Tapio Aaltonen: Seitsemän teesiä tulevaisuuden kirkosta

Vuosikymmenen vaihtuessa pähkin kirkkoa enemmän kuin aikoihin. Yksi kimmoke on roolini Vihdin seurakunnan tulevaisuustyön vetäjänä. Toinen ajatusten virittäjä on kirkolliskokousehdokkuuteni. Sekä ennen kaikkea: tänään 3.1.2020 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun minut vihittiin Suomen evankelisuterilaisen kirkon papiksi.

Seuraavassa on muutamia teeseiksi muotoiltuja virikkeitä.

  1. Unelmieni kirkko on uskollinen missiolleen. Kirkon olemassaolon oikeutus on siinä, että se välittää sanomaa ja tekee tekoja, jotka alun perin kumpusivat Jeesuksesta. Evankeliumi on välitettävä siten, että kunkin ajan ihmiset saavat mahdollisuuden kokea sen omakseen. Kirkon on jatkuvasti tuoreutettava viestinsä, jotta sen alkuperäisen merkityksen voi tunnistaa. Jos kirkko polkee paikallaan, se hukkaa missionsa.
  2. Tulevaisuuden kirkkoni antaa relevantin vastauksen ihmisen suuriin kysymyksiin. Sellaisia ovat elämän tarkoitus ja yksilöiden merkityksellisyyden kokemus, elämän jatkuminen ja hyvä elämä, kuolema, oikeudenmukaisuus, pahan ongelma, rakkaus, yksinäisyys. Jeesus oli ihmisten rinnalla, kun he kävivät läpi suuria kysymyksiään. Kirkon tulee ymmärtää, mikä ihmisiä ahdistaa ja mistä he unelmoivat. Sen tulee tunnistaa ihmisten hengellinen etsintä sekä elää jäsenissään vahvaa ja rikasta hengellistä elämää.
  3. Unelmoin kirkon joustavista rakenteista, jotka auttavat reagoimaan muutoksiin reaaliajassa. Vuosisatojen varrella kirkko on luonut hallinnolliset käytännöt, jotka korostavat pysyvyyttä, valtaa ja tarvetta olla oikeassa. Kirkon johtajien toivon osallistuvan aktiivisesti julkiseen keskusteluun. Mielellään pohtivasti ja erehtyvästikin, ei aina kirkon virallisina kannanottoina. Samaa otetta toivon seurakuntien kaikkeen julistukseen.
  4. Toivon kirkon olevan vähemmän työntekijävetoinen ja tarjoavan henkisen tilan, jossa erilaiset seurakuntalaiset kantavat vastuuta, tekevät aloitteita ja synnyttävät luovalla tavalla uutta. Papit ja muut työntekijät ovat ennen kaikkea valmentajia ja mahdollistajia. Ihmisten seurakunta on parhaimmillaan yhteisö, johon jokainen on tervetullut.
  5. Tulevaisuuden kirkkoni on rohkea edelläkävijä. Raamatun kielellä sitä voisi kutsua profeetalliseksi. Kirkko tunnistaa väärän vallankäytön, valheen, alistamisen, syrjinnän ja muun vääryyden, nostaa ne esille ja vaatii asioiden korjaamista. Sekä näyttää esimerkkiä. Unelmieni kirkko on inhimillisen haavoittuva, eikä sen tarvitse olla suuri ja mahtava. Mutta se on sitäkin varteenotettavampi ja profeetallisella tavalla kuuluvampi.
  6. Kirkko tarvitsee jatkuvasti päivitettävän strategian, joka tuntuu arjen valinnoissa. Siinä kirkko sekä tarttuu mahdollisuuksiin että varautuu riskeihin. Tarvittaessa kirkko ajattelee totuttuja toimintatapojaan kokonaan uusiksi, toimii verkostomaisesti ja kannustaa korkean riskin kokeiluihin sekä samalla tiedostaa raadollisen realistisesti edessä olevat uhat.
  7. Tulevaisuuden messu on moni-ilmeinen. On vaikuttavia juhlamessuja ja on teemamessuja, jotka heijastavat ohmisten erilaisia taustoja. Unelmieni messussa on iloa, tunnetta, paljon musiikkia, ihmisten kohtaamista ja puhutteleva saarna. Jokainen messu valmistellaan ryhmätyönä, ja seurakuntalaisilla on niissä vahva rooli myös toteuttajina. Kirkkotilat on muokattu paikoiksi, jotka mahdollistavat ihmisten välisen vuorovaikutuksen.

