Taivas tai kadotus - ainoat vaihtoehdot?

Katsoin televisiosta luonto-ohjelmaa, jossa liemikilpikonnan poikaset kiitivät kohti merta. Saalistajat luonnollisesti käyttivät tilanteen hyväkseen. Moni poikanen menehtyi jo matkalla, eivätkä mereenkään ehtineet olleet lopullisessa turvassa. Vain yksi tuhannesta poikasesta selviytyy aikuiseksi asti.

Nousevat mieleen Jeesuksen sanat: ”Se portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Mutta se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja paljon on niitä, jotka siitä sisälle menevät.” Kun katselee vaikkapa suurkaupunkien ihmisvilinää, voi kysyä: onko suurin osa näistäkin kiirehtijöistä kulkemassa massan mukana laveaa tietä, sitä, joka vie lopulta tuhoon?

Taivaallinen neuvottelu

”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.” Tämä oli lopputulos keskustelusta, jonka Kolmiyhteinen Jumala kävi ennen ihmisen luomista. Tässä neuvottelussa oli tiedossa kaikki, mitä siitä seuraisi: jokainen veriteko ja julmuus, jokainen kyynel, kaikki kärsimys, mitä ihmiskunnan historia sisältää. Poika lupasi ottaa kaiken vastatakseen.

Kyllä Jumala tiesi, että tämä päätös sisälsi valtavan riskin. Ja hän tiesi, mitä se riski merkitsisi myös hänen omalle sydämelleen: että se särkyisi kerran todellisesti. Että hän joutuisi kokemaan saman tuskan kuin luotunsa, ja vielä kovempana. Mutta silti hän otti sen riskin.

Ilmeisesti tämä heidän mielestään kannatti. Muuten ei olisi tätä historiaa eikä tätä hetkeä.

Tulenarka asia

Viime aikoina Raamatun käsitys helvetistä tai kadotuksesta on noussut aiempaa enemmän esiin. Hengellisessä julistuksessa ainakin kirkon piirissä näitä sanoja on pitkään vältelty. Enkä sitä ihmettele. En itsekään ole niistä sen paremmin kirjoitellut kuin keskustellutkaan. Miettinyt kyllä.

Helvettiä viljellään karskissa kielenkäytössä yhtenään, eikä se siinä yhteydessä näytä herättävän sen kummempaa huomiota. Mutta jos puhumme siitä tosimielessä, asia osoittautuu perin tulenaraksi – tulijärveen tai pätsiinhän sitä verrataankin. Helvetin tai kadotuksen olemassaolo sotii nykyihmisen avaramielistä, suvaitsevaista ja kaiken sallivaa ajattelua vastaan. Jos julistamme rakkauden Jumalaa, kuinka helvetti sopii samaan kuvaan lainkaan? Ikivanha ongelma, jolla kristittyjä on aina ahdisteltu.

Ei tämä olekaan uskovalle kristitylle helppo asia. Monet kerrat olen sitä pohtinut, jopa kapinoinut. Toivoisin, että olisi jokin muu ratkaisu niiden suhteen, jotka eivät halua tunnustaa Jumalaa ylimmäksi auktoriteetikseen. On syvästi kipeä asia ajatella sitä, että läheiset, rakkaat ihmiset joutuisivat kadotukseen, eikä koskaan enää voisi olla heidän kanssaan. Tätä huolta ei voi vähätellä.

Mutta Raamattua on yritettävä ymmärtää Raamatulla. Kerran Jeesuksen äiti ja veljet tulivat hakemaan häntä pois kansan keskeltä, koska arvelivat hänen olevan pois tasapainosta ja tuottavan häpeää itselleen ja perheelle. Tuolloin Jeesus katsoi ympärillään olevia ihmisiä ja sanoi: ”Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” – Pitäisikö siis ajatella, että kerran Jumalan valtakunnassa maalliset sukulaisuussuhteetkin menettävät merkityksensä? Tuleeko Jumalan lapsista uusi perhe, läheisempi kuin lihan mukaan syntynyt? Mutta kuka pystyy ajattelemaan näin?

Moni on sanonut, ettei voi hyväksyä kadotusta, koska rakastaa niin paljon läheisiään, ettei kestäisi ajatusta heidän joutumisestaan sinne. Mutta eikö Jumalan rakkaus ole vielä palavampaa kuin meidän ihmisten parhaimmillaankaan? Kuinka hänen sydämensä sen kestää?

