Some, renki vai isäntä?

Kesälomalla tuli vietettyä aikaa lähes kokonaan irti tietokoneiden ja sosiaalisen median mukaansa tempaavasta maailmasta. Päiviä täyttivät matkustelu, museoiden kiertäminen, koti- ja ulkomaisten lehtien ja kirjojen selailu, arkiasioiden järjestely ja pitkät kävelyretket sekä juttutuokiot läheisten kanssa.  Loman edetessä huomasin että parikymmentätuhatta askelta tulee vapaapäivänä helposti täyteen, kun malttaa jättää laitteet sivuun.

 

Kylläpä tekikin hyvää ottaa etäisyyttä ajankohtaisiin keskusteluihin, lukea aivan muita asioita kuin tuttujen kasvojen kolumneja, artikkeleita ja someväittelyitä. Lomareissulla tuli muun muassa ihailtua kristinuskon ensimmäisten vuosisatojen muistomerkkejä, jotka olisivat oman tarinansa paikka. Ehkäpä niistä enemmän syksymmällä, kun kelit muuttuvat huonommiksi ja lomakuvien selailuun on enemmän aikaa…

 

Some voi muuttua elämää rajoittavaksi tekijäksi, vaikka sitä ajattelisi vain harmittomana keinona rentoutua ja pitää yhteyttä ihmisiin. Erilaisten ajankohtaiskeskusteluiden seuraaminen, mielipiteisiin reagoiminen ja “tykkäysten” kerääminen voi kuin varkain muodostua riippuvuudeksi. Virtuaalitodellisuuden viedessä monen päivittäisestä elämästä yhä enemmän aikaa, olisi tärkeää pysähtyä välillä miettimään, onko elämässä riittävästi aitoja keskustelukumppaneita ja peilejä joiden ääreen voi pysähtyä miettimään elämäänsä syvemmälläkin tasolla.

 

Monet kristityt ja kirkon työntekijät toimivat aktiivisesti somessa. Oma työpaikkani Pipliaseurakin jakaa aktiivisesti ajankohtaisia Raamatun sisältöjä somen kautta. Tämä työ on monesti tärkeää ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiseen. Lomalla oivalsin siltikin, että omassa vapaa-ajassani some näyttelee liian suurta roolia. Vaikken usko omalla kohdalla absoluuttisiin “somepaastoihin”, olen tulevana syksynä ajatellut kiinnittää huomiota “ruutuajan” määrään ja koettaa satsata ihan tosielämän kohtaamisiin. Satunnainen somen selailu kun voi helposti muodostua aikasyöpöksi ja viedä kauas omasta itsestä.

  1. Päivi Räsänen tuntuu tässä menevän niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Jokaisella maalla on oma lainsäädäntönsä kuten meillä Suomessakin ja siihen puuttuminen ulkopuolelta on puuttumista toisen valtion sisäiseen yhteiskuntajärjestykseen. En usko, että meidän lakimmekaan on hyväksyttävissä Afkanistanissa mutta siihen puuttuminen on puuttumista meidän yhteiskuntarakenteeseen, joka varmasti ei olisi mielestämme oikeudenmukaista.

    • Yllätyksellinen kannanotto Sunilta. Lukemattomissa muissa tapauksissa, joissa ihmisiä on tuomittu ulkomailla kuolemaan, on pidetty suorastaan velvollisuutena vastustaa kuolemanrangaistusta. Miksi ei nyt? Siksikö, koska asian ääneen lausuja on Päivi Räsänen? Melkoista kaksinaismoralismia, sanoisin.

    • Seurakuntalainen.fi uutisoi ko. asiasta seuraavaa.

      ”Suomen ulkoasiainministeriö kommentoi lehdistötiedotteessaan Afganistanin murhista syytetyn henkilön saamaa kuolemantuomiota. ”Suomi kuten koko Euroopan unioni vastustaa kuolemanrangaistusta aina ja kaikissa olosuhteissa. Kanta ei ole riippuvainen tuomion langettavasta valtiosta taikka tuomitun kansalaisuudesta”, ulkoministeriö muistuttaa.”

