaisessa vuorovaikutuksessa sinä olet Häneen, johon jokainen meistä on väistämättä suhteessa?

Millaisessa suhteessa sinä olet Häneen, jonka edessä me jokainen kerran olemme vastuussa (palvelu)suhteestamme?