Paavalilla ei ollut omaa perhettä, mutta hän totesi kerran, että hän soisi olevansa kirottu pois Kristuksesta, jos se vain auttaisi hänen heimoveljiään pääsemään osallisiksi pelastuksesta. Tässä on häivähdys Kristuksen rakkautta: hänhän suostui helvetin kauhuihin ei ainoastaan heimoveljiensä vaan jopa vihamiestensäkin vuoksi – että kaikki voisivat pelastua. Kuinka monella meistä on yhtä epäitsekäs mieli?

Jumalan pyhyys hämärtynyt

Omissa pähkäilyissäni päädyn aina siihen, että ihmisenä oleminen on äärimmäisen vastuullinen asia. Ja nimenomaan Jumalan majesteettisuutta vastaan nouseminen on sitä. Se ei ole kevyt juttu, joka voitaisiin ohittaa sormen heristyksellä.

Jumalasta erossa oleminen on hämärtänyt ymmärryksemme Jumalan olemuksesta, nimenomaan hänen pyhyydestään. Rakkauden toki hyväksymme, mutta pyhyys, siis täydellisen hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden tinkimätön vaatimus, on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Se herättää meissä kapinaa, haluaisimme, ettei ainakaan pikku hairahduksista ja tottelemattomuuksista tehtäisi numeroa. Avaramielisimmät olisivat halukkaita avaamaan taivaan oven julmimmillekin hirmuhallitsijoille – ajattelematta loogisia seurauksia.

Mutta on selvää, että tätä kysymystä ei ratkaista demokraattisesti äänestyksellä. Se on ratkaistu jo ennen maailman luomista. Silloin käytiin kyllä neuvottelu, mutta ihmisellä ei ollut siinä äänivaltaa, riippuihan hänen luomisensakin neuvottelun tuloksesta. Yhden neuvottelijan suostuminen äärimmäisen vaikeaan tehtävään johti ihmisen luomiseen.

Kadotuksen olemassaolo on väistämätöntä siksi, että Jumalan pyhyys on niin ehdoton, että hänen yhteyteensä ei sovi pieninkään pahan pilkahdus. ”Jumala on valo, eikä hänessä ole pimeyden häivääkään.” Siksi tie hänen yhteyteensä on suljettu siivosyntisiltäkin. Ja koska ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna ikuisuusolento, hän ei ilmeisesti voi raueta tyhjiin – niin armolliselta kuin tämä vaihtoehto tuntuisikin.

Professorin hyppy

Äskettäin eräässä hengellisessä viikkolehdessä teologian professori tarttui rohkeasti aiheeseen ja selvitteli Raamatun ja Jeesuksen opetusta helvetistä ja kadotuksesta. Hän osoitti, että sitä on mahdotonta karsia pois Raamatusta, ”eikä Jumala ole antanut asiasta uutta ilmoitusta”.

Kirjoituksensa lopussa professori teki kuitenkin loikan kuilun yli. Hän totesi, kuinka se tuomari, joka lopulta ratkaisee, minne kukin aikojen lopussa päätyy, on rakas Taivaallinen Isämme, joka ”itse varjelee meidät lopun aikojen läpi taivaaseen”. Saimme huokaista helpotuksesta.

Vai saimmeko? Professori loikkasi kadotuksen kuilun yli - mutta voiko tuollainen loikka onnistua? Miksi hän ei maininnut mitään sillasta?

Se silta, josta professori ei maininnut, on kyllä olemassa: se on Jeesuksen työ ja usko häneen. Se silta on ristinpuu. Vain se on kestävä silta yli kadotuksen kuilun, joka erottaa meidät Jumalasta. Ilman sitä kenenkään on turha yrittää loikata yli.

Jos kadotuksen uhkaa ei olisi, miksi Jeesuksen olisi pitänyt kärsiä niin kova kuolema ja Jumalan hylkäämäksi joutuminen - eli helvetti? Eikö hän olisi voinut tyytyä kertomaan, että ei tarvitse pelätä - Jumala kyllä huolehtii, ettei sinne kenenkään tarvitse joutua? Kadotuksen uhka on niin vakava, että yhden sellaisen, jonka ei pitänyt sinne joutua, suostui sinne vapaaehtoisesti, ettei kenenkään muun tarvitsisi.

