Suomalainen sananlasku: Naimisiin kaikki hinkuu ja siinä he sitten vinkuu

game-over

Naimisiin kaikki hinkuu, koska ihanteet, odotukset ja unelmat. Vinkuminen voi alkaa sitä nopeammin, mitä vauhdikkaammin pilvilinnat sortuvat, pilvistä pudotaan ja arki alkaa.  Georg Bernard Shaw’n mukaan: Kun kaksi ihmistä on hillittömimmän, mielettömimmän, petollisimman ja kevytmielisimmän intohimon valtaamia, heitä vaaditaan vannomaan, että he pysyvät tässä kiihottavassa, epänormaalissa ja näännyttävässä tilassa keskeytyksettä siihen asti, kunnes kuolema heidät erottaa.

Kuten lukija ensimmäisen kappaleen perusteella voi jo päätellä, tässä bloginassa suunvuoron saavat ne, joilla syystä tai toisesta on tarve sanoa avioliitosta jotakin ilkeää. Kuten esimerkiksi Jean Kerr, joka toteaa: Kun solmii avioliiton miehen kanssa, on kuin ostaisi tavaran, jota on kauan ihaillut näyteikkunassa. Kotiin kantaessaan sitä rakastaa, mutta aina se ei sovi yhteen muun sisustuksen kanssa.  Kuherruskuukausi on Helen Rowlandin mukaan ohi silloin, kun lopetamme huokauksiemme pidättelemisen ja alamme pidätellä haukotuksia. Tuossa vaiheessa monista prinsessoista on jo tullut unelmiensa prinssien leskiä.

Olle Carle/Cello tietää kertoa, että ennen avioliittoa naiset ovat onnettomia siitä, että heidän elämässään ei ole miestä. Avioliitossa siitä, että heidän miehessään ei ole elämää.

Aleksis Kivi muistuttaa, että parempi tippuvan räystään alla kuin yhteen liitettynä häijyn ämmän kanssa. Mahtaako Kivi ulkomuistista siteerata väärin Raamatun sananlaskujen kirjaa 21:9, jossa sanotaan, että on parempi asua katon kulmalla kuin toraisan vaimon huonetoverina? Raamatullinen ajatus siis paeta katolle, kun taas Kivi suosittelee rankempaa vaihtoehtoa, nimittäin kiinalaista vesikidutusta.

Hollantilainen sananlasku tarjoaa varmalta kuulostavan vinkin kestävään parisuhteeseen: Kuuro mies ja sokea vaimo muodostavat aina onnellisen avioparin. Suomalainen sananlasku taas tietää näin: Nainen on kala, mies kalastaja, suutelo syötti, rakkaus koukku, avioliitto paistinpannu.

Hippolyte Taine kertoo, miten ns. 30-vuotinen sota etenee: Me tutustumme toisiimme kolme viikkoa, rakastamme kolme kuukautta, kinastelemme kolme vuotta, siedämme toisiamme kolmekymmentä vuotta. Ja sitten lapset taas aloittavat saman alusta.

Avioliittoon sisältyy paljon kärsimyksiä, mutta selibaattiin ei yhtään ilonaihetta. Minulla ei ole harmaintakaan hajua, miten Samuel Johnson tuon tietää…

Alexandre Dumas nuorempi arvelee avioliiton kahleitten painavan niin paljon, että niitä kantamaan tarvitaan kaksi – joskus jopa kolme.

Herkät ihmiset voivat tässä vaiheessa hetkeksi lopettaa lukemisen ja pyyhkiä silmäkulmansa ja nenänsä. Taidepaussin jälkeen me vielä lopuksi annamme ankeuttajapuheenvuorot kahdelle suomalaiselle naiskirjailijalle.

Ensin Maria Jotuni: ”Avioliitto voi olla hirvittävä kahle, jonka vakavuutta ei nuorena onneksi ymmärrä, jonka julmuutta ei keski-iällä ole aikaa surra ja jonka arpeutuneita jälkiä ei vanhana onneksi enää tunnne eikä pode”.

