Tarvitsiko Jumala sovitusta?

Viime vuosina kirkossakin on saanut jalansijaa uusi oppi, jonka mukaan Jeesuksen kuolema ei ollut sovitusuhri: Jumala ei sitä halunnut eikä tarvinnut. Se oli ainoastaan ihmisten pahuuden ilmentymä. Tämän opin mukaan Jumala ei vihastu ihmisten pahuudesta eikä vaadi lepyttämisekseen rangaistuksia. Jeesus tuli vain kertomaan, millainen Jumala on. Tosin hän menetti missiossa henkensä, mutta se ei ollut sen oleellisempi juttu.

Askel-lehden artikkelissa kesäkuussa Olli Valtonen esitteli tätä oppia ja väitti, että ajatus sovituskuolemasta on tullut kristinuskoon vasta 1000-luvun alussa, vähän kuin sattuman kauppaa.

Jos tuntee Raamatun, ei niele tätä väitettä. Jesajan kirjassa, joka on peräisin n. 700-luvulta eKr, on Vanhan testamentin selkein messiasennustus. Siinä sanotaan mm: ”…hän antoi itsensä sovitusuhriksi…” (53: 10). Aiemmin samassa luvussa Jesaja kirjoittaa: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” ( 53: 5). Jesajan mukaan Messiaan kuolema siis oli rangaistus ja maksu synneistämme.

Jeesus itsekin viittaa tulevan kuolemansa sovitusluonteeseen useissa kohdissa. Ollessaan Jerusalemissa viimeisen pääsiäisjuhlan aikana, hän puhui edessä olevasta kuolemastaan ja sanoi mm: ”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! JUURI TÄHÄN ON ELÄMÄNI TÄHDÄNNYT!”
Keskustellessaan ylösnousemuksensa jälkeen Emmauksen tiellä kahden oppilaansa kanssa, Jeesus nuhteli heitä: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan PITI KÄRSIÄ ja sitten mennä kirkkauteensa.” Koko Vanhan testamentin uhrikäytäntö oli esikuvallista ja viittasi tulevan Messiaan tehtävään.

Paavalin kirjeissä sovitusajatus tulee selkeästi esiin: ”Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun vielä olimme syntisiä… Me saamme riemuita Jumalastamme, kun olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen” (Room. 5: 10, 11). Useissa muissakin kirjeissään Paavali puhuu Jeesuksen kuoleman tuottamasta sovituksesta, samoin Johannes: ”Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä ainoastaan meidän vaan koko maailman” (1. Joh. 2: 2).
Paavalille Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei ollut vain ihmisten pahuuden ilmentymä, vaan koko uskomme ydin. Korinttolaisille hän kirjoittaa, että hän ei halua puhua mistään muusta paitsi Jeesuksesta Kristuksesta ristiinnaulittuna.

Heprealaiskirjeessä Jeesuksen ylimmäispapillista tehtävää selvitetään perusteellisesti. Ylimmäisenä pappina Jeesus ei toimittanut niitä uhreja, joita inhimilliset ylimmäiset papit olivat vuosisatojen ajan toimittaneet. Sen sijaan ”Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa…Hän ei tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä… ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen” (Hepr 10:10, 9:12).

Läpi Uuden testamentin voisi poimia lukuisia kohtia sovituksen tueksi. Se on siellä niin itsestään selvä, että todella hämmästyttää, miten se voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Uuden opin julistajat luottavat ehkä siihen, että kun kansa ei enää Raamattua tunne, se nielee miten paksut väitteet tahansa. Tietysti Raamatulle, Paavalille ja muille apostoleille voi viitata kintaalla ja asennoitua niin, että me 2000-luvun kristityt ymmärrämme paremmin. Mutta ainakin virheellinen – tietoisesti harhaanjohtava? – on väite, että sovitusajatus olisi tullut kristilliseen uskoon vasta 1000-luvun alussa. Tai sitten Valtonen ym. ovat täysin unohtaneet, mitä Uusi testamentti sisältää. Voi myös kysyä, miksi uskomme tunnukseksi on valittu risti, jos ristillä ei olisi tapahtunut mitään pelastuksemme kannalta oleellista.