Itsestäänselvyys vai välttämättömyys?

Ehkä tätä pidetään niin itsestäänselvyytenä ja moneen kertaan todettuna, ettei professori katsonut tarpeelliseksi muistuttaa siitä. Mutta itse ajattelen, että se on niin oleellinen asia, että se on aina mainittava tätä aihetta käsiteltäessä. Parempi vielä, jos osaa perustella asian niin selkeästi, että kuulija vakuuttuu siitä, että tätä siltaa on etsittävä ja siitä mentävä, jos mielii välttyä suistumasta kadotuksen kuiluun. Olisi tultava aivan selväksi, että ilman henkilökohtaista uskoa Jeesukseen meillä ei ole Taivaallista Isää, joka huolehtii, että vältämme kadotuksen.

Tartuin tähän asiaan ennen kaikkea selvittääkseni omia ajatuksiani kadotuksesta. Mutta myös siksi, että nykyään kirkon piirissä on yleistynyt julistustapa, jossa Jeesuksen sovitustyö ohitetaan tai peräti kielletään sen tarpeellisuus. Kuitenkin se on ainoa pelastustie ja evankeliumin ydin. Eräs pappi totesikin, että julkisissa tiloissa vaaditaan, että pelastustie on selvästi osoitettu. Eikö sitten julkisessa hengellisessä opetuksessakin?

Tuskin kukaan teologian professori – maallikoista puhumattakaan – pystyy selvittämään, mistä kadotuksessa lopulta on kyse ja miten Jumalan sydän sen kestää. Joka tapauksessa pelastustie on Raamatussa aivan selvästi osoitettu, ”ettei yksikään, joka häneen uskoo” sinne joutuisi.

----
EPILOGI (18.4.)
Jotkut karskit tyypit ovat todenneet, että viihtyvät paremmin helvetissä kuin taivaassa. Siltä voi tuntua nyt, jos on tottunut ronskiin elämään ja kuvittelee taivaan jonkinlaiseksi hempeilyksi. Mutta entä, kun todellisuus on käsillä?

Blogissa en käsitellyt lainkaan sitä, mitä kadotus on. Siitä on Raamatussa hyvin vähän viittauksenomaisia mainintoja. En oikein jaksa uskoa konkreettiseen tulijärveen, enkä siihenkään, että Paholainen siellä ihmisiä piinaisi. Mutta ajattelen, että kadotus on jotain sellaista, josta Jumalan hyvyys on täysin poissa ja pelkkä pahuus jäljellä. Ei siellä enää ryypätä, läiskitä korttia eikä remujuhlia vietetä. Ei ole huumeita, joilla mieltänsä turruttaisi. Oleellista lienevät kaksi asiaa.

Ensinnäkin kaikki yhteydet ovat poikki, niin Jumalaan kuin lähimmäisiinkin. Pelikaverit ja rikoskumppanit puuttuvat. Kommunikaatiota ei tapahdu. Jäljellä vain totaalinen yksinäisyys.

Toiseksi: totuus omasta elämästä on pohjia myöten paljastunut. Nyt kaikki nähdään Jumalan pyhyyden valossa, siksi syyllisyys ja katumus vaivaavat. Elämää ei ole selvitetty, anteeksi pyydetty eikä saatu. Sitä lienee hammasten kiristely: kaduttaa, kun en sittenkään ottanut todesta, mitä uskon asioista kerrottiin. -
Mutta en väitä, että epilogin ajatukset vastaisivat todellisuutta. Onpahan samanlaista kyselyä kuin blogini muutenkin.

Omassa uskossani helvetinpelolla ei koskaan ole ollut juuri mitään osuutta. Vaikka olen herätysliiketaustainen, en koskaan kohdannut helvetillä pelottelua. Onneksi näin. Mutta eräs läheinen ystäväni on tämänkin kokenut. Nyt hänellä kuitenkin on valoisa, syvällinen usko. Mitä paremmin opimme tuntemaan Jeesuksen ja Taivaallisen Isämme, sitä valoisamman uskon voimme saavuttaa, eikä kadotusta tarvitse yrittää sen kummemmin pohtia eikä ymmärtää.

