Tasa-arvo, mitä se on?

Puheet tasa-arvosta saavat minut usein tympeälle tuulelle, siksi ohitan ne usein tyynen päättäväisesti. Ne ovat pääsääntöisesti joitakin ihmisiä tai ihmisryhmiä mitätöiviä, halventavia tai lyttääviä. 

Tasa-arvosta on hyvä ja tarpeellista keskustella, todellakin on, en minä sitä, mutta usein hommassa mennään ojasta allikkoon.

Jos puhutaan yleisesti naisen ja miehen tasa-arvosta, asiassa on tasan kaksi puolta; miehet ja naiset. Kuitenkaan miehet ja naiset keskenään ja toisiinsa nähden eivät ole kaikissa asioissa joko samanlaisia tai erilaisia. Tai siis jaottelua ei voi tasa-arvon nimissä tehdä kahteen ryhmään. 

Liioin jos puhutaan heteroista ja homoista, heidän samanarvoisesta kohtelusta, taas lokerointi kahteen osaan ontuu, koska heterot ja homot keskenään ja toisiinsa nähden eivät ole kaikissa asioissa joko samanalaisia tai erilaisia.

Joiltakin elämän osa-alueilta tasa-arvoon kuuluvia asioita voidaan jaotella karkeasti muutamaan ryhmään, muutamaa ihmistyyppiä tai -ryhmää koskeviksi. Esimerkkinä naisten ja  miesten palkkaerot ja heteroiden ja homojen mahdollisuus solmia avioliitto. 

Lähinnä itseäni kiinnostaa sellainen ideologinen käsitys tai väite, jonka mukaan ihminen on sitä, minkälaiseksi hänet kasvatetaan, mitkä ovat ympäristön odotukset. Joltakin osin näin varmaan onkin ja osaltaan tapahtuu myös sitä, että ollaan sisäisesti erilaisia mitä ulkonaisesti, ympäristön odotusten ja vaatimusten takia.

Itse en usko sitä, että ympäristö pystyy kovinkaan paljoa muuttamaan ihmisen luontoa. Sitä, mikä on ihmisen temperamentti ja kiinnostuksen kohteet. Paremminkin niitä on vaikea ihan mitenkään hallita. Tietenkään kaikesta ei voi olla varma, jos ei ole asiaa kokeillut. Joskus saattaa itsekin yllättyä jonkun homman mielekkyydestä tai epämielekkyydestä ennakkoajatuksista poiketen. 

Tasa-arvoisesta kasvatuksesta. Se olisi kuulemani mukaan sellaista, että ei aseteta mitään ennakko-odotuksia tai -käsityksiä siitä, minkälainen tytön tai pojan pitäisi olla, mistä tykätä tai ei niin välittää. Eli tavallaan pitäisi suoda molemmille sukupuolille samat olosuhteet elää elämäänsä. 

Jos saat poikalapsen, et saa puhua hänen synnyttyään "potrasta pojasta" etkä tyttölapsen kohdalla "pikku-prinsessasta". Et, vaikka pojan leveät hartiat ja isot nyrkit kuinka antaisivat aiheen nimitykselle ja vaikka kuinka tyttäresi olisi kuin suoraan Prinsessa Ruususen rottinkikehdosta tuodun näköinen pusumuiskunen.

Liioin et saa antaa lapsellesi nimeä, joka paljastaa sukupuolen, koska hänen ei ole hyvä joutua tietyn sukupuolen ennakko-odotusten saastuttavaan ilmapiiriin. Lapsi pitää kasvattaa sukupuolettomasti. 

Varmuuden vuoksi hänelle ei kannattaisi antaa mitään nimeä, puhutella häntä vain yksinkertaisesti "häneksi". Hmm, ja vaatteet kannattaisi harkita tosi tarkkaan, mitä häne päällensä laittaa. 

Uskokaa tai älkää, olen kyllä ainakin osittain kokeillut tuota ideologiaa omien lasteni kohdalla :D Ja omat kokemukseni 11 lapsen osalta ovat sellaiset, että on ihan älyttömän vaikea saada lasta olemaan joku muu, mikä hän on luontaisesti. 

Tulevasta autonkorjaajasta oli ihan älytöntä edes kuvitella saavan mitään hulistia tai pianistia, eihän hän kestänyt edes kuunnella sulosointuista laulantaani, jota muut kyllä usein kehuivat: "äiti, älä viitti laulaa". Eikä hän välittänyt nimekkäästä, hienosta ja hinnakkaasta nukestakaan, jonka hänelle ostin hienon tasa-arvoideologian imasseenani. 

Tosin hän ei välittänyt ylettömästi pikku-autoistakaan eikä legoista. Kiipeilemisestä, juoksemisesta, pyöräilemisestä ja kivien viskelystä sitä vastoin hirmusen paljon. Sananmukaisesti kaikesta liikunnallisesta ja ulkoilusta, jota minä en olisi niin välittänyt tehdä ollenkaan kun en ole urheilullinen. Eli hän tykkäsi just siitä eniten, jota minä olisin tarjonnut hänelle vähiten! Se siitä ympäristön odotuksista.

