Synti ja sen olemus.

Uutisten puolella 30.8 Olli Seppälä kritisoi syntikäsitettä. Tuo Essee ei ole jättänyt minua rauhaan. Tuo sisäinen kutina pakottaa blogistiksi taas kerran.

Olli Seppälä oli Jumalanpalveluksen alussa kuunnellut papin lukevan synnintunnustusta 701

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule minun ääneni.
Tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi,
että me eläisimme sinun pelossasi.
Sen tähden, Jumala,
ole minulle armollinen hyvyydessäsi.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.
Sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.

Olli Seppälä kertoo miten oli sen kokenut ja jatkaa: ” Hätkähdin litaniaa. Kaikki on minulle toki tuttua, mutta yritin asettua satunnaisen kirkkovieraan asemaan. Miltä tuo madonluku tuntui? Noinko kristityn pitää mieltää itsensä ja mielenmaisemansa? Onkohan tuollainen ihmiskuva ihan terve? ”

Lisäksi Olli Seppälä lainaa yhdysvaltalaista teologia : ”Kirjassaan Kristinuskon sydän yhdysvaltalainen teologi Marcus J. Borg avaa möhkälemäisen synnin ongelmaa. Hän kirjoittaa, että jos synti nähdään ihmisen suurimmaksi ongelmaksi, siihen tarjotaan tavallisesti ratkaisuksi anteeksiantamusta. Tämä johtaa ongelmiin, sillä synti ei ole möhkäle, vaan se koostuu ikään kuin itsenäisistä osaongelmista tai -syyllisyyksistä, joihin ratkaisu ei ole yleinen mielikuvapuhe anteeksiantamuksesta. ”

Teologian opinnoissani opin sen perustotuuden, että mitä korkeammalta taholta jotain esitetään, niin sitä kriittisemmin siihen on suhtauduttava. Siksi uskalla nähdä tuossa syntikäsiteessä hyvin yleisen väärän käsityksen, josta saa aikaan isoja ongelmia koko kristikunnalle.

Ensinnäkin synnintunnustuksen tavoite ei ole vain itsetutkistelu, eikä ainakaan oman syntisyyden kokemisessa rypeminen, vaan ainoastaan Jumalan ylistys ja Jeesuksen sovitustyön varaan kokonaan ripustautuminen. Kristitylle asia tulisi olla selvääkin selvempi. Synti, kun on yhtenä möhkäleenä jo kokonaan maksettu Jeesuksen verellä. Satunnainen kirkkovieras ei tietenkään osaa asiaa näin mieltää, vaan automaattisesti hän kääntää hengelliset silmänsä pelkästään omaan itseensä. Epäilen , että näin käy myös monelle vakituiselle kirkkovieraalle. Sillä opetusta synnin todellisesta olemuksesta kuulee todella harvoin.

Sen tähden tuo synnin olemus käsitetään juuri niin kuin tuo mainittu teologi Marcus J. Borg synnin olemuksen on käsittänyt. Onhan se varsin luonnollinen ajatus synnin olemuksesta, että se olisi vain joitakin vääriä asioita elämässämme. Juuri tämä väärä käsitys synnistä johtaa automaatiisesti väärään käsitykseen myös armosta. Omistetaan armo, vaikka hyväksytään synti, jolloin armo ei saa aikaan mitään.

Samalla se syöksee kristityn oman yrityksen ja loputtoman ponnistuksen tielle voittamaan itsessään asuva synti. Tämä taistelu johtaa siihen, että tajutaan lopulta taistelun mahdottomuus. Tällöin laimennetaan vaatimustasoa ja ryhdytään sen mukaisiin toimenpiteisiin. Pidetään syntinä vain joinakin tiettyinä asioina, eikä möhkälemäisenä synnin olemuksena. Armoa tarvitaan silloin vain niihin synteihin, joita itse ei kyetä voittamaan.