Pelkästään inhimillisestikin ajatellen sovituksen tarve on luontaisen moraalitajun mukainen. Kukapa vanhempi tai isovanhempi painaisi villaisella, jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa raiskattaisiin? Eikö ole selvää, että rikoksista on jotenkin rangaistava, ne on sovitettava? Jos hetkenkään ajattelee, mitä kauheuksia maailmanhistoria ennen ja nyt pitää sisällään, miten voi kuvitella, että mitään tilintekoa ei tarvita?

Vaikka Jumala on rakkaus, hän on myös pyhä. Sekä pyhyyden että rakkauden vaatimus, joka hänessä on, on tyydytettävä. Jumalan rakkaus ei kumoa hänen pyhyyttään, ne ovat molemmat ikuisesti voimassa Jumalan olemuksessa. Siksi tarvitaan sovitus. Jos sovitusta ei ole, ei ole todellista ratkaisua ihmisen pahuuden ongelmaan. Se tapahtui Jeesuksen sovituskuolemassa, eikä se missään muussa voisikaan tapahtua.

Valtosen esittelemä oppi heijastelee nykyajalle tyypillistä rajatonta suvaitsevaisuutta, joka halutaan heijastaa myös Jumalan ominaisuudeksi. Se kuulostaa herttaisen sivistyneeltä, mutta ei kestä syvällisempää tarkastelua eikä ole Jeesuksen oman opetuksen mukainen. Sen vika on myös siinä, että se krisitsoi perinteistä käsitystä mutta ei kykene antamaan tilalle mitään.

Sovituksen kieltäminen on ihmisen mielen mukaista helppoa evankeliumia, jollaisesta Paavali sanoo niin suorat sanat Galatalaiskirjeessä (Gal. 1:6 - 8), etten halua niitä tähän edes kirjoittaa.

47 kommenttia

  • Salla Tyrväinen sanoo:

    Anita, kiitos rakentavista vastauksistasi! Tarkoitin juurikin luterilaisen kirkon, en girardilaisuuden dogmeja. En ollut tietoinen, että jossain kaksiluonto-oppiin on sisällytetty tai kirjoitettu auki sovitusoppi. Auktoriteettini käsityksestä 2 dogmista ja siitä, ettei sovitusoppi ole dogmi, perustui professori Tommi Lehtosen lausumaan. Kuulin hänen luennoivan taannoin kristillisen sovitusopin 6 päätyypistä, ideana vierailu 6 sovituksen taloon: raastupaan, liikekeskukseen, teatteriin, kirkkoon, kotiin ja sairaalaan. Oma käsitykseni väkivallasta on samankaltainen kuin sinun, vaikka en ole varma, miten puolustautuisin ja puolustautuisinko, jos kotiini hyökättäisiin. Ihanne on väkivallattomuudessa, ja pidän väkivaltaa demonisena. Girardin oppeja on kirkkaasti valaissut Risto Saarinen kirjassa “Sosiaalietiikka ja uskonnon eetos.”

    Jes. 53 tulkittiin teologisen tiedekunnan eksegetiikan sisällä niin, ettei teksti viittaa Jeesus Nasaretilaiseen, vaan johonkin oman aikansa “Herran kärsivään palvelijaan.” Lause: “Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha” on avainlause, joka aukeaa sovitusoppiajattelussa täysin toiseen suuntaan kuin girardilaisuudessa, jossa juuri näin väkivaltansa lumoissa oleva yhteisö tulkitsee lynkattuaan uhrin, joka lynkkaus tuottaa valheellisen tai ainakin valheellisella keinoilla maksetun rauhan. Toki tätä väkivallan, sen tulkinnan ja sen tuoman rauhan mekaniikka voi soveltaa myös Kristukseen. Paitsi, että eri tavoin Kristuksen kuoleman ymmärtävät kristityt voivat toimia maailman kärsivien hyväksi, kummatkin ovat oikeutettuja hengellisyyden harjoittamiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salla Tyrväinen sanoo:

