Talvisodan taisteluvarustusta tarvitaan tänäkin aikana!

Vanha sanonta sanoo: Ei pidä lähteä soitellen sotaan. Tai: He lähtivät soitellen sotaan. - Tämä vanha sanonta kuvaa, kuinka johonkin asiaan mennään valmistautumattomana, varautumattomana.

Talvisodan alku 30.11.1939 oli vakava paikka eikä siinä laskettu leikkiä. Vanha sanonta kuitenkin sopii tilanteeseen ainakin joiltakin osin.

Maamme joutui lähtemään sotaan vailla kunnollista varustautumista – siis hieman kuin soitellen sotaan! Sodan uhka oli ollut jo pitkään, mutta sodan alkamiseen ei kuitenkaan uskottu. Sodan alkaminen yllätti. Maamme joutui sotaan huonosti varustautuneena – vaikka onneksi suojeluskunnat olivat pitäneet maanpuolustustaitoja yllä.

Soitellen sotaan lähti myös jossakin mielessä toinen osapuoli. Ehkä maamme onni oli osaltaan siinä. Hyökkääjä ajatteli, että maamme valtaaminen tapahtuu melko helposti ja melko lyhyessä ajassa. Ehkä karmein esimerkki soitellen sotaan lähdöstä tapahtui Raatteen tiellä, joka on jäänyt sotahistoriaan hyökkääjän karmeana virheenä ja pienen puolustajajoukon taitavana taisteluna ja hyökkääjän pysäyttämisenä. Noiden taistelujen seurauksena kaatuneina jäi hyökkääjän joukoista arviolta reilut 20.000 sotilasta ja suomalaisia kaatui noin 2000.

Talvisodan ihme oli siinä, että pieni Suomi ja osin huonoilla varusteilla varustetut joukot kykenivät taistelemaan ja pysäyttämään musertavan ylivoimaisen vihollisen. Talvisodan ajalta jäi elämään sotilaan minimivarustetaso eli malli Kajander. Siinä taistelijalle annettiin hänen omien vaatteiden lisäksi vain kokardi, vyö ja kivääri.

Toinen varuste tai ase jäi myös historian lehdille ja kansamme muistiin eli Molotovin coctail. Kun oikeita panssarintorjunta-aseita ei ollut, kehiteltiin polttopullo, joka sai sotilailta tuon nimen. Polttopullo ei tuhonnut panssaria, mutta oikeaan paikkaan heitettynä se sytytti sen palamaan ja teki sen toimintakyvyttömäksi.

Polttopullon kehittivät nobelisti A.I. Virtanen ja majuri Eero Kuittinen. Vastaavaa oli toki käytetty jo muualla sodissa 1930-luvulla.

Talvisodan ihme oli myös siinä, että maatamme kohdannut ulkoinen uhka yhdisti kansamme ja hoiti osaltaan rajulla tavalla haavoja, jotka kansalaissota oli jättänyt. Kansalaissodasta oli talvisodan alkaessa kulunut vain hieman yli 20 vuotta. Talvisodassa ei ollut enää punaisia ja valkoisia vaan oli sinivalkoisia suomalaisia, jotka halusivat pitää isänmaansa vapaana ja itsenäisenä.

Päivän lukukappale Efesolaiskirjeestä kuvaa Jumalan taisteluvarustusta. Tänään, kun talvisodan päättymisestä on kulunut 80 vuotta, mietimme edelleen mikä oikein oli talvisodan ihmeen taisteluvarustus. Äsken mainitsin jotakin siitä.

Talvisodan taisteluvarustus oli yhteinen tahto ja henki. Taisteluvarustus oli yhteisen edun laittaminen oman mukavuuden ja edun edelle. Taisteluvarustus oli itsensä alttiiksi asettaminen yhteisen hyvän puolesta.

Tänään emme tarvitse onneksi malli Kajanderia emmekä Molotovin coctaileja, polttopulloja. Maamme on varautunut puolustamaan aluettaan tarvittaessa myös sotilaallisesti.

Tänään ja tulevaisuudessa tarvitsemme kuitenkin paljon siitä, mitä talvisodan aikaan löydettiin. Voimme vain kysellä, tarvitaanko ulkoinen uhka tai maamme asioiden ajautuminen huonompaan jamaan – vaikkapa korona-viruksen myötä, että löydämme noita talvisodan taisteluvarustuksia. Että löydämme yhteisen edun etsimisen, itsemme alttiiksi asettamisen ja yhteishengen eripuran ja kansamme lokeroimisen sijaan!