Ja vielä Eila Pennanen: ”Kieltämättä rakkauteni sinuun oli valhetta. Se oli sitä rakkautta rakkauteen, josta kapitalismin loistoajan kirjailijat puhuivat. Mutta kun se antoi minulle illuusion, ja sai sinut vakuuttamaan, että olet onnellinen, niin eikö se ollut ainakin hyvää viihdettä?”

 

Summa summarum: Tämä bloginateksti on testi. Ruttopuiston rovasti näki jonkin verran vaivaa etsiäkseen lauseita ja ajatuksia, jotka mollaavat avioliittoa, tätä vanhanaikaista miehen ja naisen välistä sopimusta. Sala-ajatukseni tässä on se, että jos jotakin aihetta rutataan oikein kunnolla, niin lukijat alkavat puolustaa parjauksen kohdetta. Avioliiton puolustajat, astukaa esiin!

Mielenkiintoista olisi myös keskustella siitä, miksi avioliittoa niin usein pidetään kahleena tai ansana? Sitoutuminenko tässä myrkkyä on vai mikä? Onko avioliitto kenties arpapeliä, johon miehet panevat panokseksi vapautensa ja naiset onnensa? Vai voisiko tässä olla jotakin sellaista, jota äkkinäiset eivät helpolla huomaa?

 

 

 

 

23 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Aiheesta jaksan yleensä keskustella vaikka kuinka.

    Moni huokaan avioliiton eräässä taitekohdassa :”miksi ihmeessä menin juuri tuon ihmisen kassa naimisiin.” selitys tähän saattaa olla ihastumiskokemuksen piiloon jäävässä varjopuolessa. Ihastumme toisen olemukseen ja persoonaan, niin kokonaisvaltaisesti ettemme tiedosta hänen huonoja puoliaan.

    Jollakin tiedostamattomalla tasolla olemme kuitenkin niistä hyvin tietoisia ja juuri ne merkitsevät valinnassamme eniten. Nuo piirteet ovat samoja, joita omilla vanhemmillamme oli. Piirteet ovat satuttaneet meitä ja nyt valitsemme puolison, joka tulee ansiokkaasti jatkamaan tuota satuttamista.

    Olemme ihastumisvaiheessa hyvin taitavia peittämään huonoja puoliamme. Jopa sellaisella tavalla, että niissä kohdin vaikutamme erityisen hyviltä puolisoehdokkailta. Näin ihastuminen ruokkii vääristynyttä käsitystämme. Jotkin piirteet toisessa koemme aivan vastustamattomiksi. Juuri siksi, että ne vaikuttavat jotenkin tutuille. Näin kuljemme vapaaehtoisesti ansaan.

    Vapautuminen tuosta kahleesta ei onnistu uuden avioliiton avulla. Sillä ihastumme jatkossakin tyyppeihin joilla on aivan samoja piirteitä, kuin exällä. Joten vuosien päästä huokaa aivan samaa, kuin aikaisemminkin.

    Vapautumiseen on toinen parempi tie. Tutustuminen toisen kipeisiin kohtiin ja oppimalla hyväksymään ne. Samoin kuin omatkin kipupisteensä. Tämä vaatii pareilta suurta kärsivällisyyttä ja uskallusta lähteä tutkimusmatkalle omaan ja toisen sisinpään. On opittava uusia menetelmiä ja kasvettava ihmisenä. Matka on tuskia täynnä, joten moni valitsee toisen tien. Lopulta voi kuitenkin löytyä syvä kumppanuus ja yhteistyö oman liiton onnellisuuden lisäämiseen.

    Teoria on siitä mukava, että sen avulla voi auttaa pareja löytämään onnen uudelleen. Kiva katsella uudelleen rakastuneita pareja avioparileireillä. Edellisellä viikolla olivat aikeissa erota. Tulivat viikon leirille. Jos sieltä saisi helpomman eron. Nyt ovat kuin ensirakkauden huumassa.