      Korjaan yhden kirjoitusvirheen, joka oli aiemmassa kommentissani (virheitä on paljon, olen pahoillani). Siteerasin kohtaa Gal.1:6, johon olit, Anita, viitannut. Kohta menee näin: “…olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät.” Siis ” joka”, ei “ja.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Ihmettelen tätä girardilaista Jes. 53:n tulkintaa sikäli, että tekstihän suhtautuu arvostavasti tähän “lynkkaamaansa uhriin”. Siellä todetaan hänestä, että hän ei koskaan ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. Edelleen mainitaan, että kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan ja Herran tahto täytyty hänen kauttaan. Jumala lupaa hänelle palkan suurten joukossa jne.

    Jos kyseessä olisi väkivallan lumoissa olevan yhteisön lynkkaus, olettaisi, että uhriin suhtaudutaan kaikin puolin kielteisesti. Hänet halutaan pois päiviltä, jotta yhteisö saisi rauhan. Kuinka yhteisö voisi samalla suhtautua arvostavasti tällaiseen henkilöön, tunnustaa hänen viattomuutensa ja luvata hänelle kaiken kärsimyksen jälkeen suuren kunnian?

    Tämä tulkinta sisältää niin suurta epäjohdonmukaisuutta, että en sellaiseen pysty uskomaan. Jos teksti luetaan sovitusajatuksen näkökulmasta, siinä ei ole mitään epäloogista.

    Mitä taas eksgetiikan opetukseen tulee, siellähän premissinä on, että mitään Jeesus Nasaretilaiseen liittyviä ennustuksia ei ole. Kun lähdetään jostain ennakko-olettamuksesta, kaikelle on keksittävä sen mukainen selitys, oli se sitten miten epäuskottava tai keinotekoinen tahansa. Ikävä kyllä, en anna juuri mitään arvoa Hgin teologisen tiedekunnan opetukselle, etenkään eksegetiikan. En ole itse siellä opiskellut, mutta mieheni on suorittanut teol.maisterin tutkinnon ja hänen kauttaan olen saanut tietoa siellä annettavasta opetuksesta. Monelta taholtahan opetusta kritisoidaan. Ihmettelen ev.lut. kirkon lepsuutta, kun se suostuu kouluttamaan pappinsa tällaisessa laitoksessa. Pidetään kunnia-asiana, että papeilla on “tietellinen” koulutuspohja, vaikka tuo tieteellisyys olisi ennenkaikkea pseudotieteellistä. Niinpä sitten kirkon sisälläkin on suurta opillista epäselvyyttä ja hämmennystä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salla Tyrväinen sanoo:

      Anita, tässä siteeraus Daniel Nylundin teoblogista, tuohon kritiikkiisi girardilaisesta Jesaja-tulkinnasta: “Koska uhrin kuolema sai aikaan rauhan ihmisten kesken, hänet myöhemmin nostettiin jonkinlaiseksi pelastajaksi, jumala- tai kulttihahmoksi. Tämän mytologisoinnin tarkoitus oli myös salata se, että kysymyksessä alunperin oli koko yhteisön tekemästä murhasta, josta kukaan ei enää kanna henkilökohtaista vastuuta. Murhaa seurannut rauha on pyhittänyt väkivallan käytön ja näin synnytetyt Jumalat vaativat jatkossakin uusia uhreja rauhan säilyttämiseksi.” (www.teblogi.fi, luku 2.1.; Rene Girard ja pyhitetty väkivalta. Teoria lyhyesti). Kyseessä siis, että väkivallan eskaloituminen, siihen liittyvä kauhu, häpeä, syyllisyys, traumaattisuus jne. puetaan toiseen asuun. Vähän tähän saa tuntumaa, jos ajattelee miten ihmisillä on yleensä taipumus suhtautua kuolleisiin muutenkin: muistaa hyvät puolet, laittaa sulkuihin heikkoudet (“Kuolleista ei saa puhua pahaa”) tai ymmärtää niitä ja tuntea myötätuntoa jälkeen päin.