Tarvitsemme Jumalan taisteluvarustusta myös hengellisessä mielessä. Elämämme ei ole onneksi sodassa taistelua, mutta jokainen meistä joutuu käymään omat elämän kamppailunsa. Piispa Huovinen kerran haastattelussa tiivisti asian toteamalla:

”Kenenkään ihmisen elämä ei ole helppoa”!. Tuon tiivistyksen häin lausui, kun toimittaja oli arvellut silloisen piispan elämää helpoksi menestystarinaksi.

Elämän matkalla, melskeissä ja taisteluissa voimme kaatua, teemme virheitä ja kohtaamme monenlaisia vastoinkäymisiä. Voimme kuitenkin selvitä Jumalan taisteluvarustuksen avulla. Otamme sen yllemme, kun turvaamme Jumalaan ja Kristukseen. Tai Jumala antaa sen meille sanansa ja Pyhän Henkensä kautta.

Talvisodan aikaan taisteltiin, rakastettiin isänmaatamme erityisellä tavalla ja talvisodan aikaan turvauduttiin Jumalaan. Hädässä ihmiset kääntyivät suuremman Auttajan puoleen.

Tänään muistamme noita aikoja kiitollisina, kunnioituksella ja myös pyrkien ottamaan niistä opiksi. Jumala meitä armahtakoon ja varjelkoon tänään ja tulevina päivinä. Jumala varjelkoon rakasta isänmaatamme tänään ja tulevina aikoina! Aamen.

Puhe hartaudessa 13.3.2020, talvisodan päättymisestä 80 vuotta, Ef. 6:10-18

Toivo Loikkanen

 

 

 

14 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos saarnasta, Toivo. Jumalan sota-asu oli talvisodassa tarpeellinen ja on tänäpänä tarpeellinen.

    Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta; (Ef. 6:10‭-‬18 / FB 38)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Voisit poistaa otsikiosta yhden ylimääräisen tus-tavun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Kiitos isänmaallisesta kirjoituksesta

    Ikävä kyllä suomalaiset kärsivät alhaisessa syntyvyydessä nykyisin talvisodan kokoisen vahingon joka vuosi. Viholliset ovat vaihtuneet. Venäjä on hyvä eurooppalainen naapuri, isoveli jonka kanssa on sattunut olemaan vähän riitaa kauan sitten. Keväällä 1940 istutettuja perunoita ei voi enää syödä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Talvisodan ja myös Jatkosodan suuri saavutus oli se että voimme omassa maassa edelleenkin olla ja rähistä keskenämme, kenenkään muun kun hyviä tapoja puolustavan itsesensuurin vetäessä rajoja tekemisillemme.

    Talvisodan yhteishenki oli kriisiajan luomaa . Mutta niin kauniilta kun sellainen kulostaakin , niin rauhanoloissa sellainen rajoittaa ihmisten mielipiteidenvapautta. Puolustimme demokraattista vapauttamme ja se merkitsee sitä että kestämme toinen toisiamme eriävistä mielipiteistämme huolimatta.

    Kiittelemme oikeutetusti sen ajan sukupolven panosta olemassaolomme puolesta. Olen varma siitä, että nykysukupolvet tekisivät tarvittaessa tehtävänsä siinä missä äidit ja isät muinoin. Parin viikon varoitusaika riittää luomaan tarvittavan yhteiskuuluvaisuuden .

    Sota on poliittisten tavoitteiden tavoittelua toisin keinoin. Meidän ympäristöstämme tällä hetkellä ei löydy ketään ,jolla olisi poliittisia intressejä yrittää laajentaa maaperäänsä meidän suuntaan, menettämättä kansainvälistä luottamusta joka on kaiken kaupankäynnin perusta. Ja kaikki ympäröivät vallat ovat tällä hetkellä yrittämässä rikastua ,jolloin mahdollinen sotiminen vain köyhdyttäisi kyseistä valtaa. Nykyaikana maa-alueiden valloitus ei enää ole rikastumisen edellytys.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Markku, hyvästä kommentistasi. Olen täysin samaa mieltä tästä: “Kiittelemme oikeutetusti sen ajan sukupolven panosta olemassaolomme puolesta. Olen varma siitä, että nykysukupolvet tekisivät tarvittaessa tehtävänsä siinä missä äidit ja isät muinoin. Parin viikon varoitusaika riittää luomaan tarvittavan yhteiskuuluvaisuuden .”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    “Talvisodan taisteluvarustus oli yhteinen tahto ja henki. Taisteluvarustus oli yhteisen edun laittaminen oman mukavuuden ja edun edelle. ”

    Olivatko punaiset olleet oman edun ja mukavuuden tavoittelijoita ? Vai halusivatko he vain oikeudenmukaisempaa kohtelua.

