Susijengi seurakunnassa

Henkilökohtaisesti yksi päättyneen kesän mieleenpainuvimpia kokemuksia oli koripallon Em-kisojen alkukarsinnat Helsingissä. Katselin niitä toisaalta vapaaehtoisen järjestysmiehen lipan alta, mutta ennen kaikkea koripallon ystävänä ja susijengin fanina katsomossa. Aika monenlaisia urheilukekkereitä tullut kierrettyä ja ehkä tuolla tunnelma oli näistä huikein – tiukkaakin tiukempien pelien, Suomen pelaajien taistelutahdon ja sen kuuden kenttäpelaajan, yleisön ansiosta.

Ehkä poikkeuksilla tässä fanikäyttäytymisessä oli, että se ei ollut ulkopuolisen masinoimaa. Siitä puuttui jalkapallon tai jääkiekon fanittamisuuteen liittyvät uhot, tietynasteinen machoilu. Vastustajan peliesityksiä pääsääntöisesti kunnioitettiin, ja omia tsempattiin vielä hieman parempiin suorituksiin. No tuomareiden edesottamuksia toki katseltiin sinivalkoisten lasien läpi, kuin urheilussa yleensä. Mutta yleisvaikutelma oli, että katsojat loivat itse yhdessä omannäköisensä fanikulttuuriin, mikä positiivisena huomattiin myös valtamedioissa ja innosti samanhenkisiä mukaan. Näin ”helposti” syntyi loppukesän koris-hypetys. Susijengiläiset loivat itse oman imagokuvansa, toimivat kisoissa tuon fanikulttuurin ääninä ja markkinointihenkilöt tulivat vasta perässä brändikrääsineen.

Myös kirkossa tavataan korostaa, että kirkko muodostuu seurakuntalaisista. Milloin käytetään puuvertausta, milloin tilkkutäkkivertausta osoittamaan, että seurakunta olisi juuri niiden siihen toimintaan osallistuvien – ja ehkä myös osallistumattomien – näköinen. Ja varmasti näinkin. Yksi ero kuitenkin seurakunnalla on susijengiin – tavassa käyttää organisaation ääntä. Susijengissä ääni oli faneilla, pelaajilla, valmennustiimillä ja toki myös taustaorganisaatioilla, jotka aina palauttivat kunnian takaisin fanikulttuuriin ”ilman kuudetta kenttäpelaajaa, faneja ei oltaisi pelattu näin hyvin.” Mihin sinänsä on uskominen, kun katsoi kisojen seuraavaa vaihetta, Istanbulissa. Nekkuun tuli ja kisat päättyivät. mutta sellaista urheilu on.

Seurakunnissa – uskallan väittää – ääni on ulkoistettu kirkkoherroille, piispoille, virkamiehille ja seurakuntien viralliselle tiedotukselle.

Enkä minä heitä mitenkään moiti, pääsääntöisesti hyvin leiviskänsä hoitavat. Mutta siitä puuttuu se seurakuntamaisuus. Se ei ole tilkkutäkki, missä arjen ahkera raataja istuu pyhästä toiseen samaan paikkaan Jumalanpalveluksessa. Eikä viikunapuu, missä perheen toimentulon kanssa tuskaileva yksinhuoltaja hakee diakoniapua. Kuorolainen saa pienessä piirissä tuntea ylpeyttä kajautettuaan ylistystä sydämensä pohjasta. Ja vapaaehtoistoimijan panos tulla muita ennen availemaan kappelin ovia illan tilausuutta varten saattaa jäädä kokonaan huomiomatta. Kuitenkin ne ovat juuri sen tilkkutäkin palasia.

Seurakuntiemme toimintakulttuuriin on sisäänkirjoitettu tietynlainen hierarkkinen luonne ja sen muuttaminen niin, että seurakuntalainen tiedostaisi olevansa puheillaan, olemuksellaan seurakunnan viestijä, vaatii työtä. Osallistuin luottamushenkilönä Espoon seurakuntien uuden strategiavalmistelun työryhmään ja tämä aihepiiri oli mukana; yhtenä monista. Sen tärkeydestä oltiin enemmän tai vähemmän yhtä mieltä ja kyllä se strategiaankin kirjattiin. Ei näyttävin otsikoin, vaan ikään kuin sivulauseeseen, mutta kirjattiin kuitenkin.

Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa tätä strategiakirjausta ollaan pienin askelin yritetty muuttaa käytännön tasolle. Sosiaalisen median osalta seurakunnan virallisten tilien päivitysoikeuksia ollaan jaettu myös seurakuntalaisille, sillä ajatuksella että tilien sisältö muuttuisi hieman tapahtumamaininnasta raportoinnin ja kokemusten suuntaan. Tiedostaen kuitenkin tilien rajallisuuden niin, ettei päivityksiä voi tulla liikaa. Tähän vastauksena olemme hiljan avanneet seurakunta-alueemme seurakuntalaisten FB-tilin EspooDome, mihin toivomme seurakuntalaisten – ja miksei myös seurakuntaamme kuulumattomien – jakamaan kokemuksiaan, fiiliksiään seurakunnan toiminnasta. Kiittämään, kritisoimaan. Tahi mitä nyt sitten haluavat. Ei ohjata liikaa, sillä antaa ihmisten ihan oikeasti luoda oma ”susijengi” seurakuntaan, mikä kiljuu Auuu:nsa jos siltä tuntuu – välittämättä, että se joidenkin mielestä on vähän noloa.

13 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    “Ehkä poikkeuksilla tässä fanikäyttäytymisessä oli, että se ei ollut ulkopuolisen masinoimaa”

    Ehkä sama voi toimia seurakunnassa, mikäli työntekijät itse eivät ryhdy vastaavaa masinoimaan. Harvassapa taitaa olla ne seurakunnat, joissa vapaaehtoisille annetaan mahdollisuus lähteä toimintaa hypettämään. En oikein jaksa enää uskoa siihen mahdollisuuteen. Jos hypetystä tahtoo saada aikaan, on sen eteen toimittava itsenäisesti, ilman kirkon tiukkaa ohjausta. Silti on mahdollista toimia kirkon sisällä ja luoda hyvää ilmapiiriä sinne.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Liimatainen sanoo:

      Se menee juuri näin. Itse muistan kun aikanani jääräpäisesti hakkasin kirkon ovea halusta päästä vapaaehtoistoimijaksi. Kun ovi aukesi, niin raivasin itselleni tilaa tehdä omasta vapaaehtoistoimista itseni näköistä, mutta luulen että moni siviilielämän moniosaaja ei lähde tuohon vaivaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olen tässä nyt viime aikoina alkanut ihmettelemään sitä, miten kauan jaksoin hakata päätäni siihen kirkon oveen. Kärsivällisyyteni on ollut ihan uskomaton. Vuosikymmenet olen sitä tehnyt. Tajuamatta olenkaan sen suurta typeryyttä. Nimittäin, silloinkin kun ovet ovat avautuneet, niin ei siitä vapaaehetoistoiminnasta, aina suinkaan ole muodostunut itseni näköistä. Todellisuudessa olen joutunut vain tukemaan juuri niitä toimintamuotoja, joita itse haluisin muuttaa muuksi. Siispä osallistumisellani voin lisätä jopa, kirkon sisäänlämpiävyyttä ja tekopyhyyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Liimatainen sanoo:

      Murheellista kuunneltavaa. Jotenkin uskallan kuitenkin ajatella kaltaisiasi pitkän linjan vapaaehtoistoimijoita eräänlaisiksi esitaistelijoiksi, joiden jälkeen seuraavilla toimijoilla on suurempi reviiri ja paremmat mahdollisuudet antaa se henkilökohtainen talentti seurakunnan hyväksi. Toki siihen vaikuttaa sekin, että supistuvien resurssien myötä kirkon on pakko ottaa vapaaehtoistoiminta seurakunnissa vakavasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Viimeisen lauseesi olisin vielä viime syksynä allekirjoittanut vahvasti. Nyt en usko tuohonkaan enää. Työntekijät tarvitsisivat paljon koulutusta, jotta kykenisivät ohjaamaan meitä. Ilman kokemusta sellainen ei toimi. Esteeksi nousee hyvin piian erilaiset toimintatavat. Koulutusta olisi pitänyt olla saatavissa jo pitkänaikaa. Sellaisesta en ole kuullut. Ehkä sitä jossain on.

    Vapaaehtoisilla seurakunnan toimintaa ei korvata noin vain. Yhteistyön on oltava saumatonta, muuten syntyy pahoja ristiriitoja ja ne tulevat esteeksi. Todennäköisempi tulevaisuudenkuva on sellainen, jossa toimintaa vain ajetaan jatkuvasti alas ja mitään ei tule tilalle.