    Kyllä tämmöinen vertaistukeen perustuva työskentely on välillä mahtavan antoisaa. Eikä pelkästään muiden auttamisessa. oma suhde saa näistä aina jotain herkkuja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tutustumiminen toiseen on kaiken A ja O. Ja sitä tutustumista on jatkettava kaiken aikaa. Ihan kauhulla ajattelen vaikkapa Ensitreffit alttarilla-formaattia (alkuperäinen nimi taisi olla Rakkautta ensisilmäyksellä), joka antaa piut paut kaikenlaiselle etukäteistutustumiselle. Kyllä miehen tulisi ennen häitä tulevista sukulaisistakin nähdä ainakin anoppinsa, sillä tästä näkee, millainen puolisosta tulee. 😉

      Honore de Balzac sanoo hieman häijymmin: Miehen ei pitäisi mennä naimisiin, ellei hän ole opiskellut anatomiaa ja tehnyt ruumiinavausta vähintään yhdelle naiselle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Lea Maria Haapalainen sanoo:

    Käsitys siitä, että avioliiton kuuluu olla vaikeaa ja kovaa työtä, on ahkerasti levinnyt myytti, jota muistetaan aina saarnata naimattomien pelottelemiseksi. Kyseessä tuskin on Jumalan alkuperäinen tarkoitus, vaan langenneesta maailmasta johtuva seuraus: se, että avioliitto on monille ollut vaikeaa, ei tarkoita, että se on sitä väistämättä jokaiselle .. Monelle avioliittoon pääsy on pikemminkin ollut virkistävää esimakua taivaasta pitkän, vastentahtoisen pakkonaimattomuuden jälkeen.. Parhaat ja onnellisimmat tuntemani pariskunnat eivät muuten tuhlanneet liikoja aikoja tutustumiseen, vaan olivat valmiita sitoutumaan hyvin lyhyen ajan sisällä. ‘Se ankea arki’ ei aina ole tullut edes vuosikymmenien jälkeen… Omat vanhempani ovat olleet jo 50 vuotta naimisissa, eikä mitään pakkopulla heillekään – en sitten tiedä, onko kyseessä mikään meriitti, vai pelkästään Jumalan armo. Naimisiin ryntäsivät hekin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.. vastoin kaikkia nykyoppeja 🙂

    Tutustuminen alkaa todellisuudessa vasta sitoutumisen jälkeen, ja yllätyksiä tulee aina olemaan: toisen ihmisen valintoja ja reaktioita ei pysty millään pidennetyllä kaavallakaan ennakoimaan.

    Ihastuminen ja vetovoima ei tarkoita, etteikö toisen huonoja puolia näe… mutta ihmissuhteeseen voi olla vahvaa ainesta niistä huolimatta. Luulen, että nimenomaan naiset ovat usein tarkkanäköisiä miehen heikkouksille, mutta silti valmiita rakastamaan. Oma lukunsa ovat ne super-hengelliset ‘Jumalan miehet’, jotka odottavat Jumalaa tipauttamaan eteen täydellisen naisen.. ilman, että itse joutuu laittamaan rikkaa ristiin tutustumisen suhteen. Toki se on Hänelle mahdollista 🙂 .. mutta miehellä on silti veto-oikeus kieltäytymiseen.. ‘Ei käy, pitää olla blondi!’ (varakkaampi, pitempi, enemmän koulutettu, vähemmän koulutettu, puheliaampi, hiljaisempi..) Jos toista ihmistä ei ole valmis kohtaamaan, aina löytyy tekosyy torjunnalle.

    Sen verran primitiivinen intuitio-ihminen kun olen, niin uskon ihmisestä näkevän hyvin lyhyessä ajassa, onko potentiaalia yhteensopimiseen vai ei. Jumala luo vetovoiman, mutta sitten on ihmisten vastuulla luoda ihmissuhde..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lea Maria: Kommenttiasi lukiessani heräsi mielessäni ajatus, että eivätkös nämä häijysti avioliitosta kirjoittaneet paljasta ennen kaikkea omasta asennoitumisestaan pelottavan paljon?

