Sirkka, Muurahainen ja Pirulainen

Aloitan vähän kauempaa. Oli pientilallinen Aleksi ja hänellä lentsu. ”Virus viihtyi Aleksissa päivästä päivään ja koki mielekkääksi voimakkaan elimistön vastarinnan. … Se imi ilkeään imagoonsa lisämausteita suomalaisesta korpikatkeruudesta ja pimeän talven äreydestä. Se hautui räntäsateen kastelemien työrytkyjen pihkan ja lannan hajussa, se otti aromeja jäisistä työrukkasista ja hikisistä kumisaappaista, väkevästä piipputupakasta ja palvilihakeitosta. Auta armias, millainen pirulainen se kerran onkaan, kun se hylkää Aleksin ja harppaa parin metrin loikan pahaa aavistamattoman ihmisen nokkaan …” Näin kirjoittaa Veikko Huovinen laman tunnoissa leviävästä viruksesta (Lentsu 1978).

Ajatus kuvata eri ihmistyyppejä ja heidän ajatuksiaan samalla kun lentsu, pieni pirulainen hyppää aina uuteen karvaiseen nokkaan, antaa mahdollisuuden rakentaa ajankuvaa ja tehdä yhteiskuntakritiikkiä. Havukka-ahon ajattelijassa Huovinen kuvaa viisauden eri lajeja; kaukoviisautta, teoreettista viisautta, käytännön viisautta ja jälkiviisautta. Hänelle itselleen on näemmä suotu ensin mainittua lajia: ”Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäkööt hyvänään!”

Lentsun monista isännistä Huoviselle läheisin on selvästi Aleksi, Rinteelän pientilan isäntä, joka viljelee, pitää muutamaa lehmää, tekee metsähommia - kaikki hevosella - ja kalastaa - vähän kuin edesmennyt Pentti Linkola. Huovinen jopa tapaa kirjailijan hahmossa Aleksin ja kutsuu tämän kahville. Heillä synkkaa hyvin (s. 76-78). Mitä tuumaisi Rinteelän Aleksi vuodesta kaksituhatta kaksikymmentä?
_ _ _
Vanhassa sadussa muurahainen kantaa kaiken kesää pesäänsä ruokaa. Vieressä sirkka soittelee ja ihmettelee ilottomasti raatavaa toveriaan. Syksy koittaa ja talvi. Sirkka soittelee muurahaisen ovikelloa ja pyytää päästä sisään; talvi on yllättänyt eikä ruokaa ole. No, muurahainen ottaa sirkan vastaan, kun tämä lupaa seuraavana kesänä huolehtia itse asioistaan.

Aisopoksen eläinsatua on sittemmin vähän muokattu ajan henkeen, kuten Tiera Laitinen (Uuden Suomen blogi 9.9.2011). Satu jatkuu raflaavasti Laitisen mukaelmassa: Seuraavana kesänä sirkka soitteli entiseen tapaan ja saapui syksyn tullen heila mukanaan muurahaisen ovelle kysymään talvikortteeria, joka sille myönnettiin.

Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen tuli mehiläinen ovelle kysymään, milloin sirkka maksaisi takaisin kaiken sen hunajan, jota se oli lainaillut pitkin kesää. Sirkalla ei ollut millä maksaa. Silloin kuningatarmuurahainen tuli paikalle ja ilmoitti, että työmuurahainen kyllä maksaisi lainan, asuivathan he samassa keossa ja kantavat vastuuta toisistaan.

Työmuurahaisen elo kävi raskaaksi. Se raatoi lyhenevät päivät maksaakseen sirkan velat. Pakkanen yllätti muurahaisen ja se paleltui kuoliaaksi. Myös keossa alkoi olla kylmä, kun muurahainen ei ollut ehtinyt kartuttaa riittäviä varastoja. Sirkka ei viihtynyt enää keossa vaan lainasi mehiläiseltä hunajatynnyrin ja muutti etelän lämpimään. Mehiläinen lainasi sirkalle mielellään, sillä se tiesi, että uudet muurahaispolvet kyllä maksaisivat lainan takaisin korkojen kera.
_ _ _
Hesari kirjoittaa Euroalueen tilanteesta: ”Etelä-Eurooppa kaipaa lisää apua Euroopan unionilta ja euromailta. Pohjois-Eurooppa kaihtaa kaikkia sellaisia ratkaisuja, jotka voisivat tarkoittaa, että pohjoinen ottaisi kantaakseen etelän taloudellisia vastuita. Yhteisvastuu on etelässä pelastumisen kysymys, pohjoisessa sisäpolitiikan ja moraalin kysymys … Italia on vältellyt vuosikymmeniä talouden rakenneuudistuksia… Mutta on pohjoisen asenteissa myös talousmoralisointia, joka tuli tutuksi Euroopan velkakriisin aikaan.” (HS pk 21.4.).

Kriisejä tulee ja menee. Finanssikriisin aikaan tarvittiin yhteisvastuuta pelastamaan pankkeja. Jonkun - pahanilkisen - yksinkertaistuksen mukaan tilanne meni kutakuinkin niin, että joku Alppien eteläpuolelta osti Saksasta ison auton ja sai pankiltaan 100% velan ilman takuita - kun saksalaiset lopulta tulevat estämään pankin kaatumisen. Kun velkaa ei ollut varaa maksaa, pyysi auton omistaja antamaan velan anteeksi. Pankki puolestaan pyysi pelastuspakettia. Kun saksalainen muistutti maksumoraalista, alkoi toinen sättiä nuukailusta ja solidaarisuuden puutteesta, vieläpä vetää natsikorttia esiin.

