Suursodan merkit ilmassa?

Lähi-Idän viimeisimmät tapahtuvat osoittavat jännitteiden olevan kasvussa. Ylen uutisten mukaan Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ampuivat vähän aikaa sitten Syyriaan 105 risteilyohjusta.

https://yle.fi/uutiset/3-10160380?origin=rss

Vähän myöhemmin Venäjä ja Iran esiintyivät rinnakkain tuomitessaan tämän iskun laittomana.

https://yle.fi/uutiset/3-10161004

Moni varmasti miettii näiden uutisten äärellä, mitä tästä voi seurata. On muistettava, että Iran on ollut jo pitkään tarkailussa länsimaita ja Israelia huolestuttavien ydinaseohjelmaepäilyjen takia. Nyt Iran vaikuttaa uhmakkaammalta kuin pitkään aikaan. Onko ilmassa yhä laajenevan Lähi-idän konfliktin ja jopa suursodan merkkejä?

Jerusalem Postin mukaan korkealta iranilaiselta sotilastaholta on sanottu: "Iranin asevoimat ovat nyt voimakkaammat kuin ennen, ja Israelin tuhoamispäivä on asetettu."

http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Senior-Iranian-Commander-Israel-can-no-longer-threaten-Iran-549973

Kristittynä tällainen laittaa huokaamaan Jumalan puoleen. Millaisia ovat sinun ajatuksesi, ja millaisen rukouksen sinä muotoilet näiden uutisten äärellä?

 

”Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.” (Ps.122:6-8)

12 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Tätä olen paljon miettinyt viimeaikoina:

    Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille. 13 Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. 14 Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. 15 -Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! – 16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon. (Ilm.16)

    Eniten huomio on kiinnittynyt tuohon kolmeen sammakon muotoiseen riivaajan henkeen jotka lähtevät lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan suusta, nuo jotka ovat lähteneet kokoamaan sotaan koko maanpiirin kuninkaita, Jumalan suurena päivänä.

    Saastaiset henget lähtevät suusta! Kun seuraa nykyistä mediaa ja suurten päämiesten lausuntoja, niin jotenkin alkaa tuntumaan, että sotaan ollaan taas menossa ja valheita lentää ilmassa kuin sammakoita…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Minäkin mietin välillä samantyyppisiä asioita. Liittäisin median ja kansojen päämiesten “sammakkoihin” myös eräiden läntisen maailman liberaaliprotestanttisten kirkkokuntien päämiesten puheet, jotka ovat välillä uskomattomassa ristiriidassa Raamatun sanan kanssa.

      Tiedän kuitenkin, ettei mikään tapahdu ohi Jumalan aikataulun. Sanoohan Raamattu: “Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.” (Ilm.7:1).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Manu, jos tahdot kehitellä ajatustasi, tutki vaikkapa Jesaja 24. Onko niin, että tämä profetia ei ole voinut toteutua ennen atomiaseen kehittämistä toisen maailmansodan aikana? Vasta nyt voidaan aikaansaada Jesajan kuvaama tuho.

    Minä hyväksyn tämän näkemyksen ainakin tutkittavaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Minullakin oli tänään kirjoittaessani mielessä Jesaja. Mekin saatamme näiden äärellä pohtia: “Vartija, mikä hetki yöstä on?” (Jes.21:11)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Vielä yksi Jesajan kirjan profetia, joka ei ole toteutunut: Ennustus Damaskosta. “Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioksi”, Jes 17:1.

      Kysymys on, kuinka näitä tulkitsemme. MInusta tähänkin ydinsota sopisi, ehkä koflikti jossa Israel on osapuolena ja joutuu turvautumaan Dimonan arsenaaliin. Syyriahan on Israelin vanha perivihollinen ja 1980-luvulta asti kun olen Israelissa käynyt on siellä melkein aina ollut jonkunlainen kaasuiskun uhka Syyriasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Minun syyrialaiskristityt ystäväni näkevät oman kotimaansa, historiassa kristityn alueen, kovin surullisena. – Tällä hetkellä ympäröivät vallat repivät Syyriaa jo suun täydeltä. Damaskon tuhoaminen on jo nyt kovassa vauhdissa…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Kun pohdimme näitä Lähi-Idän tai maailmanpolitiikan kuvioita Raamattu toisessa kädessä ja sanomalehti toisessa, kannattaa mitä Raamatuun tulee ainakin jotenkin tehdä ero ns. apokalyptistyyppisen kirjallisuuden, kuten Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan ja toisaalta selkeän profetian välillä. Toteutumattomiin profetioihin on suhtauduttava eri tavalla kuin näihin erilaisiin “tuuliin” ja “sammakoihin” ym. aika abstrakteihin asioihin joita Danielin kirja ja Ilmestyskirja kuvaavat.

      Aika paljon siihen, miten tulkitsemme Raamattua näissä asioissa, vaikuttee se, millainen teologinen “shabluuna” meillä on. Esim. odotammeko Jeesuksen tulemuksensa yhteydessä perustavan valtakunnan tai vain tempaisevan pyhät pilviin jne. Kun meillä on tietty näkemys siitä, minne olemme menossa, helposti tulkitsemme asioita tämän mukaisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Itse ajattelen, että kristittynä jokaisen on tärkeää pyrkiä muodostamaan jonkinlainen turvallinen peruskäsitys lopunajoista eli eskatologiasta. Sen jälkeen voi pohtia profeetallisen ja apokalyptisen kirjallisuuden symboliikkaa avoimin mielin.

