Takaisin Raamattuun

Kun kärräsin kirjalaatikoita autooni, sain henkeeni kaksi sanaa:Takaisin Raamattuun! Aloin miettiä mitä tämä sana mrkitsee ja miten sitä on mahdollista noudattaa. Jos katselemme asioita alkuseurakunnasta alkaen, niin pienelläkin historiantiedolla nähdään, että kirjoja on kirjoitettu tavattoman paljon Jokainen herätysjohtaja tai sellaisena itseään pitänyt on kirjoittanut kitrjoja tallentaakseen omaa oivallustaan jälkipolvien tutkittavaksi.

Nyt on siis mahdollista, että ihmisten omat kokemukset ja ympäröinyt yhteiskunta on muokannut ajattelua ajassa ja tilanteessa. Jotenkin tulee sellainen ajatus, että Raamatun sanan suhteen on tapahtunut liennytystä ja sanaa on alettu tulkita ja soveltaa osin yleisen mielipiteen pohjalta. Viisisataavuotta sitten ei tarvinnut ottaa kantaa virkakysymykseen, koska se oli kuin kallioon hakattu järjestys. Ei myöskään neutraali avioliittolaki työllistänyt yhtään teologia. Tietenkin tapainturmelusta on ollut kaikkina aikoina. Uskonpuhdistuksen tärkein anti monen mielestä on Jumalan sanan eli Raamatun kääntäminen ja painaminen kansojen kielille. Ehkä yksi menestyksen salaisuus on kin siinä, että suuri yleisö innostui asiasta. Luther kavereineen oli kuitenkin vähemnmistönä pappis-säädyssä ja suurten voittojen saavuttaminen olisi ollut mahdotonta. Rahvaan viha on ainoa, jota vallanpitäjä pelkää.

Kun aikaa kuluu ja asioita kirjataan ja tutkitaan ja kirjataan, niin siitä tuleekuin hämähäkin verkko, joka sitoo seuraajansa johonkin oppisuuntaan, jota täytyy hengästyneenä puolustaa. Tulee selityksiä, selityksen tutkielmia, tutkielmien vertailua ja lopulta jokainen valikoi itselleen sopivat lähteet ja muodostaa niistä itselleen sopivan bunkkerin.

Ikuisuuskysymykseksi saattaa muodostua Raamatun luotettavuus ja kenellä on siihen tekijänoikeudet. Jos uskomme Pyään Henkeen niin me tiedämme, että Hänellä on tekijänoikeudet Raamatun tekstiin. Jos ajattelemme tavallista kirjailijaa, niin kirjan ilmestyttyä kirjailijalta itseltään kysellään asioita kirjaa koskien. Ei kysellä kirjapainon faktorilta eikä autokuskilta. Siksi sanat: Takaisin Raamattuun, ovat tärkeät. Meillä on lupa pyytää rukoillen Pyhää Henkeä avaamaan lukijalle mitä Hän tarkoittaa ja mitä näkee hyväksi avata. Meillä on siis ainutlaatuinen mahdollisuus kokoontua pienissä tai suuremmissa ryhmissä lukemaan ja tutkimaan sanaa, jonka Hän avaa aina tarpeellisin osin,kun vain olemme avoimia ottamaan sanan sydämeen sellaisena kuinka se on kirjoitettu. Uskon, että tänä sekavana aikana tarvitaan sellaista nöyryyttä Jumalan edessä, että kyselemme Häneltä, joka on kaikkeenriittävä avaamaan kirjan sinetit.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.