      Teologinen tiedekunta tutkii kristinuskoa, sen tekstejä, historiaa, konteksteja, oppeja jne. tieteellisin kriteerein, vaikka metodit ovat toiset kuin luonnontieteessä, kuten humanistisissa tieteenaloissa yleensäkin. Kristillinen usko on tarpeellista pystyä perustelemaan itselleen ja ainakin papin asemassa myös toisille älyllisesti riittävän hyvin, vaikka se ei yksin riitä kristinuskoon sitoutumiseen. Jos eksegetiikassa tunnustetaan kyllä Kristus- eli Messias-ennustukset; tulkinnan ja uskon kautta nuo profetiat on mahdollista liittää Jeesus Nasaretilaiseen.

      Aiemmin. viittasit Gal.1:6-8, ja teit tulkinnan, että siinä puhutaan sovitusopista, josta giradilaisuudessa on luovuttu. Siinä sanotaan kuitenkin: “olette luopumassa hänestä, ja on armossaan kutsunut teidät.” Tuon jakeen alla on viittaus Gal. 5: 8. Luvun alku käsittelee galatalaisten halua ympärileikata itsensä: se oli se toisenlainen, lakihenkinen evankeliumi, johon kirjeessä viitataan. “Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal.5:6).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Anita Ojala, Dietrich Boenhoffer on hyvä esimerkki rakentavasta vastustavasta väkivallasta. Aseellinen maanpuollustus on ja hyökkkäys-sota ovat saman asian kaksi puolta. Joskus on tarkoituksen mukaista valita hyökkäys puolustaakseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Salla kirjoitat: ” …girardilaisuudessa, jossa juuri näin väkivaltansa lumoissa oleva yhteisö tulkitsee lynkattuaan uhrin, joka lynkkaus tuottaa valheellisen tai ainakin valheellisella keinoilla maksetun rauhan”.

    Maailma on täyttä näitä yhteisöjä, uskonnossa ja politiikassa jne. Se vain kertoo siitä, että syntiinlankeemus on tosi. Se taas voidaan korjata kristinuskossa vain uhrin ja tuomion kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salla Tyrväinen sanoo:

      Sami, viittaat jonkinlaiseen metafyysiseen lankeemuksen korjaamiseen tulkinnallasi, että se tapahtuu vain uhrin ja tuomion kautta. Kristinuskon kokonaisuudessa yleensä ajatellaan, että lankeemuksen todellisuus korjataan lopullisesti vasta uudessa luomisessa. Kristuksen seuraajia on kutsuttu toimimaan lankeemuksen todellisuuden muotoja vastaan: väkivallan, epäoikeudenmukaisuuden, kärsimyksen, riiston, sorron jne. Jumalan käsinä tässä maailmassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Salla kirjoitit; ” Kristinuskon kokonaisuudessa yleensä ajatellaan, että lankeemuksen todellisuus korjataan lopullisesti vasta uudessa luomisessa. Kristinuskossa on käsillä kaksi käsitettä, jo nyt ei vielä. Lankeemusta on alettu korjaamaan jo nyt. Jumala korjaa sitä monella tavalla, rakkaudella, kärsivällisyydellä, armahtavaisuudella, tuomioilla, rangaistuksilla ja uhrilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salla Tyrväinen sanoo:

