Synnistä synnintunnon kautta parannukseen ja sovitukseen ???

Mieleni tekee vielä palata kirkkomme viralliseen syntikäsitykseen ja synnintunnustuksiin. Olen sitä mieltä, että ne molemmat karkottavat uudet ja vanhemmatkin sukupolvet pois kirkoista ja niiden messuista.

Jos ajattelemme edelleen kirjaimellisesti Lutherin tavoin ihmisen olevan syntinen siinä merkityksessä että hän on pohjimmiltaan paha ja mitätön ansaiten Jumalan vihan ja kuolemanrangaistuksen, niin ei liene ihme, ettei kirkon sanoma kiinnosta.

Jos ja kun vielä monissa paikoin julistetaan sananmukaisesti sitä, että ihminen on rikkonut Jumalaa vastaan ja tarvitsee sen vuoksi Jeesuksen veriuhria pelastuakseen kadotukselta ja välttääkseen helvetin tulen, ei ihme, ettei kirkon ovi käy.

Enää ei ehkä riitä se, että aiheesta ei puhuta, vaan tuo vanha oppi pitäisi mielestäni virallisesti kumota kirkkoisien ankaraan jumalakuvaan perustuvana jäänteenä tai vähintäänkin päivittää tähän päivään.

Ja vaikka tuo kirkollinen julistus olisi ajan saatossa jo vähän pehmennytkin ja seassa olisi myös raikkaita ja armollisia tulkintoja, niin kaiku vanhasta julistuksesta kaikuu edelleen monien korvissa kuullessaan sanan synti. Sitä kaikua vahvistavat edelleen seurakunnissamme runsaassa käytössä olevat virsikirjan takaosan lannistavat ja osittain karmivat synnintunnustukset.

Niitä kuunnellessa tulee itselleni vähintäänkin epämukava olo, usein suorastaan järkyttynyt. Lisäksi herää kysymys, miksi näitä ei ole uudistettu. Ollaanko kirkossa niin sopeuduttu ikiaikaiseen nöyryyttävään kielenkäyttöön, ettei edes huomata siinä olevan mitään outoa?

Todellakin ajattelen, että myös kirkollisen kielenkäytön pitäisi vastata tätä päivää. Sen pitäisi vastata ihmisten hengelliseen kaipuuseen eikä työntää siitä kauemmas. Aloittaisin päivityksen syntikäsityksestä.

Uskon, että ihmisen syntisyys on ennen muuta haavoittuneisuutta, ihmisen tarvetta parantua siitä kaikesta, mikä on häntä elämänsä aikana haavoittanut. Tuo haavoitetuksi tuleminen on voinut tapahtua jopa ennen syntymää, lapsuudessa tai missä tahansa elämänsä vaiheessa ja kenen taholta tahansa. Ihminen on voinut haavoittaa myös itse itseään ja tarvitsee parantumista myös niistä haavoista. Haavoittuneena ilman parantumista omista haavoistaan ihminen haavoittaa myös toisia.

Ihmisen tarvitsee tehdä parannusta. Käsitän parannuksen tekemisen niin, että ihminen ottaa vastuun omasta paranemisestaan. Vastuunottamista omasta itsestä, omista tunteista, ajatuksista, sanoista ja teoista niin, että toimisin rakkauden mukaan niin itseäni kuin toisia kohtaan.

Parannus on siis vastuunottamista myös itsensä rakastamisesta. Parannus on mielenmuutosta omissa asenteissa. Joskus se voi tarkoittaa jopa ammattiavun hakemista itselle, jotta pystyisi muuttamaan itseä ja lähimmäistä haavoittavat toimintamallit. Toisinaan se voi tarkoittaa oman sisäisen anteeksiantoprosessiin suostumista tai luopumista omasta ylpeydestä pyytääkseen anteeksi.

Erheellisesti sana synnintunto rinnastetaan usein riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteisiin, sekä häpeään. Niitähän ei voi pyytää anteeksi, vaan niistä voi vain parantua.

Synnintunto on mielestäni sitä, että ihminen tajuaa oman rakkaudettomuutensa suhteessa itseensä ja toisiin, sekä pyytää siihen apua.  Hän näkee sen, mitä rakkaudettomuus itseä ja lähimmäistä kohtaan saa aikaiseksi. Kenties hän tajuaa myös sen, kuinka on laiminlyönyt oman sielunsa äänen kuuntelemisen.

Synnintunto on siis sitä, että näkee itsessään sen, mikä osa itsestä tarvitsee vielä parantumista, ehdotonta rakkautta parantuakseen. Synnintunto voi olla myös oman pelkonsa kohtaamista siitä, kelpaako Jumalalle sellaisena kuin on.