    Ja tosipuheessa, ei kai rahvaalla ollut muuta mahdollisuutta, kuin mennä sotimaan, jos ei mennyt, ammuttiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Talvisodasta en varmuudella tiedä mutta suomalaiset teloittivat omiaan n 170 henkeä sodissa. Jatkosodan ensimmäinen uhri oli eräs aseistakieltäytyjä .

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ei kaiketi jatkosodassakaan aseistakieltäytyjää ammuttu, jos kieltäytyminen ei ollut rintamaoloissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Isäni tuli uskoon muutama vuosi ennen sodan syttymistä. Hän kieltäytyi aseesta, kun hänet etulinjoille vietiin talvisodan sytyttyä. Minulla on ensikäden tietoa aseistakieltäytyjien kohtelusta kummankin sodan aikana. Kun isääni oltiin viemässä pyssynpiippujen eteen, niin Aarre Lauha esti sen. Lauha oli Lappeenrannassa sotilaitten pappina ja oli seurannut isäni edistymistä AU-koulun parhaimmistoon, etenkin mitä ampumistarkkuuteen tulee. Myös ratsastuksessa ja miekan käsittelyssä hän sai kultaisen merkin. Lauha oli rintamalle menossa ja rintamallakin tekemisissä isäni kanssa ja antoi lausunnon, kun hän esti isäni viennin pyssynpiippujen eteen. Lauha sanoi, että tunnen Mänttärin kaudet ennen ja jälkeen hänen uskoontulonsa, pelkuruutta eikä vastuunpakoilua ole koskaan esiintynyt.

      Moni helluntaiseurakuntaan kuulunut sai reilun kohtelun, vaikka kieltäytyi aseesta. Silti paljon epäinhimillisyyksiä esiintyi. En kuitenkaan muista kuulleeni kenenkään arvostelleen parjaavasti esimiehiään, ei sodan aikana eikä sen jälkeen.

      Itse palvelin puvullisena aseettomana 1965/1966 Oulun Hiukkavaarassa. Olin lähetti. Olen muutaman kerran maininnut, että Pohjan Prikaatin komentaja, Kontionpää piti koko prikaatin katselmuksessa puheen, jossa hän pelkistetysti mainitsi, että Suomen itsenäisyys on Kaikkivaltiaan armoa, vaikka monta kuoli ja paljon tapettiin. Minä pääsin samohin aikoihin Kontionpään ‘kanssa’ siviliin, minä sotamiehen arvolla ja eversti vailla kenraalin arvoa, mikä hänen ansioillaan, kuulema, olisi ollut kohtuus. Eli häntä eivät enää ihmiset kiittäneet niinkuin ei minua eikä isäänikään. “.. kun KAIKKI ihmiset puhuvat teistä hyvää ..”, Luuk. 6:26-38

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Jaha , ylläoleva luku perustui muistitietoon. Katselin eri lähteitä niin kävi ilmi että lukumäärät vaihtelevat noin 250 noin 400+ . Eniten omia ammuttiin kesällä -44 kun arvioiden n 30 000 henkeä oli luvattomasti poissa rintamajoukoista karkureita tai eksyneinä ja kuria yritettiin palauttaa pakkotoimenpitein. Sitäpaitsi tiedetään että upseerit käyttivät hätätilanteessa omankäden oikeutta jonka seurauksista ei ole lukuja koska ne raportoitiin rintamakaatumisina.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kesän 1944 rajut torjuntataistelut aiheuttivat taistelukammoa ja sen tuomia pakenemisia. Oli tietysti väärin teloittaa kauhun lamaannuttamia sotilaita. Pieni osa oli varmaan karkureina harkiten, suurin osa kärsien tuosta rintamakauhusta. He eivät olisi olleet taistelukuntoisia siinä tilassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      “Oli tietysti väärin ampua kauhun lamaannuttamia sotilaita.”

      No oli siinä mielessä väärin, että itse ammuttu oma sotilas on huono sotilas. Mutta kenttäpikaoikeudet olivat pakotettuja tähän päätökseen joukkorintamakarkuruuden ja pakokauhun estämiseksi. Jonka seurauksena olisi ollut rintaman täydellinen romahtaminen. Ja itsenäistä Suomea ei olisi.

      Monta kertaa sotilaspappi kävi vielä viimeisen kerran puhuttelemassa kenttäpikaoikeuteen joutuvaa. Ja kehoitti asianomaista palaamaan omaan tehtäväänsä. Ja myös kertoi, että jos ei palaisi. Mikä olisi kenttäpikaoikeuden ratkaisu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.