Ehkä en olisi koskaan tätä blogia ryhtynyt kirjoittamaan, jos mainitsemani professori olisi tuonut selvästi esiin myös pelastustien. Mutta koska niin ei tapahtunut, asia jäi kaivelemaan, ja ryhdyin kirjoittamaan. Olihan kyseessä ehkä maan ehkä levinnein hengellinen julkaisu. Mutta hyttysen ininää tämä oma vastineeni on, eikä näitä sivuja lue kuin pieni murto-osa tuon lehden lukijakunnasta.

68 kommenttia

  • Anita Ojala sanoo:

    Seppo. En ajatellut noin laajasti uskontobisnestä kuin sinä. Olen minäkin huomannut nuo rahanruinauspyynnöt, ja ovat kieltämättä ärsyttäviä, mutta koska katselen ja kuuntelen hyvin vähän kristillisiä kanavia, niistä ei minulle suurta vaivaa ole ollut. Mutta minua jotenkin vaivaa jopa kirkoissa kolehdinkeruu ja etenkin se, että kaikissa kirkon tilaisuuksissa pitää kerätä kolehti.

    Sen sijaan kristillistä kirjallisuutta harrastetaan perheessämme paljon, mutta ei sitä aina osteta. Lainatakin voi. Mutta mielestäni hengellistä kirjallisuutta saa olla, ja on luonnollista että usko synnyttää paljon musiikkia. Sitä tosin on monenlaatuista, paljon seassa mitäänsanomatonta, jota tehdään vain, koska on ni-i-i-i-n hienoa olla muusikko tai laulaja – sekä maallisella että hengellisellä puolella. Mutta runsaasti myös korkeatasoista, jota ei voi sanoa rihkamaksi eikä bisnekseksi. Se syntyy sydämestä.

    Hengellistä rihkamaa voi mielestäni olla siinä missä maallistakin, jos joku sellaista haluaa. Maallista rihkamaa on sentään miljoona kertaa enemmän.

    Mitä Jeesuksen helvettipuheisiin tulee, maailmassa tehdään niin hirvittävästi pahaa ja julmuutta, että se vasta kauheaa olisi, jos sellaisesta ei jouduttaisi tuomittavaksi eikä tulisi mitään seurauksia. Oikeus jäisi toteutumatta ja hirmuhallitsijat ja muut pahantekijät pääsisivät kuin koirat veräjästä. Eiväthän maalliset tuomioistumet koskaan saa kaikkia rikoksia selville, eivätkä rangaistukset vastaa sitä vahinkoa, mikä on aiheutettu. Sellaiseen Jumalaan minä en ainakaan voisi uskoa, joka jättäisi kaiken selvittämättä.

    Sitäpaitsi Jeesushan on kantanut kaikkien – hirveimpienkin syntien – rangaistuksen, joten se on ihan oma syy sitten, jos joutuukin itse maksamaan syntivelkansa. Ihan turha syyttää Jeesusta mistään, koska Jumalan pelastussuunnitelmassa toteutuu samalla sekä täydellinen oikeudenmukaisuus että armollisuus.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Anita : “Oikeus jäisi toteutumatta ja hirmuhallitsijat ja muut pahantekijät pääsisivät kuin koirat veräjästä.. …koska Jumalan pelastussuunnitelmassa toteutuu samalla sekä täydellinen oikeudenmukaisuus että armollisuus.”

      Tässä on Anita tyypilistä ns olkinukeargumentaatiota, sillä kukan ei ole esitänyt että mitään ragnaistusta ei pitäsi ihmispaholaisille olla. Kyse onsiitä. että omaan syntymäänsä ja helvetin ansaitsevaan peristyntisyyntinsä syytön ihminen joutuisi ikuiseasti kiduttettavaksi vain siksi että on syyttään syntynyt eikä ole sanut uskon lahja etenkään jos ei ole tehnyt muuta julkisyntiä kuin sylkäissyt kerran kadulle. Nythän kirkonopin mukaan helvettiin joutuu jokaine joka ei usko Jeesuksen sovituskuolemaan, eikä täsä opissa pahuuden määrä eika laatu merkitse mitään. 16 vuotias uudestisyntymätön suht. viaton syyttään auton alle kuollut teini tuomitaan ikuisen helvetiin ihan siinä kuin Hitlerkin. On vaikea nähdä että tässä toteutuisi armollisen Jumalan oikeudenmukainen tuomio.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Seppo.