Synnintunto on eräänlaista pysähtymistä sen äärelle, mikä on totta omasta itsestä ja siihen tilaan ehdottoman rakkauden vastaanottamista, jota armoksi kutsutaan.

Entä syntien sovitus? Syntien sovitus on ehdottoman rakkauden vaikutuksesta tapahtuvaa paranemista rakkaudettomuuden seurauksista. Syntien sovituksessa on kysymys ehdottomasta rakkaudesta käsin tapahtuvasta anteeksiannosta.

Itsensä ja toisen ihmisen ehdoton rakastaminen mahdollistaa anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen. Jeesuksen ristinkuolema oli tästä esimerkkinä. Lisäksi se oli osoitus sille, ettei ole suurempaa rakkautta kuin se, että antaa henkensä toisen ihmisen puolesta. Se oli myös viesti siitä, ettei Jumalaa tarvitse pelätä, eikä hänelle tarvitse uhrata uhreja syntien anteeksisaamiseksi.

En nimittäin usko siihen, että Jumala olisi vaatinut veriuhria meidän syntiemme tähden, vaan että Jeesus antoi henkensä ehdottomasta rakkaudesta ihmistä kohtaan. Antaessaan henkensä Jeesus antautui ehdottoman rakkauden palvelukseen ja samalla haastoi myös meidät siihen.

 

29 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Tunnetuin verisyntioppia kammoksuen katsonut Pohjoismaalainen on varmastikin ruotsalainen Piispaksikin kohonnut joka myöhemmin piti sitä teurastajan aatteena, eli kyse on miehestä Esaias Tegner, tulikohan nimi oikein.

    Varmastikin nyt löytyy useampikin joka muistuttaa Hänen kärsineen ajoittain mielenheikkouden vaivasta, mitä se sitten voi ollakin, elämänsä joissain vaiheissa.

    Onko sitten yleisesti pätevänä pidettävä Kristuksen uudelleen uhraamista, jopa mielenterveydestä puhuttaessa, jokasunnuntaisena menona asiasta muistuttamisena kirkon dokmien yhtenä mysteerinä. Olisiko Jumala halunnut Meidän huomaavan ja ymmärtävän näin monimutkaisen teologisen päättelyketjun huolimatta asiaa voitavan johtaa kirjoituksista.

    Luontoahan Meissä on jäljellä, mutta intohimomme, kykymme estetiikkaan, ja altruismimme ovat lahjoja sukumme hoitamiseksi eteenpäin moraalisessa huolimisessamme noustaksemme ajan mittaan henkisessä tasossamme. Valitettavasti sukumme traditio perinnön siirtämiseksi on usein huonoa eikä kirkon opetuksella suvullisesti siirtyvästä perisynnin substanssista parane.

    Näin blogistin tekstiin viitaten arvelen kirkkomme ennen pitkää olevan pakotettu luopumaan nykyisestä Ihmisen määrittelemistä Ihmisarvon vastaisena mikäli kirkko haluaa edelleenkin toimia.

    Mitä sitten tilalle: Kirkon tulee alkaa antamaan Ihmisille sielun hoito·opetusta, toki kirkon lupaaman sielunhoidon voi myös tehdä julkiseksi jotta sitä osattaisiin kysyä.

    Ja eikö Jeesus Ihmiseksi tulleena ja syntyneenä ollut esimerkki ja malli kehittyneestä Ihmissielusta. Jos ei ollut niin miksi ei ollut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    “Näin blogistin tekstiin viitaten arvelen kirkkomme ennen pitkää olevan pakotettu luopumaan nykyisestä Ihmisen määrittelemistä Ihmisarvon vastaisena mikäli kirkko haluaa edelleenkin toimia.”

    Tätä ei ole kyllä näköpiirissä ainakaan 1000 vuoteen.

    “Ja eikö Jeesus Ihmiseksi tulleena ja syntyneenä ollut esimerkki ja malli kehittyneestä Ihmissielusta. Jos ei ollut niin miksi ei ollut.”

    Kyllä, Jeesus oli alkuperäinen ja meitä käsketään muuttumaan hänen kaltaisekseen. Tämä liittyy juuri Jumalan kuvana olemiseen missä erotettan kuva ja kaltaisuus. Ihminen on kuva, mutta kaltaiseksi tuleminen on prosessi ja meille se on vielä haastavampaa koska olemme ensimmäisen Aadamin lankeemuksesta osallisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kiitoksia palautteestanne. Vanhan Testamentin kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala käski mutta kahdeksannen päivän anomalian epäjatkuvuutta kielsi. Tässä on peruste miksi kuudentena päivänä ei kannattanut kieltää.