Tulevaisuuden kirkko välittää enemmän kuin pönöttää, keskustelee enemmän kuin väittää, kuuntelee enemmän kuin puhuu, yhdistää enemmän kuin erottaa, sulkee sisäänsä enemmän kuin torjuu, tekee enemmän kuin hallinnoi, tarjoaa kokemuksia enemmän kuin selityksiä, kulkee rinnalla enemmän kuin neuvoo, rukoilee enemmän kuin touhuaa. Sekä rakastaa ihmisiä enemmän kuin dogmeja.

*

Kirjoitus julkaistu alunperin 3.1. Tapio Aaltosen Eetosta ja paatosta -sivulla

10 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogisti: “Tulevaisuuden kirkkoni antaa relevantin vastauksen ihmisen suuriin kysymyksiin.”

    Sitä on turha odottaa, mikäli teologia on sitä, mitä se on.

    Otan esimerkin. Kun kolmoismurhaaja tulee uskoon ja pelastuu ja pääsee taivaaseen, niin hänen uhrinsa joutuvat helvettiin, jos sattuvat olemaan ateisteja. Siten kuoleman jälkeen murhaaja katselee taivaasta tappamiaan ja helvetissä käriseviä. Mikäs siinä, kippis ja kulaus puhtaalla omallatunnolla, siellähän käristytte.

    Näin se menee kristillisyyden mukaan. Miten noin niin kuin tässä skenaariossa Jumala näyttäytyy nykyihmiselle oikeudenmukaisena? Ai niin, kirkolla ei ole huolta, koska se on vääntänyt kreikan oikeamielisyyttä tarkoittavan sanan vanhurskaudeksi.

    Jos joku pystyy vastaamaan kysymykseeni kirkko-opin mukaisesti, niin olisi se hyvä alku, nimittäin palata Raamatun mukaiseen oppiin, josta ateistitkin ymmärtävät enemmän kuin kirkon kirjanoppineet ja lakiuskovaiset fariseukset.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Pirullisen terävää johdonmukaisuutta Tapio Tomaalalta. Puhdasoppisen Dogman pahin vihollinen ja kiusa ei olekaan ateistimi eikä harhaoppi eikä perkele vaan logiikka. Loogiset Gordionin solmut eliminoi ortodoksian sana säilä helposti: “Tutkimattomat ovat Herran tiet…Ja mökin Miina on taas tyytyväinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Meidän hiippakunnan (Mli) pappien ryhmällä tuleviin vaaleihin samanlaisia teemoja: https://avoinkirkko.blogspot.com/p/ohjelma.html

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Suomen luterilaisen kirkon nykytilaa kuvataan osuvasti Jeesuksen Sardeen seurakunnalle lähettämässä kirjeessä:

    “Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: ‘Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’ (Ilm. 3)

    Kirjeen voisi pelkistää nimikristityn määritelmään; “sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut”. Kuitenkin Sardeessa oli, niinkuin kirkossakin vielä on, muutamia harvoja, jotka yhä elävät syntien anteeksiantamuksessa uskoen evankeliumin lupauksiin ja Jumalan sanaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Harri Ahdesmäki: “Kirjeen voisi pelkistää nimikristityn määritelmään; “sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut”.

      Karismaattiset lainailevat ahkerasti seitsemälle seurakunnalle lähetettyjä viestejä. Tässä on se virhe, että kun ei tiedä, missä ongelmat ovat olleet, niin ampuu varmuudella omaan nilkkaansa. Ainakin tällaiset lainailut kertovat ylemmyydestä ja omissa nimissä asettumista, esim. nimikristittyjen, yläpuolelle. Minusta nimikristityt ovat pääsääntöisesti paljon fiksumpia kuin karismaattisuutta edustavat oikeauskoiset ja oikein kastetut ja oikein uudestisyntyneet. Karismaattisuus paisuttaa lihaa, mistä Ahdesmäki antoi tyylinäytteen. Osa äärikarismaattisista käyttää lisäksi steroideja, jolloin lihakset ovat niin voideltuja, että heikkouskoisia hirvittää heidän todistuksensa edessä.

      Ahdesmäki vastaa kysymykseeni, kun ilkkuu nimikristityille. Vastaus on helppo, jos on sitä, mitä julkisesti esittää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jostakin tuli mieleen vanha suomalainen sananlasku; “Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Aivan varmasti en äänestäisi henkilöä jolla on tuollainen ohjelma. Jokaiselle jotakin ja liian kanssa. Hän, niinkuin moni muukin mystifioi kirkkohallinnon. Hänen tapansa käyttää sanaa Kirkko antaa vaikutelman . että kirkko on jonkinlainen olio . Kirkko ei ole olio vaan se on organisaatio jolla on rakenteensa. See koostuu monesta pikku organisaatiosta joilla on oma elämänsä ja tulkintansa tehtävistään.

    Realiteetti on että kirkkon organisatiota pyörittävät sen työntekijät. Näkyvissä ei ole yhtään sellaista toimintamallia joka muuttaisi tämän tosiasian. Onko ehdokas Aaltosella jokin hyvä ehdotus?

    Minkä suhteen “kirkon” pitäisi olla edelläkävijä? Ketkä kirkossa visioisivat sellaisen yhteiskuntamallin joka sytyttäisi kansalaisia seuraamaan perässä? Mikä on sen tulevaisuuden kirkon ohjelma sosiaalipolitiikalle ja terveydenhoidolle? Entä maahanmuutto ongelmat? Kannattaako tulevaisuuden kirkko markkinataloutta tai jotain valtiososialistista mallia?

    Eli, visiot on visioita ja maailman ja kirkon tila on sitä mitä se on. Maailma pitää ehkä paelastaa itseltään . Jos “kirkko” haluaa olla siinä mukana niin on paikallaan että toiveajattelusta siirrytää käsintuntuvaan suunnitteluun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko A. Himanka sanoo:

    Miksi ihmeessä täällä ollaan näin suut mutrussa? Mikä Tapion teeseistä oli vinossa noin tarkkaan ottaen?

    Minusta nuo näyttävät kaikki hyvältä. Siinä olen Markku Hirnin kanssa samaa mieltä, että noihin pääseminen on kimurantimpi juttu. Mutta kai sitä nyt saa visioida ilman että tulee heti teilatuksi? Visiot ovat tärkeitä, koska ne joka tapauksessa näyttävät suunnan. Vesillä liikkuessakin asetetaan suunta kohti jotain saarta, johon ei välttämättä olla lopulta edes menossa. Mutta ilmansuunta tulee selville: Tätä kohti haluamme mennä. Katsotaan mihin asti se on mahdollista.

    Mitä tulee työntekijävetoisuuden vähenemiseen, niin taitaa raha ratkaista senkin ongelman. Yhä useammassa asiassa joudutaan päättämään, tehdäänkö se vapaaehtoisvoimin vai lopetetaanko kokonaan. Toivottavasti siinä vaiheessa seurakunnissa on riittävästi viisautta ja nöyryyttä ottaa vapaaehtoisten voimavarat käyttöön.

    Karismaattisuus taas näyttää olevan punainen vaate eräille. Jos katsotaan kirkon historiaa, niin lienee tosiasioiden tunnustamista nähdä, että sopiva määrä karismaattisuutta kuuluu elävään ja innostuneeseen seurakuntaelämään. Se on hyvä renki mutta huono isäntä. Sen tulee kirkastaa Kristusta, muuten siitä tulee epäjumala. Täysin karismaatiton ja hengen vaikutuksista vapautettu seurakunta voi olla narskuvan puhdas, hygieeninen ja rationaalista mieltä tyydyttävä, mutta kuka siitä jaksaa innostua?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.