    Nyt jo tulisi viranhaltioiden toimenkuvan painopistettä siirtää toiminnan toteuttajista, vapaaehtoisten ohjaamiseen ja näiden järjestämän toiminnan tukemiseen. Nuorisonohjaajat esim. voisivat ohjata vanhempia nuoria vetämään nuorteniltoja ja muuta toimintaa itsenäisesti.

    Sellainen kuvitelma, että kun työntekijöitä ei enää ole, niin vapaaehtoiset voisivat noin vain ottaa heidän paikkansa, ei toimi käytännössä. Vapaaehtoiset tarvitsevat ohjaajia tuekseen. Joten jos heitä ei ole, niin toiminta loppuu siihen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Liimatainen sanoo:

      Itse uskon siihen, että seurakuntiemme jäsenillä on valtavasti tietotaitoa eri elämän osa-alueilta ja seurakuntien vapaaehtoistyössä tuo työelämässä kehittynyt ammattitaito sivuutetaan lähes tyystin. On vielä useita seurakuntia, missä vapaaehtoisuus tarkoittaa kahvin tarjoilua kirkkokahveilla ja virsikirjojen antamissa messussa, jotka toki ovat tärkeitä tehtäviä. Mutta niin olisi myös tapahtumien ideointi ja organisointi ja esimerkiksi viestintä monimuotoisuudessaan.

      Tämä toki vaatii työntekijältä taitoa olla organisaattori, porukan kymppi. Mutta ennen kaikkea se vaatisi rohkeutta antaa vapaaehtoisille valtaa ja vastuuta. Jos ihminen on samanlaisia projekteja – mitä ikinä sitten ovatkin – hoitanut työelämässä, niin tokihan ne seurakunnassakin hoituvat. Eikä niiden aina pidä mennä kuten “aina on tehty”.

      Lienet pienehköltä seurakunta-alueelta, jos teidän työntekijöille ei ole tarjottu koulutusta, sillä ainakin Espoon tasolla siitä ei ole pula. Itse olen kokenut, että asenteet ovat vielä vapaaehtoisuuden pahin jarru. Vanhanaikaisesti pelätään, että kaiken muun työn ohessa tässä joutuu vielä vapaaehtoisia paimentamaan.

      Kuitenkin vapaaehtoisuuteen pohjautuvat toiminta voi tuoda seurakuntaan, sitä seurakuntalaisten näköistä toimintaa, ilman että organisaatio lisäkuormittuu. Kuten mainitsin, olen itsekin ollut verrattain jääräpäinen ja raivannut itselleni tilaa tehdä itseni näköistä vapaaehtoistyötä. Sen puitteissa pyöritän mm. Laulu & laulun tarina nimistä keskustelevaa konserttisarjaa, mihin minulle on myönnetty pieni määräraha, jonka puitteissa suunnittelen illat, palkkaan esiintyjät, organisoin illat ja toteutus tehdään yhdessä muiden vapaaehtoisten sekä työntekijöiden voimin. Muutaman vuoden jälkeen sarja on tavallaan vakiinnuttanut paikkansa seurakuntamme tapahtumatarjonnassa eikä enää välttämättä edes huomata, että suurelta osin vapaaehtoisuuteen pohjaavaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Asennoitumiseni voi kuulostaa aika jyrkälle ja poikkiteloiselle, mutta se pohjautuu vuosikymmenien kokemukseen. Kokemusta on karttunut pääkaupunkiseudulta, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä. Joten ei tässä nyt ihan napilla pelata.

    Viranhaltia, voi hyvinkin haluta vapaaehtoisia mukaan toimintaan, mutta tietotaito puuttuu. Silloin ongelmat tulee vastaan puuntakaa ja niihin ei ole osattu varautua. Vapaaehtoisesta pääsee kyllä helposti eroon, kun sanoo vain: “enää ei tarvita”. Jolloin jää yksin miettimään sitä, miksi tuli hyljätyksi. Sellaisen kokemuksen jälkeen alkaa suhtautua asiaan paljon varovaisemmin ja jää helposti sivuun.

    Olen tietysti voinut toteuttaa itseninäköistäkin toimintaa ja saanut hyviäkin kokemuksia. Joten ei kaikki ole pieleen mennyt. Näen vain nyt ne hankaluudet , mitä vapaaehtoistoimintaan liittyy. Joten harkintaa tulisi käyttää puolin ja toisin, jopa paljon enemmän. Eikä lähteä niitä suinpäin toteuttamaan.