Sama jokaisen lapsen kohdalla. Tytöt kaikki sellaisia, ettei semmoista nukkea ollut olemassakaan eikä ole, etteikö suunnilleen kuola ala valumaan niitä katsellessa. Yritä nyt sitten sellaisia saada innostumaan poikien kanssa leikkimisestä, legoilla rakentamisesta tai jalkapallosta. 

Kerran muutes toinen pojistani innostui leikkimään Barbi-nukella, niitä kun pyöri varmaan satamäärin joka puolella. Hän oli irrottanut nukelta raajat irti ja tunki loppuosaa, päätä ja keskivartaloa patterin takaa yläkautta alas. Tämä poikamme syntyi suorastaan tyttömeren keskelle seitsemän tytön jälkeen ja hänellä olisi ollut kaikki avaimet tyttöjen pitsinhörhelöiseen nukkemaailmaan. 

(Sivuhuomautus: nyt hän, jos sallitte, tuo Potra Poika, tuli keittiöön torvisoittokunnan kanssa ja kysyi samalla: haluaakohan kukaan tämmöistä piereskelevää ukkelia tännne keittiöön...?)

Joo, sovitaan, etten kerro enempää tuosta mielenkiintoisesta persoonasta, kun tätä kirjoitusta lukee kuiteskin myös hameväki ;)

Sanottamani on, että jokainen lapsi tulee kohdata yksilönä, sellaisena kuin hän on. Sanon kuulkaa teille rakkaat lukijani, että jos yrität tehdä lapsestasi mielesi mukaista yksilöä, ottamatta huomioon hänen luontoaan, taipumuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan, aiheutat hänelle uskomattoman paljon vahinkoa ja itsellesi stressiä ja harmaita hiuksia.

Minun kokemukset pojista ja tytöistä eivät ole samanlaisia kaikkien vanhempien kanssa. Eräässä perheessä oli poika, joka leikki kaikkein mieluiten nukeilla ja barbeilla, sekä tyttöjen kanssa, vaikka vanhemmat tarjosivat hänelle muitakin mahdollisuuksia. Mutta kun ei niin ei. 

Sitten taas joku tyttö leikkii pelkästään poikien kanssa liikunnallisia leikkejä, eikä koskaan nukeilla. Ei hän sillä muuttunut, kun sai joululahjaksi nuken, ei yhtään. 

Ei nämä asiat perustu ideologioihin tai ympäristön odotuksiin, vaan jokaisen ihmisen luonteeseen ja taipumuksiin. Kaikkea voi tietty tarjota ja suoda mahdollisuuksia eri jutuille, mutta jos lapsi saa vapaasti valita itse, hän tekee sen luontonsa mukaisesti ja muuhun hänet pitää enempi ja vähempi pakottaa väkisin. 

8 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Nyt lähestyn ihmisen persoonallisuutta ja siihen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä vähän eri näkökulmasta.

    Toisaalta, vaikka me olemme ensisijaisesti sitä, mitä me olemme luontojamme, meihin vaikuttavat hirveästi ne asiat jota “syömme”. Tarkoitan tällä sitä, minkälaisen kasvatuksen olemme itse kukin saaneet.

    Varhaiskasvatus ja kiintymyssuhde, ne ovat kaksi sanaa, jotka pistävät miettimään vakavasti lapsiasiaa. Jos lapsella on pahasti puutosta vanhempien/huoltajien rakkaudesta, läsnäolosta, välittämisesta, kuuntelemisesta, hän kantaa sitä puutostautia koko ikänsä. Asia näkyy ongelmina, pelkotiloina ja kaikenlaisina yllättävinä asioina, joista moni saa ehkä turhaan syyt omille niskoilleen.

    Karkeasti, jos lasta jollakin tavalla kaltoinkohdellaan viiden ensimmäisen vuoden aikana, hän kokee turvattomuutta jatkuvasti, se homma ei voi olla näkymättä hänen myöhemmässä elämässään. Vaikka hänen aikuisiällä mahdollisesti tekemiään pahoja tekoja ei voi hyväksyä, niille löydetään usein syy varhaislapsuudesta.