      Katolisen kirkon luonnontieteellinen konkregatio on myös huomannut kuudennen päivän Ihmisen anomalian. Kahdeksanteen päivään siellä ei ole vielä päästy, tai sitten eivät kerro, onhan Heillä kovasti suunallista tietoa todistuksensa mukaan mitä muualle eivät kerro.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      “Kiitoksia palautteestanne. Vanhan Testamentin kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala käski mutta kahdeksannen päivän anomalian epäjatkuvuutta kielsi. Tässä on peruste miksi kuudentena päivänä ei kannattanut kieltää.”

      Ja mistähän oli kysymys?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kiitos kysymyksestänne; Jumalan silloin Ihmisen anomalian epäjatkuvuudelle annetuista suurista lahjoista joitten kanssa yrityksen, erehdyksen, kivun, ponnistelun, epäonnistumisten ja uudelleen yrittämisen kautta silloin alun kehityksessään olevan Ihmisen olisi mahdollista päästä eteenpäin moraalisessa menestymisessään kohotakseen ajan kanssa henkisessä tasossaan.

      Siitä oli ja on kysymys, ei vanhojen perinnäisuskomusten ja tapojen rituaalinomaisesta toistamisesta epäjumalanpalvontamenojen tapaan, vaan hengellisestä uudistumistehtävästä Jumalamme luomistyön kunniaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Syntiemme ja väärintoimisemme ymmärtäminen on tärkeää jottemme kovin usein toista jo anteeksisaatua.

    Luther korvasi Katolisen kirkon synnintunnon ja sen jälkeisen katumuksen katumuksella, minkä sisältö on oikean uskon synnyttämä synnintunto mikä sitten päästetään. Epäuskonhetki on tässä mahdollisuus toistaa jo anteeksiannettua asiaa. Esimerkkejä ei tarvinne antaa.

    Näin katumuksen ja syyllisyyden henkilökohtainen ymmärtäminen on kirkossamme yhä asiaa uudelleen huomaamiselle ja ymmärtämiselle Lutherin rippiteologiassa. Jostain tai toisestakin syystä asialle ei löytynyt niin syytä kuin aihetta Uskonpuhdistuksen Juhlavuonna ryhtyä asiaa päivittämään.

    Mitenkähän tässä asiassa teologiset kiireet Ihmisen Sielun asiassa jäivät toiseksi vuoden juhlallisuuksista huolehtimisessa kirkon rivijäsenten oikeuksiin verrattaessa saada asianmukaista opetusta ja hengellistä tiennäyttöä.

    Voi myös muistaa Lutherin hyväksyneen maallikon antaman ripin. Lutherilla rippi oli myös sakramentti kuten se on Augsburgin Tunnustuksessa. Näin maallikolle on luvattu aineettoman hengellisen substanssin välittäminen. Kävisikö tämä myös uskovalle maallikolle lapsen kasteen asiassa.

    Samansukupuolisen avionkonsensuksen vahvistamisen asiassa Maistraatissa varmasti, jolloin uskova maallikko perhe tai tuttavapiiristä seurakunnan jäsenenä siunaisi nyt vahvistetun kahden Ihmisen liiton.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    On täysin epärealistista väittää, että ihminen ei toistuvasti toimisi vastoin Jumalan tahtoa. Jos ei ole syntiä, ei tarvita armoakaan, jos ei tarvita armoa, ei tarvita Kristustakaan. Semmoinen uskomusjärjestelmä, jossa ei Kristuksen sovituskuolema ole keskiössä ei ole kristinuskoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Eikö Jeesuksen seuraaminen opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä ole Kristuksen seuraamista eli Kristinuskoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jos ei ole syntiä, ei tarvita armoakaan, jos ei tarvita armoa, ei tarvita Kristustakaan.” Tätä ajatusketjua voisi jatkaa: jos ei ole Kristusta, vallitsee jumalattomuus, joka on synnin perusominaisuus. Mutkat suoristaen: jos ei ole Kristusta, tarvitaan Kristus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    ” Voi myös muistaa Lutherin hyväksyneen maallikon antaman ripin. Lutherilla rippi oli myös sakramentti kuten se on Augsburgin Tunnustuksessa. Näin maallikolle on luvattu aineettoman hengellisen substanssin välittäminen. Kävisikö tämä myös uskovalle maallikolle lapsen kasteen asiassa.”

    Lutherilla on oma laatuisia ratkaisuja. Absolutiossa hän poikkeaa ekumeenisesta kirkon traditiosta, sakramenttien lukumääräkin pienee. Kirkkkolaissa papin absoluutio on sidottu llakiin, rippisalaisuuden piiriin järjestyksen takia.

