Tarvitseeko tulla uskoon?

Siivosyntisten kohdalla muutos ei juuri mitenkään näy, mutta suurten rikollisten ja paheellista elämää elävien kanssa näkyy selkeästi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua. Silti joidenkin mielestä uskoontuloon kehottaminen on turhaa ja hyödytöntä, koska lapsi saa Pyhän Hengen jo syntyessään. Mikään ei estä nimittämästä jokaista kastettua kristityksi, mutta kristityksi alettiin alun perin kutsumaan uskovia. Nämä uskovat kun olivat ja ovat yhä, joissakin suhteissa erilaisia , kuin kaikki muut. Miksi sitten Pyhän Hengen voima ei näy kaikissa kastetuissa, jos he ovat sen saaneet? Missä on se elämänmuutos, jonka usko Jeesukseen saa aikaan? Miksi kaikkien pelkäämä vaarallinen rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lapsikaan ei pelkää? Miten voin itselleni selittää tämän ilmeisen ristiriidan, joka nousi nyt pintaan?

175 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    No sanoppa Ismo muuta . Milloin rippikoulun jälkeen seuravan kerran tavallinen tallaaja voisi evankeliumin sanoman päästä kuulemaan. Hän ei käy kirkossa, eikä osallistu muutenkaan kirkon toimintaan. Ehkä hautajaisissa ja häissä hän tulee kirkkoon, mutta niissä tuskin evankeliumi on mitenkään keskeisesti esillä. Joten suurin osa kansasta on täysin tietämätön siitä sanomasta, jonka tähden kirkko on olemassa. Kirkko kuittaa sanomansa opettamisen rippikoululla. Se mitä nyt vähän olen rippikoulujen oppmistuloksia nähnyt, niin eipä siinä ole hurraamista. ei nuoret edes muista mitä oppitunteja heillä on ollut. Jotain hajanaisia tietoja sieltä täältä. Vuoden päästä nekin tiedot on kadonneet. Silti kirko pitää rippikoulua toimintansa lippulaivana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Minunkin kokemus rippikoulusta ja seurakuntanuorista oli kyllä kirkon sanoman kuulemisen suhteen aika olematon. On melkein vaikea ymmärtää, miten se ei yhtään uponnut. Silti oli pappeja ja lehtoreita, jotka kyllä yrittivät parhaansa. Juuri tässä on minusta kirkon ongelma. Yritetään antaa hengellistä opetusta uudestisyntymättömille ihmisille. Ei ole kosketuspintaa eikä sanat putoa hyvään maahan. Sitten kun aikanaan tulin uskoon ei ollut ketään minua ohjaamassa tai evankelistaa saarnaamassa tms. vaan Jumala itse veti minut kunnon synnintunnon saattelemana uskoon tilateessa, missä olin täysin yksin Herrani kanssa. Tätä olen aina kutsunut uudestisyntymiseksi. Kun se tapahtui alkoi Raamattu ensimmäistä kertaa elämässäni puhutella minua ja hakeuduin uskovien seuraan, sitten ensin Raamattukouluun ja sitten teologiaa lukemaan ja kokoaikaiseen hengelliseen työhön. Ilman tätä uudestisyntymistä, uskoon tuloa en varmasti olisi hengellisessä työssä, mitä nyt olen tehnyt yli 30 vuotta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Juuri tässä on minusta kirkon ongelma. Yritetään antaa hengellistä opetusta uudestisyntymättömille ihmisille.” Tämä on kirkon tehtävä. “Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. “Tämä on kirkon tehtävä. “Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?” Ongelmahan on se, että kyllä erilaista humanistista ja eettis-filosofista höpötystä monetkin joutuvat kirkoissa kuulemaan, kun taas kunnon julistajat ja evenkelistat loistavat poissalolollaan. Muistan lukeneeni tutkimuksen kirkon julistuksen tasosta sunnuntaisin ja pistet eivät olleet korkea. Evankeliumin tilalle on tullut humanistista hömppää. Uudestisynny nyt siinä sellaista kuunnellessasi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Toivo Loikkasen viimeisin kirjoitus käsittelee tätä aihetta. Keskustelua voi käydä siinä yhteydessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tiedätkö, tai voitko aavistella, kuka rukoili puolestasi silloin murkkuiässä ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Juu, rukoilijoita oli onneksi suvussa ja perheessä. Sodan sukupolvi oli tässä erilaista kuin me sodan jälkeen synytyneet. Isoisä risti kädet ennen jokaista ateriaa jne. Kristillisyys tuli heille erilailla kodin ja koulun perintönä, myös kirkkoa kunnioitettiin silloin 1960-luvulle asti. Minulla on ollut perheessä rukoilevia vanhempia jotka rukoilivat aikuisikääni asti ja jotka myös olivat uskoon tulooni tyytyväisiä. Kiitos Herralle tästä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Niinpä. En tiedä oikeastaan ketään, joka olisi tullut uskoon ilman esirukoilijoita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    loiskohan rukous kuitenkin paras keino listä uskiksien määrää. Miksiköhän laiminlyömme usein sen ja yritämme kaikkea muuta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.