    Niinpä esim. Oscar Wilde vakuuttaa: Paras pohja avioliitolle on molemminpuolinen väärinkäsitys.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Yksi myytti on myös se, ettei muka mies ja nainen voi syvällä tasolla ymmärtää toisiaan. Tietty monessa tilanteessa ymmärtää täysin väärin, mutta ymmärtää silti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Pekka Pesonen :”Yksi myytti on myös se, ettei muka mies ja nainen voi syvällä tasolla ymmärtää toisiaan. Tietty monessa tilanteessa ymmärtää täysin väärin, mutta ymmärtää silti.”

    Äitimyytin, isämyytin, perhemyytin ja muut yhteisölliset “myytit” läpieläneinä olemme puolisoni kanssa tunteneet toisemme jo lapsina ja kasvaneet yhdessä läpi lapsuuden ja nuoruuden aikuisuuteen, jolloin solmimme avioliiton.

    Tiedämme tasan tarkkaan toistemme meneisyyden jo lapsesta asti ja tunnistamme toistemme mielenliikkeet. Aavistamme mitä toinen ajattelee ja usein sanomme saman lauseen yhtäaikaa.

    Tämän avioliitonkin täytyy ilmeisesti olla myytti, kun meidän ei ole milloinkaan tarvinnut salata toisiltamme yhtään mitään ja saimme jo ennen avioliiton solmimista ystäväpiiriltä “pyyhkeitä” siitä, että emme hyväksyneet “vallankumouksen aaveen” ah-niin-vapaata seksiä. Asuimme tuomitun “raamatullinen”sanan käytöstä viime aikoina tunnetuksi tulleessa Joroisissa, ja ensimmäinen ihminen, jota olen vaaleissa äänestänyt, oli vaalipiirissä ehdolla ollut Olavi Ronkainen , jota “porno-Ronkaiseksi” sanottiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ei kai monikaan osaa iloita toisten onnellisista liitoista. Me löydettiin onni avioliitoleirien ja vertaistuen kautta. Sitä edeltävä ja sen jälkeinen aika on aivan kuin eri liittoa. On valtava harmi, kun ansoihin kävelleet parit eivät usko, että heidän asiansa voitaisiin laitta kuntoon. Ovathan he mielestään yrittäneet jo kaikkea.

    Monet parit pelkäävät sitä, että heidän ongelmiaan aletaan tonkia. Tietenkään heillä ei voi olla mitään oikeaa käsitystä vertaistukeen ja ratkaisukeskeiseen toimintamalliin perustuvasta avioparityöstä. Jos toinen olisikin innokas tulemaan, niin tämän puoliso on varmasti jyrkästi vastaan.

    Omien kipeiden kokemusten muisto ja niiden uudelleen esiin nostamisen pelko on varmasti suuri syy siihen, ettei onnellisen parisuhteen luomisen mahdollisuuteen uskota. Siedetään vain vallitsevaa tilannetta ja sinnitellään eteenpäin. Jos joku kertoo onnestaan, niin hänelle sanotaan: odotahan vain…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Pekka Pesonen :”Omien kipeiden kokemusten muisto ja niiden uudelleen esiin nostamisen pelko on varmasti suuri syy siihen, ettei onnellisen parisuhteen luomisen mahdollisuuteen uskota. Siedetään vain vallitsevaa tilannetta ja sinnitellään eteenpäin.”

      Näinhän asia on. Olemme yhden kerran osallistuneet avioliittoleirille, ja sain moitteita siitä, että olen liian avoin, koska sitä voidaan käyttää hyväksi. Sen olen todella kipeästi tuntenut nahoissani, kun tyhmyyksissäni puolustin julkisella keskustelupalstalla evl.kirkon kanttoria, joka avoimesti tunnusti olevansa vpaamuurari, enkä salannut sitä, että myös puolisoni on yksi heistä.