Nyt korona-kriisin halvaannuttama taloustilanne ja uhka jopa 10% talouden romahduksesta asettaa jo ennestään velkaantuneet maat uuden tilanteen eteen. Ranskan valtiovarainministeri kävi kertomassa viikko sitten, miten asiat ovat. Taloudellisen toipumisen kustannuksia Euroopassa ei pidä aliarvioida. Myös Hesari yhtyy pääkirjoituksessaan (21.4.) tähän arvioon: ”EU ja euroalue ovat sitoneet jäsenmaat toisiinsa niin, että tästä noustaan yhdessä tai ei lainkaan.”

Jatkan 23.4. Euroopan unioni perustettiin rauhanunioniksi. Se on tuonut vakautta ja hyvinvointia. Siksi siitä on tärkeää pitää edelleen kiinni, erityisesti kun Kiina ja Yhdysvallat lisäävät nyt vaikutusvaltaansa. Samalla on katsottava avoimesti, mihin yhteiset panostukset EU:ssa valuvat. Idealismi voi olla sokea todellisuudelle
_ _ _
Aisopoksen satua olisi ehkä vielä vähän päivitettävä. Sirkan, mehiläisen ja muurahaisen lisäksi satuun astuu odottamatta pieni pirulainen. Aiemmin kerättyjen varastojen on riitettävä, kunnes tarttuva sairaus laantuu. Muurahaiset ja mehiläiset tekevät työtä yksittäin ja kantavat raskaan kuorman, jotta muu yhdyskunta olisi suojassa. Miten on suhtauduttava nyt sirkkaan, joka tulee soittamaan ovelle? Onko jokaisen selvittävä omin nokkineen, kuten kuuluu meritokratinen ajatus jokaisen omasta vastuusta, vai onko nyt erityinen, odottamaton syy antaa kaikki tarvittava apu hädänalaisille, jotta selvitään yhdessä? Entä kun tästä on selvitty, jatkuuko kaikki kuten ennenkin? Ostetaan taas iso auto velaksi ja annetaan seuraavien sukupolvien maksaa?
_ _ _
Jos satua vielä päivitetään lisää, niin muurahaisten, mehiläisten ja sirkkojen niitylle on tullut vielä isompi pirulainen, itse Piru. Se kaataa puut, vetää päälle asfaltin, rakentaa voimalan, öljyjalostamon ja autotehtaan. Ilmasto kuumenee, maa kuivuu, talvet ovat yhtä lokakuuta. Viimeiset niityt auraa pelloiksi ja viljelee niillä ruokansa. Kaikki muut kasvit ja eläimet se myrkyttää glyfosaatilla ja neonikotinoideilla. Vain joka kymmenes muurahaiskeko ja mehiläispesä ovat jäljellä, sama koskee sirkkoja. Kohta Aisopoksen satua ei kukaan ymmärrä, kun ei tiedetä muurahaisista, sirkoista tai mehiläisistä - ei ehkä pakkastalvistakaan?
- - -
Täydennys 25.4. Pitää vielä todeta, että Aisopos tuskin on ajatellut sadussaan meikäläistä kekomuurahaista tai heinäsirkkaa. Paremmin sadun ideaan sopivat maassa pesivät kenttämuurahainen ja kenttäsirkka. Seurasin Saksassa asuessani usein niityn tai metsän laidassa sirkan touhuja. Äänekäs siritys paljasti hyönteisen. Se kuitenkin hiljeni kun kuljin lähemmäs. Riittävän pitkään hiljaa seisottuani sirkka tuli uudelleen kolonsa ovelle sirittelemään. Vieressä oli kenttämuurahaisten kolo, jonne mustat muurahaiset jatkuvana virtana, häiriöistä välittämättä, kantoivat siemeniä tai kuolleita hyönteisiä. Ei mitään uutta auringon alla.

2 kommenttia

  • Olisiko noita pirulaisia myös täällä lukijablogistien joukossa? Sellaisia, jotka kieltävät Raamatun selkeän opin ja kolmiyhteisen Jumalan olemassaolon. Piru kun kylvää joka paikkaan lustetta nisun sekaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      En ota kantaa muiden lukijablogistien uskoon Kolmiyhteisestä Jumalasta. Kukin seisoo tai kaatuu oman uskonsa mukana. Toisaalta Sanakin sanoo, ettei usko ole jokamiehen (2 Tess 3:2): joillakin on yksinkertainen usko Jumalaan, toisilla usko perustuu enemmän inhimilliseen viisauteen (1 Kor 2:5), kuin vaikkapa Raamatun ilmoitukseen.

      Usko Kolmiyhteiseen Jumalaan; Isään Luojaan, Poikaan, Lunastajaan, Henkeen Pyhittäjään on enemmän teologiaa, mutta avaa Jumalan olemuksen ja työn eri puolia – joden syvyys on lopulta mittaamaton. Jeesus sanoo sen yksinkertaisesti: “Minun Isäni tekee yhäti työtään ja niin teen myös minä.” Ja toisaalla: “Minä ja Isä olemme yhtä.” Isä toimii Pojan kautta Pyhässä Hengessä. Hänellä on valta ja voima nyt ja silloinkin kun Paha tuntuu hallitsevan. Nimittäin Sielunvihollinenkin kuuluu kristinuskoon. Se selittää ihmisen kääntymistä Jumalaa vastaan ja ryhtymistä hyvän sijasta pahaan.

      Hyvää tulee etsiä ja tehdä työtä sen hyväksi. Siksi on syytä etsiä Jumalaa: ” Etsikää Herraa kun Hänet löytää voidaan, huutakaa Häntä avuksi kun Hän läsnä on.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.