      Olen melkoisesti kanssasi samaa mieltä, kun hyvin kirjoitat “Nythän kirkon opin mukaan helvettiin joutuu jokainen, joka ei usko Jeesuksen sovituskuolemaan, eikä täsä opissa pahuuden määrä eika laatu merkitse mitään. 16 vuotias uudestisyntymätön suht. viaton syyttään auton alle kuollut teini tuomitaan ikuisen helvetiin ihan siinä kuin Hitlerkin.”

      Lauseessasi herättää mielenkiintoni tuo rajaus “kirkon opin mukaan”. Omien keskustelujeni ja lukemisteni perusteella “kirkon oppi” on varsin heterogeeninen käsite.

      Raamatun opetus on mielestäni hyvin selkeä. Kuolema kohtaa Raamatun lehdillä tasa-arvoisesti niin pahoja kuin kuinkakin hyviä ihmisiä. ikuinen elämä on se “Jumalan armolahja”, jota ei kaikille anneta. Jotkut haluavatkin tyytyä tähän nykyisiin lahjaksi saatuihin vuosikymmeniin, ja Jumala sallii tällaisenkin valinnan luomuksilleen.

      Eikö tässä toteudu se “täydellinen oikeudenmukaisuus että armollisuus”, jota me kaikki peräänkuulutamme?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      (Kommentti myöhempänä)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Raluli, kirkonoppi onse,mikä ilmene uskontunnustuksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Ja ylipäätään kirkon opetuksesta ko asiassa sanotaan mm näin: “Protestanttisten teologioiden mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuollessaan joutua Helvettiin).”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Ihan mukava on meidän keskustella ”kirkon opetuksesta”, vaikka taidamme Seppo olla aika etäällä kyseisestä instituutiosta.

      Viittasit uskontunnustukseen ja tunnustuskirjoihin, lienevät kohtalaisen virallista pohjaa. Mutta entä sitten ne opetukset, joiden mukaan ”kaikki pääsevät taivaaseen”? Verrattuna sellaisiin voimakkaisiin puheenvuoroihin, joissa helvetin kidututtavat lieskat liehuvat vielä varsin korkealla?

      Mitä sanovat läsnä olevat kirkon muut aktiivit tuosta Samin varsin uskottavasta selonteosta ”Luterilaisella kirkolla ei ole virallisesti mitään avattua oppiformulaa saatanasta, tai kadotuksesta”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Rauli Toivonen 19.04.2019 19:09

      ”kaikki pääsevät taivaaseen” tämähän oli erään Helsinkiläispapin yksinpuhelua. Siinä on ilmeisesti takana ( en ole lukenut kirjaa, enkä lue) yleinen eli ns. objektiivisen vanhurskauttamisen ajatus joka tarvitsee tietysti rinnalle subjektiivisen vanhurskauttamisen. Ei noille kaikki pääsevät taivaasen kannalta uhrata aikaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Arvioinnin perusteet ovat jokseenkin kevyet, kun ne lähtevät siitä, että ’en ole lukenut enkä tule lukemaan’ tai ’noille ei tarvitse uhrata aikaa’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erinomaista pohdintaa. Kiitos siitä. Kadotuksen kuvat eivät tosiaan tarkoita, että se olisi tulijärvi tai vastaava, mutta kadotusta on vaikea selittää pois uskostamme. Toisaalta aina on painotettava pelastuksen mahdollisuutta. Ei meillä ole mitään tarkkaa tietoa siitä, mitä ja mikä taivas on. Se on kuitenkin annettu, että se tarkoittaa Jumalan läsnäoloa, hyvyyttä ja iloa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Rauli Toivonen 19.04.2019 12:44

    “16 vuotias uudestisyntymätön suht. viaton syyttään auton alle kuollut teini tuomitaan ikuisen helvetiin ihan siinä kuin Hitlerkin.”