      Tuo julkinen, kollektiivinen ja koko perheeseemme kohdistunut mustamaalaus oli niin kipeä kokemus, että luovuin “hengelliseksi kodiksi” tuntemastani ortodoksikirkon jäsenyydestä ja liityin evl. kirkkoon, jonka jäsen “umpikonservatiiviseksi” leimattu puolisoni yhäkin on. Nyt sitten vain “sinnittelemme eteenpäin” kuolemaan asti, kun olemme joskus alttarilla niin luvanneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka: Seurakuntatyöhön tullessani ensimmäinen saamani koulutus oli 1,5 v. kestänyt perhetyön kurssi (en muista, kulkiko se silloinjollakin hienommalla nimellä). Siinä piti jatkoa silmällä pitäen valita jokin osio, ja minä valitsin avioparityön. Tuolloin oli nostetta ajatuksella, että vihittävät parit pitäisi saada edes lyhyelle parisuhdekurssille ennen vihkimistä.

      No, eihän siitä mitään tullut, kun parit olivat niin täynnä sitä Suurta Rakkautta, että vakuuttivat selviävänsä keskinäisen rakkautensa varassa elämänsä loppuun asti. Joopa joo.

      Jonot avioliittoneuvontaan ovat pitkät. Mistä löytyisi se vipu, jolla saataisiin asetelma väännetyksi etupainotteiseksi. En mielelläni käyttäisi tässä sanaa Ennaltaehkäisevä toimenpide. Englanniksi se voisi mennä näin: Look before you leap! 😉

      PS: Ja mitä tuohon oman onnen näyttämiseen tulee, niin taas tietää suomalainen sananlasku: Kell’ onni on, se onnen kätkeköön! Kyllä kansa tietää…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hasnnu Kiuru ;”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön! Kyllä kansa tietää…”

    Kyllä, mutta “onni” ei ole taloudellisen voiton maksimointia. Mielestäni se on enemmänkin sitä, että “min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on iäistä…” Eikä tuossa sitaatissa mainittu lempi-sana mielestäni todellakaan tarkoita vähimmässäkään määrin seksiä, josta jo muinaiset kreikkalaiset sanoivat, että se ei ole Jumala.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula: Ei mulla koskaan ole taloudellinen menestys tullut tuosta Kell’ onni on- sananlaskusta mieleen vaan ihan tämä onnellisuus parisuhteessa ja perhe-elämässä. Sen tähden välillä kiusaannun, kun näen lehtikuvissa tai Facebookissa näitä pusipusi-kuhertelukuvia. Pliis, säästäkää meitä muita ja pitäkää jotakin myös ihan omana tietonanne!

      Bloggasinkin tästä samasta aiheesta joskus. Sanoin bloginassani, että pappina kyllä katselen vihkiparien suutelua alttarilla, mutta katukuvassa en siitä ohjelmanumerosta niin tykkää. Ehdotin piloillani, että kaupunkeihin pitäisi saada pussauskoppeja. Kolme lehteä innostui asiasta. Iltasanomien mukaan tää oli sen luokan juttu, että olisivat antaneet mulle kokonaisen sivun ja vielä lähettäneet kuvaajankin paikalle. Älysi kuitenkin toimittaja kysäistä puhelimessa, että ihanko sää tosissas vai läpälläkö kirjoitit? No, homma kuivui siihen, kun sanoin, että vitsi, vitsi. Myöhemmin kuulin, että oli siitä kuitenkin pieni juttu tehty ja valokuvakin meikäläisestä oli jostakin Kirkon tiedotuskeskuksen kätköistä hankittu…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Hannu Kiuru :”Tuula: Ei mulla koskaan ole taloudellinen menestys tullut tuosta Kell’ onni on- sananlaskusta mieleen…”

