Suuri harppaus itselle, ihmiskunnan puolesta en rohkene ottaa kantaa

Jumalanpalveluksiin pääsee taas vapaammin kuin moneen kuukauteen.

Tiukkojen koronarajoitusten aikana ihailin useaan otteeseen seurakuntien, hiippakuntien ja kristillisten järjestöjen kykyä vastata yllättäviin haasteisiin nopeasti ja luovasti. Esimerkiksi jumalanpalvelusten siirtäminen verkkoon edellytti nopeaa oppimista ja vahvaa näkemystä. Näitä löytyi. Haluan lausua kiitokset kaikille, jotka ovat olleet tässä työssä mukana. Tuo työ on ollut merkityksellistä.

Olen yleensä aktiivinen kirkonpenkin kuluttaja. Radio- ja televisiojumalanpalveluksia olen seurannut normaalioloissa lähinnä tallennuksina, jos niissä on ollut jotain erityisen mielenkiintoista. Jouluyön messu Pietarinkirkosta on toki ollut keskeinen jouluyön perinne. Sulkuaika vei siis minutkin digiloikan ääreen. Minun tuli oppia seuraamaan striimejä ja Yleisradion lähetyksiä enemmän kuin yleensä ja uudella tavalla.

Huomasin pitäväni eniten messuista – seurasimme ekumeenisella kotijoukollamme Pyhän Marian seurakunnan messuja – ja sanajumalanpalveluksista, joissa meininki oli tapahtuman ja itseni välissä olevaa tekniikkaa lukuunottamatta samanlaista kuin muulloinkin. Yhden kiinteän kameran välittämää messua jaksoi seurata, vaikka vastaavalla tavalla toteutettuun muuhun noin tunnin kestävään nettilähetykseen tuskin olisin jaksanut keskittyä.

Monet ovat nostaneet esille dialogisuuden haasteen striimatuissa jumalanpalveluksissa. Kuinka ihminen ruudun ääressä voi kokea osallisuutta ja vuorovaikutusta? Itse huomasin olevani ruudun ääressä samassa dialogissa kuin silloin, kun kulutan kirkonpenkkiä. Jumalan pelastava läsnäolo puhuttelee seurakuntaa ja minua sen osana, vaikka seurakunta on hajaantunut omiin koteihinsa. Lukukappaleet, evankeliumi, rukoukset, virret ja muu musiikki tekivät minut osalliseksi dialogista Jumalan ja seurakunnan välillä, vaikka fyysisesti kokoontuvaa seurakuntaa sekä leipää ja viiniä jäin kaipaamaan.

Vahvin kokemus oli pääsiäisyön messu. Se vietettiin pääosin samalla tavalla kuin muulloinkin. Pääsiäiskynttilä, kasvava valo, exsultet-hymni ja kaikki muut tutut osat puhuivat erityisen vahvasti poikkeusoloissa. Juuri tuttuutensa vuoksi ne puhuivat uudella tavalla. Israelilaisten lähteminen Egyptistä tapahtui poikkeuksellisissa oloissa. Jeesuksen tyhjä hauta järisytti historian kulun uuteen aikakauteen. Pääsiäinen ja poikkeus sopivat siis hyvin yhteen. Pääsiäisen toivo ja ilo tulevat aina keskelle pimeyttä, kuolemaa ja epävarmuutta. Jäin miettimään, olisiko joku erityinen poikkeusajan striimiin sovitettu liturgia puhutellut yhtä vahvasti. Tuskin.

Pääsiäinen kuuluu jokaiseen sunnuntaihin. Jokainen sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä, valon tulemisen päivä. Jokainen messu kertoo vapaudesta orjuuden jälkeen. Jokainen sunnuntaiaamu on ylösnousemuksen juhla. Kaikkialla maailmassa vaikuttava kristillinen kirkko elää jäsentensä kautta jatkuvasti poikkeusoloissa. Tämän todellisuuden keskelle Kristus saapuu ja sanoo: ”Rauha teille!” Tässä ollaan tarvitsemani dialogin ytimessä, Jumalan ja maailman todellisuuden puhuteltavana.

Huomasin odottavani jumalanpalvelusstriimeiltä jotain aivan muuta kuin televisio-ohjelmilta. Television välittämiä asioita seuraan, liturgiassa elän mukana. Televisiossa lähikuvat, kameraan katsominen ja muut eleet lisäävät kokemusta vuorovaikutuksesta kuvattavien henkilöiden ja katsojien välillä. Jumalanpalvelusstriimeissä samat eleet vieraannuttavat. Kärjistäen voisin todeta, etten kaipaa erityisesti papin huomiota vaan Jumalan katsetta. Papin koen olevan seurakunnan puolella, osana meitä, Jumalan edessä. Viihdyttäjä kiinnittää huomion itseensä, Kristuksen todistaja viittaa Kristukseen.

Tiedän, että moni kokee asiat toisin ja odottaa striimeiltä jotain muuta kuin minä, ja hyvä niin. Tapani kokea jumalanpalvelus on kehittynyt tietyissä olosuhteissa, tiettyjen ihmisten ja perinteiden muovaamana, tiettyjen kokemusten kautta. Toisten tavat ovat syntyneet toisissa olosuhteissa. Jokaisella on tiensä. Sulkuaika ja striimien seuraaminen laittoi miettimään kulkemani tien vaiheita ja löytöjä. Ymmärtänen nyt tottumuksiani ja toivottavasti muunlaisiakin tottumuksia paremmin kuin ennen digiloikkaani.

 

Kirjoittaja

Haapiainen Timo-Matti
Haapiainen Timo-Matti
Olen nelikymppinen vantaalainen pappi ja ikiteekkari. Toimin projektisihteerinä kirkkohallituksessa.