Se taas johtaa siihen että möhkälemäisen synnin olemus lopulta hyväksytään ja annetaan sen toimia vapaasti, koska luotetaan armoon. Tuloksena on fariseuksia, jotka ovat onnistuneet karistamaan itsestään pois näkyvät synnit, tai sitten niihin jotka hylkäävät koko uskon mahdottomana suorituksena.

Synnin olemukseen, perustavaa laatua oleva väärä käsitys johtaa monia kristittyjä vaivaamaan voimattomuuteen. Pyydetäänhän tutussa virressäkin, että Herra tekisi meistä todellisia kristittyjä. Joten aneemisuus kristittyjen keskuudessa on hyvin yleinen sairaus.

Synnintunnustus 701 kertoo juuri päinvastaisesta, kuin se mitä yhdysvaltalainen teologi meille väittää. Synti meissä on juuri se möhkälemäinen möykky, jota me emme kykene muuttamaan miksikään. Sen sijaan Jeesus on omalla pyhällä verellään sen kaiken sovittanut ja Jumala on tähän Jeesuksen työhön ristillä täysin tyytyväinen. Nyt vain uskomalla tämän asian totuutena voimme vapautua kokonaan tuosta möhkälemäisestä syyllisyydestä.

Tästä näkökulmasta tuo 701 on todellisuudessa Vapahtajamme työn ylistys ja se tavoite on kiinnittää mielemme tähän uskomme kestävään perustukseen. Ilman uskoa siihen, että Jeesus on maksanut koko velan meidän puolestamme, emme kykene lukemaan synnintunnustusta iloa tuntien.

Sen sijaan, kun uskomme Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä kokonaisvaltaisesti, niin että se sisältää kaiken senkin, mitä emme edes synniksi itse tunnista, niin uskomme on valtaisa ilon ja voiman lähde.

Möhkälemäisestä pohjattomasta syntisyydestämme on suoritettu täydellinen sovitus, eikä möhkäle enää aiheuta meille painolastia, vaan sovitus tästä vapauttaa meidät todelliseen iloon Kristittyinä.

  1. Pekka:”” Usko ei ole jotain johon kykenemme omin ponnistuksin. Usko on jotain, joka lahjoitetaan sille, joka haluaa sen ottaa vastaan. ””

    Mistä tiedät että olet vastaanottanut oikean uskon?

    Siis eikö nyt täälläkin blogialustalla ole niin monen erimielistä ”uskoa”, voiko ne kaikki olla oikeita kun ovat niin vastakkaisia, siis kuitenkin liki kaikilla sama pohja, luterilaisuus?

    • ”Eikö nyt täälläkin blogialustalla ole niin monen erimielistä ’uskoa’?” Usko ja mielipiteet ovat eri asioita.

    • Martti Pentti vastauksestasi kuuluu ettet halua, osaa tai et ymmärrä vastata tai jopa pelkäät vastata?

      Kuitenkin ”oikea usko” on todella tärkeä kysymys, siis ketä uskon, kenen sanoille perustan iankaikkisen elämäni?

    • ”Ketä uskon, kenen sanoille perustan iankaikkisen elämäni?” Tämä on tärkeää. Se, mitä mieltä on ajallisista asioista, pienistä tai suurista, ei kuulu tähän. Jeesuksen sanoille elämänsä perustavat voivat ja saavat olla erimielisiä ilman, että heidän yhteytensä kristittyinä katkeaa.

  2. ”Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun;
    vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
    ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” Joh.16:7-11

    Tuon: ”synnin, koska he eivät usko minuun” voisi kääntää myös ”koska he eivät luota minuun.”

    Usko on siis pohjimmiltaan luottamista Jumalaan. Miten ihminen oppii luottamaan?
    Kuten Martti kirjoitti mielipiteet ja usko ovat eri asioita.