      🙂 No eihän sulla, lun sinä oletkin hengellistä regimenttiä edustava pappi. Taloudellisen voiton maksimointi on enemmänkin kvartaalikapitalismin veroparatiiseihin, veroja kiertävään aggressiiviseen verosuunnitteluun ja reaalitaloudessa elävien kansalaisten veroeurojen “huijaamiseen” tarkoitettuja finanssi-instrumentteja deth-bondeineen yms. käyttävien “bisnesenkeleiden” juttu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    HANNU. Vipu löytyisi seurusteluopetuksesta nuorille. Ovat tosi kiinnostuneita teineinä. Rippikoulun jälkeisenä keväänä pojat herää unestaan ja havaitsee tytöt uudella tavalla. Juuri silloin tulisi opetus aloittaa ja jatkaa sitä pari kolme vuotta. Parasta on jos opetus voidaan alkaa ennen seurustelun alkua.

    Olen pitänyt oppitunteja seurustelusta ja antanut siinä kipinöitä heille tulevia parisuhteita varten. Tunnit ovat olleet hyvin suosittuja. Joskus koko tunti on mennyt pelkkien kysymysten vastaamiseen.

    Kihlausaikana on ihan turha yrittää enää mitään opastusta antaa. Jollei nuorilla ole sitä ennen tajua asioista.

    Valitettavasti koulujen opetussuunnitelmissa ei ole riittävästi tilaa vuorovaikutustaitojen perusteelliseen opetukseen. Hyvä jos yhden tunnin saa johonkin väliin ujutettua. Tulisikohan nyt muutos tähänkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Pekka Pesonen :”Parasta on jos opetus voidaan alkaa ennen seurustelun alkua.”

      Jonkinlaisena “mutsina” olen samaa mieltä. Perheessämme hyvä keino oli jättää avaamaton Raamattu olohuoneen pöydälle, kun lapset olivat samanikäisiä kuin itsekin olin silloin, kun olin Raamattuni saanut ja antaa heidän itse tutustua Raamattuun ja keskustella heidän kanssaan kysymyksistä, joita teksti oli heissä herättänyt.

      Vähitellen keskustelu laajeni heidän kehitystasonsa mukaisesti myös filosofisiin kysymyksiin, mutta koskaan he eivät kyseenalaistaneet ajatusta maailmankaikkeuden Luojasta, koska maailmankaikkeuskaan ei olisi voinut saada alkuaan ilman maailmankaikkeuden Luojan hypoteesia, Logosta; Sanaa, joka oli alussa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kyllä vain, Pekka, olen samaa mieltä siitä, että rippikoulu olisi oiva paikka pitää Seksi, seurustelu ja avioliitto-tuplatuntia pidempi sessio ko. aiheesta. Rippikoulun nykytilanteesta en tiedä, mutta minä ainakin olen omissa rippikouluissani priorisoinut asioita niin (kehtaan sen tässä jo tunnustaa, lällällää!), että en koskaan ikinä 41 vuoden aikana (opiskeluaika ja työura yhteen laskien) pitänyt ensimmäistäkään rippikouluoppituntia aiheesta Kirkon talous ja hallinto. Keskityttiin enempi Jeesukseen, uskoon ja kristittynä elämiseen. Jos Jeesus ei kiinnosta, niin tuskin kirkon hallintokaan…

      Kapinallinen jo vuodesta 1974? 😉

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Lätsä -sarjakuvan Floora totesi osuvasti: ” Ei tarvitse olla avioitunut kahdesti ollakseen avioitunut yhden kerran liikaa”…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lea Maria Haapalainen sanoo:

      Jep, ja parisuhteiden/partnereiden määräkään ei takaa eksponentiaalisesti kasvavaa viisautta.

      Moni naimaton voi ymmärtää avioliiton olemuksesta enemmän kuin moni pariutunut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Elias Tanni :”Lätsä -sarjakuvan Floora totesi osuvasti: ” Ei tarvitse olla avioitunut kahdesti ollakseen avioitunut yhden kerran liikaa”…”

    Heh-heh. Tuo on miltei yhtä suuri viisaus kuin valistusfilosofi Voltairen näkemys “Ei ole yhtään suurempi ihme syntyä kahdesti kuin syntyä kerran.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121