Taas anteeksipyynnön paikka :(

Eli jouduin poistamaan edellisen postaukseni, joka oli ilmeisesti tekijänoikeuslain vastainen. Kyseessä oli Oulun alueen nuortenillassa pidetty alustus enkä ollut kysynyt alustajalta itseltään lupaa julkaista sitä. Pyydän ennen kaikkea alustajalta itseltään, ja myös Kotimaan viattomilta lukjoilta anteeksi töppäystäni. Mulle ei oo oikein selvillä nää lakipykälät 🙁

Oikeestaan tosi harmi, että jouduin poistamaan sen, koska alustuksessa oli niin hyvin esillä vl-liikkeen käsitykset monesta asiasta ja siitä syntyi hirvittävän hyvää keskustelua. Noh, tämmöstä tää on.

Mutta jos hyvä alustuksen Tekijä luet tätä ja olet sitä mieltä, että alustuksen saa laittaa uudestaan kehiin, niin ilmoitteleppa. Itse en tiedä kuka hän edes on. Ainakin hänellä oli erittäin hyvä raamatuntuntemus, eli ajattelen, että vanhempaa vl-väkeä hän oli.

Noh, mut, anteeksi vielä kerran!

  1. Juu siis toivottavaahan olisi, kovastikkin toivottavaa Pentti, että jokikinen jätkä hikinen ja likka likinäköinen, kommentoisivat sanottavansa tänne. Mutta voi että ja iso MUTTA. Kun se pelko pitää otteessaan, eikä sitä suinkha ole väheksyminen. Minä ymmärrän, joka olen usein ja enimmäkseen vl-liikkessä ollessani ollut suorastaan kippuralla ihan järjettömän pelon takia, että miten hirmuisen pelottavaa tänne on omalla naamavärkillään alkaa kirjoittelemaan, kun ei voi koskaan tietää, mitä seuraamuksia hommalla saattaa olla.

    Eli en kyllä mitenkään voi suositella kaikille omalla nimellään kirjoittamista tänne, vaikka se kuinka toivottavaa olisikin. Pitää tuntea oma kestävyytensä, tämä maailma ja ympärillämme olevat ihmiset kun voivat ihan oikeasti olla tosi raadollisia ja armottomia sille päälle sattuessaan. Ja se tässä niin järseetä onkin, kun pitää peljätä toista ihmistä, sen ymmärtää jos leijonan kanssa olisi vaara joutua ottelemaan tänne kirjoittelun johdosta.

  2. Mähän sanoin että mä ymmärrän myös niitä jotka eivät halua osallistua nimillään. Toisaalta jos mietin näihin keskusteluihin osallistuvia vl-ihmisiä niin a) ainakaan he eivät näytä pelkäävän mitenkään erityisesti ja b) he eivät myöskään vaikuta mitenkään erityisen pelottavilta joten tuskin ainakaan heitä kannattaa pelätä. Mutta samapa tuo. Ei tää mikään iso asia oo ainakaan mun kannalta.

  3. Hyvä keskustelukumppanini Panu, pidän kommenttisi alun ironiasta.

    Olet varmaan oikeassa. Luulen, että täällä esiintymiseen vanhoillislestadiolaisena tarvitaan erityistä kykyä kestää iskuja – anteeksi ilmaukseni, mutta siltä välillä tuntuu. Minua harmittaa se, että jos yritän rehellisesti avata tuntojani jossakin asiassa yhtenä edustamani kristillisyyden jäsenenä, tuntuu välillä, että minua ei haluta uskoa. Saatetaan viitata aivopesuun, jonkinlaiseen pelo ilmapiiriin, pieniin uskoviin tms.
    Minulla on sellainen elämäntilanne, että minulla ei ole juuri mitään menetettävää. Moni varmaan pysyy poissa, koska haluaa suojella läheisiään. Olen muutaman vuoden päässä eläkeiästä. Uranäkymiä ei ole, saan olla kiitollinen, että saan pitää työpaikkani. Lapset ovat aikuisia. En usko lastenlapsieni joutuvan kärsimään kirjoittelustani täällä. Tästä tilanteesta johtuen tunnen jopa pientä velvollisuutta olla kertomassa täällä omia tuntojani, muiden puolesta en oikein tohdi kirjoittaa. Jos koen, että jokin väittämä täällä on ristiriidassa omien tuntemusteni kanssa, haluan tuoda sen esiin, jos jaksan.
    Sitä, että muut vanhoillislestadiolaiset lukevat kirjoituksiani täällä, ei kannata pelätä – mieluummin päinvastoin. Jos aihetta on, on ihan hyvä keskustella muidenkin kanssa omista kommenteista. Toki kuitenkin olen vain hauras ihminen kaikkinen tuntemuksineni.
    Seuraavaa sanomaani voi olla vaikea tavoittaa, mutta sanon nyt kuitenkin. Tuntuu hyvältä ja turvalliselta, jos kokee, että henki vastaa. Sitä on varmasti vaikea uskoa, mutta siltä se vain tuntuu.

    Kaikkea hyvää toivottaen!

  4. Periaatteessa sellaisten, jotka ajattelevat ja kirjoittavat liikkeen opetuksen mukaisesti/SRK-myönteisesti, ei tarvitsekaan pelätä. Voi olla, että jopa toivotaan, että joku uskaltautuisi tulla puolustamaan liikkeen opetusta. Mutta sitten kun joillakin ry:illä on valistettu, että uskovaiset eivät käy lukemassa netin keskustelupalstoilla, saati kirjoittelemassa, niin silloin kyllä vaaditaan melkoista rohkeutta avata täällä suutaan.

    Joka ry:llä ei käsittääkseni näin kuitenkaan opeteta, olen itse ollut penkissä kuuntelemassa, kun puhuja sanoi tätä julkista keskustelun mahdollisuutta Jumalan sallimukseksi tai lahjaksi, en muista mitä sanaa tarkkaan ottaen käytti, mutta sisältö oli tuo.

    Mutta sitten näiden vl-ihmisten, jotka vähänkin kritisoivat tai ovat esimerkiksi minun kanssani pihauksenkin jostakin asiasta samaa mieltä, on tosi pelottavaa tulla tänne keskustelemaan. Yksikin tällainen henkilö sai heti pyyhkeitä kun osallistui keskusteluun, mutta pyyhkeitten antaja ei tietty pitänyt omaa kirjoitusteni lukemista vääränä.

    Sitten on olemassa vl-ihmisiä, jotka eivät jostain syystä halua nimeään liitettävän vl-liikkeeseen ja siksi eivät halua nimellään täällä kirjoittaa.

    Joka tapauksessa aihe kiinnostaa lukijamäärästä päätellen. Tietty suurin osa lukijoista on vl-taustaisia. Ja tämä taas johtuu avoimuuden puutteesta liikkeen sisällä.

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.