    Miten luottamusta mitataan? Se näkyy siinä miten elämme ja olemme. Kasvattaako meitä Armo, vai yritämmekö kelvata Jumalalle omin pyrkimyksin? Eikö Jumalan lupaukset ole vahvat ja riittävät? Eikö Isä ole meidät ottanut luokseen ja pitää meistä huolen, ei tarvitse enää pelätä, ei Hän hylkää meitä. Luota ainoastaan. Jätä kaikki Hänen käsiinsä. Kiitos olkoon sinun uhrisi aina…

    Kun Jeesus sanoi opetus lapsille: ”Nyt te uskotte”, niin sitä edelsi opetuslasten tunnustus, jota kannattaa tutkia tarkoin. Voinko itse luottaa samaan, mihin Jeesuksen opetuslapset? Miksen voi?

    Älä ole huolissasi, jos huomaat itsessäsi, että luotat enempi itseesi, kuin Jumalaan, se on Pyhän Hengen työtä, jos tuon havaitset itsessäsi, mutta varaudu, sillä itseriittoisuudesta ihmistä juuri riisutaan. Tämä riisuminen on jokaisen kohdalla omanlaisensa ja vain sen mukaan, miten Jumala Armollaan kasvattaa, sen mukaan myös luottamus Jumalaan kasvaa.

    ”Hänen opetuslapsensa sanoivat: ”Katso, nyt sinä puhut avonaisesti etkä käytä mitään kuvausta. Nyt me tiedämme, että sinä tiedät kaikki, etkä tarvitse, että kukaan sinulta kysyy; sentähden me uskomme sinun Jumalan tyköä lähteneen.”
    Jeesus vastasi heille: ”Nyt te uskotte.” Joh.16:29-31

    Herra vahvista meidän luottamusta.

  3. Ari kaipaa oikeaa uskoa ja se on hyvä. Oikean uskon tunnistaa siitä, että se toimii. Vapauttaa synnin vallasta. Tekee oikeasti pyhäksi ja täysin puhtaaksi. Oikea usko antaa luvan tutkia oma sisin pohjia myöten. Oikea usko tuo rauhan ja sisäisen levon. Oikea usko antaa suuren ilon.
    Oikea usko vaikuttaa keskinäisen rakkauden. Se vaikuttaa myös halun antaa anteeksi toisille ja halun olla seurakunnassa mukana. Oikea usko on yksinkertainen, eikä siinä ole mutkia matkassa. Oikea usko vaikuttaa rakkauden lähimmäisiin. Oikea usko murehtii omassa sisimmässä asuvasta synnistä ja vie sen jatkuvasti Golgatan ristin juurelle.. Oikea usko Rakastaa Jumalaa ja Jeesusta kaikesta sydämestään, sekä hänen tahtoaan. Joten oikean uskon tunnusmerkit on tunnistettavissa. Joskus se voi olla hankalaa, mutta kun tuntee hyvin oikean uskon, niin väärät tiet paljastuu helposti, kunhan tarkasti tutkistelee vaikkapa näitä muutamia uskon tunnusmerkkejä. Oikea usko vaikuttaa halun lukea ja tutkia sanaa ja rukoilla. Oikea usko kaipaa Jeesuksen seuraan. Oikea usko haluaa pitää sydämensä puhtaana ja antautuu mielellään Jeesuksen pyhän veren pestäväksi.

    • Väärän uskon tunnistamisessa helpottaa ”tarkistuslistan” läpikäyminen. Henkilö jolla on oikea usko tunnistaa oman epätäydellisyytensä ja viihtyy toisten samankaltaisten seurassa seurakunnassa. Jos nämä kaksi tekijää puuttuu ja henkilö lisäksi aina vain kertoo siitä mitä itse on tehnyt, niin hälytyskellot alkaa soida. Oikealle uskolle on nimittäin keskeistä se, mitä Jeesus on tehnyt hänen puolestaan, eikä se mitä hän itse on saanut aikaan. Oikea usko perustuu vain siihen mitä Jeesus on. Jos joku vaikenee kokonaan siitä, miten tärkeä Jeesuksen sovitustyö on hänelle, niin kellot soi entistä lujempaa. Ulkonaisesti joku voi olla hyvinkin hieno ja jopa kristityn esikuva, mutta jos kaikki nuo sisäiset merkit puuttuu, niin tokkopa kyse on oikeasta kristitystä.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.