    On tietysti työntekijöitä, jotka kykenevät luomaan hyvät edellytykset. Se kuitenkin vaatii syvää luottamuksellista ilmapiiriä. Sellaista ei noin vain tempaista, joka paikkaan. Luottamus tulee rakentaa ja siihen menee aikaa. Ongelmiin tulee varautua ja niitä ilmaantuessa tulee tietää, kuinka niiden kanssa menetellään. Se tieto on oltava molemmilla osapuolilla, jo etukäteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Liimatainen sanoo:

      Luottamus on toden totta ihan avainasia tässäkin asiassa. Ja kyky organisoida projekteja – se antaa seurakunnan edustalle hyvän pohjan hallita “vapaaehtoisarmeijaa”. Toisaalta ajattelen, että etenkin yrityselämän puolelta tulleilla vapaaehtoisilla on kosolti juuri tätä elämänkokemusta, kun pienissä ja suurissa projekteissa joudutaan yhteensovittamaan omat työntekijät ja vaikkapa alihankkijat. Voisin kuvitella vapaaehtoisten kykenevän jopa sparraamaan seurakunnan vapaaehtoisvastaavia tällä osiolla.

      Tuo vapaaehtoisista “eroon pääseminen” on karua luettavaa ja varmasti totta. Olisi tärkeää, että kaltaisesi pitkän linjan vapaaehtoisen kokemukset tulisivat yleisesti huomioiduksi, kun näitä eri seurakunnissa mietitään. Että tehdyistä virheistä opittaisiin. Churchillin sanoin: ”Viisasta miestä ei tunne siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä, että hän ei tee samaa virhettä uudestaan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oma virheeni oli siinä, että kuvittelin täällä, voivani olla tukemassa seurakuntani nuorisotyötä, tuomalla siihen lisäulottuvuuksia, jotka siinä ei ennestään ole. Olisin halunnut tukea nuorten hengellistä kasvua, mutta tämä pyrkimykseni muodostui ongelmaksi. En tajunnut omaa rooliani pelkkänä avustajana, joka ei voi tuoda omaa agendaansa kuvioon mukaan. Jatkossa todellakaan en aio samaa virhettä enää toistaa. Joten harkitsen paljon tarekemmin mihin toimintaan otan osaa ja miten.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Perälä sanoo:

    Mukava kuulla raikkaita ajatuksia Espoon Domesta. Olin aikanaan silloisen Kanta-Espoon nuoriso- ja rippikoulupappi. Vuosina 1973 ja 4 meillä oli rockmessu – silloin vielä aika uutta ja uudenlaista toimintaa. Homma lähti liikkeelle siitä, että Kauklahdessa – Kökkelissa siis – oli neljän kaverin porukalla treenikämppä. Silloisen tavan mukaan kolme sähkökitaraa ja rummut. Messu lähti sieltä ja muistan hyvin kun pojat sanoivat, että perusosat lauletaan sitten latinaksi. Niin tehtiin: Kyrie eleison! Kirkkoherra Yrjö Salakka kävi kerran katsomassa rockmessuamme ja lähti myönteisesti mutisten pois. Sieltä se seurakunta syntyy!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Liimatainen sanoo:

      Kiitos terveisistä. Leppilammen Jukka kävi eilen tuomikirkon seurakuntatalolla kirkkokahveilla jutustelemassa ja laulamassa sekä ennen kaikkea muistuttamassa siitä pyhien yhteydestä mikä kirkoissa, kappaleissa on jatkunut katkeamattomana alkukirkosta saakka ja jatkuu… -70 luvun alussa rock-messu oli todellista pioneerityötä ja nyt ehkä jo arkipäivää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Hyvää ja reipasta menoa niin kirjoituksen kuin Facebook -sivun perusteella. Kannattaisi seurakuntien ottaa mallia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Liimatainen sanoo:

      Kiitos kannustuksesta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä tässä on suuri työ saada seurakuntalaiset tiedostamaan, että he ovat tässä sosiaalisen median aikakaudella tärkeä pala seurakunnan viestintää sekä tietysti toimintaa. Liian kauan seurakunnan työntekijän ovat olleet tapahtuman tuottajia, seurakuntaisten totuteltua itsensä objekteiksi, tapahtumien ja viestinnän vastaanottajiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Liimatainen
    Jouni Liimatainen

    Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja sekä Espoon yhteisen kirkkovaltuuston jäsen. Vapaaehtoistoimija.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit