Tarvitaanko koulujen uskonnonopetuksen tilalle jokin yhteinen katsomusaine?

 

Kotimaa24 julkaisi jälleen provokatiivisen otsikon, jonka mukaan yhteinen katsomusaine on välttämättömyys. Näin otsikoitu artikkeli väittää, että yhteinen katsomusopetus on ainoa tapa, jolla yhteiskunta voi varmistua siitä, että sen kaikki jäsenet saavat riittävät valmiudet uskontojen ja katsomusten tuntemiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen:

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/mielipide-yhteinen-katsomusopetus-on-valttamattomyys/

 

Mitä sinä olet mieltä tällaisesta väitteestä? Olemmeko tällaisen pakon edessä?

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vaikuttaa ainakin pohtivan samaa teemaa hieman avarammin:

https://blogit.kaleva.fi/kartalla/2020/01/07/sekavaa-keskustelua-uskonnonopetuksesta-ja-elamankatsomustiedosta/

 

Olisiko nyt kenties tarpeen laittaa rinnatusten molempien vaihtoehtojen plussia ja miinuksia?

a) Mitä etuja on omaan uskontokuntaan kohdistuvasta erillisopetuksesta?

b) Entä mitä etuja on yhteisestä katsomusaineesta?

c) Ja olisiko kenties mahdollista järjestää uskontojen lukutaitoon liittyvää opetusta niin, että osa siitä tapahtuisi oman uskontokunnan sisällä, ja osa myös yleisenä dialogina eri uskontoryhmiin kuuluvien oppilaiden kesken (vaikkapa ylemmillä luokilla)?

 

Tätä blogia saavat kommentoida kaikki, jotka sitoutuvat kunnioittavaan vuoropuheluun. Pyydän keskustelijoita huomioimaan edellä viitatuissa artikkeleissa esitetyt näkökulmat. Toivon, että keskustelu reagoi erityisesti näihin asiantuntija-artikkeleihin. Toki myös kaikki omat lisänäkökulmat ovat tervetulleita.  Keskustelumahdollisuus on avoinna keskiviikkoiltaan asti.

87 kommenttia

  • Werner Janhonen sanoo:

    Tuoretta pohdintaa kirkon ja koulun yhteistyöstä Tiililä seurassa. Puhuja kirkkohallituksesta.

    https://youtu.be/Uke0ZI_lnu4

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    On myös hyvä aina muistaa, että jonkin uskomuksen poistuessa tilalle tulee aina toinen. Mihin olemme valmiit, kun poistamme nuorilta valmiuksia käsitellä nykyisiä arvo perusteita ja Kristillistä maailmankatsomustamme, joka on läpileikannut syvältä nykyisen Suomen, aina kulttuuria myöden. Tulee mieleen ne lukuisat Kristinuskoon viittaavat laulukirjat joita kouluissa on sujuvasti laulettu ja käytetty, puhumattakaan Topeliuksen saduista, joissa monissa onJeesus läsnä hyvin korostetusti… Mihin raja vedetään? Saako kouluissa enää lukea Topeliuksen satuja? Tai mihin laitamme kaikki muut Suomen kansalliset kirja aarteet, joista löytyy myös paljon Kristinuskon ydinmehua. Mihin hävitämme omaa kulttuuriamme, ja minkä tieltä?

    Ja lopulta on hyvä katsoa Kristillistä historiaa ja mennä aina alkuun asti. Kun katsomme esim. lähi-itää, joka on ollut Kristinuskon kehtona, niin mitä sinne on tullut tilalle, kun Kristillistä elämää ja ihmiskäsitystä ei ole suojattu kansallisilla toimilla?

    Mitä me haluamme tilalle Suomeen? Tiedän ainakin yhden tahon, joka odottaa maltilla Suomen Kirkon hajaannusta ja alas ajoa…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita. Näin aktiivinen keskustelu kertoo nähdäkseni siitä, että laadukas oman uskonnon opetus ja muidenkin uskontojen tuntemus on meille kaikille tärkeä asia.

    Uskonnot eivät olleetkaan kadotakseen, vaikka modernismin ajan uskontokriitikot tällä tavoin erheellisesti viime vuosisadoilla ”profetoivatkin”. Jos uskonnot olisivat kadonneet, opiskelisimme turhaan niihin liittyviä asioita. Eräiden tutkimusten mukaan uskontojen määrä on kuitenkin jopa kasvussa. Ihminen on luonnostaan uskonnollinen( homo religiosus). Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään ongelmatonta, sillä uususkontoihin ja kaupallisesti brändättyihin ja muokattuihin uskontoihin liittyy myös uusia riskejä ja harmeja. Muuttoliike ja nopea tiedonkulku edellyttävät nyt jopa parempaa eri uskontojen ”kieliopin” osaamista.

    Monikulttuurisuus, moniarvoisuus ja monisuskontoisuus tarkoittaa helposti myös hämmennystä ja sekaannusta, – varsinkin jos oman uskonnon/maailmankatsomuksen olemus on kovin jäsentymätön. Kyseessä on vähän samanlainen ilmiö kuin kielten oppimisessa. Oman äidinkielen hyvä osaaminen auttaa oppimaan vieraampiakin kieliä, mutta lapselle liian yhtäaikainen monen kielen sekamelska voi jättää koko kielellisen kykymme pintapuoliseksi ja ohueksi.

    Nyt tämä blogi hiljentyy kommentoinnin osalta. Uskontodialogia on toki käyty aiemminkin ja toivon, että se jatkuu tästäkin aiheesta myös muilla foorumeilla. Tähän asti en ole siteerannut Raamattua, mutta teen sen nyt ja jätän loppusanoiksi erään uskontodialogin klassikon:

    16 Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia. 17 Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi. 18 Ja muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit väittelivät hänen kanssansa; ja toiset sanoivat: “Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?” Toiset taas sanoivat: “Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja”, koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. 19 Ja he ottivat hänet ja veivät Areiopagille ja sanoivat: “Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat? 20 Sillä outoja asioita sinä tuot meidän korvaimme kuulla. Me siis tahdomme tietää, mitä ne oikein ovat.” 21 Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan. 22 Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: “Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia. 23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ‘Tuntemattomalle jumalalle’. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. 24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, 25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. 26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, 27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; 28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: ‘Sillä me olemme myös hänen sukuansa’. 29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. 30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. 31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” 32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: “Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin”. (Ap.t.17: 16-32)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Manu Ryösö
    Manu Ryösö

    Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pastori. Työskentelen myös Inkerin kirkossa. Lue lisää: https://www.taivaallinenlahja.fi/manu-ryoso