Täältä pesee ja linkoaa nyt pelkkää roskaa!

miksi-kaupunkilainen-roskaa

"Maailma, kotimme, alkaa näyttää yhä enemmän ja enemmän valtavalta kasalta saastaa" - paavi Franciscus

Millaisessa läävässä me elämmekään! Mehän hukumme jo pelkästään roskaan. Vieläkö kaikki maailman saastakin sataa päällemme?

Roskalla ja paskalla on yhteistä se, että ne eivät lopu koskaan.

Toisilla on rahaa kuin roskaa, voivat sillä paljon ostaa. Toisilla on rahaa niin vähän, että heillä ei ole varaa mihinkään roskaan. Mitään roskaväkeä köyhät eivät suinkaan ole.

Roskapankit myöntävät roskalainoja. Poliitikot puhuvat aina jonkun mielestä täyttä roskaa. Sähköpostit täyttyvät helposti roskapostista. Aluksi roskaruualla tarkoitettiin hampurilaispaikkojen roskaavia kertakäyttöastioita, sittemmin termi siirtyi kuvaamaan ruuan sisältöä geenimanipuloituine pihveineen.

Ihmiset lukevat innolla roskalehtiä, seuraavat roskaohjelmia telkkarista, pitävät sitä viihteenä. Nuoruudessani monet vanhemmat ihmiset pitivät rock-musiikkia ala-arvoisena roskana. Taidekin voi olla roskaa, etenkin roskataide, jota harrasti Töölön seurakunnan kappalainen Ilmo Launis. Hän keräili rannoilta erilaisia poisheitettyjä tavaroita ja katkenneita oksia liittääkseen niitä teoksiinsa. Monissa oksissa taiteilija näki krusifiksin.

Roskaaminen alkaa välinpitämättömyydestä. Ei ole minun asiani etsiä roskiksia saati viedä roskiani roskalaatikkoon. Jätän ne just tarkkaan tähän. Kyllä ne joku muu siitä kuitenkin korjaa pois.

Jotenkin tuollainen välinpitämätön roskaamisasenne liittyy myös ihmissuhteisiimme. Omia virheitämme emme huomaa, mutta lähimmäisen rikkeet kyllä. Niinpä Jeesus joutuukin kysymään: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?” (Matt. 7:3).

Paavalilla, Jeesuksen entisellä vainoajalla, oli painava syy tehdä pesäero entiseen fariseuksen elämäänsä. ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen” (Fil. 3:8).

Ideaali olisi, että voisimme jättää tämän pallon tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin me sen itse saimme. Jotakin taisi kuitenkin mennä kohdallamme pieleen…? Jos ihan huonosti käy, niin tästä koko roskasta voi tulla loppu jo meidän elinaikanamme. Elämmekö me ajatellen, että ”Meidän jälkeemme vedenpaisumus”?

 

Kysymyksiä lukijoille:

  • Joko olet henkilökohtaisesti lakannut roskaamasta ympäristöäsi?
  • Mitä olet tehnyt vähentääksesi roskien määrää lähiympäristöstäsi?
  • Uskotko lajittelun mielekkyyteen?
  • Kuulutko Roska päivässä-liikkeeseen?
  • Uskallatko sanoa roskajalle:”Hei, sinulta taisi pudota jotakin?”

 

Kuvateksti: Voihan rutto, mistä ovatkaan löytäneet kuvaan noin roskaisen kirkkopuiston?

3 kommenttia

  • Heti ensimmäisen kysymyksen kohdalla joudun neuvotteluun. Minulla on parin lapsenlapsen kanssa yhteinen huopne, joka sisältää minun tietokoneeseen liittyvän harrastukseni rekvisitta ja lasten tärkeät rakennuselementit, joista syntyy hetkessä tavaratalo tai lääkärin vastaanotto.

    Molemmat ovat tärkeitä asioita eikä vaimoni tahdo ymmärtää, että tällaisena se on just in. Lajittelu on meillä voimassa ja usein uloslähtiessäni saan sormikoukkuuni jonkin pussukan, jolle on ihan oma lokeronsa pihatien varressa.

    Roskapostia saan kyllä, mutta olen siihen osasyyllinen, kun lapsellisuudessani vastaan johonkin houkuttelevaan kilpailuun tai tarjoukseen. Itse saatan lähettää myöskin postia, joka jonkin mielestä on roskapostia.

    Eräs hengellinen liike toimittaa jäsenlehteä, mutta myös sitä lehteä lähetettiin erään paikkakunnan kirkkoherroille. Toimitus teki lukijakyselyn ja sai eräältä kirkkoherralta vastauksen: En lue lehteänne, menee paperinkeräykseen suoraan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kerran muuan insinööriystäväni kertoi, että heillä töissä kyllä lajitellaan huolellisesti eri materiaalit omiin laatikoihinsa. Kerran ylitöitä paiskiessaan hän huomasi, miten siivooja tuli lajittelupaikan luoksi ja kippasi kaikki roskat samaan isoon jätesäkkiin. Että sellainen tarina.

      Uusi elämäntilanteeni tarjoaa minulle monia konkreettisia ideoita mm. tähän roskajuttuun. Minulla on valkoisen kävelykeppini päässä jääpiikki, jonka saa sekä sivulle että kokonaan pois. Miten onnistuisin saamaan samalla periaatteella toimivan roskapiikin? Olisi varmasti puhutteleva näky, jos tällainen sokko piikittelisi puistoissa roskia aivan antaumuksellisesti…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121