Tasa-arvoinen avioliittolaki: Mitä harkintaa tarvitaan?

Kokoomuksen Orpoa lainattiin uutisessa: Kun käsittely alkaa, pitäisi aloitetta pystyä arvioimaan lainsäätäjän näkökulmasta, hahmottaa se mitä esitetään muutettavaksi.

Yleisenä periaatteena asia on aivan ymmärrettävä. Kansalaisaloitteen sisältämä lakiesitys voi aivan mahdoton toteuttaa ilman muita laajoja muutoksia. Se voi olla myös teknisesti monimutkaisempi kuin aloitteen tekijä kuvitteli, vaatia vaikkapa viranomaisten toimivaltuuksien selvittämistä tai vastaavaa. Asia voi olla sellainenkin, joka kuuluu pikemminkin asetuksena säädettäväksi kuin lain tasolle.

Mutta entä tässä konkreettisessa kysymyksessä? Osa vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia, ja heitä tämä kysymykseni ei välittömästi koske. Osa aidosti pohtii vielä kantaansa, ja heitäkään tämä ei heti koske. Toisaalta lainsäätäjän(kin) velvollisuus on tehdä työnsä hyvin. Osa tätä on laatia teknisesti hyviä lakeja silloinkin, kun itse on lain sisällön suhteen vähemmistössä.

Kansalaisaloitteen sisältöhän on täsmälleen sama kuin aiemmin yli 70 kansanedustajan laatimassa lakialoitteessa. Sisältöä ei ole laatinut esimerkiksi jokin pieni kansalaisjoukko, puhumattakaan yksittäisestä kiihtyneestä kansalaisesta. Mikä tässä on selvitettävää asiaa?

Kehun tässä samalla Keskustan Tiilikaista. Hän toteaa ”Suurimmalla osalla edustajista on oma kanta selvillä”, mikä on ihailtavan rehellistä. Rehellistä on silloin myös todeta että asiasta on eri kantoja, äänestää ja toimia sitten äänestystuloksen mukaan.

 

    • Ei huolta, kirjoituksestasi saa varsin hyvin selvää. Ne minun kirjoittamani kommentit, joissa ei ole yhtään kirjoitusvirhettä, voi edelleen laskea yhden käden sormin. Suomenkielisen oikoluvun asentaminen Safariin on helpottanut tilannetta hieman. 🙂

    • Kirjoitusvirhe on muuten yhdyssana. Tuolla tavalla kirjoitettuna lause pitäisi pilkuttaa seuraavasti:

      Anteeksi kirjoitus, virheeni.

      Lisäksi suosittelisin possessiivisuffiksin lisäksi persoonapronominin genetiivin lisäämistä eli ”minun virheeni”. Minun korvaani se kuullostaisi paremmalta suomenkieleltä.

      🙂

  1. Jusu,
    Mielenkiintoinen ja yllättävä asenne sinulla muiden näkökulmaan asiaista,
    Kun sinä koet näkökatani tuputtamisena…
    Mitä sinun kommentointi sitten on…?
    Eikö se ole tuputtamista jos tuon nimen haluat sille antaa…???
    Itse näen sun kommenttisi sun näkemyksenä….sinun näkökulmasta
    Miksi et siedä eri näkökulmia asioihin,?

    Eikö muilla ole erillaiseen näkökulmaan oikeutta ?
    Eikö ne ihmiset jotka tietävät Jumalan olevan olemassa saa tuoda siitä näkökulmalmasta näkemystään esille?
    Eikö he kuulu tähän yhteiskuntaan niinkuin sinäkin ?

    Korjaan vielä tuon sinun toteamuksen ”että siinä joku omahyväinen ja ylimielinen ihminen voimantunnoissaan pullistelee oman vakaumuksensa kaikkivoipaisuudella.”
    ja se mitä ilmaisin ihmisestä,
    ei tarkoittanut”joku” ihmistä,vaan sitä että kaikki ihmiset pullistelee…
    Jos sinun mielestä Jumalan ottaminen tähän on huono asia…
    Se ei ole silti väärä asia…vaan erillainen näkemys
    Eikai tällä foorumilla olla päättämässä mitään …
    jos joku asia osuu,antaa sen osua…ja silti voi tuoda oman näkemyksen esiin.

    • Esa hyvä,

      Alkuperäisessä kommentissasi sinä leimasit ihmisten argumentaation voimien pullisteluksi ja tarjosit tilalle omaa mielipidettäsi ja vakaumustasi, jonka kuvasit ylivertaiseksi muiden mielipiteisiin ja vakaumukseen verrattuna. Pidin sitä kovin ylimielisenä ja typeränä tapana keskustella.