    Perhepiirissä tapahtuva homoja parin sienaus on yhtä kornia kuin ” maallikon synnin päästö muurahaiselle” – ja tästä ei tarvitse ottaa heti hernettä nenään. Oma valtaiset ratkaisut eivät edusta kirkon uskoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Lutherhan lupasi avioon katsovien saavan osan Jumalan siunauksesta jo kihlauksessa. Eikö uskova seurakunta voi rukoilla vielä puuttuvan osan puolesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    ” Lutherhan lupasi avioon katsovien saavan osan Jumalan siunauksesta jo kihlauksessa. Eikö uskova seurakunta voi rukoilla vielä puuttuvan osan puolesta.”

    Kyllä juuri näin, jossa ovat mies ja nainen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Isoaho: “Uskon, että ihmisen syntisyys on ennen muuta haavoittuneisuutta, ihmisen tarvetta parantua siitä kaikesta, mikä on häntä elämänsä aikana haavoittanut. Tuo haavoitetuksi tuleminen on voinut tapahtua jopa ennen syntymää, lapsuudessa tai missä tahansa elämänsä vaiheessa ja kenen taholta tahansa. Ihminen on voinut haavoittaa myös itse itseään…” jne

    Kyllä synti on myös tätä, mutta siihen, että synti olisi ENNEN MUUTA tätä, en voi yhtyä. Tämä haavoittuneisuus on enemmänkin synnin olemassaolon seurausta. Tämä eli ole radikaali eli juuriin menevä näkemys.

    Miksi tässä maailmassa haavoitutaan ja haavoitetaan? Kuka tai mikä on pannut alulle tämän haavoittuneisuusprosessin? Jos Jumala on rakkaus ja täynnä rakkautta, miksi hän on luonut tällaisen maailman, jossa ihminen joutuu monin tavoin niin syvästi haavoitetuksi ja haavoittaa toisia? Mistä tämä rakkaudettomuus on alunperin lähtöisin? Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta, jos kaiken pahan ja kärsimyksen (haavoittuneisuuden) alkuperä on haavoitetuksi tulemisessa?

    Näihin kysymyksiin pitää pystyä vastaamaan, jos aikoo korvata perinteisen kristillisen näkemyksen maailman pahuuden ja kärsimyksen alkuperästä jollain uudella näkemyksellä. Siis mikä tai kuka on alunperin saanut aikaan tällaisen tilanteen?

    Isoaho jatkaa: “Itsensä ja toisen ihmisen ehdoton rakastaminen mahdollistaa anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen. ”

    Jos tämä tekee mahdolliseksi anteeksiantamisen ja saamisen, kukaan ei voi saada anteeksi. Kukaan ei pysty rakastamaan itseään tai toisia ehdottomasti. Tällainen vaatimus se vasta ies ja taakka ja laki on. Piiskaa ihmistä sellaiseen, mihin tämä ei mitenkään pysty.

    Jos perinteinen kristillinen näkemys synnistä ja sen alkuperästä korvataan tällaisilla näkemyksillä, on turha puhua enää kristinuskosta. On luotava uusi uskonto. On laitettava uusi viini kokonaan uusiin leileihin. Isoahon näkemys ei ole Raamatun näkemys, se ei ole apostolien näkemys, se ei ole Jeesuksen näkemys. Jeesus sanoi: “Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä.”

    Nyt kiinnostaa myös se, kuka on sellainen auktoriteetti, joka on tällaisen opetuksen takana. Kuka on niin arvovaltainen, että hänet pitää asettaa apostolien ja itsensä Jeesuksen yläpuolelle korjaamaan ja korvaamaan heidän opetustaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Lisään vielä, että ehtoollista asettaessaan Jeesus sanoi: “Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” (Matt. 26: 28) Sama kaikissa synoptisissa evankeliumeissa. Johannes kirjoittaa samasta aiheesta evankeliuminsa luvussa Joh. 6: 50 -59 vielä perusteellisemmin. Se Jeesuksen puhe loukkasi monia jo silloin.

    Paavalilla ja Hepr.kirjeen kirjoittajalla on tästä sovitusasiasta perusteelliset esitykset. Mutta ehkä he eivät ole tämän uuden opin edustajille mikään auktoriteetti, joten en lähde siteeraamaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anne-Marja Isoaho
    Anne-Marja Isoaho

    Kirjoittaja tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi, joka kirjoittaa niin kuin hänen sydämensä sanoo ja saarnaa ensisijaisesti itselleen