      Ensimmäinen perusajatus on selvittää itselleen, kenellä on pahan vallan kasvusta huolimatta lopulta tilanne hallussa (Jumalalla). Toiseksi on hyvä lähteä aina siitä, että tietää, minkä varassa me kestämme vaikeinakin aikoina (Kristuksen armo). Kolmas pointti on nähdäkseni rakkaus Raamatun totuuteen. – Meidän ei tarvitse olla tulkinnoissamme erehtymättömiä, mutta olennaista on se, että pidämme elämässämme Jumalan sanaa sille kuuluvalla paikalla, ja tarkistamme tarvittaessa kurssiamme yhä uudestaan sen äärellä.

      1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, 2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. 3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, 4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? 6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. 7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. (2Tess.2:1-12)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Koska Israel on paikallinen sotilaallinen surrvalta j a Länsimaat , ennenkaikkea USA, takaavat sen itsenäisyyden, niin ainakin rajoitetun sodan mahdollisuus on suuri jos Israelin kimpuun hyökätään.

    Miekankalisteluista huolimatta Iran on varovainen Israelin suhteen, koska Israel on yhdinasevaltio ja Iran ei sitä (toistaiseksi) ole. Venäjä tuskin vaarantaisi maailmanrauhan tulemalla ydinaseilla apuun.

    Isrelin kannalta Syyrian tilanne on myönteinen. Syyrian asevoimat, jotka olivat vahvat ennen näitä levottomuuksia, on osoittautunut kyseenalaisen tehokkaiksi. Kaikesta huolimatta Israelilla ja Venäjällä on hyvät suhteet ja Venäjä tuskin tukisi Syyriaa sodassa Israelia vasta. Tämä ei estä paikallisia kahnauksia ja yksittäisiä raketti-iskuja Israeliin joista varmasti nostetaan suuri meteli.

    Suursota Venäjän ja Lännen välillä on toistaiseksi mahdottomuus, johtuen Venäjän armeijan huonnosta kunnosta, joka tulee asiantuntijoiden mukaan jatkumaan aina 2030-luvulle asti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      On hyvä, että Venäjä on ollut tähän asti varsin varovainen. Heräsin kuitenkin hieman uuteen tilanteeseen, kun luin ettei tilanne ole enää välttämättä yhtä vakaa. Jerusalem Post uutisoi siitä, että Venäjä pohtii juuri nyt mainitsemaasi Israelin ilmaherruuteen liittyvää asiaa. Se saattaa nyt ryhtyä rakentamaan alueelle ohjusjärjestelmiä:

      “Russian chief of main operational directorate Col.-Gen. Sergei Rudskoy said Saturday evening that “In the past year and a half, Russia has fully restored Syria’s air defense system and continues to further upgrade it.”

      Moscow had “refused” to supply the surface-to-air missile system to Syria a few years ago after “taking into account the pressing request of some of our Western partners.”

      But following US-led air strikes on the Syrian regime’s chemical weapons infrastructure, Russia considers “it possible to return to an examination of this issue, not only in regard to Syria but to other countries as well,” he said. The advanced S-300 would be a major upgrade to Syrian air defenses and pose a threat to Israeli jets as the long-range missile defense system can track objects like aircraft and ballistic missiles over a range of 300 kilometers.” http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Russian-supply-of-S-300-systems-to-Syria-major-threat-to-IAF-549837

      Jos tämä uhkakuva realisoituu, ja Iran liittyy tähän mukaan, alueen voimatasapainossa voi tapahtua nopeita muutoksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Niin, tilanne on kaikinpuolin vakava. Mutta USA on tehnyt selväksi sekä Syyrialle että Venäjälle sen että jos Israelin kimppuun käydään niin Israelilla on USAn tuki.

    Ikävintä on että Netanyahu yritttää käyttää ulkoista epävarmuutta oman agendansa läpiviemiseen. Hän ei hyväksy kaksivaltio-ajatusta ja vetoaa Israelin turvallisuus tilanteeseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Sillä ”ne” ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan.” On myös huomioitavaa, että he KOKOAVAT joukkoja ympäri maailmaa sotaan.

    Kenestä tuossa on kysymys? ”Ne” ovat Lohikäärme, peto ja väärä profeetta.

    Kun miettii tuota, niin ”väärä profeetta” on se joka julkisesti kieltää Jeesuksen Kristukseksi, eli tuo ei ole epäselvä. Entä ”peto” ? Voisiko se olla YK tai maailman taloudellinen eminenssi, jolla on pörssin ja kaupan tähden monikansallisia intressejä käydä sotaa? Aseteollisuuden edustajat esim.? Entä Lohikäärme? Olisko se ei Juutalais Kristillisen maailman edustus?

    Kun katsoo, keitä tuonne Lähi-idän alueelle nyt kokoontuu sotaan ja millaisilla sammakoilla julkisesti heitellään toisia niin alkaa näyttämään mielenkiintoiselta, vaikka mitään varmaa ei voi sanoa. Kaikki tapahtuu ajalleen ja hetkelleen.

    PS. Palestiinan edustus ei voi myöskään ajatella kahden valtion ajatusta, heille Israel on tuhoon tuomittu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Manu Ryösö
    Manu Ryösö

    Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen piiripastori. Työskentelen myös Inkerin kirkossa. Lue lisää: https://www.taivaallinenlahja.fi/manu-ryoso