      Ihmiset, jotka kuvittelevat Jumalan olevan olemassa, saavat siitä kyllä puhua. Jopa kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen on kuitenkin todennut, että politiikassa yhteisistä asioista päätetään ja lainsäädäntöä kirjoitetaan sekulaareilla perusteluilla eikä uskonnollisista syistä. Ihmisten arvot luonnollisesti vaikuttavat mielipiteisiin, mutta tarkoitin sitä, että mitään päätöstä tai lainsäädäntöä ei voi perustella sillä, että se on Jumalan tahdon mukaista.

      Se, että lähtee täällä lainsäädäntökeskustelun lomassa saarnaamaan muille ihmisille jumalanpelosta tai Jumalan tahdosta poikkeamisesta, ei yleensä johda mihinkään rakentavaa lopputulemaan.

      Lopetan inttämisen aiheesta tähän. Jori Mäntysalon blogin aiheena on ehdotettu muutos siviilivihkimiseen. Se ei ole kirkollinen toimitus eikä sillä täten ole mitään tekemistä Jumalan tahdon kanssa.

    • Viime kädessä demokratiassa ei ole oikeita tai vääriä perusteluja. Siis sikäli, että äänestyskopissa voi kannattaa ehdokasta, koska hän on esimerkiksi 1) kaunis ja/tai 2) kristitty ja/tai 3) asioihin perehtynyt.

      Mutta toisaalta jokaisen kai tulisi miettiä miten paljon *minun* ajatteluni takia pitää ohjata *muiden* elämää. Kannattaa sianlihan kieltoa koska on itse muslimi, vaatia kieltolakia koska ei itse ryyppää, ehdottaa pyhäpäivää lauantaille koska on 7. päivän adventisti…

    • Kyllä tämä on taustaltaan kristillinen foorumi. Tätä kustantaa Kotimaa Oy, jonka suurin omistaja on Kirkkopalvelut ry.

  2. Meidän perhetuttava, Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla yksin mökkiään asunut eläkeläisnainen, joutui ”puhuteltavaksi” pojan äidilleen ostaman television vuoksi. Hän ei noudattanut kutsua saapua rauhanyhdistyksen kokoukseen, koska pelkäsi sitä, mitä mahdollisesti tapahtuisi. Hänet asiallisesti työnnettiin ulos rauhanyhdistyksestä, josta seurasi, että osa vanhoistakin tuttavista lopetti tervehtimisen.

  3. Kiitos blogistille hyvistä kommenteista.

    Minunkin mielestä vanhoillislestadiolaisuuden sotkuisen pöydän puhdistamisessa riittäisi vielä työtä, mutta urakka on ehkä mahdoton hoitaa loppuun. Hyvä yritys oli tuo SRK:n historian kolmas osa, mutta kuten siinä yhteydessä mainittiin, niin historia oli vain SRK:n (keskusyhdistyksen l. johdon) historiaa ja siinä ei asioita käsitelty rivilestadiolaisten tasolta, vaikka avalliset ihmiset joutuivat kärsimään eniten hoitokokousmyrskyssä.

    Historian kirjassa SRK:n ”sotkun aiheuttajat” saivat ehkä yhtä lukuunottamatta ”synninpäästön”, mutta vanhoillislestadiolaisuudessa väärinkohdelluilla riviuskovaisilla ei ole ollut tilaisuutta purkaa traumojaan ja tulla kuulluksi.

    Suurin osa SRK:n ns. ”hoitomiehistä” ovat jo ajan rajan takana. Ehkä liikkeen nykyjohdossa ajatellaan, että asiat on hoidettu loppuun ja aika hävittää viimeisetkin jäljet aikanaan syntyneestä sotkusta. Onneksi asiat vielä nykyisinkin – n. 40 vuoden jälkeen hoitokokousten loppumisesta – nousevat keskusteluun. Toivottavasti keskustelu jatkuu.

  4. Hengellisestä väkivallasta ei ole tehty parannusta, eikä ole pyydetty uhreilta anteeksi. Asiat eivät hoidu vaikenemalla. Keskuudessamme on vielä monta kovaa hoitomiestä ja monia uhreja.
    Tässä linkki Oulun tuomiokirkossa järjestettyyn tilaisuuteen:
    https://virtuaalikirkko.videosync.fi/2021-07-17-5usbgrm1of

    Täyttä asiaa asianosaisille ja sivusta katsoneille siminnäkijöille.

  5. Itse jouduin hoitokokouksen uhriksi Yli-Iissä vuonna 1981. Rauhanyhdistyksen pappi Albert Halonen sanoi minulle kerran, että Porissa sellainen on järjestetty viimeksi vuonna 1986, ja että he ovat koettaneet poistaa lopullisesti koko ilmiötä Rauhanyhdistyksestä. Juuri hiljattain eläkkeelle jäänyt professori Jouko Talonen sanoi minulle sellaisia yksittäisiä hoitokokouksia järjestettäneen vielä Etelä-Suomessa, mutta Keski-Porin kirkkoherra Heimo Hietanen sanoi sellaisia vielä järjestettävän enemmän varsinkin Pohjois-Suomessa.

Kirjoittaja