    • Salme Kaikusalo.

      ” Yllätyksellinen kannanotto Sunilta ”., Niin varmasti onkin koska se perustuu hyvin todennäköiseen Jeesuksen sanomaan lähimmäisen rakkaudesta. ” Käännä toinenkin poski ” tarkoittaa pahantekijälle osoitusta saada hänet ymmärtämään tekonsa seuraukset. Se ei tarkoita jatkuvaa posken kääntämistä kuolemaan saakka. Missä raja on ja seuraukset siitä eteenpäin, tästä on kysymys.

      Suomi kuten muutkin läntiset demokratiat mm. Israel mukaanluettune on antanut kuolemantuomion mm. isikselle. Yksityistapauksissa rajan veto on hyvin vaikeata sellaisissa valtioissa kuten Afganistanissa. Valtio itse tietää toivottavasti parhaiten miten lähimmäisen rakkaus kyetään saavuttamaan. Muiden puuttuminen voi vain aiheuttaa yhä enemmän katastrofia alueella.

      Esim. 143 koululaisen murhasta jos saa vain vankeustuomion niin voi vain arvailla mikä sen vaikutus on siellä. Korostan vielä, että jokainen valtio itse tietää parhaiten lähimmäisen rakkauteen perustuvat edellytykset ja toimenpiteet aluellaan. Jos valtio ei siihen kykene niin silloin on vieraiden apu tarpeen kuten isis tapauksessa. Sormella osoittaminen yksityistä valtiota kohtaan ei kuulu tähän kuvaan

      Nykyinen elämämme täällä planeetallamme terroristi toimintoineen antaa aihetta syvällisempiin käsityksiin mm. kuolemantuomioista elämän jatkumisen merkeissä.

    • Kiitos Reino Suni vastauksestasi kommenttiini.

      Nyt täytyy tunnustaa, että en päässyt oikein kärryille, mitä tarkoitat. Mielipiteen vapaus kaikilla.

  2. Siteeraan tämän aamun nettihesarista artikkelia, jonka otsikko oli ’Saksalaisimaami länsimaiden terroristitehtaista: ”Yksi menee sisään, kuusi tulee ulos”:

    ’Saksassa yritetään puuttua nuorten muslimivankien radikalisoitumiseen muun muassa imaamien avulla.
    Yksi näistä imaameista on saksalaissyntyinen käännynnäinen Husamuddin Meyer, joka ei yllättynyt Pariisin terrori-iskun taustatietojen selvittyä. Teosta epäillyt veljekset olivat todennäköisesti löytäneet ääri-islamismin vankilassa, kuten muun muassa Brysselissä kesällä 2014 ja Toulousessa vuonna 2012 iskeneet radikaali-islamistiset asemiehet ennen heitä.
    – Jos ideologinen yksilö pääsee kontaktiin muiden, vihan ja raivon täyttämien [vankien] kanssa, hän saa nopeasti seuraajia, Meyer sanoo Deutsche Wellen haastattelussa.
    – Jos yksi menee sisään, kuusi tai seitsemän tulee ulos.
    Rikoskierteen yltyminen ja rikollisryhmien syntyminen vankilassa ei ole uutta. Ääri-islamistiset järjestöt käyttävät ilmiötä järjestelmällisesti hyväkseen ja muun muassa järjestävät taloudellista apua sekä henkistä tukea vankilassa istuville muslimeille.’

    Näyttää siis siltä, että meidän kristillinen rakkautemme pahintakin rikollista kohtaan ruokkii uusia rikollisia ja äärilikkeitä.

    Olemmeko liian sinisilmäisiä? Olisiko aika pohtia uudelleen ehdottomuuttamme kuolemanrangaistusta vastaan? Omasta ajattelustani osaan tällä hetkellä sanoa sen verran, että en menisi afgaaneja langetetun kuolemantuomion suhteen neuvomaan.

Kirjoittaja

Mannert Minna
Mannert Minna
MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.