Siunaus kuolevalle

Tykistökeskitys on osunut raskaiden kranaatinheittimien asemiin. Pirstoutuneen puun, kivensirujen ja mullan peitossa makaa sotilas, jonka asepuku on repeytynyt. Tummat laikut laajenevat rinnan kohdalla pulppuavasta verestä. Miehen kädet ja jalat tekevät nykivää liikettä, kuin hän koettaisi nousta. Liike vaimenee ja loppuu. Viereen tulee upseeri, joka tukee tätä kädellään takaraivosta ja asettaa huulensa korvalle. Sitten hän laskee silmäluomet liikkumattomien silmien peitoksi.
_ _ _
Viisi upseerikoulusta tullutta vänrikkiä ilmoittautui yksikkönsä JR44:n kolmanteen pataljoonaan. Pataljoonan komentaja majuri Lampola otti miehet vastaan.

Seuraavaksi hän evästi heitä: ”Kun joku miehistänne kaatuu, teidän tehtävänne on lukea Herran siunaus ja sulkea hänen silmänsä.” Asia ei jäänyt pelkän puheen tasolle. Komentajan lähetti antoi kullekin heistä kenttäkelpoisen Herran siunauksen pahvilapulle tekstattuna. Se olisi muistin tukena tosi paikan tullen:

”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Hän johdattakoon sinut ikuiseen elämään. Aamen.”

Viimeinen pyyntö oli lisätty tilanteen vuoksi, kun joukkueen johtaja oli saattamassa miestään ajan rajan yli.
_ _ _
Vuosi sitten Puolustusvoimien kirkkojuhlassa sodan ajan reservin upseeri, isokyröläinen Risto Knaapi (96 v) kertoi kirkkokahveilla kokemuksistaan. Hänet oli komennettu 1942 vänrikkinä JR44:ään, missä hän oli pataljoonan kranaatinheitinosaston johtajana, alaisuudessaan 64 miestä ja 16 hevosta.

Knaapi oli taisteluissa Laatokan pohjoispuolella haavoittuen kahdesti. Hän piti lupauksensa sulkea kuolevan toverinsa silmät ja lukea siunauksen. Tuomiokirkon kryptaan kokoontunut yleisö kuunteli hiljaa pyörätuolissa istuvan Risto Knaapin kertomusta. Rinnassa olevat kolme Vapaudenristiä todistivat läpikäytyjä kokemuksia.

Knaapi kotiutettiin joulukuussa 1944, jolloin hän oli ollut sodassa viisi vuotta. Rykmentin sotilaspappina oli Voitto Viro, josta hänellä oli hyvät muistot. Pataljoona oli koottu Padasjoen ja Kuhmoisten miehistä. Myös padasjokelainen vaarini soti samassa 5. Divisioonassa, KTR3:ssa.

Jälkikirjoitus 3.1.: Maanviljelysneuvos Risto Knaapi (s. 27.5.1921) kuoli pian 100. itsenäisyyspäivän jälkeen 8.12. Hänet siunataan Isonkyrön kirkossa ylihuomenna 5.1.
_ _ _

Entä kuka oli pataljoonaa komentanut majuri, joka ohjeisti lukemaan kuolevalle Herran siunauksen? Tauno Lampola (1903-1969) oli Lappajärven kirkkoherran Frans Oskar Lampolan (1872-1942) poika. Äiti Naimi os. Bergroth (1877-1935) oli papin tytär – kirjoitin edellisessä blogissani hänen sisarestaan, isoäitini äidistä. Vetelin pappilan tyttäret Naimi, Ilta ja Helmi olivat kuuluja kauneudestaan.