    Siksi hyvät ihmiset, ja Suomen vation päättäjät: lapsiin ja lapsiperheiden tukemiseen kannattaa satsata. Sillä luodaan parempaa tulevaisuutta meille kaikille!!!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Vuokolta hyviä ajatuksia. Tasa-arvoa voi soveltaa myös niin, että kaikki ryhmät yhteiskunnassa nähdään yhtä arvokkaina ja tukemisen arvoisina: lapset, nuoret, työikäiset, vanhukset, vammaiset jne. Ja kuten Vuokko sanoi, paljon säästettäisiin jos tukemisen painopiste olisi siellä alkupäässä, niin että vanhemmat jaksavat olla vanhempia lapsilleen. Peräänkuulutan vanhanaikaisia kodinhoitajan virkoja takaisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Hyvä peräänkuulutus Salme! Nimittäin lukemieni varhaiskasvatusta koskevien tekstien valossa, lapsen vieminen liian varhan päivähoitoon ei ole hyvä lapsen ja vanhemman välisen kiiintymyssuhteen kannalta, mutta myöskään suurperheys, vaikka lapset hoidetaan kotona ei ole sitä.

    Vanhanajan kodinhoitaja -systeemi saattaisi tukea lapsiperheitä kaikkein eniten. Vanhemmat saisivat keskittyä eniten siihen, mikä on oikeasti tärkeintä; olemaan lapselleen vanhempi. Hirvittävän hyvä huomio Salme, kiitos siitä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Kieltämättä itsekin olen oppinut kavahtamaan sanaa tasa-arvo sen lyöntiarvon takia, joka ilmenee lähes mantrana, jolla jonkin yksittäisen ryhmän etuja ajetaan toisen yli. Tämä ei ole nyt neukkukortti vaan suomettumisen ajan eläneen lapsen ja nuoren tunne. Tässä negatiivisessa tasa-arvo tasa-arvossa, joka ei kunnioita muita ulkoistuu aivan sama tunnelma. Jahti on melkoinen tasa-arvon nimissä.

    Mutta toisaalta positiivisessa tasa-arvossa ensin korostuu oikeiden mukaisuus ja vasta sitten tasa-arvo, jonka itse nimeäisin saman arvoisuudeksi erilaisina omalla paikallaan. Se ottaa huomioon enemmän kuin vastakkain asettelun. Siis tee se toiselle, mitä toivoisit itsellesi tehtävän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Miesnäkökulmaa: miksi ‘poikatyttö’ on yhä hyväksyttävämpi ilmiö kuin pehmeä, ‘tyttömäinen’ poika?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Kirjoituksessa sotketaan tasa-arvo, samanlaisuus/erilaisuus ja “luonto” (luonne ?) ja vielä (tasapäistävä) kasvatus keskenään.

    Tasa-arvo on sitä, että kaikilla ihmisillä on yhteiskunnassa ja elämässä yleensä samat oikeudet ja velvollisuudet riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta, syntyperästä, sukupuolesta tai uskonnosta. Naisen asema esim. työelämässä on yhä huonompi kuin miehen.

    Sukupuolien sisällä on enemmän erilaisuutta kuin niiden välillä.

    Lapsia ei tarvitse laittaa vaaleanpunaiseen tai -siniseen muottiin heti synyttyä tai myöhemminkään.

    Tasapäistävä kasvatus (josta peruskoulua moititaan) ei tee ihmisistä keskenään samanlaisia. Jokaisen henkilökohtaiset kyvyt ratkaisevat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Suihko sanoo:

    Sukupuolten tasa-arvoa on se, ettei ketään syrjitä sukupuolensa perusteella, ketään ei pakoteta asepalvelukseen tai muuhun pakkotyöhön sukupuolensa perusteella, kenenkään palkka tai työedut eivät ole kiinni sukupuolesta eikä ketään pidetä työhön sopimattomana sukupuolensa takia.

    Sitten yleisempänä tasa-arvona tulee nuo samaa sukupuolta olevien avio-oikeudet, heikommista lähtökohdista tulevien runsaampi tukeminen ja etniseen taustaan liittyvä syrjimättömyys.

    Jos joskus muksuja vielä tulee, niin ei tule kasvatus hirveästi eroamaan sen perusteella, ovatko poikia vai tyttöjä. Opetetaan tekemään kovasti töitä, kunnioittamaan järkeä ja skeptisyyttä ja varsin perusteellinen ehkäisyvalistus jo mielellään 12-13 kesäisenä, etteivät pilaa tulevaisuuttaan tekemällä nuorena penskoja.

    Saa nähdä, parantaako jaettu hoitovapaa naisten asemaa työmarkkinoilla. Äitiys on sellainen pitkäkestoinen sairaus, että se vähän saattaa pelottaa työnantajia ja ihan ymmärrettävästi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Joo, kirjoitus on Charlotta sekava :p se on tajunnanvirtaa. Kirjoitin, mitä mieleeni milloinkin juolahti. Yhdestä asiasta juontui toista jne. Lopuksi mietin, että onko otsikolla mitään tekemistä itse tekstin kanssa ja pitäiskö sitä muuttaa, mutta sitten vain annoin olla.

    Mutta tavallaan nuo kaikki asiat nivoutuvat yhteen. Olisi vaan pitänyt alkaa pohtimaan asiaa juuresta eikä latvasta käsin. Joskus sitten, parempana päivänä

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit