”Tasa-arvon kannattaja vai kiihkoilija?”

[Antti Mustakallio:] Retorinen analyysi Ville Niinistön blogikirjoituksesta (10.2.) ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta”.

Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on noussut jälleen esille – arvatenkin osaksi sen tähden, että Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön aiheesta laatima blogikirjoitus ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta” sisältää tavanomaista vahvempaa retoriikkaa.

Lakiehdotuksen laatijoilta oli alun perin retorisesti taitava valinta kutsua ehdotettua avioliittolakia tasa-arvoiseksi. Tasa-arvoahan kannatetaan yleisesti puoluerajoista riippumatta. Tällöin lakiehdotuksen vastustajat saattavat leimautuvat julkisessa keskustelussa tasa-arvon vastustajiksi, jollaisia he eivät arvatenkaan halua olla.

Niinistö ottaa kirjoituksessaan tasa-arvosta kaiken ilon irti ja soveltaa vanhaa hyväksi havaittua retorista keinoa, toistoa. Sanaa toistetaan lyhyessä tekstissä kolmetoista kertaa ja näin ikään kuin juntataan lukijan mieleen se, että lakiehdotus ja sen kannattaminen on osoitus tasa-arvosta. Lakiehdotuksen vastustaminen tai jo se, ettei aktiivisesti edistä sitä, on asettumista tasa-arvoa vastaan.

Tätä jämerämpi retorinen siirto on se, että hän liittää keskusteluun ”äärioikeiston ja äärimielipiteiden nousun”. Niinistö linkittää yhteen viharikokset ja tasa-arvon vastustamisen: Pride-paraati, jota vastaan taannoin hyökättiin, oli ”tasa-arvoa edistävä”. Näin ollen kyseessä oli hyökkäys tasa-arvoa vastaan.

Samaan kokonaisuuteen Niinistö liittää oululaisen vihreiden kaupunginvaltuutetun pahoinpitelyn, joka oli mahdollisesti viharikos. Tällä tavoin ne, jotka eivät kannata lakialoitetta, liitetään hienovaraisesti mielikuvatasolla äärioikeistolaiseen viharikollisuuteen.

Niinistö patistaa päättäjiä nousemaan ”tasa-arvon puolesta äärimielipiteitä vastaan”. Tämä luo polarisoidun asetelman: tasa-arvon kannattaminen vastaan äärimielipiteet. Ei jää epäselväksi, kummalle puolelle lakialoitteen puolustajat asettuvat.

Monet kansanedustajat eivät ole kannattaneet lakialoitetta. Niinistön retorinen ratkaisu on selittää tätä siten, että muuten he kyllä kannattaisivat, mutta nyt he ovat ”selvästi pelästyneet suvaitsemattomia äärimielipiteitä ja ankkuroituneet konservatiiviseen varovaisuuteen”.

Lakialoitteen kannattaminen on tasa-arvon puolustamista, ja koska tällöin on vaikea järjellä selittää, miksi joku ei lakialoitetta kannattaisi, esitetään psykologinen selitys: pelko. Tällöin kuitenkin annetaan ymmärtää, että Niinistön kanssa eri mieltä olevat ovat lähes pelkureita – hehän nöyristelevät ”suvaitsemattomien äärimielipiteiden” edessä, eivätkä uskalla tehdä tällaisen pelon lamauttamina oikeita ratkaisuja.

Niinistön retoriikka on eräänlaista heimokieltä. Kirjoituksessa asetetaan lukijan eteen kaksi leiriä: tasa-arvon kannattajien joukko ja äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat. Kysymys on siitä, kumpaan joukkoon lukija haluaa asettua.

Tasa-arvon kannattajat ”vievät suomalaista hyvinvointia eteenpäin”, asettuvat rohkeasti viharikollisuutta vastaan ja kannattavat lakialoitetta. Äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat vastustavat tasa-arvoa ja hyökkäävät väkivaltaisesti sukupuolivähemmistöjen kimppuun.

Sitten on vielä näiden väliin sijoittuva joukko: ne, jotka haluaisivat kannattaa tasa-arvoa, mutta jotka pelon takia nöyristelevät ääritahojen edessä. Tällaisten vaihtoehtojen edessä lukijan on helppo valita leirinsä.

Mitä tällaiseen retoriikkaan tulisi suhtautua?

Niinistön kirjoituksen retorinen keinovalikoima ei ole poikkeuksellinen poliittisessa retoriikassa, jossa käytetään usein toistoa, polarisaatiota ja heimokieltä. Se mikä kirjoituksessa on hivenen poikkeuksellista, on retoriikan voimakkuus.

Voimakasta retoriikkaa voidaan pitää onnistuneena valintana, mikäli sen päätarkoituksena oli herättää julkista keskustelua. Siinä kirjoitus on onnistunut.

Mikäli kirjoituksen tarkoituksena on saada porvaripuolueiden edustajat kannattamaan lakialoitetta, vastaan voi tulla se, etteivät eri mieltä olevat arvatenkaan suhtaudu myönteisesti siihen, että heidän vihjataan olevan pelkureita ja äärijoukkioiden kanssa samassa rintamassa. Siinä mielessä kirjoitus ei vaikuta kutsuvalta.

Ulkopuolisille ja Niinistön kanssa valmiiksi samaa mieltä oleville kirjoitus voi taas toimia innostavasti ja sen retoriikka voi synnyttää ajattelua, joka lopulta päätyy myönteiseksi lakialoitetta kohtaan.

- Antti Mustakallio -

puhetaidon ja retoriikan kouluttaja, sanahaltuun.fi

Analyysi laadittu Kotimaa24:n pyynnöstä.

101 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Sari kirjoitti: “Em. väitteitä esittävät yleensä ne, jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Idea lienee se, että pyritään todistamaan, että “jos hyväksytään samaa sukupuolta olevien avioliitot, päädytään totaaliseen avioliittokaaokseen, jossa päädytään hyväksymään ihan mitä vain”.” Mutta samanlaista johtopäätösten jatkumoa käytetään esim. alla olevassa linkin uutisessa, vaikkakin eri asian yhteydessä. Siellä puhutaan pandoran lippaan avaamisesta. Minkä asian yhteydessä voidaan hyväksyä päätelmä “jos sallitaan tämä asia niin siitä seuraa tuo asia”? http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/3183/kansanedustaja_viitamies_radio_deille_seuraavaksi_ei_tarvitse_hoitaa_murhamiehia?pollResponse=yes#poll

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.