    Paavali kirjoittaa roomalaisille: Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, “joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”

    Jokainen ihminen tuomitaan tekojen mukaan. Kadotuksessakin on olemassa erilaisia tiloja ja asteita. Tekojen mukaan. Luterilaisella kirkolla ei ole virallisesti mitään avattua oppiformulaa saatanasta, tai kadotuksesta. AInoastaan ekuneeniset tunnustukset joissa kerrotaan kadotuksen olevan todellinen paikka ja tila. Sen sijaan vanhoilla kirkoilla on paljon järjestetympi oppikokonaisuus saatanasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Toivosen kommentti on julma ja karmea – eikä se edes ole totta. Jumala on armollinen!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Sami, tuo sitaatti ei ollut Toivoselta vaan minulta ja siinä vain heijastuu perusluterilainen helvettioppi; kaikki jota eivät usko Jeesuksen sovituskuolemaan joutuvat helvettiin huolimatta siitä mitä ovat tehneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Jeesus sanoo: “EI kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani.” Kysymys ei ole vain siitä, mitä ihminen on TEHNYT. Syntisyys on paljon laajempi ja syvempi käsite. Synnissä on syvimmiltään kyse Jumalan vastustamisesta tai hänen herruuteensa suostumisesta. Ja sitä ei mitata ihmisen mittapuilla. Ihminen näkee ulkokuoren, mutta JUmala sydämen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Oltiinpa kadotukseen luonteesta mitä mieltä tahansa, olet Anita varsin Raamatun linjoilla todetessasi, ettei pelkkä tekeminen sinne ketään johda.

      Jeesus opetti nimittäin näin: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” Ja sitten Vapahtajamme kertoo, että jotakin todella tärkeää laiminlyöneet ”lähtevät iankaikkiseen rangaistukseen.”(Mat25:45,46)

      Siis sekä teoilla että tekemättä jättämisillä on vaikutuksensa siihen, että kokee saman kohtalon kuin muinaiset kaupungit Sodoma ja Gomorra. Raamattu kun kertoo, että ”niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.” (

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Minä en löydä Raamatustani mitään eri asteikkoja kidutuksissaan toteuttavaa helvettiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Ok, Seppo en tuota huomannut. Tässä ilmaiset sen mitä luterilaiset noin yleisesti ajattelevat ja ylensä prostanttinen siipi. Toisaalta vaikeuskerroin tässä on kovin helppo, kun lisätään kierroksia tämä lause muuttuu ongelmalliseksi ja puhtaaksi viljeltynä se johtaa mahdottomuuksiin. Yleisperiaatteena se on oikea lause.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Seppo H. Minä en noista olkinukkeargumentaatioista piittaa tipan vertaa. Turhaa filosofointia ja keinotekoisia esimerkkejä. Ihan turha lähteä keskustelemaan joistain oletetuista esimerkeistä, kun emme voi missään yksityistapauksessa tietää, mikä on JUmalan edessä kyseisen ihmisen asema.

    On puhuttava yleisellä tasolla ja se merkitsee, että olisi kauheaa, jos oikeudenmukaisuus ei koskaan toteutuisi. Jumala on täysin oikeudenmukainen ja tietää varmasti, miten tuomion suorittaa. Hänen ei tarvitse olla yhtään epävarma.

    Jos jollakin on parempi ehdotus, miten oikeudenmukaisuus ja samalla armollisuus toteutetaan, niin olisipa mielenkiintoista tietää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Olkinukke-argumentaatio tarkoitaa perusteluja, jotka pohjaavat tahallaan tai vahingossa väärinymmärrettyyn tai vääriteltyyn toisen keskutelijan viestiin. Jokainen rehelline keskustelija pyrkii välttämään olkinukkeja. Mitään ‘yleistä tasoa’ ei oikeudenmukaisuudessa tarvita, sillä esim. yhden juutalaisen murha oli yhtä vakava rikos kuin miljoonan silä tuskan ja kuoleman voi kokea vain yksi yksilö kerrallaan. Mitään kollektiivitajuntaa ei ole olemassa. Jos uudestisyntymäräön 16 vuotias suht. viaton teini heitetään helvettiinvain siksi ettei hänelle ole annettu uskonlahjaa, toteutuu siinä minusta huutava epäoikeudenmukaisuus samalla kun kristillisen opetuksen mukaan taivaaseen pääsee kuolinvuoteellaan kääntynyt sarjamurhaaja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anita Ojala
    Anita Ojala

    Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja, free lancer -kuvittaja, -kirjailija ja -toimittaja. Minulta on julkaistu 4 kirjaa: mm. Valopilkkuja: viriketekstejä lasten ja nuorten hartaushetkiin (soveltuu myös aikuisten hartauskirjaksi).