      Sami, mukava, että löysit Jumalan korjaavaan työhön muitakin työkaluja kuin uhrin ja tuomion, vaikka en allekirjoita Jumalan korjaavan tällä hetkellä rangaistuksilla ja tuomiolla kirjaimellisesti tulkittuina. Moni pahantekeminen ja laiminlyöminen tuottaa itsessään rangaistuksen. Kuten sanoin, kristinuskossa viitataan lopulliseen korjaamiseen uudessa luomisessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Kommentissaan Daniel Nylund valitteli kriittisen ajattelukulttuurin puutetta. Voin olla samaa mieltä, mutta omalta osaltani olen nyt vastannut tuohon haasteeseen ja blogissani kritisoinut girardilaista uskonnäkemystä. Mitä enemmän siitä luen, sitä aiheellisemmaksi koen kriittisen suhtautumisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Harhaanhan sillä ihmisiä johdetaan. Pois evk:n omistamisesta. Omien tekojen varassa pelastumaan ja hyvien tekojen orjuuteen. Juuri takaisin sinne, mistä Luther meidät vapautti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Evk:n salaisuus ja mysteeri ei tarkoita sitä, ettemme ymmärtäisi siitä mitään. Mitä enemmän ymmärrämme, sitä enemmän ihmettelemme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salla Tyrväinen sanoo:

    Girardilaisittain Jeesuksen ristinkuolemaa tulkitseva tarvitsee yhtä lailla armoa ja anteeksiantoa, mutta rohkenee uskoa Jumalan voivan anteeksi ilman veristä ihmisuhria. Kyllä Jeesus Kristus on minulle Vapahtaja eikä Luther. Se, ettei anselmilaista sovitusoppia hyväksy, ei tarkoita, etteikö ristillä ja ylösnousemuksella olisi väliä ja merkitystä, ja ettenkö jättäisi mysteerille tilaa. Jos iankaikkista elämää ja pelastuksen liittymistä siihen tohtii ajatella, kyllä se on Jumalan armon ja Kristuksen ansion varassa.

    Joku hepreaa paremmin taitava voisi kertoa, onko Jes. 53:ssa käytetty heprean perfektiä vai imperfektiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Sekä Olli Valtonen että Daniel Nylund olivat 1980-luvulla tunnettuja karismaattisen liikkeen vaikuttajia. Sitten vinoutuminen alkoi ja tässä on huonoa hedelmää nähtävillä

    Minua tässä kiinnostaa se, että miksi on tarvetta kehitellä tällaisia omia tai korvaavia oppeja perinteiselle uskon tulkinalle. Valtonenhan oli vähän aikaa sitten peukaloimassa uskon tunnustuksiakin. Molempien herrojen jutut ovat nykyisellään enemmän humanistisia kuin kristillisiä. Kun siis usko väljähtyy jäljelle jää kuitenkin jonkunlainen tarve hoitaa sieluja tms. mikä on minusta ymmärrettävämpää kuin tämä yritys kristinopin rukkaamiseen. Oikeasti lihallinen mieli tuottaa lihallisen teologian.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Korhonen sanoo:

    Voe voe. Tuo uhraaminen oli muinaiskansojen tapa lepyttää julmia jumaliaan. En millään näe järkeä siinä, että yhden hyvän ihmisen rääkkääminen hengiltä pari vuosituhatta sitten sovittaisi minun syntini tai koko maailman pahuuden.

    Jeesus oli historiallinen henkilö, yhteiskunnalle ja pappien vallalle vaarallinen ja siten hänet opiksi ja ojennukseksi muille kidutettiin kuoliaaksi – ei tosin ollut ainoa, joka ristiinnaulittiin noina aikoina. Roomalaiset naulasivat 2000 orjaa ristille Via Appian varrelle kukistettuaan Spartacucsen orjakapinan. Mutta Jeesuksen tuomitsivat viime kädessä teidän pappien muinaist kollegat, kiten tiedätte.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anita Ojala
    Anita Ojala

    Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja, free lancer -kuvittaja, -kirjailija ja -toimittaja. Minulta on julkaistu 4 kirjaa: mm. Valopilkkuja: viriketekstejä lasten ja nuorten hartaushetkiin (soveltuu myös aikuisten hartauskirjaksi).