Lampolan perheessä oli yhdeksän lasta. Monet heistä olivat apteekkialalla. Kaksi veljistä oli sodassa res. kapteeneina, toinen heistä, Viljo, oli myöhemmin Akaan kirkkoherra. Kaksi veljestä Tauno ja Kaarlo olivat kadettiupseereita.
Tauno Lampola taisteli talvisodassa Ilomantsissa sekä jatkosodassa 1941-43 pataljoonan komentajana Laatokalla ja Syvärillä. 1944 hän oli 5D:n panssarintorjuntakomentajana kouluttaen uusien, Saksasta tulleiden panssarinyrkkien käyttöä. Niiden avulla torjuttiin kesän 1944 torjuntataisteluissa Puna-armeijan T-34- ja Klim Vorosilov -vaunuja. Panssarintorjunnan ansiosta hyökkäys pysähtyi Talin-Ihantalan aukeille.
_ _ _
Tauno Lampola oli innokas urheilija. Hän oli nykyaikaisessa viisiottelussa Puolustusvoimien mestari 1928 ja 1932. Hän osallistui vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisten viisiotteluun 24-vuotiaana vänrikkinä. Kilpailijoita oli 43, joiden joukossa Lampola sijoittui jaetulle 21. sijalle. Juoksussa hän oli peräti toinen ja uinnissa kolmas. Ratsastuksessa hän oli 18. sijalla, miekkailussa 31. ja ammunnassa 35. Kilpailussa kaksoisvoiton veivät ruotsalaiset Sven Thofelt ja Bo Lindman. Neljänneksi sijoittui Ingvar Berg, joka voitti ratsastuksen.
- - -
Miten lappajärveläinen Tauno Lampola veljineen innostui sotilasurheilusta, etenkin ratsastuksesta? Ehkä kipinän siihen antoi Porvoon Saksanniemestä Lappajärvelle syksyllä 1917 siirtynyt Järjestyslipusto. Senaatti antoi määräyksen ratsastavan joukon perustamisesta järjestyksen ylläpitämiseksi.

Gaston Ahrenbergin johtama ratsastava joukko sai pian nimekseen Uudenmaan Rakuunarykmentti. Ehkä 14-vuotias kirkkoherran poika sai kipinän ratsastukseen seuratessaan satojen ratsukkojen manöövereitä Lappajärven maalaismaisemassa. Niin minäkin sain kipinän lapsuuteni Santahaminassa kadettikoulun tallilla ja estekentän laidalla.

3 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Sukupolveni isät ja äidit olivat mukana viime sodassa ,niinkuin heidän vanhempansa olivat mukana, tavalla tai toisella, sisällissodassa.Tämä vaikutti kasvuaikaamme mm siten, että meistä tuntui välillä , että olimme syntyneet liian myöhään ja siksi jäimme paitsi Vuosisadan Suurta Seikkailua.

    Sodan olemus ei ollut mikään realiteetti, vaan jopa se että olisi voinut kuolla Suuren Asian takia oli hyväksytty ja menetetty asia.

    Sitten todennäköisesti atomipommi tuhosi kaikki sankarihaaveet. Yhtäkkiä yksilöllisellä sankaruudella ei ollut mitään merkitystä mahdollisessa atomisodan tuhossa. Tämä ehkä herätti meitä katsomaan maailmaa uudesta perspektiivistä ja haluamaan toisenlaista maaimaa ja siihen sopivaa identiteettiä.

    Sankari kuolemalle syntyi vaihtoehto :Luoda parempi maailma. Monet pelastusopit olivat viedä harhaan ja pettymyksiä tuli ja tässä nyt sitten ollaan.

    Mistähän löytyisi se hyvän elämän ja maailman johtotähti joka saisi meidät yrittämään vielä kerran pelastamaan tämä ainoa meille annetun maailman?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Markku kommentista. Ydinpommin jälkeisessä maailmassa sodat todellakin näyttävät erilaisilta kuin aiemmin. Toisaalta kaikki sodat Hiroshiman ja Nagasakin jälkeen on sodittu ilman ydinaseita.

      Kuvaamasi sankarikuoleman tavoittelu on ollut osa sodan sukupolven ihanteellisuutta. Kuulemani veteraanien kertomukset kuvaavat ennemminkin pyrkimystä täyttää tehtävänsä vaikeissa oloissa – ja tukea siinä myös kaveria. Se on tehty oman perheen ja kodin, kuin kotimaankin puolesta.

      Sankaruuden sijaan etsittiin usein ennemminkin yhteisen elämän jatkumista. Mahdollisuus Suomen joutumisesta Stalinin diktatuurin, kommunistisen hirmuvallan alle nähtiin suoranaiseksi uhkaksi elämän jatkumiselle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      “Mistähän löytyisi se hyvän elämän ja maailman johtotähti?” Vähän vaikuttaa siltä, että todellista yritystä ilmastonmuutoksen ja muiden uhkien torjumiseen alkaa löytyä vasta kun oma elämä on uhattuna tai sitten kun siitä on konkreettista hyötyä itselle.

      Sitä ennen elämä jatkuu entisenlaisena. Olisikin löydettävä keinoja tuotteistaa esimerkiksi vähäpäästöinen elämäntapa: Se tuottaisi joillekin liikevoittoa, ja toisille mahdollisuuden jatkaa nsutinnollista elämää, mutta paremmalla omallatunnolla.

      Ilmoita asiaton kommentti